Herkku-puhelin
Oikea aika.
Tim76

Se oli hyvä kesä. Olin juuri muuttanut uuteen asuntoon Tampereelle. Nuoruus oli vasta lämpiämässä, ja kaikki oli avoinna.

Olen aina ollut enemmän yksinäinen susi, kuin suurissa porukoissa viihtyvä bilettäjä. Tänä iltana mikään ei sen kummemmin poikennut tästä. Olin lähdössä keskustan Rock - luolaan istuskelemaan ja juomaan kaikki rahani. Ehkä myös pokaamaan jonkun kajaalisilmäisen rokkienkelin nussittavakseni.

Tyypillistä. Kaupungin kadut täynnä ala-ikäisiä. Kaikki enemmän kuin humalassa. Niin. Kun nuorilla ei ole paikkoja joihin mennä niin he tulevat tänne ja juovat itsensä humalaan, rikkovat paikkoja ja harrastavat suojaamatonta seksiä keskenään. Nuorimmat 10-12v. ihmisiä.. pelkkiä lapsia.

Mitäpä siitä. Eivät he ole minulle mitään sukua. Ei ole minun tehtäväni kantaa vastuuta noista teineistä, tai heidän terveydestään.

Lopulta kahlattuani hämeenkadun päästä päähän saavun tutun rokkiluolan luukulle. Yläkerrassa pauhaa blackmetal, mutta alakerta on Rokin valtakuntaa. Niin se menee; ylhäällä on yläluokka ja alhaalla proletaarit. Tavalliset Rokkityypit, kuten minä. Eteeni heittäytyy jyrkät rappuset. Suoraan pimeyden kitaan. Yläkerran raskas metallimusiikki katoaa tekemisen ääniin. Raskas rock peittää kaiken alleen. kävelen baaritiskilel, jossa baarimikko laittaa Jimi Hendrixia soimaan. Purple Haze luikertelee paikallaolijoiden keskuudessa kuin psykedeelinen vesikäärme. Etsin paikan johon istua. Nurkkapaikka. Hyvä paikka. Vieressä istuu tummaan paitaan ja tummansinisiin farkkuihin pukeutunut Rokkitypy. Mustat hiukset söpösti ponnarilla. Osa hiuksista on karannut ponnarista ja roikkuu sivuilla. Sytytän tupakan ja katselen ympärilleni

-Sä näytät ihan Jim Morrisonilta.

Kuulen jonkun sanovan. Aivan, tuo tummansinisiin farkkuihin ja tummaan paitaan pukeutunut ponihäntärokkityttö keskittää huomionsa minuun.

- Ai. Kiitos. Tuota voisi melkein pitää kohteliaisuutena.

Sanon hymyillen.

- Olisko sulla heittää tupakkaa?

Tyttö jatkaa, samalla kun joku koputtaa toiselta puolelta olkapäähäni.

Rikkinäisiin sukkahousuihin ja mustaa läpinäkyvään toppiin pukeutunut Goottihoro pummaa tupakkaa.

Olenpas minä suosittu tänä iltana. Tai sitten se johtuu tosiaan siitä, että kärytän röökiä ketjussa..

- No onhan toki. Vastaan nopeasti, mutta samaan aikaan kuitenkin varsin lakonisesti.

- Mikä sun nimi on? Hän kysyy

- ...Mä oon Laura. Hän kertoo oman nimensä ennen kuin ehdin vastata hänen kysymykseensä.

- Antti.. mä oon Antti. Vastaan Lauran kysymykseen.

- oottekste täällä kaksin? Kysyy Laura tarkoittaen toisellapuolellani istuvaa tyttöä, jonka vasta nyt huomaan katselevan minua ja kuuntelevan keskusteluamme.

-..eh, ei me.. tai siis.. (ja niin heittää kohtalo arpansa peliin. Kun humalainen Rokkimiekkonen saa päähänsä jotain varsin mielikuvituksellista..) .. tai siis.. me vasta tutustuttiin tuossa pihalla kun oltiin tulossa tänne samaan paikkaan.

Omituista. Heitin tällaisen jutun senkin uhalla, että Laura saattaisi kysyä toisellapuolellani istuvan tytön nimeä. Onnekseni kuitenkin olin jo kehittänyt suunnitelman.

Käännyin toisella puolella olevan tytön suuntaan ja kysyin: "Toi mun kaveri haluaisi tietää sun nimen.."

- Ai. Miks? No, mä oon Tiina. Kuka se on?

- Se on Laura.

Ja niin pyörii kohtalon pyörä. Käännyn Lauran suuntaan ja Laura tarttuu leikkiin.

"Tiina käski sanoa sulle, että sä oot sen mielestä tosi hyvän näköinen. Me ollaan tästä pian lähdössä jatkoille tonne yksiin bileisiin ja se käski kysyä lähdetkö mukaan", valehtelen nopeasti.

- Niinkö? Onko se kuinka vanha. Sekin on tosi hyvän näköinen. Missä ne bileet on?

- Tuolla Tammelassa. tiedätkö alueen?

- Juu tiedän.

- no.. lähdetkö mukaan?

- no, mikäs siinä. Laura vastaa hymyillen.

Käännyn taas Tiinaan päin:

"Toi Laura käski sanoa, että sä oot tosi hyvännäköinen, se haluais että lähdet meidän kanssa mun kämpille jossain vaiheessa iltaa. Se haluais nussia sua.."

- Jaa mitä? Tiina naurahtaa humalansa välistä.

- ..joo mennään vaan. Koska mennään? Tiina nauraa ja hymyilee samalla Lauralle.

- No, jos tästä pian, kun saan tän kaljan alas. Vastaan nopeasti.

Ja niin me lähdimme. Tytöt kihersivät kaksin käsi kädessä. Pelimiehen elkein suuntasin Taksitolpalle ja vedin naiset mukanani. Laura oli 18v, isorintainen gootti. Tiina 24v, myöskin varsin isorintainen, mutta ei niin Rock. Taksilla nopeasti taloni pihaan, naiset hissiin ja kotiovelleni.

-Haluuttekste jotain?

Kysyin molemmilta kun pääsimme asuntooni

-Musiikki olis tosi jees..

- onko sulla mitään juotavaa.. sellaista missä ei oo mitään alkoholitonta..

Tämä näyttää tosi hyvältä. Kaadan juomat valmiiksi. Naiset puhuvat niitä näitä..

-Mitäs sitten? Kysyn.

-No, tuossahan on ihan vitun iso sänky.. sanoo Laura.

Tiina naurahtaa hermostuneesti

-Pitäiskö meidän alkaa paneen? Laura jatkaa..

-Se vois olla. Tiina jatkaa

-Pankaa. Sanon minä.

Katselen kuinka Laura kävelee Tiinan luo. Nostaa Tiinan lattialta puoli-istuvasta asennosta ylös ja alkaa nuolemaan Tiinan kaulaa. Tiina toimii samoin. Laura riisuu nopeasti Tiinan paidan, ja isot tatuoidut rinnat tulevat esiin

- Tosi hyvät tissit sulla. Sanoo Laura ja vetää paitansa pois.

- Kiitos. Sanoo Tiina ja ottaa Lauran vastapaljastetun, kiinteän, mutta valtavan kokoisen rinnan suuhunsa.

Minulla ottaa eteen todella kovasti. Naiset ottavat kaikki vaatteet pois. Tiina menee makaamaan selälleen ja levittää jalkansa. Laura asettuu nuolemaan Tiinan vakoa. Kuuntelen kuinka kostea vittu litisee Lauran tehdessä työtä. Voi pojat. Mikä ihana näky! Kaksi tummapiirteistä naista sängylläni harrastamassa Gunnilingusta!

- Etkö sä halua mukaan? Kysyy Laura ja kohottaa katseensa minuun. Istun noin 3m:n päässä tuolilla ja katselen muna kivikovana ja turpeana tätä tapahtumaa.

- Haluan toki. Nousen hiljaa ylös. Laura hymyilee ja työntää kasvonsa takaisin Tiinan vitulle. Tiina voihkii Lauran kielen tehdessä työtä hänen vitullaan.

Lasken housuni alas. Paksu, turpeana sykähtelevä 18 senttiseni hyppää kohti kattoa ja osoittaa olevansa valmis tähän juttuun, johon nyt olemme ryhtymässä.

Kävelen sängyn luokse. Laura nostaa herkullisen, ison pyllynsä hieman koholle.. ja minä menen hänen taakseen. Toinen jalka lattialla, toinen jalka sängyllä koukussa. Työnnän turpean, suonikkaan kyrpäni lauran kosteana valuvaan vittuun..

-..ei kai sulla oo mitään tauteja. Kysyy Laura nuolemisensa välistä

-Ei. Sulla? Kysyn automaattisesti

-Ei ainakaan mitään sellaista mistä tietäisin. Laura vastaa ja jatkaa nuolemistaan.

Minä annan kyrpani upota hitaasti tähän goottivittuun. Pillu tuoksuu vaniljan ja toffeen miedolle sekoitukselle. Lauran vittu lypsää kyrpääni. Se on tarttunut kaluni varren ympärille tiukasti kuin kämmen. Laura voihkii ja sanoo hiljaa Tiinalle "Vittu, tolla on hyvä kyrpä.." Ja minä kuulen sen. Se lisää huumaani.

Laura alkaa voihkia yhä voimakkaammin. Tiina sanoo "Noni. Mäkin haluan kokeilla.."

Ja siinä samassa Laura siirtyy makaamaan selälleen. Tiina Nousee ylös. Antaa täydellisen pyllynsä eteeni. Kostean pillun tuoksu hiipii aisteihini. Ujutan suonikkaana sykkivän turpean kyrpäni syvälle Tiinan kosteaan aukkoon. Tiina voihkaisee äänekkäästi ja aloittaa työntöjeni tahdissa kiihtyvän "Oih, aih, oh, ah" - sinfonian.

- Se tekee hyvää siellä, nussi mua. Tiina lähes huutaa

- Nuole mun vittua. Sanoo Laura melkein kiukkuisesti.

Ja minä Nussin. Annan tälle rokkitypylle oikein kunnolla. Sperman täyttämät kivekseni hakkaavat Tiinin reisiä kun teen voimakkaita, mutta päättäväisiä liikkeitä hänen takanaan. Ja jokainen työntö lähentää tulemistani..

- Mä haluan munaa nyt.. Sanoo Laura.

Hän asettuu makaamaan selälleen ja avaa upeat reitensä aivan auki. Asetun hänen reisiensä väliin ja annan täysin valmiin kyrpäni upota hänen 18v. vittuunsa

-Oi vittu.. sanoo Laura.

Tiina asettuu viereemme ja runkkaa vittuaan. Toisella kädellään hän silittää peppuani ja selkääni.

Tunnen kuinka iso lasti lähestyy. Selähtee liikkeelle jostain syvältä sisältä. Pakottautuu kohti sykkivää kyrpääni. Jäykistää reisien yläosat ja pakottautuu kohtia kyrvän päätä.. mutta minä pidättelen. Tästä tulee iso lasti. Nousen nopeasti pois Lauran sisältä, mutta kaluni päästää osan spermastani Lauran uumeniin.. vedän Tiinan makaamaan Lauran viereen ja runkkaan. Tytöt suutelevat toisiaan himokkaasti kielisuudelmilla, kun lastini vapautuu kokonaisuudessaan heidän kasvoilleen ja mustille hiuksilleen. He naurahtelevat. Laura tarttuu kyrvästäni, Tiina kiveksistäni.

Olen tyhjä..

- wiuh! Se teki kyllä ihan vitun hyvää.. sanoo Laura ja ottaa penikseni suuhunsa.. Puhdistaa sen lopuistakin spermoistani.

-Niin teki. Sanoo Tiina.. ja nukahtaa tyytyväisenä melkein heti.

Me makasimme hetken kaikki kolme vierekkäin. Raukeina.. Minä heräsin siihen, kun Laura teki lähtöä..

- oliks kivaa? Kysyin..

- ihan helvetin jeessiä. Sanoo Laura.

-.. Mutta mun pitää nyt mennä. Mun kundikamu venaa mua kotiinsa.. hän jatkaa.

Ja niin oli jälleen yksi vaihe elämästä saavutettu.

----

Tarina perustuu tositapahtumiin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute