Herkku-puhelin
Yövieras...
Aviomies

Oma pikku 'salaisuuteni' tuntuu olevan melko lailla yleinen monen aviossa olevan miehen keskuudessa. Kiihotun paljon ajatuksesta nähdä oma vaimoni sängyssä toisen miehen kanssa. En oikein osaa selittää mikä asetelmassa kiihottaa, mutta suurta nautintoa kuvio minulle antaa. Kuten myös vaimollenikin :) Olen pari juttua tänne touhuistamme jo kirjoittanutkin ja tässä viimeisin:

Eräänä iltana vaimoni ilmoitti tavanomaisesta työmenosta, kysessä olisi jokin illallisgaala erään tapahtuman kunniaksi. Ilokseni kuulin ettei kyseessä ole avec-tilaisuus, joudun näet oman työni vuoksi laukkaamaan edustamassa liiankin kanssa joten kyseiset karkelot tuntuvat todellakin työlle. Ajattelin heti järjestää lapset hoitoon ja painua kyseisenä iltana kavereiden kanssa harvinaiseksi ylellisyydeksi muuttuneelle 'äijäiloitteluun' helsingin yöhön. Lapsille hoitopaikka ja itselleni seuraa kyseiselle illalle järjestyi onneksi helposti.

Vaimoni soitteli aiemmin päivällä kertoen lähtevänsä valmistautumaan illan juhliin...oikeasti taisi soitella kysyäkseen vaivihkaa hyväksymistäni vaatehankintoihin illan tapahtumaa varten. Vaimoni laittoi minulle vielä tekstiviestillä kuvauksen alusvaateostoksistaan kuin härnätäkseen, seksikkäät push-upit, sukkanauhat, oikeat sukat ja jotkin pienen pienet alushousut...slurps - hän tietenkin tietää kuinka innostun nähdessäni hänet seksikkäissä asusteissa. Loppupäivän haaveilinkin vain kuinka ottaisin vaimoni nähdessäni hänet yöllä kotona. Työkiireitteni ja parin työmatkani vuoksi olimme hädin tuskin nähneet toisiamme yli viikkoon, joten seksistäkin oli hieman puutetta...

Illansuussa lopettelin hommat ja suuntasin kohti ystävieni kanssa sopimaamme ravintolaa. Ilta sujui vauhdikkaasti älämölön kasvaessa ja remakan naureskelun säestyksellä. Mittailimme toinen toistaan upeampia iltaa varten laittautuneita kaunottaria. Juomaa kului ja ajallaan ilta kääntyi loppua kohti. Juttumme vanhan ystäväni Janin kanssa oli pahasti kesken, sillä emme olleet ehtineet tavata aikoihin. Ennen kotiinlähtöä kysäisin josko Jan olisi halunnut tulla meille yöksi. Itse asustelemme Helsingissä ja Jan asui perheineen Hyvinkäällä - turhan pitkä taksimatka siis. Ehtisimme sitä paitsi vielä jatkaa juttujamme, sillä tiesin vaimoni tulevan vasta myöhään...tai oikeammin aikaisin, sillä illalliskemut oli järjestetty johonkin kartanoon Porvoon lähistölle. Jan soitti vaimolleen Sannalle ja kysyi hänen mielipidettään asiasta. Sanna tuntee minutkin ja vaimoni hyvin, joten ilman epäluuloja Jan sai vaimoltaan 'luvan' jäädä yöksi.

Perille päästyämme menimme alakerran melko suureen takkahuoneeseen. Musiikki lujalle ja juomaa laseihin tietenkin. Juttumme jatkuivat siitä mihin jäimme ravintolassa ja tunnelma oli todella hauska, vaikka olimmekin vain kahden. Kuten tapana on, miehet juovuksissa puhuvat jossain vaiheessa urheilusta, sitten naisista ja lopulta seksistä - niin mekin. Huomasimme naismakumme käyvän hyvin yksiin ja totesimme pitävämme samoista seikoista naisissa. Päätin hienoisessa humatilassani 'avautua' ja kerroin Janille joskus katsoneeni hänen vaimoaankin hieman pitempään, sillä Sanna vastaa olemukseltaan omaa näkemystäni vetävästä naisesta. Lisäsin vielä ihailleeni joskus Sannan upeita sääriä. En oikeastaan ihmetellyt Janin vastausta, kun hän kertoi miettineensä samaa omasta vaimostani Sarista. Erityisesti hän kehuskeli Sarin rintojen vastaavan täysin hänen ajatustaan 'täydellisistä rinnoista': pyöreät eikä liian suuret ja näyttävät käteen sopivilta. Naureskelimme jutuille ja maistelimme hieman lisää hyvää punkkua. Tosin hieman jäin miettimään hyvilläni Janin melko tarkkaakin arviointia vaimoni rintavarustuksesta...

Jossain vaiheessa Sari oli palannut gaalastaan kotiin ja ilmestyi takkahuoneen ovelle hymy huulillaan. Näky oli silmiäni hivelevä: vaimoni seisoi ovensuussa iltapuku yllään ja viimeisen päälle ehostettuna. Taisi näky olla myös Janin mieleen, sillä lause jäi kesken ja ystäväni silmät nauliintuivat vaimooni. Talomme on melko suuri, eikä takkahuoneeseen kuule jos joku tulee ylhäältä sisään. Niinpä Sari oli kaikessa rauhassa muutaman hetken kuunnellut syvällisiä analyysejämme naisvartaloista tietämättämme. Muutaman sarkastisen kommentin kera hän kysyi josko sopisi seuraamme...ja vastaisiko millään tavoin ihannettamme...

Pakollisten 'miten-ilta-meni' kommenttien jälkeen tarjosin vaimolleni lasin viiniä ja pyysin istumaan seuraamme. Jan sanoi, ettei voi olla kommentoimatta vaimoni tyrmäävää olemusta - ja lisäsi naureskellen että on minulta melko rohkeaa päästää hänet sellaisissa vetimissä laittautuneena itsekseen juhlimaan. Sari vastasi, etten minä laita lainkaan pahaksi jos joskus joku muukin hieman häntä katselee...tai tanssittaa... Vaimoni jatkoi vielä hämmentämistä kysymällä Janilta näyttääkö tissit hyviltä iltapuvussakin vai mikä vaate saa niiden parhaat puolet esiin.

Jan katsahti minuun ja kiiluvin silmin, kuin luvan saaneena, katsoi tutkivasti Sarin rintoja. Ystäväni kommentoi vaimoni suloja kohteliain sanakääntein ja sanoi Sarin olevan todella ilo silmälle. Sari hymyili kohteliaisuudelle ja ilmaan tuli selvästi hienoinen jännite. Itse tunsin vatsanpohjassani pientä kipristelyä ja huomasin hivenen kiihoittuvani, kun vaimoni 'keikisteli' ystävälleni iltapuvussaan. Kävin kääntämässä musiikkia aavistuksen kovemmalle ja käväisin samalla noutamassa uuden viinipullon.

Näky oli upea tullessani takaisin: Sari istui toisella nahkatuolilla jalka toisen päällä siten, että sukkien reunapitsi ja sukkanauhat näkyivät houkuttelevasti. Jalassaan hänellä oli yhä mustat korkein koroin varustetut avokkaat. Ystäväni yritti urheasti pitää silmiään kurissa keskustellessaan vaimoni kanssa, mutta silloin tällöin harhautuva katse paljasti Janin ajatusten juoksun. Huomasin siis ystäväni silmäilyn ja tunsin samaan aikaan hieman mustasukkaisuutta, mutta myös kiihoittuvani tilanteesta. Kohta Sari kuitenkin ilmoitti olevansa väsynyt ja halusi nukkumaan... Huomasin Janin hieman pettyneen ilmeen, enkä voinut välttyä pettymyksen tunteelta itsekään. Sari nousi ylös tuli luokseni ja antoi kunnon hyvän yön suudelman sanoen menevänsä sänkyyn... Sanoin vaimolleni puolileikilläni, että on epäkohteliasta olla huomioimatta vieraita ja hyvän yön suukko olisi paikallaan myös Janille. Sari kääntyi ystäväni puoleen ja moiskaisi suudelman suoraan suulle toivottaen lopuksi oikein hyvää yötä. Asiassa ei ollut mitään suudelmaa kummempaa, mutta kumminkin... En voinut itselleni mitään, mutta näkymä viimeisen päälle laittautuneesta vaimostani suutelemassa toista miestä edessäni sai kaluuni eloa. Kiihotuin näkemästäni.

Vaimoni siirtyi yläkertaan ja jatkoimme hetken jutustelua punaviinin kera. Lopulta kaikki nautittu alkoholi ja pitkä ilta alkoi tehdä voittoa. Olin valmis sänkyyn itsekin. Nousin ylös ja ehdotin yöpuulle siirtymistä ystävällenikin. Jan nyökkäsi ja siirryimme yläkertaan...kävin pesulla ja etsin ystävällenikin peseytymistarpeet. Olin aikeissa ryhtyä järjestämään petiä Janille, kun hetken huumaisesta mielijohteesta kysyin ystävältäni mahtuisiko hän samaan sänkyyn kanssamme. Olimme hankkineet Sarin kanssa 'king-size' kokoisen sängyn, joten tilaa siinä oli yllin kyllin. Ystäväni katsahti minua, eikä oikein tiennyt mitä tarkoitin tai mitä vastata. Autoin päätöksen teossa sanomalla huolettomaan sävyyn, etten millään jaksaisi ruveta petailemaan sänkyä enää keskellä yötä - varsinkin kun en edes tiennyt missä kaikkia petivaatteita pidetään.... Jan nyökkäsi ja myöntyi ehdotukseeni.

Astuessamme makuuhuoneeseemme kysyin josko Sari oli vielä hereillä. Sain tokkuraisen vastauksen ja selvitin tilanteen - vaimoni sanoi asian olevan ok. Lisäsin vielä, että Jan nukkuisi Sarin toisella puolen ja minä toisella. Sanoin leikkisästi etten halunnut herätä Janin mahdolliseen unissaan tapahtuvaan halailuun... Ystäväni hyväksyi ajatuksen naureskellen ja lupasi käyttäytyä korrektisti. Kipusimme sänkyyn ja huomasin maailman kieppuvan päässäni. Tilanne tuntui todella sähköiseltä ja kiihoittavalta. Olin juuri pyytänyt ystävääni vuoteeseemme, jossa seksikäs vaimoni - jota ystävänikin oli hetkeä aiemmin kehunut mielettömän seksikkääksi - oli nukahtamaisillaan.

Menin 'omalle puolelleni' sänkyyn ja totesin Sarin kaiken lisäksi olevan pelkät pikkuruiset alushousut yllään. Vaimoni oli selin Janiin päin paljaat rinnat minuun päin...huomasin hämärässä nopöttävät nännit. Tiesin ettei Sari vielä ollut unessa ja kuulin hiljalleen tihenevän hengityksen. Oma kaluni seisoi kuin rautakanki ja mietin mitä ystäväni tilanteesta ajatteli. Tilanne oli upean kiihoittava... Suutelin Saria ja hän vastasi siihen todella himokkaasti. Laskin huuliani pitkin vaimoni kaulaa ja nappasin kovana nöpöttävän nännin suuhuni, vaimoni huulilta pääsi pieni inahdus. Kuljetin kättäni kohti Sarin jalkoväliä ja hän avasi reitensä käteni tieltä. Ujutin sormeni alushousujen sisään ja tunsin Sarin litimärän odottavan pillun...hän oli todella kiimassa. Samalla Sari otti kaluni käteensä ja ryhtyi hiljalleen hyväilemään sitä, meinasin laueta heti. Ystäväni oli ollut hiljaa omalla puolellaan koko ajan, mutta olin varma hänen ymmärtävän mitä oli menossa. Suutelin vaimoani uudelleen ja sanoin jälleen ettei saa olla epäkohtelias vieraille...

Sari käänsi päätään silmät puoliummessa kohti Jania suudellakseen häntä. Jan vastasi epäröimättä suudelmaan ja vaimoni kääntyi selälleen väliimme. Ystäväni ryhtyi hivelemään vaimoni vartaloa etsien käteensä Sarin tyrkyllä olevat rinnat. Näky oli kuin suoraan fantasiastani ja nousin riisuakseni alushousuni. Sarin ja Janin suudellessa ja hyväillessä toisiaan vedin alushousut vaimoltanikin pois. Ystäväni keskeytti suutelun hetkeksi riisuakseen itsekin ja jatkoi sitten vaimoni hyväilyä. Itse hyväilin Sarin rintoja ja avasin toisella kädellä hänen reisiään kuin tarjotakseni vaimoani ystävälleni. Jan siirtyi Sarin jalkoväliin ja ryhtyi nuolemaan kiimasta voihkivaa vaimoani. Jatkoin Sarin rintojen hyväilyä aina välillä häntä suudellen. Vaimoni voihke voimistui ja tiesin hänen olevan lähellä laukeamista. Siirryin sängyn laidalle nauttimaan näytelmästä, enkä voinut olla hieromatta kaluani. Näky oli upea: vaimoni voihki silmät ummessa sängyllämme, jalat levällään ystäväni nuollessa häntä kohti orgasmia. Sarin lauetessa näky oli järkyttävän kiihottava, hän piti kaksin käsin kiinni Janin tukasta hieroen pilluaan vasten ystäväni kasvoja. Sari lähes huusi lauetessaan ja hänen vartalonsa nousi kaarelle kunnes jännitys hellitti. Jan nousi esiin vaimoni jalkojen välistä kivikova kalu vaatien jatkoa.

Jan suuteli vaimoani ahnaasti suulle samalla hieroen kaluaan Sarin jalkoväliin. Sari oli edelleen silminnähden kiihoittunut ja ryhtyi hamuamaan käteensä ystäväni hyvän kokoista kullia. Seurasin tilannetta nauttien kiimaisesta näytelmästä ja huomasin kuinka oma vaimoni ryhtyi ohjaamaan ystäväni kalua pillunsa huulille. Jani huokaisi kuuluvasti tuntiessaan kalunsa uppoavan Sarin liukkaaseen pilluun. Vaimoni kuiskasi kuinka upealta ystäväni tuntuu ja he aloittivat rytmikkään naimisen silmieni edessä. Oma kaluni oli räjähtämäisillään ja runkkailin hiljalleen sängyn vieressä. Näkymä siitä, kun vieras mies nauttii vaimostani ja vaimoni sametinpehmeästä pillusta, on jotain aivan järkyttävän kiihottavaa. Tunsin pääni sisällä kuinka sydämeni hakkaa ja suuta kuivaa, kun näin Janin kalun soutavan Sarin pillussa. Vaimoni antautui tilanteelle ja nautinnolle vähitellen kokonaan, unohtaen kaiken muun ympäriltään. Rytmi kiihtyi ja molemmat olivat nousemassa kohti huippua, olin itsekin aivan laukeamisen partaalla pelkästä katselemisesta.

Sarin voihke yltyi jälleen ja hän pyysi Jania ottamaan itseään kunnolla. Kävelin hieman lähemmäksi ja ryhdyin hieromaan vaimoni rintoja samalla hiljalleen runkkaillen. Kiimaani lisäsi Sarin sanat: 'kiihottaako kulta, kun näet vieraan kalun oman vaimosi pillussa', 'et tiedä kuinka hyvältä Janin kulli tuntuu',...haluan tuntea Janin laukeavan sisääni'... Samalla ystäväni ilmoitti olevansa itsekin laukeamisen partaalla. Jan yhtälailla kiimaisella äänellä sanoi Sarilla olevan 'mielettömän hyvä pillu'...ja kuinka 'seksikäs narttu osaa antaa pillua hyvin' ... Mieletön tunne. Sitten Jan vetäytyi vaimostani ja veti hänet istumaan. He suutelivat jälleen ja ystäväni ilmoitti haluavansa tulla vaimooni takaa. Janin vaimoni mehuista kiiltävä kalu oli sopivasti Sarin kasvojen edessä ja hän upotti sen suuhunsa nautinnollisen hitaasti. Katselin lumoutuneena kuinka Sarin pehmeä kieli hyväili ystäväni terskaa ja samettiset huulet välillä puristuivat vieraan miehen kalun ympärille. Ystäväni vetäytyi kuitenkin Sarin suusta nopeasti ja ilmoitti ettei kestä moista enää hetkeäkään. Sari kääntyi kuuliaisesti Janin eteen kontalleen tarjoten pilluaan ystäväni kalulle. Jan survaisi kalunsa pohjaan saakka kerralla ja alkoi nautinnollinen ilme kasvoillaan naimaan vaimoani. Molemmat lähestyivät huippuaan ja tuttu voihkinta vaimoni huulilta täytti huoneen. Siirryin suutelemaan vaimoani samalla hieroen hänen rintojaan. Tunsin naimisen maun hänen huuliltaan äskeisen suuhoidon jäljiltä. Jan kiihdytti yhä tahtiaan ja Sari alkoi vapisemaan samalla kuin nyyhkyttäen mahtavan orgasmin kourissa. Ilme Janin kasvoilla oli todella nautinnollinen kun hän ilmeisesti tunsi vaimoni supistelevan pillun kalunsa ympärillä. Sitten ystäväni äännähti murahtaen ja ryhtyi pumppaamaan kuumaa spermaa vaimoni pillun perukoille. Laukeaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja kun Jan vetäytyi vaimostani valtava spermaryöppy tulvahti pillusta.

Jan kellahti Sängylle vaimoni viereen ja hiveli hiljalleen Sarin rintoja. Siirryin vaimoni taakse ja työntelin sormiani hiljalleen superliukastettuun pilluun - olin halkeamaisillani kiimasta. Sari kääntyi selälleen ja tiesi mitä haluan. Hän veti minut ylleen ja suputti korvaani kuinka hänen vieraalla spermalla liukastettu pillunsa odotti kaluani. Kuinka upeaa oli ollut tuntea vieraan miehen laukeavan syvälle hänen sisäänsä... Nuo puheet olivat tehdä minut hulluksi, hitaasti nautiskellen työnnyin vaimooni. Tiesin etten kestäisi kauaa... Vaimoni turpea valmiiksi nussittu liukas pillu täynnä vieraan miehen kuumaa spermaa, tuo tunne kalussani on sanoinkuvaamattoman kiihottava. Liikuin hitaasti ja nautin jokaisesta työnnöstä aivan mielettömästi. Sitten ystäväni kurottautui suutelemaan Saria amalla hieroen vaimoni rintoja. Näky oli liikaa ja tunsin oman orgasmini lähtevän liikkeelle....laukesin melkein karjuen vaimooni, joka parhaillaan suuteli hyvän ystäväni kanssa...orgasmini tuntui kestävän minuutteja pumpatessani oman lastinin vaimoni valmiiksi liukkaaseen pilluun.

Käännähdin kohta Sarin päältä pois ja suutelimme hyväillen toisiamme. Sari kuiskasi rakastavansa minua ja käpertyi kainalooni nukkumaan. Jan oli hieman vaivautuneen oloinen, mutta laukaisin tilanteen toivottamalla hyvää yötä. Ystäväni toivotti yötä takaisin ja sanoi aiemmin illalla sopineensa, että Sanna hakisi hänet aamusella. Sanoin, että hän voi hyvin levätä nuo jäljellä olevat tunnit siinä sängyssämme...alkuperäisen suunnitelman mukaan. Taisimme melko nopeasti nukahtaa siihen.

Aamun sarastaessa muutaman tunnin jälkeen heräsin joihinkin ääniin ja kevyeeseen päänsärkyyn edellisillan juhlimisesta johtuen. En heti tajunnut mistä on kyse, mutta katsahtaessani viereeni asia selvisi: Vaimoni oli hajareisin ratsastamassa Janin paksulla kalulla. Sarin ilme oli täynnä nautintoa, pää kääntyneenä hieman takakenoon ja silmät ummessa. Ystäväni leipoi Sarin rintoja ja työnteli vastaan vaimoni liikkumisen tahdissa. Kuvio taisi olla ollut käynnissä jo jonkin aikaa, sillä molemmat tuntuivat ääntelystä päätellen olevan jo aivan loppusuoralla. Katselin vierestä runkkaillen hiljalleen kivikovaksi paisunutta kaluani ja nautin näystä täysin siemauksin. Hetken päästä Jan puristi vaimoni lantiosta kuin henkensä hädässä ja ähkäisten ampui jälleen lastinsa vaimoni uumeniin. Sari värisi samalla ystäväni sylissä ja inahteli oman orgasminsa tahdissa. Katselin toimintaa erittäin kiihottuneena, olin taas tuon huumaavan kiiman ja omituisen mustasukkaisuuden tunteen ristiriidassa. Laukeamiseni oli todella lähellä. Melko nopeasti Jan nousi ylös mennäkseen suihkuun, ja sanoi vaimonsa olevan jo matkalla noutamaan häntä.

Janin mentyä suihkuun, Sari tuli viereeni makailemaan hyväillen hiljalleen kaluani. Hän sanoi, ettei voinut vastustaa kiusausta kun oli huomannut Janin kalun seisovan täydessä terässä tämän vielä nukkuessa. Vaimoni kertoili runkatessaan minua, kuinka oli aluksi ottanut ystäväni kalun suuhunsa ja herätelleen hänet kunnon kielihoidon avulla. Jan oli ollut heti juonessa mukana ja vetänyt vaimoni päälleen. Sitten olin jo itsekin herännyt nauttimaan näytelmästä. Sitten Sari kuiskasi korvaani, kuinka haluaisi tuntea pehmeän kieleni pillullaan ja työnsi minua alemmas. Kiimasta vapisten ryhdyin nuolemaan vaimoni hyvin naitua liukasta pillua, eikä kauaa kestänyt kun tunsin hänen nousevan kohti huippua. Hieroin lopulta kielelläni Sarin jo herkkää klitorista ja se sai vaimoni vielä kerran laukeamaan. Nousin ylös Sarin jalkovälistä, katselin hänen levällään olevia reisiä ja raukeita kasvojaan. Sari siirsi käteni kalulleni ja kuiskasi haluavansa nähdä kuinka hyväilen itseäni, hän sanoi vielä haluavansa minun laukeavan hänen päälleen. Runkkasin kaluani Sarin reisien välissä hänen kertoillessaan samalla kuinka oli nauttinut vieraan miehen otteista ja upeasta kalusta. Kuuntelin vaimoni juttuja äärimmäisen kiiman vallassa ja tunsin kuinka olin lähestymässä laukeamista. Sari ryhtyi sivelemään spermaa tulvivaa pilluaan ja pyyteli minua laukeamaan - tunsin tutun kipinöinnin selkärangassani ja kalustani purkautui suuri lasti vaimoni vartalolle. Sari veti minut hymyillen päälleen ja suuteli minua kuiskaili kiitellen kuinka oli taas nauttinut kahden miehen huomiosta.

Jan astui huoneeseen suihkunraikkaana ja pukeutui muina miehinä. Sovimme, ettei asiaa otettaisi enää esille - eikä Sanna saisi yhteisen yömme tapahtumia tietoonsa. Kohta Sanna oli tullut perille ja soitti Janille talomme edestä - Jan sanoi siinä kuultemme olevansa tulossa juuri ja lisäsi Sarin pitäneen meistä miehistä oikein hyvää huolta :-D...

p.s. palaute on edelleen tervetullutta, etenkin samaa kokeneilta tai asiasta vasta haaveileviltakin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute