Herkku-puhelin
Kohtaaminen
Jhessail

Yökerho oli meluisa, hämärä, kallis ja hyvin, hyvin suosittu. Wayne istui perällä, puoliavoimessa looshissa, nahkasohvalla pienen pöydän takana. Pöydällä kimalteli pullo Euqadorialaista samppanjaa. Wayne oli avannut kauluspaitansa kaksi ylintä nappia ja typerän onnellinen hymy oli liimattu miehen kasvoille. Silti miehen silmät seurasivat aina tarjoilijattaria näiden kulkiessa läheltä. Eikä syyttä, sillä kerhon omistaja selvästi teki voittonsa säästämällä alaistensa vaatteissa. Waynen juuri miettiessä kenet tytöistä hän iskisi illaksi, miehen näkökenttä peitettiin törkeästi. Tosin Waynen harmi haihtui nopeasti miehen tarkastellessa eteensä ilmestynyttä olentoa. Naisen jalat olivat suljettu mustiin, matalakorkoisiin saappaisiin, joiden kiiltelevät varret päättyivät polven alapuolelle. Saappaista nousi esiin pari muodokkaita polvia ja reisiä, joita koristivat tummat sukat. Sukat puolestaan katosivat tumman vihreän vekkihameen alle, jonka helma ulottui säädyllisesti puolireiteen. Ylävartaloa suojasi musta t-paita, jonka rintamus pullisteli erittäin mukavasti. Naisen punaiset, kiharat hiukset olivat vapaina, laskeutuen vyötärölle asti. Naisen tummat silmät tuijottivat herkeämmättä Waynea.

"Pikkulinnut visertää siihen suuntaan että joku on ostamassa tietyn vanhan romun ja laittamassa sen kuntoon, itsenäiseksi laivaksi", nainen sanoi, kädet puuskassa rintojen alla. T-paidan kangas oli pingottunut kireäksi. Waynen silmät liimaantuivat näkyyn.

"Eh, joo kiva tavata pitkästä aikaa Punkku", Wayne vastasi.

"Haloo, mun silmät on vähän ylempänä", nainen vastasi, mutta huokasi alistuneesti ja istuutui looshin sohvalle Waynen viereen.

"Wayne hei, mä tiedän et sä tarviit miehistön siihen paattiin JA mä olen paras pilotti mitä tältä asemalta löytyy", nainen jatkoi.

"Äläs nyt, Arvoituksella on useita hyviä, työttömiä pilotteja ja sitäpaitsi pilotti on aina aluksen varapäällikkö samalla", Wayne vastasi ja jatkoi:

"Joten mun täytyy ehdottomasti luottaa pilottiini ja siihen et se on ehdottoman lojaali mulle", Wayne totesi.

"Wayne, olenko mä ikinä valehdellut sulle? Tai pettänyt sua diileissä? Miten mä voin todistaa että todellakin olen täysin lojaali", Punkku jatkoi.

"Noh, emmä nyt tiedä...", Wayne sanoi hajamielisesti, samalla toisella kädellään mies hieroi kivistävää erektiotaan housujen läpi. Punkku oli aiheuttanut hänelle totaalisen seisokin. Tahaton kädenliike ei jäänyt naiselta huomaamatta.

"No niinpä tietysti, olishan se pitänyt muistaa et sä olet kiimanen sonni", Punkku sanoi ilkikurisesti.

"Mut mä todellakin haluun tän duunin", nainen jatkoi ja ketterästi liukui polvilleen lattialle pöydän alle, levitti miehen polvet levälleen ja avasi Waynen housujen vetoketjun.

"Äh, mitä?" Wayne tokaisi hämmästyneenä mutta sulki suunsa salamana Punkun kaivaessa tämän kyrvän esille.

"Wayne, ota mut pilotiksi ja saat nussia mun suuta vaikka joka päivä", Punkku kuiskasi, runkaten miehen kyrpää toisella kädellään, ennenkuin nielaisi terskan suuhunsa.

Punaiset kiharat heilahtaen, Punkku imi Waynen kyrpää pehmeillä huulillaan. Naisen kieli pyörähteli terskan ympärillä tämän upottaessa puolet peniksestä suunsa syövereihin. Wayne lepuutti päätään sohvaa vasten, sulki silmänsä ja nautti Punkun tehokkaasta työskentelystä. Hymyilevä tarjoilija kulki pöydän vierestä, vilkaisten nopeasti tapahtumia mutta jättäen muuten pariskunnan rauhaan. Wayne tunsi laukeamisensa olevan lähellä joten mies tarttui naisen punaisiin kutreihin molemmin käsin ja painoi tämän päätä syvemmälle samalla nostellen lantiotaan. Punkku sulki silmänsä ja antoi miehen nussia suutaan. Kakomatta nainen imi Waynen paksua kyrpää, terskan upotessa Punkun kurkkuun asti samalla kun häpykarvat kutittivat naisen huulia. Vielä kolmasti Wayne upotti miehuutensa naisen kostean punaisten huulien väliin ennen kuin hän jäykistyi, työntyi niin syvälle kuin vain pystyi ja laukesi. Punkku puristi huulensa tiukasti miehen varren ympärille ja nieli nautiskellen miehen kuuman, paksun spermasuihkun. Wayne lysähti rentona sohvaa vasten ja virnisti poikamaisen iloisesti Punkulle, joka hellästi nuoli koko peniksen puhtaaksi. Nainen tarttui edelleen kovan kyrvän varteen kaksin käsin ja hitaasti liikutti miehen esinahkaa edestakaisin, samalla hieroen huulian terskan päällä.

"Joo okei, paikka on sun Angela", Wayne sanoi. Angela "Punkku" Steadman hymyili Waynelle ja nielaisi kertaalleen koko kyrvän suuhunsa ennenkuin piilotti sen takaisin Waynen housuihin ja nousi ylös sohvalle istumaan.

"Hyvä juttu, kiitos Wayne - vai pitäiskö mun sanoa Kapteeni?"

Molemmat naurahtivat. Sitten Angela vakavoitui:

"Ootko miettinyt muuta miehistöä?"

Wayne hieraisi leukaansa miettien ja vastasi:

"No, tunnen Vickyn hyvin ja tuskin se kieltäytyy, joten siinä on mekaanikko mutta en ole varma muista".

"Jaa, ettei mun tissit riitä vai? No Vickyn utareet riittääkin sitten vaikka koko asemalle!" Angela vitsaili, Wayne virnistäessä.

"Mutta vakavasti puhuen, ei mitään hajua muista", Wayne myönsi. Angela nyökkäsi.

"Joku joka on hyvä tietokoneiden kanssa ja sitten varmuuden vuoksi joku joka tietää enemmän sairauksista kuin me kaksi", Wayne myönsi lopulta.

Erittäin hyvin muodostunut tarjoilijatar kulki kaksikon pöydän edestä ja Waynen katse kääntyi seuraamaan keinuvaa takamusta. Angela huokasi:

"No, nörttejä löytyy varmasti paljon täältä mutta lekurin kanssa voi tulla ongelmia". Wayne ei vastannut vaan tuijotti edelleen tarjoilijatarta, tämän laskiessa juomia pöydälle tytön hame kohosi lupaavasti. Angela puristi miehen penistä housujen läpi:

"Wayne, kuulit- ei ole totta, sulla seisoo taas!"

"Heh, minkäs sitä luonnolleen voi", Wayne vastasi ja jatkoi:

"Älä huoli, heti huomenna laitan verkkoon ilmoituksen ja voidaan sit haastatella halukkaita". Angela nyökkäsi mutta ei irrottanut kättään. Hetken ajan he tuijottivat toisiaan. Tunnelma pöydässä sähköistyi. Angelan käsi jatkoi hierovaa liikettään. Waynen hengitys kiihtyi. Lopulta Angela nojasi eteenpäin ja he suutelivat, Punkun suun imiessä Waynen kielen sisäänsä. Wayne sujautti toisen kätensä naisen vekkihameen alle ja hieroi tämän tussua ohuiden pikkuhousujen läpi. Angela voihkaisi Waynen suuhun ja muuta rohkaisua mies ei tarvinnutkaan, vaan tarttui naista lantiosta ja nosti tämän syliinsä.

"Mitä sä teet?" Angela kuiskasi Waynen korvaan, miehen silittäessä Punkun hametta.

"Sun hamees on just sopivan pitkä, kukaan ei huomaa mitään", Wayne selitti ja puristi kaksin käsin naisen pyöreää pyllyä.

"Voi taivas sä olet ihan kahjo", Angela manasi mutta avasi silti miehen vetoketjun ja päästi terhakkaasti seisovan peniksen vapauteen. Samantien Punkku myös nosti hameensa etureunaa ja työnsi stringinsä sivuun. Nainen oli aito punapää. Sujuvalla liikkeellä Angela väänsi Waynen kyrvän häpyhuuliensa väliin, nosti hieman itseään ja laskeutui alaspäin, huokaisten tyytyväisesti terskan upotessa sisään. Tuleva kapteeni alkoi rytmikkäästi nostella lantiotaan, liikuttaen terskaansa sisään ja ulos. Angela parahti ja suuteli Waynea intohimoisesti. Mies hyväili naisen pakaroita käsillään, kiusoitellen tämän peräaukkoa. Angela mumisi Waynen suuhun kiimaisena ja nytkytti lantiotaan. Vaikka muut asiakkaat eivät näkisikään mitään paljastavaa, oli kaikille ilmiselvää mitä looshissa tapahtui. Wayne tarttui uudestaan Punkun pakaroista kiinni ja ryhtyi hyppyyttämään naista sylissään. Tätä Angela ei enää kestänyt vaan laukesi kapteeninsa sylissä täristen. Wayne antoi naisen rauhoittua hetken.

"Punkku, liu'u polvilles, multa tulee kohta", Wayne komensi. Sanaakaan sanomatta rinnakas punapää totteli ja sieppasi limaisen kyrvän suuhunsa. Lähes välittömästi Waynen meisseli sylkäisi lastinsa Angelan kuumaan suuhuun. Mälliä tuli yhtä paljon kun ensimmäiselläkin kerralla ja nainen nieli nopeasti.

"Oih, sä oot kyl hyvä Punkku", Wayne huokaisi ja jatkoi sitten:

"Ehkä paras et lähetään kämpälle nyt". Angela antoi herkkutatille hellän pusun ja nyökkäsi.



*****

Kaikki tarinani luettavissa:

http://alastontarina.blogspot.com

Palaute erittäin tervetullutta!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute