Herkku-puhelin
1. lomapäivä
Safire

Mikä ihana tunne! Koko loma vielä edessä. Henrin kanssa viettämäni yön jäljiltä olin tyydytetty ja hyrisin naiseuttani.

Yksin jäätyäni totesin, että aamu on aurinkoinen ja lämpötila oli jo kivunnut kahdeksaantoista asteeseen. Päätin lähteä heti aamusta alennusmyynteihin ja viettää kerrankin aikaa kunnolla kauppoja kierrellen. Tarvitsin joka tapauksessa uusia kesävaatteita ja nyt alennuksestahan ne kannattaa tietenkin hankkia.

Tanssahtelin alastomana suihkuun valmistautumaan kaupungille lähtöön. Nautin lämpimän veden valumisesta iholleni ja suihkugeelin aistillisesta tuoksusta. Viimeksi vielä käänsin veden valumaan viileämpänä. Iho nousi kananlihalle ja nännini kovettuivat lämpötilan vaihdoksesta.

Suljin suihkun ja ryhdyin kuivaamaan itseäni ihanan pehmeään, isoon kylpypyyhkeeseeni. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja ryhdyin kuivattelemaan suihkussa kastuneita hiuksiani. Sen tehtyäni otin pyyhkeen ympäriltäni ja ripustin sen kuivumaan. Kerrankin minulla olisi aikaa hoitaa itseäni kunnolla. Kaadoin pehmeän tuoksuvaa vartalovoidetta kämmenelleni ja aloin levittää sitä iholleni. Aurinko kuivattaa nopeasti ihon ja halusin, että se näyttäisi vielä auringonoton jälkeenkin hyvältä.

Annoin rasvan rauhassa imeytyä ja keskityin seuraavaksi kasvoihini. Kevyt meikki saisi riittää näin arkipäivänä ja lomalla. Töihin saa laittautua ihan tarpeeksi, nyt riittää, kun sitä on sen verran, että itselle on mukavampi lähteä kaupungille. Sävyttävä kosteusvoide, vähän puuteria, rajaus silmiin, luomiväri, huultenrajaus, huulikiille, ripsiväri ja ihan vähän poskipunaa. Sitten vielä suihkaus lempituoksua ranteisiin ja kaulakuoppaan.

Vielä vilkaisu peiliin ja sitten jotain tuttua laulua hyräillen makuuhuoneeseen ja vaatekaapille. Päivästä oli luvattu lämmintä, joten halusin laittaa jonkun kevyen kesämekon, joka olisi helppo riisua ja pukea vaatteita sovittaessa.

Olin jo hivenen parvekkeella ja rannalla ollessani saanut väriä pintaani, joten valitsin valkoisen, rimpsuhelmaisen mekon, jossa oli nyöritys etumuksessa. Ruskettuneet käsivarteni näyttivät entistä ruskeammilta mekon valkoista vasten. Alle siis jotain valkoista.. Valkoiset push-upit ja stringit. Push-upit toisivat rinnat nätisti esiin mekon kaula-aukosta ja stringit eivät haittaisi alusvaatteita tai bikineitä sovittaessa.

Sitten vielä valkoiset, korkeakorkoiset sandaletit jalkoihin, tärkeimmät tavarat valkoisen kesäkassin uumeniin ja menoksi.

Koska kävelisin aivan taatusti kaupungilla ihan riittämiin, päätin mennä bussilla keskustaan. No niin tuntuivat tehneen kaikki muutkin! Ilmeisesti koko kaupunki ja puoli maakuntaakin oli yhtä aikaa lomalla, sillä bussi oli tupaten täynnä ja joka pysäkillä väkeä änkesi vielä lisää.

Jäin seisomaan käytävälle ja vähitellen käytävällä seisoskelijat joutuivat siirtymään taaemmaksi ja taaemmaksi, jotta kaikki mahtuivat mukaan. Hien ja hajusteiden sekamelska alkoi jo pian levitä sakeana ilmassa. Jossain vaiheessa jono käytävällä ei kerta kaikkiaan mahtunut enää sulloutumaan tiiviimmälle vaan olimme kuin sardiinit suolaliemessä.

Tiukassa kaarteessa olin menettää tasapainoni, kun en saanut oikein mistään pidettyä kiinni. Takanani seissyt henkilö kaappasi vaistomaisesti minua vyötäisiltä kiinni estääkseen kaatumiseni. Käänsin päätäni kiittääkseni, mutta tavoitin vain valkoisen urheilupaidan rintamuksen. Minun piti nostaa katseeni aika paljon ylemmäksi nähdäkseni, ketä minun oli kiittäminen. Vastaan katsoivat hymyilevät, vihreät silmät pitkänhuiskean vaalean nuorukaisen kasvoista. Sopersin kiitokseni, jolloin mies nyökkäsi ja totesi aina mielellään auttavansa neitokaisia pulassa.

Huomasin hänen pitelevän edelleen kättään vyötäisilläni ja itse asiassa tunsin, että hän puristi minut tiukemmin itseään vasten ja kumartui ylleni sanoen, että minulla on miellyttävä tuoksu. Kiitin jälleen ja tajusin samassa, että koska hän oli niin pitkä, hänellä oli suora näköyhteys kaula-aukostani avautuviin näkymiin. Ilmeisesti hän myös katseli sinne, koska aloin tuntea hänen erektionsa alaselkääni vasten.

Hän kuiskasi korvaansa olevansa menossa koripalloharjoituksiin ja olisin tervetullut yleisöksi, jos olisin kiinnostunut. Epäröin hetken, koska olin kuitenkin ajatellut käyttää päivän kaupungilla. Hän huomasi epäröintini ja lisäsi, että tietenkin vain, jos minua kiinnostaisi. Ja että hän jää seuraavalla pysäkillä pois, jos haluaisin tulla mukaan. Mietin vieläkin, tartunko hetkeen kiinni vai jatkanko suunnitelmani mukaan. Ja päätin olla spontaani. Jos minua ei koripallo juurikaan ole koskaan kiinnostanut, niin pitkät miehet ovat aina saaneet polveni heikoiksi.. Pääsisinhän seuraavalla bussilla pois, jos alkaisin pitkästyä. Mutta jos taas viihtyisin, niin kauppaanhan pääsisin aina seuraavanakin päivänä.

Jäimme siis bussista hänen pysäkillään ja ulos päästyämme lämmin ilma tuntui viileältä iholla bussin tukahduttavan kuumuuden jälkeen. Vasta siinä näin hänet oikein kunnolla. Urheilullinen, vaalea, ruskettunut, pitkä, lihaksikas – kerta kaikkiaan komea nuori mies yllään valkoinen urheilupaita ja vaaleiksi kulutetut farkut. Hän tuntui katselevan minua ihan samalla tavoin arvioiden. Kysyin, tuliko hän katumapäälle kutsun suhteen. Naurahtaen hän tarttui käteeni ja sanoi, että päinvastoin. Hän on oikein iloinen, että uskalsi esittää kutsunsa.

Lähdimme hiljalleen kulkemaan kohti liikuntahallia. Hän kertoi pelailevansa firman joukkueessa ja enemmänkin huvin ja liikunnan kuin kunnianhimon vuoksi. Minä totesin, että kai meidän pitäisi edes toistemme nimet tietää, ettei tule noloa tilannetta, kun menemme salille. Hän naurahti ja kertoi olevansa Esa, ikää 36 vuotta, työskentelevänsä suunnittelijana isohkossa yrityksessä. Kerroin vastaavat tiedot itsestäni: Heidi, 45, ostosihteeri keskikokoisessa tukkuliikkeessä.

Ja sitten jo olimmekin perillä hallilla. Esa johdatti minut koripallosalin katsomoon ja sanoi käyvänsä pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteet. Kentällä oli jo jokunen pitkänhuiskea mies, jotka katselivat kiinnostuneena meitä. Huusipa joku jotain Esallekin, mutta tämä vain huiskautti kättään heihin päin ja kysyi, pärjäänkö. Nyökkäsin hieman epäröiden, sillä tilanne oli todella aika outo minulle. En tiennyt koripallosta juuri mitään enkä ollut koskaan seuraamassa sitä. Saati lähes ainoana katsomossa. Joitain nuoria tyttöjä oli katsomon ylärivillä tirskumassa ja oletettavasti valmentaja, joka istui pyyhe kaulassa eturivissä.





Esa tuli pian takaisin ja istahti hetkeksi viereeni. Sanoi, ettei kavereista kannata välittää. Ovat vain kateellisia, kun hänellä on kaunista seuraa. Hymyilin ja kysyin, onko heillä kaikilla huono näkö? Esa nauroi ja taputti polveani ja kysyi, että kumpikohan meistä oikein paremmin ymmärtää naiskauneuden päälle. Sitten valmentaja kääntyi katsomaan meitä ja totesi, että jokohan se herra suunnittelijakin ehtisi lämmittelemään. Esa virnisti ja sanoi, että johan hän tässä lämmittelee. Ja minä punastuin ja silti hymy nousi huulilleni.

Esa nousi viereltäni ja juoksi kentälle, missä kaverit olivat heti häntä tönimässä ja härnäilemässä. Hän viis veisasi siitä – lähetti vain lentosuukon minulle. Nappasin sen kiinni ilmasta ja painoin huulilleni. Pojat vihelsivät.

Lämmittelyn jälkeen alkoivat harjoitukset koriinheittoineen, syöttöineen.. mitä kaikkea siihen kuuluikaan. Vaikka en itse koripallosta mitään ymmärtänytkään, komeita, treenattuja miehiä oli ilo katsella.. Harjoitusten ollessa lopuillaan, soi puhelimeni ja ystäväni Päivi kysyi, missä olen. Poistuin katsomosta eteisen puolelle puhumaan ja selitin tilanteen. Päivi oli ihan kauhuissaan ja kysyi, olenko ihan hullu. Vastasin nauraen, että taidanpa tosiaan olla…

Samassa pelaajat tulivat oven täydeltä hälisten salista käytävään ja Esa kaappasi minut ohi mennessään kainaloonsa ja lähti kuljettamaan mukanaan. Sanoin Päiville, että soitan myöhemmin ja suljin puhelimen sekä kysyin Esalta, mihin hän minua vie. Esa nauroi, että hän vie minut pukuhuoneeseen siksi aikaa, kun hän käy suihkussa. Pojat kuulemma vahtivat, etten karkaa. Siinä vaiheessa löin jarrut pohjaan niin hyvin kuin sen siinä vauhdissa pystyin ja ilmoitin, että en taatusti tule heidän pukuhuoneeseensa ja että mitä muutkin siitä sanoisivat. Esa vain totesi, että pojathan ihan kihisevät uteliaisuudesta halutessaan tietää minusta kaiken mahdollisen.

Ja vaikka miten yritin estellä ja jarrutella, minua vain kuljetettiin kohti pukuhuonetta. Siellä minut istutettiin penkille ja pojat alkoivat riisua hikisiä kamppeitaan. Mihinkäs minä naisraukka silmäni olisin laittanut? Kengänkärkiini tietenkin ja kynsiini.. Tai ehkä vähän välillä vilkaisin, miten pukuhuoneellinen miehiä kulki alastomana pukuhuoneesta suihkuun ja pyyhe lanteilla takaisin.

Yksi heistä istahti rennosti viereeni raikkaalle tuoksuen ja vesipisaroita ruskettuneella ihollaan ja pyysi kertomaan ”kaiken”. Missä olemme tavanneet, miten pitkään tunteneet, kuka olen, mitä oikein näen Esassa kaikkien näiden komeiden urosten seassa… Kysymyksiä tulvi tajuntaani nopeammin kuin ehdin vastata.

Samassa Esa asteli hymyilevänä rennosti luoksemme ja sanoi, ettei hänen vierastaan saa kiusata asiattomuuksilla. Kaveri vieressäni totesi, etteihän hän mitään asiattomuuksia ja eikös tämä kaunotar ole koko joukkueen maskotti, kun nyt kerran pukuhuoneeseenkin tuli. Siinä vaiheessa kauhistuin ja mietin, että ei kai tässä nyt ole tarkoitus, että koko joukkue haluaa pitää hauskaa minun kanssani. Olin jo vähällä nousta, mutta Esa sanoi, että älä tuosta Mäkisestä välitä. Se on vain kateellinen.

Pikkuhiljaa pojat alkoivat olla pukeissa ja hälisten taas kokoontuivat eteiseen. Esa tuli luokseni ja kysyi, lähdenkö heidän kanssaan läheiseen Pelikaani-pubiin. He kuulemma tapaavat käydä aina harjoitusten jälkeen syömässä jotain pikkusuolaista ja ottamassa oluen tai muutaman. Lupasin lähteä mukaan, sillä minulla olikin jo nälkä, kun kello oli jo pitkälti iltapäivässä.



Pelikaanissa ei vielä ollut paljon väkeä siihen aikaan. Jokunen olutlasinsa ääressä notkuva reppana nyt kuitenkin. Pojat yhdistivät kaksi isompaa pöytää yhteen ja sen ääreen mahduimme sitten kaikki istumaan. Ruokavalikoima ei ollut kovin runsas, sillä Pelikaani oli enemmänkin juottola kuin syöttölä. Mutta metsästäjänleivät tilasimme koko porukka ja oluet palanpainikkeeksi.

Pojat taisivat olla harjoitusten jälkeen janoisia, sillä yksi sun toinen tilasi lisää olutta. Leivät syötyämme keskityimme siis lähinnä nestetasapainosta huolehtimiseen ja Esan käsi pöydän alla alkoi tuntua jo levottomalta. Se hakeutui polvelleni, hivuttautui reidelleni ja hyväili ja puristi. Samalla luin hänen katseestaan syttyneen halun. Minäkin huomasin, että kosteus jalkovälissäni alkoi jo levitä stringien nauhaan.

Muut alkoivat yksi toisensa jälkeen lähdeskellä omille teilleen. Vain tämä Mäkinen, joka tuli juttusilleni pukuhuoneessa, jäi seuraamme ja siirtyi istumaan minua vastapäätä. Hän taisi olla hieman humalassa, sillä hän jäi tuijottamaan minua kiinteästi oluttaan siemaillessaan ja totesi katsettaan kääntämättä Esalle: ”Kyllä tästä naisesta riittäisi useammallekin.”

Esa taputti Mäkistä olkapäälle ja sanoi: ”Aivan varmasti riittäisi,”, kietaisi toisen kätensä minun hartioilleni ja veti itseään vasten ja jatkoi: ”mutta ei tule nyt mieleen yhtäkään syytä, miksi haluaisin jakaa hänet kenenkään kanssa.” Mäkinen tuhahti, kietaisi lopun oluen tuopistaan ja nousi tuoli kolisten paikoiltaan. Heitti vielä lähtiessään Esalle: ”On siinäkin varsinainen kaveri!”

Mäkisen lähdettyä olimme siis Esan kanssa kahden pöydässä. Katse kysyi ”meille vai teille”, mutta kuin sanattomasta sopimuksesta lähdimme kuitenkin kohti Esan asuntoa. Täpötäydessä bussissa seisoimme sylikkäin, Esa hamusi kaulaani ja korvaani ja tunsin, miten hänen elimensä painui paisuneena minua vasten.

Asunnolle päästyämme olimme toistemme kimpussa jo eteisessä ja kuorimme toisiltamme vaatteita samalla kun hengästyneinä suutelimme kiihkeästi. Esa nosti mekkoni pääni yli ja heitti sen jonnekin. Esan farkut tippuivat hänen jalkoihinsa ja paita seurasi mekkoni perässä jonnekin päin eteistä.

Hän kouri rintojani, nosti ne pois kupeistaan ja imaisi ensin toisen kovettuneen nännin suuhunsa, sitten toisen ja avasi samalla liivien hakaset ja pudotti ne maahan jalkoihimme. ”Ihanat rinnat!”, hän sai sanotuksi sieltä jostain rintojeni välistä. Minä vastaanotin hänen kiihkeät hyväilynsä samalla kun käteni vaelsivat hänen sileällä, lämpimällä ihollaan.

Pian hän polvistui eteeni, otti pakarani kouriinsa, suuteli vatsaani ja alkoi hivuttaa housujani alaspäin samalla kun hänen valkoiset boxerinsa kävivät yhä ahtaamman näköisiksi. Saatuaan stringieni nauhat lanteideni yli, ne putosivat itsestään jalkoihini ja pian tunsin jo lämpimän hengityksen häpyäni vasten. Pian hänen kielensä etsiytyi häpyhuulilleni ja hivuttautui varovasti niiden väliin. Hän tavoitti kielellään kosteuteni, urahti kiimaisesti ja nuoli pitkin vedoin emättimen suulta klitorikselle saakka. Jalkani avautuivat enemmän ja hänen kielensä jäi pyörimään klitorikselleni samalla kun hänen sormensa hyväilivät reisiäni ja etusormi ujuttautui märkään pilluuni. Voihkaisin ja hän työnsi sormensa niin syvälle sisääni kuin sen sai. Samalla hän nuoli koko ajan vaativammin klitoristani. Valuin mehujani hänen sormilleen ja hän työnsi toisen sormen sisääni, sitten vielä kolmannen ja nai niillä minua.

Minä valitin ääneen nautinnosta ja haroin hänen hiuksiaan. Esan kieli tuntui uskomattoman hyvälle ja sormet sisälläni saivat orgasmin aallot liikkeelle. Pilluni kouristeli hänen sormiensa ympärillä ja klitorikseni lähetti taivaallisia sähköiskuja koko vartaloon. Ulisin orgasmini kourissa ja Esa pumppasi sormiaan sisälläni kunnes kouristukseni alkoivat vähitellen laantua ja olin lysähtää kasaan.

Hän nousi ja nosti minut syliinsä – kevyesti – ja kantoi makuuhuoneeseensa. Hellästi hyväillen ja suudellen hän asetti minut vuoteelleen. Pyysin häntä riisumaan boxerinsa ja päästämään tilanahtaudesta kärsivän kalunsa vapaaksi. Se pompahtikin komeasti yläviistoon heti vankeudesta vapauduttuaan. Kurotuin hyväilemään sitä kädelläni Esan seisoessa vielä siinä sängyn vieressä. Nousin ylemmäksi ulottuakseni ottamaan sen suuhuni. Se oli kaunis, kapea kalu, jonka terska oli jo melkein tummanpunainen. Nuolaisin esinahan alta paljastunutta sileänkuumaa terskan kärkeä ja Esa ähkäisi. Otin kalun syvemmälle suuhuni ja liu’utin sitä edestakaisin huulieni välissä. Kielelläni hyväilin kalun alapintaa ja välillä imaisin oikein kovasti samalla runkkaillen kalun vartta. Katselin Esan kasvoja, miten niiden ilmeistä saatoin lukea hänen nauttivan. Kauan en saanut pidellä hänen kaluaan suussani, kun Esa pyysi minua kääntymään vatsalleni sängylle.

Tein niin. Hän pyysi minua nostamaan hieman lantiotani ja asetti tyynyn alleni. Sitten hän asettui sängyn jalkopäähän ja pyysi minua levittämään jalkani. Hän sanoi haluavansa nuolla minua siinä asennossa. Kiihotuin jo pelkästä ajatuksesta. Esa tuntui nauttivan nuolemisesta erityisesti. Olin siinä avattuna hänen edessään ja hän avasi vielä lisää sormillaan samalla kun kieli etsiytyi kosteuteeni. Jalkojeni välistä hän totesi, että maistun hyvälle. Kieli tunkeutui sisälleni ja sormet levittivät häpyhuuliani. Tilanteessa oli jotakin todella kiihottavaa. Esa nai minua kielellään ja sen jälkeen nuoli klitorikselta välilihaan saakka. Hän kysyi, saako nuolla myös peppuani. Annoin luvan, tietenkin. Niinpä hänen kielensä teki entistä pidempiä matkoja klitorikselta aina pepulle saakka. Hän pyöritti kieltäni pepullani ja kokeili myös työntää sitä sisälleni. Sulkijalihas oli sen verran tiukka, ettei se ihan onnistunut. Sitten hän kysyi, saako työntää sormensa sisääni. Ynähdin myöntävän vastauksen ja hän kurotti ottamaan liukasteen yöpöytänsä laatikosta ja valutti sitä sormilleen. Sen jälkeen hänen liukkaat sormensa etsiytyivät pepulleni ja varovasti kokeillen yksi raotti sulkijalihasta, joka oli jo melko rentoutunut orgasmin ja mielettömän kiihotuksen ansiosta. Hänen sormensa painui varovasti peppuuni samalla, kun toisen käden sormet hieroivat klitoristani.

Hiljalleen hän alkoi liikuttaa sormeaan edestakaisin pepussani ja toisen käden kaksi sormea painuivat liukkaaseen pilluuni. Vuorotahtiin hän liikutti sormiaan ja minä aloin valittaa nautinnosta.

Samalla kun hän suuteli pakaroitani ja hänen sormensa liikkuivat sisälläni, hän kysyi, saisiko tulla peppuuni. Ehdottomasti halusin kokea sen nyt ja tässä hänen kanssaan! Hän kaivoi yöpöytänsä laatikosta kondomin ja asetti sen komeasti seisovan kalunsa päälle. Esa painautui tiukasti päälleni suudellen niskaani ja olkapäitäni. Tunsin hänen kovan kalunsa peppuvaossani. Olin mielettömän kiihottunut, mutta Esa vielä halusi pitkittää odotusta ja olla varma, että olen valmis ottamaan hänet vastaan.

Hän kuiskaili korvaani kysyen, olenko varma, että hän voi tosiaankin tulla peppuuni. Sanoin olevani täysin varma ja että haluan häntä mielettömästi. Esa sanoi, että peppuni tuntui niin tiukalta, että hän ei varmaankaan kestä kauaa. Hän ojentui ottamaan vielä liukasteen ja laittoi sitä hieman kondomille ja sitten vielä pepulleni. Hän levitti sormin pakaroitani ja alkoi vähitellen työntyä sisääni. Kiimani tuoksui ilmassa ja hänen solakka melansa painui vaivatta sulkijalihakseni ohi. Hän liikkui varovasti ja hitaasti antaen minun tottua yhä syvemmälle suoleeni tunkeutuvaan kaluunsa. Kun hän oli saanut sen kahvaa myöten sisääni, ujutti hän kätensä klitorikselleni ja hieroi sitä samalla kun alkoi pumpata kaluaan pepussani.

Tunne oli mielettömän ihana ja tunsin, että voisin pian jo saada uuden orgasmin, kun Esa äkkiä kiihdytti tahtiaan ja sanoi, ettei voi enää pidätellä pitkään. Hän nai peppuani kiihkeästi samalla kun hänen sormensa pyöri klitoriksellani villisti. Äkkiä Esa karjahti lauetessaan syvällä pepussani ja minä kiihotuin hänen rajusta orgasmistaan niin, että tunsin, miten oma orgasmini lähti räjähtäen klitoriksestani saavuttaen niin aivoni kuin varpaanikin sekunnin sadasosassa.

Aikani kouristeltuani lysähdin sängyn päälle velttona kuin räsynukke ja Esa laskeutui päälleni raskaasti hengittäen kalu yhä pepussani. Vähitellen hengityksemme alkoi tasaantua. Esa vetäytyi pois pepustani ja kuori käytetyn kondomin kalunsa päältä heittäen sen jonnekin lattialle sängyn viereen. Sitten hän kääntyi minuun päin, kietoi kätensä ympärilleni ja sanoi: ”Se oli parasta pitkiin aikoihin!” Minä huokaisin tyytyväisenä ja tyydytettynä ja käperryin hänen kainaloonsa. Hän suukotteli ja hyväili minua kunnes olin nukahtaa. Minä kiedoin laiskasti käteni hänen ympärilleen ja totesin, että pitäisi varmaan mennä pesulle. Esa kuitenkin totesi, että kovan treenin jälkeen pitää palautua. Hän veti peiton päällemme ja nukahdimme siihen sylikkäin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute