Herkku-puhelin
Vaimon kanssa Roomassa
Mies

Syystä tai toisesta olen huomannut kiihottuvani yhä enemmän, kun ajattelen oman vaimoni toisen miehen käsittelyyn...tai paremminkin kiihotun jo ajatuksestakin nähdä oma vaimoni antautuneena nautinnolleen vieras kalu sisällään, mutta varsinainen hekumoinnin lähde on kuitenkin päästä itse työntymään vieraan miehen jäljiltä liukkaaseen vaimooni.

Olemme jutelleetkin aiheesta ja alun jäykän EI:n jälkeen huomasin rakkaan vaimoni lämmenneen hivenen ajatukselle. Sannan lähentyminen asiaan alkoi aluksi hänen 'osallistumisellaan' omaan fantasiaani kuiskimalla sängyssä korvaani kuinka on juuri nauttinut toisen miehen kalusta, aina kuitenkin minun aloitteestani. Kotvan kuluttua hän ryhtyi jo oma-aloitteisestikin tuomaan rakastelumme yhteydessä noita kiihottavia 'juttuja' esiin, huomasin kiihottuvani äärimmilleen noina kertoina - kuten myös huomasin Sannankin saavan niistä lisää värinöitä.

Tapanamme on silloin tällöin tehdä pieniä irtiottoja arjesta. Muutaman kerran vuodessa järjestämme lapset hoitoon ja suuntaamme ulkomaille tai vähintäinkin toiseen kaupunkiin tms. Hemmottelen näinä kertoina Sannaa järjestämällä puitteet luxus-malliin, joten arjen ajatukset eivät silloin mieltä paina. Tämä rakkauselämäämme todella piristänyt kuvio tapahtui juuri tällaisella matkalla ollessamme Roomassa....

Olimme kierrelleet jo toista päivää upeita nähtävyyksiä herkutellen Italian antimilla. Päätimme yhdessä heittää tulevana iltana hieman viihteelle ja nautiskella hieman olostamme Rooman yössäkin. Kysyimme menovinkkejä hotellin concierge´lta ja hän neuvoikin auliisti muutamia paikkoja. Päätettyämme paikan, hän hoiti järjestelyt siten että pääsisimme mahdollisten jonojen ohi...loistohomma. Asustimme deluxe-tason hotellissa keskeisellä paikalla ja palvelu oli todellakin sen mukaista.

Illan tullessa pyysin Sannaa laittautumaan mahdollisimman sexyihin vaatteisiin ja tietenkin toivoin myös alusasuihin 'extra' ajatusta. Käytyäni itse suihkussa ja pukeuduttuani menin erääseen hotellin baareista drinkille odottelemaan Vaimoani.

Sannan astuessa jonkin ajan kuluttua hissistä näky oli juuri niin makoisa kuin toivoinkin. Vartalonmyötäinen lyhyehkö 'antava' mekko, hiukset huolitellusti laitettuna ja jaloissa korkeakorkoiset uudet kengät. Oikea namupala, ajattelin. Huomasin etten ollut ajatuksineni yksin, sillä Sannan aprikoidessa mihin suuntaan aulasta lähtisi ohikulkevien miesten silmät nauliintuivat hänen olemukseensa. Lopulta conciergimme hymyillen lähestyi vaimoani ja heilautti kättään sen baarin suuntaan johon oli tainnut minun nähdä tulevan. Vaimoni käveli pöytääni kohti minut huomattuaan ja istui alas. Istuutuessaan mekon helma tietenkin hieman nousi paljastaen aavistuksen stay-up sukkien seksikkäistä pitsireunuksista. Saman näyn huomasi viereisen pöydän hieman jo harmaantunut tyylikäs liikemieskin, eikä meinannut saada enään vilkuilultaan lehteään luettua. Itseäni tilanne kiihotti ja huomasin mielikuvitukseni lähteneen jo aivan laukalle...vaivoin sain hillittyä alkavan seisokkini ja kävin noutamassa Sannalle juomaa. Juotuamme teimme lähtöä suositeltuun yökerhoon ja nyökkäsin tervehdykseni viereisen pöydän miehelle - hän vastasi siihen hieman hämmentyneenä.

Saavuimme varsin mukavan oloiseen ja täyteen yökerhoon. Tunnelma oli jotenkin vapautuneempi kuin kotomaassa ja pääsimme 'sinuiksi' clubilla nopeasti. Meno siellä ei kuitenkaan juuri poikennut mistään muustakaan yökerhosta: vapaat miehet katsastelivat tarjontaa ja naiset näyttivät parhaat puolensa, tanssilattia täynnä ja baaritiskillä tungosta. Huomasin Sannalle maistuvan hieman tavanomaista tiheämmin ja hänen olevan selvässä iloisessa hiprakassa. Olin hyvilläni, sillä tiesin hänenkin rentoutuneen ja nauttivan olostaan täysillä. Silloin tällöin joku haki vaimoani tanssimaan, mutta Sanna kohteliaasti kieltäytyi. Rohkaisin vaimoani tanssimaan, kun kerrankin olisi vientiä - itse en siitä pahastuisi. Samalla sanoin käyväni miestenhuoneessa ja lähdin pujottelemaan täydessä clubissa eteenpäin, vaimoni jäädessä tiskille odottelemaan.

Palatessani päätin ensin katsastaa clubia ja kiertelinkin hieman laajaa yökerhoa. Suunnatessani jälleen kohti baaritiskiä huomasin Sannan hytkyvän tanssilattialla seurassaan vaaleahko hyvin pukeutunut mies. Löysin sopivan paikan ja tilasin juomat valmiiksi. Siemailin juomaani ja katselin kuinka seksikäs vaimoni silminnähden nautti tanssimisesta naureskellen tanssipartnerinsa kanssa. Huomasin miehen hipaisevan tai koskettelevan Sannaa aina sopivan tilaisuuden tullen. Jonkin ajan kuluttua vaimoni kuitenkin hakeutui tiskiä kohti ja huomasi minut. Tarjosin tilaamani juoman Sannalle ja hän sanoi menneensä tanssimaan, kun WC reissuni tuntui kestävän ikuisuuden. Sanoin ettei asiaa tarvitse selitellä...ja lisäsin vielä, että näkymä ei suinkaan ollut minua häirinnyt - päinvastoin. Sanna kysyi hymy huulillaan mitä oikein tarkoitan ja lisäsi perään tietävänsä kyllä... Se ilme ja ne sanat jotenkin iskivät tajuntaani, tiesin Sannan leikkivän nyt 'omaa leikkiäni'. Vaimoni halusi antaa minulle silmänruokaa fantasioihini. Hetken päästä toinen mies ilmaantui kyselemään vaimoani tanssimaan, Sanna katsahti minua ja hyväksyvän ilmeeni nähtyään lähti johdattamaan miestä tanssimaan.

'Tanssileikki' jatkui hyvän aikaa vaimoni tanssiessa useiden eri miesten kanssa. Välillä hän käväisi luonani kertoilemassa tanssikumppaneistaan jotain ja siemailemassa viiniä, mutta aina haun osuessa kohdalleen hän lähti lattialle. Olin lähes vaikeuksissa lisääntyvän kiihoitukseni kanssa, sillä Sanna todella oli päättänyt antaa minulle katsottavaa. Näin kuinka eräs tanssikumppani rohkeni avoimesti Sannan takana tanssiessaan liukua aivan kiinni hänen vartaloonsa, suuteli kaulalle ja tunnusteli vaimoni rintoja. Sanna näkyi nauttivan tilanteesta ja antautui leikkiin toden teolla. Tullessaan tanssin jälkeen luokseni vaimoni antoi minulle pitkän suudelman, kysyi kuiskaten pidänkö showsta ja tunnusteli housujeni läpi kivikovaa kaluani. Olin todella innoissani ja Sanna sanoi haluavansa lähteä hotellille naimaan, hän sanoi haluavansa kovaa kulliani ja kunnolla. Tuo lausahdus vain lisäsi innostustani, sillä moinen kielenkäyttö ei todellakaan kuulunut hieman pidättyväiselle vaimolleni normaalioloissa. Sanna lisäsi vielä liekkiä sanomalla kuinka hänet tekee kiimaiseksi kaikkien hänen kanssaan tanssineiden miesten koskettelut ja ehdottelut. Samassa hieman hitaampi biisi pyörähti soimaan, Sanna sanoi haluavansa tanssia vielä kerran ja kuulemma antavansa minulle kunnon katsottavaa...

Samalla eräs vaimoani aiemmin tanssittaneista miehistä lähestyi Sannaa jälleen ja vei hänet lattialle. Aluksi he tanssivat tavanomaisesti, mutta nopeasti miehen kädet ryhtyivät liukumaan Sannan vartalolla. Hän hieroi vaimoni pakaroita, kaulaa ja rintojen sivuja aivan estottomasti. Näin vaimoni ilmeestä kuinka hän nautti hyväilyistä. Sitten näin jotain todella kiihottavaa: Sanna antautui kiihkeään kielisuudelmaan miehen kanssa ja painautui tiiviisti miehen vartaloa vasten. Vaimoni tanssikumppani veti Sannaa lantiosta itseään vasten ja liikutteli lantiotaan hieroen kaluaan vaimoani vasten. Näky oli upea ja viimeistään nyt olin 100% varma siitä, että vaimoni oli täysin kiimansa vallassa. Hetken päästä he etääntyivät jälleen hieman ja miehen kädet lähtivät yhä estottomammin tutkimaan Sannan vartaloa. Sitten näin kuinka miehen toinen käsi sujahti heidän väliinsä ja lähti kohoamaan vaimoni reittä pitkin ylemmäs kadoten mekon reunan alle. Sanna puri alahuultaan ja näin hänen kasvoiltaan, että vieraan miehen sormet olivat hänen sisällään. Tanssi loppui, Sanna hyvästeli miehen suudelmalla, puisteli päätään miehen ehdotteluille ja palasi luokseni. Vaimoni ei sanonut tanssista mitään, sanoi vain kiimasta samea katse silmissään haluavansa tulla naiduksi ja lisäsi loppuun 'vaikka kenen toimesta tahansa'.

Lähdimme hotellillemme, jonne matkaa ei ollut kuin muutaman minuutin kävely. Sanna kuiskasi korvaani olevansa aivan märkänä viimeisen tanssin jäljiltä ja haluavansa todella tulla kunnolla naiduksi. Suutelimme kiihkeästi, enkä malttanut olla tunnustelematta Sannan suloja hotellimme lähettyvillä. Vaimoni huokaili hyväilyjeni tahdissa ja kävi todella kuumana, Sanna olisi varmaan antautunut naimaan siinä keskellä katua. Saavuimme hotellimme aulaan ja Sanna keimaili hieman myös portieerillekin, joka hymyillen katsoi vaimoni perään.

Päätimme ottaa vielä yhdet yömyssyt hotellimme loungebaarissa ja tilasin meille pullon shampanjaa. Saatuamme tilauksen pöytään siemailimme kylmää shampanjaa edelleen kihelmöivän kiihkeissä tunnelmissa. Käteni valesivat Sannan vartalolla ja tuntui että vaimoni nautti olostaan yhä enemmän. Samalla baariin asteli sama liikemies, kuin lähtiessämme oli istuskellut viereisessä pöydässä. Muistin, kuinka hän ei malttanut olla vilkuilematta Sannaa huomattuaan vaimoni stay-up sukkien pitsien pilkahduksen. Päätin kertoa asiasta vaimolleni, hän katsahti minuun ja sitten mieheen. Hän kysyi haluaisinko vielä jatkaa leikkiämme. Kysyin mitä vaimoni tarkoittaa ja hän vain pyysi minua kutsumaan miehen pöytäämme.

Vinkkasin liikemiehelle merkiksi liittyä seuraamme ja hämillään olevan näköisenä hän kuitenkin lähti kohti pöytäämme. Hän esittäytyi kohteliaasti Xavieriksi ja kertoi olevansa ranskalainen konsulttiyhtiön johtaja liikematkalla Roomassa. Esittäydyttyämme jutustelimme niitä näitä, tuttavamme iäksi paljastui 60v eli yli parikymmentä vuotta meitä molempia vanhempi. Sanna kiusasi minua ja uutta tuttavuuttamme oikein esittelemällä stay-upein verhoiltuja sääriään. Hän ei tuntunut välittävän yhä ylemmäs nousevasta mekostaan, vaikka istui juuri vierastamme vastapäätä. Näin miehen silmistä, kuinka hänen ajatuksensa vaelsivat seksikkään vaimoni suloja mittaillen. Kohta vaimoni ilmoitti käyvänsä naistenhuoneessa ja katosi katseidemme saattamana kohti WC:tä. Xavier kehui vaimoani kuumaksi pakkaukseksi ja sanoi minun olevan onnen pekka saadessani noin vetävää naista rakastella. Uuden ystävämme suora puhe säväytti hieman ja huomasin taas kiimani nostavan päätään. Sanna saapui takaisin ja istui silminnähden jännittyneempänä takaisin paikalleen. Ihmettelin moista ja kysinkin syytä, vaimoni kuiskasi punehtunein poskin ottaneensa märiksi kastuneet stringinsä pois. Kaluni pamahti täyteen seisokkiin, kun ymmärsin kuulemani.

Hetken vielä jutusteltuamme alkoi juoma olla lopuillaan ja ryhdyimme tekemään lähtöä. Sanna oli jälleen rentoutunut ja mekon helma oli taas saanut hieman nousta. Xavier ei ollut saada silmiään irti vaimostani, kun Sannan vaihtaessa asentoaan oli paljas pillu vilahtanut hänen näköpiirissään. Noustessamme pöydästä kysyi tuttavamme kohteliaasti josko haluaisimme pistäytyä hänen sviitissään vielä lasillisella... Ennen kuin ehdin kysyä, vaimoni vastasi myöntävästi. Saavuimme Xavierin huoneeseen ja hän ryhtyi kilistelemään laseihin viiniä. Istuimme varsin tilavassa sviitissä ja tunnelma oli käsinkosketeltavan jännittynyt. Xavier laukaisi tilanteen kysymällä suoraan saisiko hän katsella rakasteluamme. Katsoin Sannaa ja hän katsoi minua kiiluvin silmin...kuulin vastaavani myöntävästi ja vedin Sannan luokseni kiimaiseen suudelmaan.

Suudellessamme ryhdyin hyväilemään vaimoni vartaloa ja hän vastasi siihen kiihkeiin huokailuin. Kysyin tuttavaltamme haluaisiko hän avustaa vaimoni riisumisessa ja vinkkasin hänet Sannan taakse. Vaimoni ei edes avannut silmiään kuullessaan ehdotukseni, vaan antoi kaiken tapahtua. Xavier avasi vaimoni mekon vetoketjun ja mekko putosi Sannan jalkoihin. Olin kiimaltani pakahtua, enkä osannut enää edes liikkua. Kaluni tykytti housuissani niin, että pelkäsin laukeavani. Xavier ryhtyi avaamaan Sannan rintaliivejä ja sulavasti poisti nekin vaimoni yltä. Tajuntani oli oikeasti hämärtyä, kun huomasin Xavierin painavan suudelman Sannan niskaan hänen käsiensä hyväillessä samalla vaimoni paljaita rintoja. Sanna huokaili suunnattoman kiiman vallassa itsekin ja huomasin kuinka hänen liukkautensa oli valunut jo hieman harallaan oleville reisillekin. Sitten huomasin Sannan katsovan suoraan silmiini ja kysyvän ' kulta, haluaisin antaa Xavierin naida minua...' Nyökkäsin kuin transsissa ja suutelin vielä vaimoani suulle. Vinkkasin Xavierille vaimoni olevan hänen käytettävissään ja hän jatkoi Sannan hyväilemistä.

Xavier ohjasi Sannan kohti leveää vuodetta suudellen samalla ahnaasti kiimaista vaimoani. Sanna hamuili miehen pullottavaa etumusta ja hieroi hieman saaden Xavierin huokailemaan yhä raskaammin. Näky oli uskomaton, kun Sanna asettui selälleen vuoteelle pelkät stay-upit ja kengät yllään. Oma vaimoni oli edessäni pillu silminnähden valuvana ja oli juuri antautumassa itseään melkein puolta vanhemmalle vieraalle miehelle. Xavier oli riisunut vaatteensa ja astui eteenpäin jykevä kulli täydessä seisokissa raskaat pussit valmiina siementämään vaimoani. En voinut muuta kuin seurata sivusta Sannan kiihtyvää voihketta Xavierin kielen tehdessä hyvää vaimoni pillussa. Riisuin itsekin, enkä voinut olla runkkaamatta niin kiimaisen näyn edessä. Sannan ääntelystä tiesin hänen olevan lähestymässä huippuaan. Kun vaimoni laukesi melko nopeasti ensimmäisen kerran Xavierin käsittelyssä, oli orgasmi järisyttävä: Sanna ulisi ja uikutti, hänen vartalonsa tärisi valtoimenaan, eikä laukeaminen tuntunut loppuvan ollenkaan. Xavier nosti päätään ja silloin kuulin kuinka vaimoni kiimaisella ääneellä aneli Xavieria nussivan häntä, Sanna ilmoitti olevansa Xavierin käytössä, tekevänsä mitä mies haluaa - kunhan saa kunnolla kalua. Xavier kiipesikin Sannan päälle ja asetteli kaluaan pillun huulille. Sanna katsoi suoraan silmiini sillä hetkellä kun Xavierin kalu upposi syvälle hänen liukkaaseen pilluunsa. Mies aloitti voimakkaat työntönsä mumisten välillä ranskaa välillä englanniksi kuinka hyvä pillu Sannalla on. Välillä hän katsoi minuun ja sanoi vaimoni olevan tehty pantavaksi. Itse runkkailin vieressä aivan laukeamisen rajamailla. Oma vaimoni oli täysin holtittomana ja toisteli kuinka ihanalta tuntuu saada vieraan miehen paksua kalua, hän kyseli miltä näyttää kun omaa vaimoa nussitaan, onko tämä sitä mistä olen puhunut... Nuo sanat tuntuivat aivan järjettömän kiihoittavilta, enkä voinut enää koskea kaluuni sillä pelkäsin laukeavani heti. Katselin lumoutuneena tuota kiimaista näytelmää: Vanhempi mies nai omaa vaimoani silmieni edessä ja vaimoni on laukeamaisillaan. Sanna oli selvästi lähellä laukeamistaan ja sitten entistä hurjempi orgasmi räjähti vaimoni sisällä. Se taisi olla liikaa Xavierillekin joka karjahtaen ryhtyi pumppaamaan spermaansa Sannaan. Näin kuinka Xavierin suuret kivekset nytkivät spermaryöppyjen tahdissa ja kirjaimellisesti täyttivät vaimoni...

Mies nousi vaimoni päältä pois kehuen ja kiitellen hyvästä panosta. Xavierin jyhkeä kulli oli vieläkin puolitangossa kun hän suuteli Sannaa vielä uudelleen kiitellen upeasta kokemuksesta. Sanna katseli minua raukein silmin ja levitti kutsuvasti reisiään. Näky oli todella kuin fantasioistani, turpeaksi naitu pillu aivan täynnä vieraan miehen spermaa. Xavierin lastia tuntui riittävän ja riittävän, kun sitä valui vaimoni pillusta. Tiesin etten kestäisi kauaa, joten halusin edetä rauhassa. Hieroin Sannan liukasta pillua aluksi sormillani ja tunne oli mieletön. Xavier oli yhä sängyn vieressä hivellen vaimoni rintoja kun itse touhusin Sannan jalkovälissä. Hiljalleen työnnyin vaimooni, tunsin kalullani huumaavan tunteen: vieraan miehen kuuman sperman liukastama vaimoni pillu, aivan mielettömän upea tunne. Sanna katsoi silmiini samalla kertoillen kuinka hyvältä Xavierin kulli oli juuri äsken tuntunut. Sanna tiesi kuinka kiihottaa minut aivan äärilaidoille saakka. Olin niin kiimassa, että melkein sattui enkä ollut vielä edes pillun pohjassa saakka. Viimeinen niitti oli, kun vaimoni veti Xavierin lähemmäksi itseään ja suuteli hänen kanssaan vaikka itse olin hänen sisällään. Tunsin orgasmini lähtevän liikkeelle varmaan varpaista saakka. En ole koskaan lauennut niin herkästi ja niin voimalla, lastini tuntui riittävän ja riittävän.

Nousin pois Sannan päältä ja kierähdin hänen viereensä. Hengähdettyäni ehdotin Sannalle hipsimistä omaan huoneeseemme, jolloin Xavier ehdotti meidän hyvin voivan yöpyä...tai pikemminkin viettää muutama jäljellä oleva yön tunti hänen sviitissään. Sannalle tuntui ajatus sopivan, joten jäimme. Xavier herrasmiesmäisesti siirtyi nukkumaan sviitin toiseen makuuhuoneeseen ja vaimoni kanssa nukahdimme äskeisenä näyttämönä toimineeseen sänkyyn.

Aamun sarastaessa havahduin tuttuun voihkeeseen. Yllätyin, kun Sanna ei ollutkaan vierelläni vaan ääni kantautui toisesta huoneesta. Hiivin kalu sojottaen kohti toista huonetta varoen etten paljastaisi läsnäoloani. Kurkistin oviaukosta ja näin kuinka Xavier nai vaimoani takaapäin kuin kani. Jälleen näin kuinka tuo paksu aisa suurine pusseineen kirnusi vaimoni jalkoväliä. Sanna oikein tarjosi pilluaan miehelle painamalla ylävartaloaan sängylle jättäen pillun paremmin esille. Katselin näytelmää puolittain mustasukkaisuuden vallassa, sillä Sanna oli hiippaillut Xavierin luokse herättämättä minua. Mustasukkaisuuden kouraisu kuitenkin häipyi kiiman noustessa jälleen äärimmilleen. Sanna laukesi jälleen miehen käsittelyssä ja kohta laukesi ystävämmekin murahtaen vaimoni syvyyksiin. Sanna kierähti selälleen sängylle ja huomasi minun katselevan näytelmää kalu kivikovana. Xavier ilmoitti menevänsä suihkuun ja valmistautuvansa lenokentälle lähtöön. Vaimoni viittilöi minut lähemmäksi ja ohjasi jälleen jalkojensa väliin. Sanna aluksi runkkaili kaluani ja hieroi pussejani. Sitten hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen kalulleni sanoen: 'haluan katsella kuinka laukeat omin käsin ylleni', ryhdyin runkkaamaan siinä vaimoni katsellessa, 'miltä näytti kulta, kun oma pikku kiltti vaimosi sai vieraan miehen paksua kullia', vaimoni toisteli näkemääni ja kiihotuin yhä lisää, 'pilluni on täynnä Xavierin spermaa'...'sain nauttia vanhemman miehen käsittelystä kun sinä nukuit' 'olisit nähnyt kuinka Xavier minut otti'... Enempää en kestänyt karjuen laukesin Sannan päälle ja katselin kuinka spermani roiskui pitkin vaimoni vatsaa ja rintoja. Katselimme hetken toisiamme kiiman hälvettyä ja suutelimme melkein hellästi. Sanna kysyi melkein katuvana oliko mennyt liian pitkälle jutuissaan ja teoissaan. Vakuuttelin vaimolleni nauttineeni juuri sydämeni kyllyydestä ja saaneeni elää oman fantasiani livenä.

Rydyimme keräämään kamojamme ja teimme lähtöä kun Xavier tuli suihkusta. Heitimme hyvästit, vaihdoimme käyntikortteja tietäen kuitenkin ettemme enää tapaa. Xavier kiitti meitä kumpaakin upeasta kokemuksesta. Erityisesti hän kiitti hymyillen Sannaa upeista hetkistä, sillä oli jo luullut ettei seksi enää sytytä sanoin kuin nuorempana. Siirryimme huoneeseemme ja hieman hämilläni itsekin kiittelin itsekin vaimoani upeista hetkistä. Vaihdoimme tapahtuneesta vielä muutaman sanan ja totesimme sen todellakin olleen pelkästään positiivinen kokemus.

p.s. vielä positiivisemmaksi sen teki se, että myöhemmin ollessamme maksamassa hotellilaskuamme vastaanottovirkailija ilmoitti laskun jo maksetuksi erään Xavier B:n toimesta...

Palaute on tervetullut, etenkin jos on samankaltaisia kokemuksia tai edes haaveita.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute