Herkku-puhelin
Vaatekaupassa
esmeralda

Olin vähän nuorempana töissä silloin yksityisessä omistuksessa olleessa naisten vaatekauppaketjussa. Yhtenä päivänä minut kutsuttiin kellarikerroksessa olleeseen tilaan sovittamaan uusia bikineitä, joita oli tarkoitus tilata myyntiin. Alakerrassa oli sovituskoppi, johon esimies ohjasi ja pyysi laittamaan päälle ensimmäiset bikinit. Menin sovituskoppiin kiltisti ja tein työtä käskettyä, olihan se pomomies, joka pyysi.

Tulin ulos sovituskopista hänen eteensä. Hän pyyteli vähän anteeksi, kun täytyi kosketella minua ja katsoa, sopiko koko 36 juuri minulle, jonka koko oli 36. Hänen kätensä koskettivat bikinin yläosan läpi myös nännejäni - hyvin kevyesti. Aloin kiihottua pelkästä kosketuksesta. Käsi meni alaosaan ja pyysi levittämään jalkoja, jotta hän näkisi, istuuko alaosa oikein. Levitin mielelläni. Käsi pyyhkäisi jalkovälistä ja sai minut sävähtämään, muttei sen enempää. Hän käski mennä laittamaan toisen mallin päälleni.

Menin takaisin sovituskoppiin ja hyväilin vähän itseäni, sillä alkanut vähän kiihottua. Tulin takaisin toiset bikinit päällä. Pomo teki samoja kosketusliikkeitä rinnoilla ja haaroihin. Levitin jalkani jo valmiiksi ennen kuin hän ehti pyytää. Hän varmaan tajusi halukkuuteni. Sitten hän meni taakseni seisomaan ja ikään kuin "tunnusteli" bikinien yläosan sopivuutta sieltä. Tunsin paisuvan kullin pakaroitani vasten. Olin 19-vuotias, hän ehkä noin viisikymppinen.

Kädet alkoivat enemmänkin hyväillä rintojani kuin tutkia bikinien sopivuutta. Yhtäkkiä hän kysyi: "tuntuuks tää hyvältä?" En voinut muuta kuin huokaista: "Joo, tuntuu." Jonka jälkeen hän sanoi: "Nojaa minuun rauhassa, rentoudu, mä teen sulle vähän hyvää - sä oot niin hyvä myyjä."

Nojauduin taaksepäin häntä vasten. Kädet kulki mun rinnoilla vapaammin, vatsalla edestakaisin. Tunsin miten hän pyöritti kulliaan mun takapuolta vasten. Kiihotuin koko ajan enemmän. Kun aloin huohottaa, hän vaivihkaa nosti bikinin yläosan pois rinnoiltani niin, että terhakat rintani olivat vapaasti hänen käsissään. En vastustellut. Olin täysin himoni vallassa.

Hän sanoi: "Nosta kätes ylös ja laita ne mun pään taakse. Mä teen sulle niin hyvää, ettet oo sellaista ennen kokenutkaan." Kiedoin käteni taaksepäin hänen niskansa taakse ja antauduin. "Nauti", hän toisteli, "nauti, älä ajattele mitään muuta". Toinen käsi alkoi liukua haarojen väliin. Hän työnsi vähitellen bikinin alaosaa alemmas niin, että se lopulta liukua nilkkoihini. Toinen käsi pyöritti nyt molempia rintojani kiihkeästi. Astuin itse pois bikinin alaosasta, että sain jalkani levitettyä enemmän.

"Haluutsä kokeilla mun kullia?" hän huohotti korvaani. "Joo." Hän avasi toisella kädellään housujensa vetoketjun, veti kovana sojottavan kalunsa esiin ja sanoi, "ole hyvä". Nojasin edelleen hänen, pää kallistuneena taaksepäin hänen olkapäätään vasten. Siirsin oikean käteni taakse hänen kullilleen. Mikä kalu! Aloin haluta sitä suuhuni, mutten sentään kehdannut sanoa sellaista. Ohjasin sen itse jalkoväliini, otin kiinni edestäpäin terskasta ja aloin hinkata itseäni vasten.

Olin jo kääntänyt päänikin niin, että sain suudeltua häntä ja kielet pyörivät kuumasti toistemme suussa. En enää oikein tiennyt tästä maailmasta mitään - se oli niin tautisen kiihottavaa ja ihanaa. Vähitellen tajusin, että hän oli työntänyt monta sormea sykkivään vaginaani ja pyöritti peukalolla klitorista. Välillä hän kuiski korvaani: "Anna tulla, älä pelkää, älä jännitä, anna tulla vain! Nauti!" Hänen kullinsa oli pudonnut mun kädestä ja tuntui mun selkää vasten - ja minähän tulin! "Huuda vain, ei täällä kukaan kuule", hän rohkaisi. En tosin suorastaan huutanut, mutta voihkin ääneen. Niin upeeta orgasmia en ole sen jälkeen saanutkaan.

Mutta se ei loppunut tähän. Kun olin rauhoittunut vähän, hän kysyi, edelleen takaa, tuntuiko hyvältä? "Taivaalliselta!" - "Haluaisitsä nyt tehdä mulle hyvää?" - "No tottakai!"

Sen aika ankean varastotilan seinustalla oli kahdenistuttava sohva. Hän kävi siihen istumaan, ja sanoi: "käy polvilles tohon eteen, ja ime tätä." Sen kalu ei ollut enää ihan jäykkänä, mutta se runkkas sen itse jäykäksi uudelleen. Aloin imeä, se oli mulle aika uusi kokemus. En oikein tiennyt, mutta pomohan neuvoi: "Se on ihan okei, mä oon just pessyt sen. Nuole kielellä sitä kalun päätä. Sitten otat sen kokonaan suuhun." Minä tein työtä käskettyä. Samalla se soitti jollekin tosi lyhyen soiton, jotain sellaista kuin: "Tule alas, täällä on tavara valmiina."

Kohta joku mies tuli sinne kellarikerrokseen. En ollut ikinä nähnyt sitä firmassa ennen. Paljon laihempi kuin pomo. Hätäännyin vähän, mutta pomo rauhoitteli: "Ihan ok, se tulee tekemään sulle lisää hyvää, ime vaan."

Yhtäkkiä tajusin, että se mies oli käynyt mun taakse polvilleen ja hyväili mun alapäätä varovaisesti. Kun sen kädet ulottui mun rinnoille, tunsin sen vapaana heiluvan kullin takapuoltani vasten. Wau, mikä fiilis. Mulla on pomon kulli suussa ja joku toinen mies on mun takana! En uskaltanut katsoa kuitenkaan.

Se huomas, että aloin vähitellen kiihottua ja tulla märäksi. Imin hulluna ja mun kädet pyöritti pomon palleja. Välillä tajusin, mitä se toinen tekee, että sen sormet työntyi mun märkään reikään. Se vaan kiihdytti mun imemistahtia. Jossain vaiheessa tajusin, että se alkoikin työntää kulliaan mun sisään. Olin niin himokas, etten enää ajatellut ehkäisyä enkä mitään. Ajattelin vain, että työnnä, työnnä. Oli pakko toisella kädellä hyväillä omia nännejäni.

Se oli hyvä tyyppi, osasi pyörittää mun klitorista runkatessaan. Pomokin kiihottui aivan huippuunsa ja luulen, että multa tuli ensin, ja sitten sekä pomolta että siltä toiselta mieheltä. Se laski lastinsa suoraan mun sisään, mutta pomon lastia en pystynyt ottamaan suihin vaan annoin sen syöksyä rintojeni väliin. Painoin pääni sen alavatsaa vasten täysin voipuneena.

Se oli ainoa kerta kun oon saanut kahta miestä yhtä aikaa. Jotenkin pomolla onnistui olemaan talouspaperirulla käden ulottuvilla. Se ojensi siitä mulle monta palaa, että sain pyyhittyä itseni kuivaksi.

Kun vääntäydyin siitä ylös, se kaivoi takataskustaan lompakkoa, otti sieltä 500 mk satasen seteleinä ja sanoi: tuuthan sä sovittamaan bikineitä uudelleenkin?

Se oli kesäduuni - en mennyt enää uudelleen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute