Herkku-puhelin
Kokemusten kesä 5
-69

JATKOA 8.6-06 tarinaan... .

Oli taas kuuma päivä tulossa, ja mietimme mitä tekisimme, ja päätimme lähteä Suomenlinnaan. laitoimme Jarille ja Jaanalle viestin, ja pyysimme mukaan, jos he olisivat Hesassa. Olivathan he, joten sovimme näkevämme kauppatorilla ravintolalaiva Margonassa (oli vielä silloin olemassa). Jari ja Jaana olivat jo saapuneet, kun me tulimme, ja lauttaa odotellessamme otimme yhdet.

Jaana heitti "kiitos viimesestä, se oli hauskaa". Arttu oli vähän ihmeissään ja kysyi mistä oli jäänyt paitsi. Kerroimme räsypokkaillastamme, ja Arttua se tuntui kiihottavan kovasti. Hieroin jalkaani Arttua vasten ja kundi kuumeni lisää. Lopetin kuitenkin kundin kiusaamisen, ja siirryimme lautalla saarelle. Onneksi olimme aikaisin liikkeellä, ja saimme tosi hyvän ja suojaisan paikan vallituksilta, jossa saimme olla rauhassa.

Riisuimme uimahousuisillemme, ja Artun kanssa seurasimme silmä kovana Jaanan riisumista. Jaanalla oli todella seksikkäät keltaiset bikinit jossa oli stringmalliset housut jotka sopivat täydellisesti hyväpeppuiselle Jaanalle. Uimahousuissa alkoi olla hiukan ahdasta, ja levittäessäni rasvaa Artun selälle kullini kovettui entisestään etenkin kun Jari vielä siveli rasvaa Jaanan vartalolle selvästikin kiihottuneena. Jari oli tuonut mukanaan vajaan (onneksi) viskipullon ja Jaanalle oli varattu siideriä kylmälaukkuun. Viskiä naukkaillessamme jutut alkoivat kallistua seksin suuntaan ja Arttu otti esille taas räsypokkamme. Muistelimme peliä ja Arttu hieroi pullottavaa etumustani Jarin hyväillessä Jaanan peppua. Jaana kyseli seksielämästäni ja totesin sen olevan aika vaatimatonta.

Kirjoittamaton sääntö olin että oman laivan naisiin (saati miehiin) ei koskettu, ja satamissa taas eu ollut aikaa käydä maissa, enkä sitä paitsi ollut huorista kiinnostunut. "Mut onneksi lomilla tilanne vähän helpottuu" sanoin ja hieraisin Artun kullia housujen päältä. Nauroimme ja otimme lisää viskiä, joka onneksi loppui pian ja aloimme tehdä lähtöä pois. Rannassa mietimme mitä tekisimme seuraavaksi ja ehdotin siirtymistä minun luokseni ainakin suihkuun ja siellä voisimme miettiä jatkoa.

Perillä Jari ja Jaana kävivät ensin suihkussa, ja kestosta päättelimme heidän sekstailevan siellä, ja tyytyväinen hymy heidän lopulta saapuessaan todisti arvailumme. Menimme Artun kanssa yhdessä suihkuun ja suutelimme heti oven sulkeuduttua. Kyrpämme seisoivat kovina ja pestyämme Arttu tuli taakseni ja ujutti kullinsa pakaroitteni väliin "mä haluun sun tiukkaa persettä" Arttu kuiskasi "mäkin haluun sua" sain vastattua. Arttu kaatoi mut pesukoneen päälle ja levitti jalkojani alkaen nuolla reikääni liukkaaksi, nosti sitten jalkani olkapäilleen, ja survaisi kullinsa syvälle suoleeni.

Päivä oli ollut niin kiihottava että Arttu laukesi pian, ja sain illan ekan spermasatsin sisääni. Huuhdoimme toisemme ja liityimme toisten joukkoon olohuoneeseen pelkät pyyhkeet lanteillamme. "Olipa teilläkin pitkä suihku" Jari nauroi . Hänkään ei ollut pukenut vaatteita vaan jättänyt pyyhkeen lanteilleen. Jaana oli sentään pukenut ylleen läpikuultavat valkoiset stringit ja rintsikat. Kävimme parvekkeelle kuivattelemaan ja naukkailemaan siideriä. Tuoleja ei ollut kuin kolme joten Jaana istui luontevasti syliini.

Tyhjentelimme siidereitä, ja jutut kääntyivät taas seksiin. Liu’utin kättäni pitkin Jaanan selkää ja alas paljaalle pepulle. Uskaltauduin ujuttamaan sormeni pillulle ja Jaana otti kaulastani kiinni ja suuteli kiihkeästi. Käteni vaelsivat jo estottomasti pitkin Jaanan seksikästä vartaloa ja avasin rintsikoiden hakaset. Otin liivit kokonaan pois ja otin vasemman rinnannipukan huulieni väliin ja näykin sitä hampaillani. Jaana vei kätensä pyyhkeeni sisään ja otti kiinni seisovasta kullistani. Huomasin että kundit olivat riisuneet kanssa pyyhkeensä, ja runkkasivat toisiaan. Ujutin käteni Jaanan housujen sisään ja hieroin klitorista suukotellen samalla pystyjä rintoja. Jaana voihki hiljaa ja suuteli kiihkeämmin, Arttu oli kumartunut jarin puoleen ja imaissut kundin kullin suuhunsa. Työntelin sormiani tytön märkään pilluun ja riisuin stringit pois. Levitin Tytön jalkoja ja tarjosin kundeille katseltavaa Jaanan siististä pillusta.

"Pane mua" Jaana pyysi, ja nostin tytön parempaan asentoon syliini, ja ohjasin kullini kostealle reiälle. Arttu oli nostanut Jarin jalat tuolin selkänojalle, ja nuoli kundin persettä kiivaasti. Jarin katsellessa painoin Jaanaa alemmaksi ja työnnyin sisään. Ajattelin taas miten taivaallisen ihana ja tiukka pillu Jaanalla oli. Painoin kullin pohjaan asti, ja pitelin tyttöä hetken paikoillaan. Sormeilin taas pystyjä rintoja ja aloin hitaasti naimaan tyttöä. Jaana voihki ja samaan aikaan Arttu oli taas ottanut Jarin kullin suuhunsa ja imi kundia taitavasti. Kiihdytimme Jaanan kanssa tahtia ja koska en ollut suihkussa lauennut, niin en kestänyt kauaa pillun tiukkuutta, vaan aloin purkaa lastiani syvälle tytön pilluun. Arttu oli myös loppusuoralla Jarin kanssa ja runkkasi tämän isoa kyrpää. Pian Jari laukesikin Artun suuhun, joka sai vaihteeksi vastaanottaa Jarin ison satsin suuhunsa. Arttu sai kaiken nieltyä ja suutaan pyyhkien alkoi nauraa.

Kullini oli vielä Jaanan sisällä ja hyväilin ihanaa vartaloa joka paikasta. Vedin kullini ulos ja, menimme kaikki yhdessä uudestaan suihkuun, jossa Jaana pestiin kolmen kundin voimin perusteellisesti joka paikasta. Jari painautui mua vasten, ja suuteli niskaani. Tunsin kovan kullin peppuani vasten ja kävin polvilleni kundin eteen imaisten komeuden suuhuni. Arttu oli selättänyt Jaanan pesukoneen päälle ja pää tytön jalkovälissä antoi tälle kielihoitoa saaden tytön laukeamaan nopeasti. Rauhoituimme kaikki hieman ja alasti takaisin parvekkeelle. Kuivattelimme itseämme ilta-auringossa ja hyväilimme toisiamme kuka nyt sitten sattuikin käden ulottuville.

Hivuttauduin Artun syliin ja hyväilin kundin seksikkäitä rintakarvoja ja kuiskasin niin että vain hän saattoi kuulla "mä haluun et sä rakastelet mua koko yön". Arttu veti mut tiukemmin itseään vasten ja suuteli niin että silmissäni musteni. Jari oli jo johdattanut Jaanan sisään ja tyttö otti kullia suuhunsa Jarin istuessa sohvalla. Kävimme Artun kanssa myös sohvalle istumaan ja seurasimme Jaanan rajua imemistä. Jaana tiesi miten käsitellä Jarin kullia ja saikin kundin laukeamaan pian. Jaana nieli spermat, ja siirtyi Artun eteen ottaen tämän kullin suuhunsa. Jaana teki tosissaan töitä eikä Arttukaan ollut paljoa kestävämpi kuin Jari. Tyttö runkkasi Arttua, joka laukesi ähkäisten Jaanan suuhun. Tyttö nieli Artunkin spermat, ja siirtyi seuraavaksi eteeni aloittaen raivokkaan imemisen.

Jaanan ollessa kontillaan edessäni avautui mulle peilin kautta näkymä nättiin pilluun ja ajatellessani sen kireyttä sai Jaana minutkin laukeamaan pian. Nieltyään spermani kannoimme tytön yhteisvoimin makuuhuoneeseen ja aloitimme kolmeen mieheen tytön tyydyttämisen. Arttu ennätti ensin kielineen tytön pillulle minun ja Jarin ottaessa kauniit rinnat käsittelyymme. Nuolimme rintoja, ja näykimme nipukoita Artun nuollessa kiivaammin. Arttu nuoli, ja työnteli sormiaan pilluun, ja saikin tytön vihdoin laukeamaan. Jari otti Artun paikan ja antoi naiselleen sellaista kielihoitoa etten ollut moista ennen nähnyt. Tämä oli kuitenkin juuri sitä mistä Jaana piti, ja vaikka Jari saikin tehdä kauan töitä, niin lopulta neito laukesi huutaen.

Voipuneina makailimme toistemme päällä kuka missäkin, ja nukahdimme pian. Ahdasta siinä oli mutta jotenkin saimme nukuttua. Aamulla heräsin ensimmäisenä ja ylös noustessani heräsi myös Jaana. Menimme kahdestaan parvekkeelle istumaan ja nauttimaan auringosta. Ihailin Jaanan kaunista alastonta vartaloa ja tyttö nosti vielä kiusallaan jalkansa ylös ja levitti reisiään. Kullini oli taas pystyssä ja nousin ylös, otin Jaanaa kädestä kiinni ja vein makuuhuoneeseen jossa Arttu ja Jari olivat jo heränneet, ja imivät toisiaan kuusysissä. Kaadoin Jaanan sängylle, ja työnnyin halukkaasti sisään. Huolimatta eilisistä touhuista olin niin kiimassa, että laukesin pian tytön sisään. Arttu ja Jari ottivat Jaanan vuorotellen ja nukahdimme pian uudestaan.

Herättyämme iltapäivällä Jaana ja Jari lähtivät pian kotiin ja jäimme Artun kanssa kahden. Käperryimme sylikkäin sohvalle välillä aina suudellen. Jarilta tuli viesti jossa kiitettiin mukavasta seurasta, ja ehdotettiin uusintaa joskus. Makoilimme Artun kanssa alasti sohvalla iltaan asti kunnes kävimme nukkumaan. Sängyllä suutelimme toisiamme ja suudelmat kävivät kiihkeämmiksi. "Rakastele mua nyt" kuiskasin Artulle joka työntyikin hellästi sisääni. Rakastelimme pitkään ja hellästi kunnes nukahdimme sylikkäin. Lomani ensimmäinen viikonloppu oli takana, ja mietin mitä vielä tulisi vastaan.

JATKUU...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute