Herkku-puhelin
Kolmas kertani
MattiMies

Avioelämä on usein melkoista helvettiä. Vasta kolmas yritykseni on tuonut minulle kunnon tyydytyksen. No, vaimolleni tämä liitto on jo neljäs, joten enpä tiedä kumman kokemusten tulosta tämä nykyinen onni on enemmän. Sen tiedämme molemmat, että tämä toimii – ja varsinkin sängyssä.

Aiemmat liittoni kaatuivat lähinnä seksin puutteen tuomiin ongelmiin. Löytyi aina muita, joilta sain ja parempaa seksiä kuin exiltäni. Toisen eroni jälkeen päätin, etten mene enää naimisiin, en ikinä. Leenaan törmättyäni kuitenkin unohdin päätökseni ja meidät vihittiin vain kolmen kuukauden tutustumisen jälkeen.

Kun vertaan nykyistä aiempiin, niin suurin ero on juuri seksissä. Nyt saan aina kun haluan ja ihan mitä vaan haluan. Leenankin mielestä tämä meidän liitto todella toimii. Hänen suurin salainen haaveensa oli aina ollut olla ’pistää aivot narikkaan, olla seksiorja ja todella herransa käskyjä’. Nyt moinen on helppoa kun ei ole lapsia nurkissa.

En minä nauti mistään ruoskimisesta tai muustakaan todellisesta fyysisestä pahoinpitelystä. Leenan sitominen tosin on ihan mukavaa, mutta sidon vain siksi, että hän nauttii alistettuna olosta.

Minun erikoisalaani on naiseni kiduttaminen orgasmeilla. Toki olisi mahtavaa, jos tuo PikkuMatti olisi aina kovana kun haluan, mutta kun ikää on jo melkoisesti yli viidenkympin, ei voimat enää riitä. Onneksi on sormet ja kieli – ja iso liuta leikkikaluja. Ja onneksi Leena saa orgasmeja helposti!

Kieroutunut mieleni ei lähetä alapäähän kovenemiskäskyä ennen kuin naiseni on saanut. Tunnen kyllä kun pussit on täynnä ja kaipaan helpotusta paineeseen. Silloin ei auta muu kuin käydä naisen kimppuun käsin ja suulla ensin. Vasta kun Leena alkaa olla jo lähes taju kankaalla, silloin minulla seisoo. Onneksi sentään joskus seisoo, näin olen päätellyt enkä ota mitään pillereitä niin kauan kun tiedän, miten saan kunnon panon. Leena on minulle juuri sopiva nainen, koska hän haluaa Herran, joka ottaa mitä haluaa. Näin hän ’kestää’ kidutukseni oikein nauttien.

Kun kiireettömänä viikonloppuna herään ja Leena nukkuu kyljellään vieressäni, alan hyväillä hänen peppuaan. Pikku hiljaa etenen ja tunnustelen sormillani hänen pilluaan. Ei se aina ole ihan märkä, mutta totta on, että uskomattoman usein Leena on ns. heti-valmis.

Leena leikkii nukkuvaa – tiedän sen hyvin – ja minä pyörittelen sormiani klitoriksen ympärillä jonkin aikaa. Kun tunnen Leenan työntävän itseään sormiani vastaan, niin tungen kolme sormea suoraan pilluun ja alan pumpata melkoisen kovaa. Takuu varmasti Leena laukeaa heti kun painan toisen käteni sormen hänen peppureikäänsä. Vittu supistelee sormiani yllättävän voimakkaasti.

Yleensä en anna Leenalle hengähdystaukoa vaan käännän hänet selälleen ja levitän hänen jalkansa. Asetun hänen jalkoväliinsä, katson häntä silmiin ja komennan hänen tarjoamaan pilluaan Herralleen. Leena nostaa alapäätään ja minä työnnän pääni alaspäin. Kiihottava seksin haju saa minut lähes hulluksi. Haluan imeä naiseni jokaista koloa. Imen klitorista. Pyöritän kieltäni ympäri kovettunutta nyppylää. Painan kielelläni pitkin vedoin alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Pidän kiinni Leenan pepun puoliskoista ja puristelen Leenaa lähemmäs suutani. Haluan syödä koko naisen.

Ei mene kauaa kun Leena saa toisen orgasminsa, mutta en välitä siitä vaan jatkan kuin en olisi edes huomannut sitä. Usein tässä vaiheessa otan anaalitapin mukaan leikkiin. Meillä on kolme tappia, yksi pieni jota käytettiin joskus alussa, yksi lähes nyrkin kokoinen leveä mutikka ja yksi, missä on paristokäyttöinen vibra sisällä. Minulle parhaat sävärit antaa vibra, joten tungen sen Leenaan vasta kun kyrpäni on valmis. Nyt valitsen ison mötikän ja avuksi pitää pistää kunnolla liukkaria.

Nostan Leenan jalat harteilleni ja jos vaan maltan, niin sidon hänen kätensä sängyn yläpäähän ennen kuin tungen rasvaa peppuun. Koko ajan puhun ja käsken ’huoraa’ olemaan kunnolla. Liikkumatta aloillaan. Sormeni painavat reilusti liukastetta sisään ja viimein painan mötikän aukolle ja painan sisäänpäin. Se ei mene koskaan heti, kun se on liian leveä. Ja Leena jännittää aina aluksi. Mutta se uppoaa kuitenkin, lähes kuin Leena ahmisi sen sisäänsä. Painelen tappia melkoisen kovasti hetken aikaa mutta sitten jätän sen paikoilleen ja keskityn taas pillun hoitoon.

Näen kuinka Leena valuu kiimaa. Hän huohottaa melkoisen kovaan ääneen. Joskus käsken hänen vaieta ja odotan kunnes hän hieman rauhoittuu. Sitten taas otan klitoriksen ja hävyn suuni armoille ja puristelen pepusta tahtia. Tällä tavalla Leena on saanut useimmat sarjaorgasminsa.

Kun sarjaorgasmi vie Leenan lähes tajuttomuuden rajoille, minä alan olla kunnolla kovana. PikkuMatti seisoo vaativana ja haluaa oman taivaan. Varmistan kuitenkin ettei Leena ole saamassa lisää sarjoja. Joskus hän on ollut yli 5 minuuttia sarjojen tuomassa paratiisissa.

Levitän Leenan jalat kunnolla auki ja työnnän kyrpäni hänen pilluunsa. Aaah, mikä ihana kosteus ja kimmoisuus hyväilee PikkuMattia. Tunnen ison anaalitapin kovana mutten malta ottaa sitä pois. Painan syvälle. Vedän lähes ulos ja taas uudestaan syvälle, syvälle Leenaan. Ei kestä kauaa kun lentää. Laukean.

Makaan hetken Leenan päällä mutta kierähdän pian hänen viereensä. Hyväilen hänen rintojaan ja koko vartaloa. Suukottelen kaulaa, nännejä ja kaikkea. Olemme molemmat raukeita ja äärettömän onnellisia. Taas tajuan että kannatti ottaa riski ja mennä 3. kerran naimisiin.

Kerron joku toinen kerta iltatoimistamme, jos täällä tuntuu olevan kiinnostusta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute