Herkku-puhelin
Pomo
Tuhma sihteeri

Olen 22v sihteeri/toimistotyöntekijä ja työskennellyt nykyisessä paikassani noin vuoden. Jo ensimmäisinä päivinä kiinnitin huomioni nuoreen osastopäällikköömme joka oli tummine hiuksineen ja valloittavine hymyineen mies minun makuuni.

Ensimmäisten viikkojen aikana sain kuulla osaston kurpilta kaikki yhtiön juorut ja sain selville että Daniel oli 26v ja seurusteli pitkähiuksisen blondin kanssa. Seurustelin silloin itsekin ja tyydyin ihailemaan tyyppiä vain katseillani. Palattuani töihin lyhyen kesälomani jälkeen sain päivityksen firman tapahtumista ja tietotoimisto valisti Danielin ja blondin eronneen. Oma suhteenikin oli jo historiaa joten aloin tutkailla miestä tarkemmin ja mitä enemmän tutkailin sitä enemmän näkemästäni pidin. Huomasin Danielin ilmestyvän yhä useammin pöytäni viereen ja flirttailimme aina kun kurppien katseilta pystyimme. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ennen kuin osastomme kurpat lähtivät "koulutuspäiville" Tampereelle. Yksimielisellä päätöksellä minut jätettiin uusimpana tulokkaana vastaamaan osaston töistä ja sehän sopi erinomaisesti. En olisi mistään hinnasta halunnut lähteä heidän kanssaan minnekään ja sainpahan olla muutaman päivän aivan rauhassa eikä tarvinnut kuunnella ikuista juoruilua. Hyvää tuultani lisäsi se että myös Daniel jäisi toimistoon. Rauhan laskeuduttua toimistoon aloitin työt. Ruokatunnin lähestyessä tuli Daniel ehdottamaan lounastamista yhdessä ja tietenkin suostuin.

Flirttailimme avoimesti ollessamme kahden ja lounastunti kului kuin siivillä. Huomasin huumorimmekin olevan samansuuntaista. Lounaan jälkeen palasimme töihin ja töitteni lomassa mietin mitä laittaisin huomenna päälleni. Tieto siitä että olisimme koko päivän kahden sai mieleni levottomaksi ja päätin kaivaa kaapistani jotain seksikkäämpää kuin yleensä (kurppien takia en yleensä laittautunut töihin mitenkään). Iltapäivän kahvitunnin vietimme taas yhdessä ja suureksi yllätyksekseni Daniel pyysi illalliselle kanssaan. En epäröinyt hetkeäkään vastatessani myöntävästi ja riensinkin töiden jalkeen kotiin suihkuun ja vaihtamaan vaatteita. Epätoivoisena mietin mitä laittaisin päälleni ja päädyin valkoiseen satiinipuseroon ja tiukkoihin mustiin, peppuani korostaviin housuihin. Saavuttuani ravintolaan huomasin Danielin jo odottavan (vaikken ollutkaan myöhässä..:D) pinkissä kauluspaidassa josta oli rennosti ylin nappi auki ja mustiin farkkuihin.

Danielin noustessa ylös havaitsin kaula-aukosta kaistaleen karvaista rintaa ja levottomuuteni lisääntyi. (Olen aina ollut heikkona miehen rintakarvióihin) Daniel oli tilannut meille jo alkudrinkit ja juttu lähti heti luistamaan välillämme. Hulluttelimme ja nauroimme koko illallisen ajan ja jossain vaiheessa iltaa olin varma ettei tämä loppuisi tähän ja että "jälkiruoka" nautittaisiin jossain muualla ja paikalla ei olisi muita. Poistuttuamme ravintolasta tarttui Daniel käteeni ja vilkaisten vielä kerran silmiini lähti johdattamaan meitä asuntoaan kohti. Asunto sijaitsee aivan ydinkeskustassa joten olimme pian perillä ja alaovella Daniel kaivoi avaimet taskustaan ja vilkaisi vielä kysyvästi minua. Hymyilin vastaukseksi ja menimme rappuun. Hississä Dan veti mut itseään vasten ja suutelimme ensimmäistä kertaa. Totesin heti että Dan oli hyvä suutelija ja uskalsin odottaa illalta ja yöltä paljon. Sisällä Dan riisui takkini ja johdatti meidät olohuoneeseen. Sohvalla Dan veti mut syliinsä ja suutelimme taas. Danin kädet vaeltelivat vartalollani ja päätyivät lopulta hyväilemään rintojani ensin puseron päältä ja lopulta avaamaan puseroni nappeja.

Olin pukenut ylleni Victorias secretistä tilaamani alusasusetin johon kuului erittäin paljastavat pitsiset rintaliivit ja vieläkin paljastavammat läpikuultavat stringit (jotka eivät todellakaan peittäneen muuta kuin juuri ja juuri strategisen kohdan). Dan sai puseroni auki ja riisui sen yltäni, vei kätensä hiuksiini ja antoi taas pitkän suudelman. "mä oon halunnu tätä jo kauan" Dan kuiski suukotellessaan kaulaani ja hivuttaen kätensä rintaliivieni hakasille. Näppärästi Dan sai ne auki ja heitti lattialle "sulla on kauniit rinnat" mies kuiskasi ja alkoi hyväillä niitä kasillään ottaen välillä nipukoitani huuliensa väliin ja näykkkien hellästi niitä. Aikansa hyväiltyään rintojani Dani kädet jatkoivat vaellustaan ja viipyivät tovin peppuani tutkimassa siirtyen siitä etupuolelle avaamaan housujeni vetoketjua. Danin saatua sen auki nousin ylös ja riisuin ne jalastani, seisoin hetken Danielin edessä paljasrinnoin ja stringeissä jotka paljastivat enemmän kuin peittivät.

Annoin Danin katsella rauhassa lähes alastonta vartaloani ja huomasin että hän piti näkemästään. "sä oot todella kaunis" Dan totesi ja veti mut takaisin syliinsä. Malttamattomana aloin availemaan Danin paidan nappeja ja ihastukseni kasvoi sitä mukaa kun sain nappeja auki, rinnan karvoitus oli todella seksikäs enkä voinut olla hyväilemättä sitä, "rintakarvat saa mut kiihottuman" kuiskasin Danin korvaan ja jatkoin hyväilyjäni. Dan puolestaan oli paljaiden pakaroideni kimpussa ja hyväili niitä vieden välillä sormiaan peppuvakooni aina pillulle asti. Dan hieroi klittaani housujen päältä saaden mut huokailemaan. Aloin availemaan Danin farkkujen napppeja ja auliisti Dan nosti peppuaan kiskoessani niitä jalasta. Huomasin että tangamallisissa housuissa oli jo ahdasta ja hyväilin kädelläni kovaa kullia, siirryin ylemmäksi ja liuutin pilluani kullin päällä. Dan voihkaisi ja painoi mua tiukemmin itseään vasten. "Käydään pesulla" Dan mutisi rinnannipukkani hampaidensa välissä ja nousimme ylös. Pesuhuoneessa ennätin huomata ison kylpyammeen, muuta en ehtinyt havainnoida kun Dan oli jo polvillaan edessäni ja kiskaisi hampaillaan olemattomat stringini alas. Potkaisin ne pois jalastani ja seisoin alasti Danin edessä joka hyväili paljaita reisiäni ja kutitteli niukkaa karvoitustani ujuttaen pian sormensa pillulleni. Voihkaisin ja otin seinästä tukea.

Dan nousi ylös ja laittoi veden valumaan ja kiskaisi sitten omat housunsa pois. Isohko kulli ponnahti vatsaa vasten ja huokaisin "Ihana...." ja tarkoitin sitä, kulli oli aika pitkä ja paksuuttakin oli sopivasti. Otin kullin käteeni ja hyväilin samettista päätä, tuskin maltoin odottaa että saisin sen sisääni. Suihkussa saippuoimme toisemme joka paikasta Danin keskittyessä erityisesti peppuuni ja rintoihini. Minä puolestaan en saanut sormiani irti kullista ja karvaisesta rinnasta. Suihkun jälkeen kuivattelimme hetken kunnes Dan tarttui päättäväisesti käteeni ja vei mut makuuhuoneeseen jossa odotti levein näkemäni sänky. Istutin Danin sängyn reunalle ja polvistuin itse lattialle. Otin kullin uudestaan käteeni ja vetelin sitä muutaman kerran edestakaisin. Lopulta otin koko komeuden suuhuni ja imeskelin nautinnolla (olen aina rakastanut kullim imemistä), puristin huuleni tiukkaan kullin ympärille ja pyöritin kieltäni terskan ympärillä. Puristelin sheivattuja pusseja ja otin nekin välillä suuhuni. Jatkoin imutteluani Danin huokaillessa nautinnosta. Runkkasin kalua kovempaa ja puristelin samalla pusseja ja nuolin kielelläni kullin päätä. Dan alkoi huohottaa kovempaa ja sai sanottua "nyt tulee...ahhhh" puristin huuleni tiukemmin kullin ympärille, en halunnut menettää pisaraakaan lastista. Samassa suuhuni alkoikin tulvia lämmintä spermaa ja yritin urhoollisesti saada kaiken nieltyä onnistuen siinä aika hyvin ja puristin vielä viimeisetkin tipat kielelleni. Dan kaatui selälleen sänkyyn ja kiipesin hänen viereensä "se oli mahtavaa, paras blowjob mitä oon koskaan saanu" Dan totesi hymyillen hyväillen samalla reisieni sisäpintaa sormillaan suudellen kaulaani, hitaasti Dan eteni alaspäin pysähtyen suukottelemaan ja imeskelemään nipukoitani pitkäksi aikaa ja jatkoi lopulta matkaa kohti jalkoväliäni tutkien kuitenkin kaikki paikat ennen sitä.

Pillulleni päästyään Dan ohitti sen antaen vain pikaisen suukon sille ja jatkoi matkaansa aina nilkkoihini asti palaten samaa reittiä ylös. Pehmeä parransänki sisäreisilläni sai mut taas voihkimaan ja Danin kielen koskettaessa märkää pilluani parahdin ääneen. Siitä Dan sai kimmokkeen ja alotti rajun nuolemisen lipoen ylhäältä alas ja otti välillä häpyhuuleni huuliensa väliin ja lipoi niitäkin kielellään keskittyen kuitenkin klittani käsittelyyn enimmäkseen.

Dan lipoi koko ajan kovempaa ja otti myös sormensa avuksi työnnellen niitä sisääni. voihkin ja vikisin kuin naiset huonoissa pornoleffoissa sillä erotuksella et mun ei tarvinnut näytellä. Dan tiesi tarkalleen mistä naista pitää nuolla saaden hyvänolon tunteen päässäni kestämättömäksi ja tunsin orgasmin lähtevän jostain syvältä selkärangasta liikkeelle vavisuttaen koko ruumistani ja laukesin parahtaen. Luulen huutaneeni suoraa huutoa mutten ole varma...:D. Orgasmin jälkeen Dan jatkoi nuolemistaan lipoen pilluani kiihkeästi ja lähtien sitten paluumatkalle käyttäen siihen vähintään yhtä paljon aikaa kuin menomatkaan. Päästyään ylös olin uudestaan aivan kiimoissani ja myös Dan oli valmiina. Dan nosti jalkojani polvitaipeista ylös ja työntyi hellästi sisääni. Huokailin hiljaa kullin upotessa hitaasti juurta myöden pilluuni, Dan huokaili myös alkaessaan hitaasti kiihdyttämään tahtia "sä..sä oot uskomattoman tiukka" Dan huohotti. Siltä minustakin tuntui sillä hetkellä, tuntui että Dan täyttäisi pilluni joka sopukan. Tunne oli aivan mahtava ja se kävi kyllä ääntelystäni selväksi. Pian Dan kuitenkin veti kullinsa ulos ja käänsi mut kontilleen eteensä työntyen takaapäin sisään, se on ollut aina yksi lempiasennoistani ja työntelin vastaan minkä kerkesin. Yritin levittää jalkojani enemmän jotta Dan pääsisi syvemmälle.

Hämärästi tajusin orgasmin olevan tulossa, mut ennen kuin ehdin laueta Dan veti taas kullinsa ulos ja kävi selälleen makaamaan vetäen mut päällensä. En tarvinnut kahta kehotusta vaan tartuin innokkaasti limaisesta kullista kiinni ja ohjasin sen odottavaan reikääni. Istuin kullin päälle ja aloitin hurjan ratsastuksen Danin puristellessa rintojani ja hyväillen vartaloani joka puolelta. Kauaa en ehtinyt ratsastaa kun tunsin orkun irtoavan ja laukesimme molemmat samaan aikaan. Lysähdin voimattomana hikisen Danin päälle ja suutelimme kiihkeästi. "Se oli ihanaa" sain mutistua saatuani hengityksen hiukan tasaantumaan. "Niin oli, mut ei kai me vielä lopeteta" Dan kysyi nauraen suukotellessaan taas herkkää kaulaani ja hyväillen takapuoltani. "Sulla on ihanan kiintee ja kiihottava peppu" kehaisi rakastajani ottaen taas rinnannipukkani suuhunsa ja näykkien niitä. Olen aivan erityisen herkkä rinnoista joten tunsin taas kiihottuvani. Olisin toisaalta voinut jo käpertyä Danin kainaloon nukkumaan mut tapoihini ei ole koskaan kuulunut kieltäytyä jos mies sitä haluaa. Dan käänsi mut selälleni ja levitti jalkani aivan auki ja työntyi sisääni. Tällä kertaa kesti kauan ennenkuin Dan murahtaen laukesi.

Olimme molemmat aivan poikki ja hetken toivuttuamme kävimme pikaisesti suihkussa ja kävimme nukkumaan. Aamulla heräsin ensin ja kelloa vilkaistessani totesin ettei töihin ole mikään kiire vielä. Kävin perusteellisemmassa suihkussa ja palasin makkariin pukeutumaan. Dan oli myös herännyt ja makasi alasti sängyllä katsellen pukeutumistani. Mietin mielessäni komea hän oli siinä maatessaan. Olin kotoa lähteissäni ottanut varoiksi mukaan vaihtovaatteet ja vetäessäni mustia satiinisia hipstereitä jalkaani tuli Dan kulli kovana luokseni ja kaappasi syliinsä. Rintakarvat kutittivat kiihottavsti paljaita rintojani ja suudellessamme Dan liuutti käsiään pitkin selkääni päätyen pakaroilleni ja tunsin kuinka kova kulli painoi vatsaani. Dan riisui housuni ja kaaduimme sängylle. "Musta on ihanaa alottaa päivä rakastelemalla" Dan totesi työntäen sormiaan kosteaan kolooni. Vedin sormet ulos ja nuolin ne yksitellen puhtaiksi, Dan levitti jalkani auki ja yhdellä pikaisella työnnöllä työntyi pilluuni.

Kiedoin jalkani Danin ympärille ja vedin tiukemmin kiinni. Dan suuteli kaulaani ja työnteli kovempaa, puskin vastaan ja kynsin miehekästä selkää. Dan nautiskeli pillustani pysähtyen välillä kulli juurta myöden pillussani aloittaen uudestaan ja uudestaan työnnöt. Tovin naituamme Dan alkoi osoittaa laukeamisen merkkejä ja vetäysyin irti, otin kullin käteeni ja runkkasin spermat päälleni ja hieroin ne pitkin vartaloani. Dan nuoli vuorostaan sormeni puhtaiksi ja lysähti päälleni sotkien itsensä spermaan. Suutelimme vielä hetkisen kunnes oli mentävä suihkuun ja lähdettävä töihin. Hyppäsin autosta vähän ennen työpaikkaa ja lähteissäni annoin vielä pitkän suudelman Danille ja riensin töihin...JATKUU

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute