Herkku-puhelin
Jälleennäkemisen ilo
Caerbano

Herätys kello soi. Normaalisti alkaisin manailla aikaista heräämistä, mutta ei tänään. Pitkäaikainen tyttöystäväni Sara on tulossa tänään takaisin kotiin työmatkalta. Olemme Saran kanssa asuneet jo yhdessä jonkin aikaa. Hän joutui kuitenkin lähtemään työmatkalle ja olen joutunut olemaan koko viikon ilman naistani. Viikko on lyhyt aika, mutta se tuntui kuin ikuisuudelta. Emme ole edes kerinneet soittelemaan toisillemme paljoakaan, mutta viikon odotus on toisaalta aiheuttanut ylimääräistä latausta. Tiedän, että hänkin odottaa jo innolla kotiinpaluuta.

Lähden ajoissa töihin, jotta pääsen lähtemään aikaisemmin hakemaan hänet juna-asemalta. Töistä ei tahdo tulla yhtään mitään kun ajattelen vain iltaista seksi hetkeä. Onneksi päivällä minulle tulee vähän muutakin ajateltavaa kun eräs tärkeä tilaus pitää hoitaa vielä tänään. Sen tehtyä huomaankin, että kello on jo lähes viisi. Saran junan pitäisi tulla puoli kuudelta, joten sanon pomolle, että lähden nyt ja toivottelen työkavereille hyvät viikonloput.

Saavun asemalle kuitenkin hyvissä ajoin. Ensiksi etsin taululta mihinkä laiturille hänen juna tulee ja lähden odottelemaan sinne. Sydämeni pomppii jo iloisesti. Vaikka olemme olleet jo yhdessä monia vuosia, silti tapaaminen tuntuu kuin ensitapaamiselta. Onneksi ilma on kohtalaisen lämmin, joten odottaminen tuntuu mukavammalta. Katselen kelloa ja se näyttää tasan puolikuusi. Junaa ei näy missään. No eipä siinä mitään ihmeellistä ole. Kolmen minuutin kuluttua näkyy juna ja pysähtyy laiturille. Nousen seisomaan ja alan katsella missä tyttöystäväni mahtaisi olla.

Juna on aika täysi ja asemalle tuntuu jäävän aika paljon porukkaa. Sara on aika lyhyt, joten häntä on vähän vaikea havaita tällaisessa väentungoksessa. Meinaan jo kaivaa kännykkää taskusta kun havaitsen hänet. Huomaan, että hänkin samalla havaitsee minut. Lähden rientämään häntä kohti suu hymyssä. Pidän kokoajan katseen hänessä ja kun kohtaamme suutelemme pitkään intohimoisesti, välittämättä mitä muut siitä miettivät tai olemmeko tien tukkona. Kysyn häneltä heti
- Miten matka meni?
- Voi miten ihana nähdä sinua taas. Oletko jo ikävöinyt rakastasi? Vastaa hän hymysuin.
- Et arvaakaan kuinka paljon. Minulla on auto tuossa lähellä, joten eiköhän lähdetä kotiin.
Otan hänen matkatavaransa ja kävelemme käsikkäin autolle.

Automatka menee nopeasti rupatellen kuulumisia. Saan kuulla, miten tylsää hänellä oli siellä istua vain kokouksissa päivät pitkät. Kyllä hän oli kerinnyt käymään myös ostoksilla ja kuulemma kun pääsemme kotiin odottaa minua yllätys. Aloin heti kyselemään mikähän se yllätys voisi olla, mutta Sara ei sano muuta kuin kotona saat nähdä. Hänen katseesta päätellen yllätys liittyy makuuhuoneen puolelle ja se aiheuttaa eloa alapäähänikin. Havaitsen, että Sarallakin on kiimainen ilme päällä.

Parkkeeraan auton ja nousemme autosta. Sara lähtee jo kävelemään meidän kotia kohti kun minä otan takapenkiltä matkalaukun. Hän kiirehtikin vain avaamaan ovet, jotta minun olisi helpompi mennä painavan matkalaukun kanssa. Matkalaukku ei ole kyllä ainakaan keventynyt matkan aikana, mietin itsekseni. Kun vihdoin saavumme kotiin, käyn viemässä laukun ensimmäisenä vähän peremmälle. Sara sanoo viekasilme kasvoillaan ”tules tänne”, ja hän viittaa minua tulemaan hänen luokseen.

Kaappaan hänestä kiinni ja alamme suutelemaan sellaisella hurmiolla, että oksat pois. Suutelemme ainakin kymmenen minuuttia ja nostan hänet syliini. Hänen kätensä pitävät kokoajan minusta tiukasti kiinni ja lähden viemään häntä makuuhuoneen puolelle. Hellästi tiputan hänet sängylle ja samalla hän vetää minut mukanaan makaamaan. Olemme makuuasennossa yhä suudellen intohimoisesti. Jokusen ajan kuluttua sanon, ”Eiköhän otettaisi vähän näitä vaatteita pois.”. Hän suostuu siihen ilomielin. Nousen sängyltä ja autan häntä istumaan sängyn reunalle. Ensimmäisenä otan häneltä puseron pois. Hänellä on sen alla tiukka toppi, josta erottuu selvästi, että hänen nänninsä ovat kovettuneet. On hänen vuoro riisua minulta paita pois. Samalla hän ottaa myös t-paitani, joten olen yläruumis paljaana.

Yritän ottaa hänen toppia pois, mutta rakkaani sanoo ”Odota vähän aikaa niin saat strippishow:n.”. Sehän käy minulle hyvin. Ensiksi hän kuitenkin avaa housuni ja riisuu ne. Alushousut lähtevät ripeästi perään. Hän ei kuitenkaan vielä koske puolijäykkään kaluuni. Sara nousee seisomaan ja käskee minun istua. Istahdan sängyn reunalle, otan samalla stereoitten kaukosäätimen läheiseltä pöydältä. Olen laittanut jo valmiiksi sopivaa musaa, joten painan vain play nappulaa ja eroottista musiikkia alkaa soida.
- Voi miten hyvän valinnan olitkaan tehnyt. Tämä on juuri sopivaa musiikkia tähän hetkeen. Tästä hyvästä saat nähdä elämäsi esityksen. Sara sanoo.

Saralla on todella hyvä kroppa. Hän harrastaa aktiivisesti liikuntaa ja varsinkin tanssiminen tuntuu tekevän hyvää hänen kropalle. Hänellä on pystyt ja sopivan isot rinnat. Perse on tiukempaakin tiukempi. Vaikka hän on tiukassa kunnossa, löytyy häneltä muotoja sopivilta paikoilta. Sanon hänelle ”Näytät todella kauniilta.”. Sara vähän punastuu, koska hän ei pidä itseään mitenkään erikoisen näköisenä.

Pikkuhiljaa kun musiikki pääsee vauhtiin, alkaa hän keikutella persettään silmieni edessä. Hän tietää, että pidän hänen perseen muodoista paljon ja hän tykkääkin esitellä niitä aina kuin vain on mahdollista, perseestään hän on kuulemma todella ylpeä.

Aikansa heiluteltuaan, ottaa hän toppinsa pois. Kiduttavan hitaasti hän poistaa toppiaan. Meinaan jo mennä auttamaan, kun niin kiihottavalta tilanne tuntuu. Hän heittää viimein topin minulle ja alkaa esitellä rintojaan. Hurmioituneena seuraan kun hän tanssii eroottisesti musiikin tahtiin. ”Pidätkö näkemästäsi?”, kysyy hän. Vastaan vain, että ”Katso alapäätäni ja päättele siitä.”. Kaluni on jo täydessä seisokissa. Sara hymähtää minulle ja alkaa availla tiukkojen farkkujensa nappeja. Yllättävän nopeasti hän saa farkkunsakin jalastaan pois ja potkaisee ne huoneen reunalle. Nyt hänellä on päällään vain valkoiset pitsiset stringit. Huomaan, että hänen stringeissään on jo märkäläntti pillun kohdalla.

Hän tulee viereeni ja kumartuu eteenpäin niin, että perse on minua kohti. Nyt näen ja haistan selvästi, että hän on todella kiimassa. Samalla hän vinkkaa minua ottamaan hänen stringinsä pois. Hivutan ne nopeasti alas ja otan hänen lantiosta kiinni vetäen häntä minua kohti. Upota naamani hänen pilluunsa ja alan nuolemaan pillumehuja. Kuulen miten Sara voihkii jo kovaa ja huohottaa kokoajan tihenevällä tahdilla. Hän on saamassa orgasmia, mutta hän kuitenkin vetäisee itsensä pois ennen kuin hän tulee. ”Nyt on minun vuoroni antaa sinulle vähän hoitoa.”, sanoo hän voimakkaasti huohottaen. Siirrän itseni istumaan parempaan asentoon. Saran ilmeestä ei ilmene mitään muuta kuin tulista kiimaa.

Hän polvistuu eteeni ja ottaa kädellään kiinni kalustani. Hän vetelee muutaman kerran kädellään nopeita vetoja, mutta pysäyttää juuri ennen kuin ehdin tulla. Sitten hän ryhtyy antamaan pusuja kalulleni, ensin varteen ja vähitellen nousten lähemmäksi terskaa. Lopulta hän ottaa koko terskan suuhunsa ja aloittaa hellän suihinoton. Aluksi hän vain hyväilee kielellään terskaa, puristellen käsillään kiveksiä. Sara on todella hyvä suihinottaja. Hän osaa hyväille juuri oikeita kohtia, jotta kiima nousisi huippuunsa. Aikansa terskaa hyväillen, siirtyy hän ottamaan kalua syvälle suuhunsa. Sara pystyy ottamaan todella syvälle, mutta hän ei kuitenkaan ihan saa pitkää kaluani kokonaan suuhunsa. Välillä hän teki lyhyttä ja nopeampaa liikettä, kunnes taas otti kaluni syvälle suuhunsa. Olen todella lähellä laukeamista, ja sanonkin siitä hänelle. Hän ei kuitenkaan lopeta, vaan jatkaa entistä nopeampaan tahtiin. Yritän pidättää kaikin voimin, mutta lopulta purkaudun voimalla hänen suuhunsa. Viikko ilman seksiä näkyy sperman määrässä. Sitä tulee ja tulee. Vaikka Sara yrittää niellä kaiken minkä kerkiää, osa valuu kuitenkin suupielistä alas aina rinnoille asti.

Huohotan ja yritän tasoittaa sykettäni. Tyttöystäväni siirtyy sängylle makoilemaan ja minä siirrän itseni hänen viereensä.
- Kylläpä tuntui hyvälle. Sanon.
- Hyvä, kai sinulla on vielä voimia jäljellä jotta voimme jatkaa? Kysyy hän hymyillen.
- Totta kai, odotas vaan kun pääsen panemaan.
Vien käteni hänen rinnoilleen ja aloitan niiden hyväilemisen. Annan hänelle pitkän suudelman, jossa kielemme kohtaa ja käyvät omaa peliä. Hänen nänninsä ovat kovettuneet entisestään hyväilystä. Pikku hiljaa siirryn suullani lähemmäksi rintoja, antaen matkalla suudelmia ympäri kehoa. Ensiksi otan vasemman nännin suuhuni. Sara huokailee ja välillä häneltä tulee äänekkäitä kiimaisia kiljahduksia. Siirryn välillä hyväilemään toista nänniä. Toisella kädellä hyväilen toista rintaa ja leikittelen nännin kanssa. Toisen käden olen siirtänyt hänen jalkojenväliin hyväilemään klitorista.

Kun huomaan, että on oikea aika, siirryn hänen pillulleen. Teen kielellä pitkiä nuolaisuja koko pillun alueella. Saran pillu valuu nesteitä kokoajan. Äänikin on muuttunut entistä kimeämmäksi ja kovemmaksi. Huomaan, että hänen orgasmi ei ole enää kovinkaan kaukana, joten siirryn suullani hyväilemään klitorista. Kieleni yrittää tehdä parhaansa hänen klitoriksellaan. Sara on sulkenut jo jalkansa aika tiukasti pääni ympäri, joten en voi enää päätä paljoa liikuttaa. Alakautta vien oikean käteni hänen pillulleen. Ensiksi työnnän yhden sormen, mutta pian lisään toisenkin hänen pilluunsa. Sara tulee aivan hulluksi kiimasta kun teen sormillani koukistavaa liikettä ja aiheutan painetta pillun etuseinää vasten. Sara puristaa jaloillaan ja käsillään päätäni entistä kovemmin klitoristaan vastaan. Nopeasti huohotus vain tihenee ja sitten hän saa todella voimakkaan orgasmin. Hän alkaa kiemurrella voimakkaasti. Pidän kuitenkin sormeni syvällä hänen pillussaan ja kieleni hellii klitorista minkä pystyy siinä liikkeessä. Orgasmi laantuu vasta muutaman sekunnin kuluttua. Samalla nousen hänen jalkojen välistään ja suutelen häntä. Mikään ei ole niin kaunis näky kuin nainen orgasmin jäljiltä. Sara hengittää edelleen aika katkonaisesti. Hän makoilee sängyllä uskomattoman raukean näköisenä, naamalla tyytyväinen hymy.

Katselen häntä vain. Odotan siinä varmaan viisi minuuttia ennen kuin Sara tuntuu palaavan elävien kirjoille. Hän suutelee minua todella intohimoisesti. Hänen kiimansa ei ole tuntunut laantuvan yhtään ja minunkin kiihottuneisuus on todella huipussaan.
- Vau, sain aivan järisyttävän kovan orgasmin. Sara sanoo katkonaisesti.
- Hyvä, että pidit, oli todella kiihottavaa nähdä sinut noin.
- Nyt sinä saat kuitenkin hoidella minut isolla kalullasi.
- Ilomielin, rakas.

Kokeilen sormillani hänen pillua ja se valui edelleenkin kiimanesteitä. Sara katsoo kaluuni ja sanoo, että sitäpä ei tarvitse ainakaan herätellä. Naurahdan hänelle leikkisästi. Siirryn hänen päälleen, ja ohjailen terskaani pillun suulle. Katson Saraa kysyvä ilme naamallani. Sara vastaa vain nyökkäämällä päätänsä. Aloitan varovasti painamaan terskaa pillun sisään. Milli milliltä painan kalua syvemmälle. Eikä aikaakaan kun kalu on jo pillun syvyyksissä. Sara harjoituttaa lantionpohjan lihaksiaan ahkerasti, joten hän pystyy tekemään pillullaan mukavan tuntuisia supistuksia. Alan naimaan häntä ensin hyvin hitaasti, vetäen kaluni melkein ulos pillusta ja työntämällä aina vähän syvemmälle kuin aikaisemmalla kerralla. Sara hyväilee käsillään rintojaan ja huohottaa samaan tahtiin kun teen vetoja.

Paine kullissani kasvaa kokoajan. En kestä enää kauaa, joten nopeutan tahtiani. Kuulen vain Saran huokaillut ja naimisen litinän. Silmissäni alkaa sumentua, ja paine kasvaa kokoajan vain kovemmaksi. Teen kaikkeni, jotta kestäisin mahdollisimman kauan. Yhtäkkiä huomaan, että nyt en voi enää pidättää, vaan laukeaminen tulee väkisinkin tapahtumaan. Aloitan todella hurjan loppukirin, jotta Sarakin saisi. Lopulta en kuitenkaan voi paineelle mitään, vaan kaluni purkautuu ehkä jopa entistä kovemmalla voimalla pillun syvyyksiin. Samassa Sara alkaa kiemurrella kovasti ja huutaa orgasmissa. Hän huutaa todella kovaäänisesti. Hänen pillunsa supistelee voimakkaasti lypsäen kaluni ihan tyhjäksi. Kummankin orgasmi kestää monia sekunteja, kun Saran orgasmi laantuu, tulee hän veltoksi. Pidän vielä kaluani hänen sisällään. Vasta muutaman minuutin kuluttua, poistan kaluni pillusta, samalla pillusta valuu sperman ja pillumehun sekoitusta ulos. Hiljaa siirrän itseni makaamaan tyttöystäväni viereen, meidän kummankin voimat on ihan loppu.

Annan hänelle pusun otsalle. Hän vastaa siihen suutelemalla minua.
- Kylläpäs se teki hyvää pitkästä aikaa. Sanon.
- Niin teki, en ole kyllä vähään aikaan saanut näin kovia orgasmeja peräkkäin. Sara vastaa hiljaa huohottaen edelleen.
- Ainiin mikä se sinun yllätys oli minulle?
- Saat nähdä sen pian.
- No odotan jo mielenkiinnolla sitä, mutta ennen sitä jaksaisitko lähteä pesulle?
- Jaksan jos kannat minut. Sara vastaa virnistäen.
Nousen ylös sängystä ja otan Sarasta tukevan otteen. Hän kietoo kätensä kaulalleni ja lähdemme kävelemään suihkulle päin.


Tarina on ensimmäiseni. En ole kummoinen kirjoittaja, joten kirjoitusvirheitä voi olla. Palautetta saa antaa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute