Herkku-puhelin
Kuudes panopeli-ilta
Arto A

Sinä perjantaina panopeli-illassa vallitsi sähköinen tunnelma jo ennen pelin alkua. Syynä oli uudet ensikertalaiset Emma ja Juho. Siinä oli parikymppinen nuoripari, joka taatusti käänsi katseita, minne ikinä menivätkään! Peli-iltojen vakiojäsenissä he aiheuttivat ennennäkemätöntä innostusta, kun kaikki haaveilivat voitosta ja edessä olevasta yöstä jommankumman kanssa.

Täytyy myöntää, että minäkin aivan häikäistyin nuoren Emman raikkaasta kauneudesta. Siinä oli aivan täydellinen nuori nainen! Kauniit kasvot, upea vartalo, muodokkaat rinnat, pitkät rotusääret ja tämä kaikki käärittynä tyylikkäisiin, vartalonmuotoja eroottisesti myötäileviin vaatteisiin. Sitä paitsi tyttö oli puhelias ja nauravainen ja kerta kaikkiaan hurmasi kaikki meidät heteromiehet: minut, komean Timon, isäntä-Jaakon ja Karin, jonka olin tavannut ensi kertaa edellisellä kerralla.

Illan muut naiset, kaunis emäntämme Johanna ja nuori isorintainen blondi Kaisa, pyörivät puolestaan nuoren Juhon ympärillä. Kaikkein innostuneimmalta tulokkaan komeudesta näytti kuitenkin olevan homo-Risto, joka ei saanut silmiään irti nuorukaisesta. No, kieltämättä jopa minä näin, että Juho oli harvinaisen komea nuori mies, ja hieman surullisena pohdin mielessäni, että olin tuomittu häviämään Juholle taistelussa naisten mielenkiinnosta sinä iltana.

Kun tuli aika aloittaa peli, kaikki olivat tavallistakin jännittyneempiä. Emmalle ja Juholle selostettiin pelin sääntöjä, ja heidänkin poskilleen nousi jännityksen puna. Ensimmäisen jaon voitti Johanna ja hän valitsi tienkin Juhon. Mustasukkaisena katselin vierestä, miten uusi tulokas pääsi heti lähikontaktiin kauniin Johanna-rouvan kanssa. Toisen jaon voitti Kari, ja posket innosta hehkuen tuo nelikymppinen kaappasi nuoren Emman syliinsä ja alkoi suudella kaunista tyttöä. En voinut muuta kuin toivoa, että minä olisin ollut Karin tilalla. Emman huulet suorastaan kutsuivat suutelemaan ja miten hyvältä olisikaan tuntunut puristella hänen pyöreitä rintojaan.

Minun mieltäni raastoi paha ristiriita. Olin niin pitkään haaveillut kauniista Johanna-rouvasta, että tuntui petturuudelta innostua nuoresta Emmasta. Jos olisin voittanut jaon, minulla olisi ollut todella vaikea valinta, mutta huono onni korttien suhteen pelasti minut pulasta.

Timolla, sillä komealla onnenpekalla, kävi tietenkin taas tuuri. Hän pääsi riisumaan Emman rintaliivit, ja oloni muuttui entistä tukalammaksi, kun kateellisena seurasin heidän suudelmiaan ja Timon käsien ahnaita hyväilyjä Emman vartalolla. Emman paljaat rinnat olivat juuri niin kauniit ja houkuttelevat kuin olin osannut kuvitellakin. Tunsin painetta haaroissani pelkästään niiden katsomisesta.

Jännitys oli tiivistynyt nopeasti. Seuraavassa jaossa olisi mahdollista päästä jo riisumaan Emma pikkuhoususilleen! Sain melko hyvät kortit, pääsin kahteenkymmeneen, ja aloin jännittää, riittäisikö se voittoon. Mieltäni painoi ajatus petturuudestani Johannaa kohtaan, mutta en voinut olla kuvittelematta, miltä tuntuisi ottaa Emma syliin ja päästä työntämään kättä tytön hameen alle. Kuvitelmani katkesivat siihen, että isäntä Jaakko sai ventin. Hänkin tuijotti Emmaa himoissaan, mutta hänkin joutui pettymään. Myös Kaisa pääsi venttiin ja voitti. Hän valitsi luonnollisesti Juhon ja pääsi riisumaan tältä paidan pois. Minun katseeni oli kuitenkin nauliintunut seksikkääseen Emmaan.

Seuraavassa jaossa menin yli jo heti alussa. Jaon voitti taas Kari, joka suorastaan vapisi liikutuksesta, kun pääsi uudelleen riisumaan ja hyväilemään nuorta kaunista Emmaa. Hän kähmi tyttöä kiihkeästi ja minä tuijotin enää pelkissä pikkuhousuissa olevaa Emmaa kiimoissani, ja tunsin, miten kaluni pullisteli housuissani pelkästään Emman paljaan pinnan näkemisestä. Sen verran maltoin katsoa ympärilleni, että huomasin kaikkien muidenkin heteromiesten ahmivan nuorta naista katseellaan. Kaikilla takoi aivoissa sama ajatus: jos voitan seuraavan jaon, saan tuon namupalan koko yöksi hallintaani. Siinä tilanteessa en enää uhrannut ajatustakaan Johannalle: jos nyt voittaisin jaon valitsisin takuuvarmasti Emman. Miten kateellisia muut miehet olisivatkaan minulle!

Jako alkoi kannaltani huonosti. Kymppi ja seiska veivät minut seitsemääntoista, sillä ei ollut mitään saumaa voittoon, mutta ylimenon riski seuraavalla kortilla oli ilmeinen. Seuraavaksi nostin kuitenkin ässän, joten pysyin mukana pelissä. Aika moni alkoi jo mennä yli, mutta johdossa oli nuori Juho kahdellakymmenellä. Näin miten pelin kiihko oli tarttunut poikaan, ja miten hänen katseensa vaelsi Emmasta Kaisaan, Kaisasta Johannaan ja Johannasta takaisin Emmaan.

Homo-Ristolla oli pöydässä viisitoista, ja hän nosti pakasta kuutosen. Ventti! Sinne meni Juhon unelmat voitosta! Tuli taas minun vuoroni. Mukana jaossa oli lisäkseni enää Timo, joten jos nyt saisin kolmosen, olisi melko todennäköistä, että voittaisin yön Emman kanssa itselleni. Hieroin hermostuneesti sormiani yhteen ja ojensin käteni kohti pakkaa. Sydän hakkasi rinnassa toiveikkaana kun käänsin kortin esiin. Nelonen! Yhdellä yli. Harmitti vietävästi! Puuttui vain, että Timo kääntäisi tarvitsemansa viitosen. Mutta ei sentään, tällä kertaa hänenkin tuurinsa petti ja pakasta tuli akka.

Jaon voitti siis homo-Risto, joka pääsi riisumaan Juholta farkut. Risto oli normaalistikin innokas kähmijä, mutta Juho tuntui laittaneen Riston pään täysin pyörälle. En ollut koskaan nähnyt Ristoa yhtä kiimaisena, hän suuteli ja kähmi nuorta miestä estottomasti ja välillä hän painautui Juhoon kiinni ja hinkkasi lanteitaan tätä vasten, niin että hetken aikaa luulin homon jo laukeavan siinä. Risto piti melkein kiskoa irti Juhosta, että peli pääsi taas jatkumaan.

Nyt jokainen peliin osallistuja rukoili mielessään onnen suosiota, sillä kumpikin uusi tulokas oli jo voitettavissa lopullisesti seuraavan yön leikkeihin. Minä sain pohjakorteiksi seiskan ja kasin, siis 15. Isäntä-Jaakko pääsi kahteenkymmeneen, ja näin miten hän loi Emmaan yhä himokkaampia katseita. Timo meni yli, ja kirosi katkerasti, Kari meni yli ja purskahti melkein itkuun. Mutta Jaakkokin joutui pettymään, sillä Kaisa sai ventin, ja tarttui lujalla otteella voittoon.

Tuli minun vuoroni, ja sydän pamppaillen toivoin pakasta nousevaksi kuutosta. Mutta eihän minua lykästänyt tälläkään kertaa, sain kympin ja menin selvästi yli. Kaisa ja Juho pitivät silmäpeliä, ja heidän yhteisen yönsä tiellä oli enää homo-Risto, joka oli kahdeksassatoista. Oli varsin todennäköistä, että hän menisi yli, ja olisihan se jo moukan tuuria, jos homo voittaisi toisen jaon peräkkäin ja saisi Juhon yöksi hallintaansa. Kävi miten kävi, ajattelin seisokin pullistellessa haaroissani, joka tapauksessa Emma jäisi vielä peliin. Taistelu Emmasta siis jatkuisi!

Risto käänsi kolmosen. Kaisan naama vääntyi pettymykseen, ja Juho näytti kalpenevan.

- Pitääkö minun nyt tosiaan antaa tuolle homolle, Juho kyseli. - Koko yön, Risto hoki hurmiossa.

Poika parka, ajattelin. Ei käynyt sinulla yhtään tuurin tynkää kun jouduit himokkaan homon kynsiin heti ensimmäisenä peli-itana. Samassa Risto olikin jo komean nuoren miehen kimpussa riipimässä tältä alushousuja pois. Tapansa mukaan Risto ei malttanut odottaa pelin loppumista, vaan alastonta Juhoa kähmien hän raahasi nuoren miehen pois huoneesta. Kovin kauas he eivät menneet, sillä seuraavan jaon hiljaiseen jännitykseen antoi lisäväriä korviin kantautuvat Riston huohotukset ja himokkaat huudahdukset.

Tällä kertaa sain todella pieniä kortteja: kakkosen, viitosen ja kolmosen. Olin siis vasta kymmenessä, kun yksi pelaaja toisensa jälkeen alkoi mennä yli. Johanna, kaunis emäntämme, sai ventin, ja vaikutti siltä, että Emman kohtalo siirtyisi vielä kerran seuraavaan jakoon. Järjestään kaikki muut menivät metsään. Minä tietysti elättelin vielä toiveita ventistä, jaon voitosta ja Emman saamisesta sänkyseurakseni, mutta en uskonut siihen itsekään. Enemmän minua alkoi kiinnostaa, kumman Johanna valitsisi tällä kertaa riisuttavaksi. Minut vai Timon.

Tuli minun vuoroni, ja nostin taas vain viitosen, ja tulokseni oli vasta 15. Toinen mukana olija oli Kari. Jostain naapurihuoneesta oli alkanut kuulua Riston rytmikästä ”i-ha-naa, i-ha-naa, i-ha-naa” huutoa, minkä tiesin tarkoittavan, että homo oli jo tosi toimissa Juhon kimpussa ja lähestymässä huippua. Kari ojensi kättään pakkaa kohti, hän olisi tarvinnut kolmosen, mutta sai kympin. Reilusti yli. Kari manasi huonoa onneaan itkuisella äänellä.

Naapurihuoneessa homo-Riston ihanaa-huudot muuttuivat entistä kovemmiksi. Oli minun vuoroni nostaa ratkaiseva kortti. Voisiko ikuinen huono onneni kääntyä, voisinko voittaa Emman itselleni? Viivyttelin tahallani, sillä pelkäsin niin tutuksi tullutta pettymystä. Risto suorastaan jo karjui naapurihuoneessa, ja sitten hänen huutonsa muuttui nautinnon ulinaksi. Minä käänsi kortin ja tuijotin sitä epäuskoisena. NANNAAA-AAA-AAA, Risto ulisi jossain laukeamistaan. Minä puolestani olin kuin olinkin kääntänyt kuutosen, mikä merkitsi sitä että voitin jaon, sain riisua Emman ja rakastella häntä mieleni mukaan kokonaisen yön ajan!

Olin niin pökertynyt uskomattomasta onnestani, että olin aivan kuin unessa. Uskomatonta, takoi mielessäni. Uskomatonta! Menin huumaantuneena ihanan Emman luo, otin hänet syliini ja annoin tytölle hellän suudelman. Hän vastasi siihen innokkaasti, ja itsetuntoani helli mukavasti, kun vaistosin hänen ilahtuneen voitostani. Kyllä toisia miehiä nyt jurppi ja harmitti, ajattelin, ja vasta se ajatus herätti minut horroksestani. Hähää, ettepäs päässeet naimaan ihanaa Emmaa. Minä pääsin! Painauduin Emman alastonta vartaloa vasten ja sujutin kättäni hänen pikkuhousuihinsa. Löysin Emman märkänä ja halukkaana.

Minua ei enää kiinnostanut tippaakaan, miten loppupelissä kävi. Melkein yhtä innokkaana kuin Risto talutin alastoman Emman pois huoneesta. Matkalla yläkerran makuuhuoneeseen ohitimme kaksi alastonta miestä: Risto oli kaatanut Juhon alleen ja suukotteli tätä onnesta sekaisin. Huomasin, että näky kiinnosti Emmaa.

- Nyt sinä ihana nuori neito olet minun koko yön, sopertelin Emman korvaan kun kaadoin hänet alleni makuuhuoneen sängylle. Miten hyvältä nuoren naisen lämmin iho tuntui omaani vasten, miten huumaavalta hänen tuoksunsa, miten makeilta hänen suudelmansa. Miten pakahduttavan mahtavalta tuntui tieto, että nuori upea nainen joutui antautumaan minulle, tottelemaan jokaista oikkua mitä vain päähäni saisin. Tosin juuri sillä hetkellä minulla ei ollut mitään sen kummempia oikkuja päässäni. Halusin vain helliä kaunista naista, ja ennen kaikkea panna häntä niin että en ikinä unohtaisi, miten hyvältä se tuntui.

Puristin Emmaa alleni, hyväilin hänen vartaloaan, kopeloin hänen jalkoväliään. Seisokkini tykytti vaativana, enkä pystynyt enää pitkään hillitsemään itseäni. Aloin tunkea kaluani Emman herkkurakoon ja tunsin tytön halukkuuden. Nyt minä saan panna sinua, sopertelin Emmalle, eikä kukaan muu. Työntö työnnöltä tahtini kiihtyi, kunnes aloin lähestyä nautinnon huippua. Sitten se tuli, ihana sykkivä nautinto. Tunsin olevani maailman onnellisin mies.

Se oli todella nautinnollinen pano ja laukeaminen, ja sen jälkeen makasin ihanan raukeana ja onnellisena Emman sylissä. Naapurihuoneesta alkoi kuulua huohotusta. Vaimeana alkoi erottua rytmikäs i-ha-naa i-ha-naa -mantra. Vilkaisimme Emman kanssa toisiamme ja virnistimme.

- Juho ja Risto on tulleet naapurihuoneeseen, Emma sanoi.

- Ristolla on jo toinen laaki tulossa, minä vastasin.

Naapurihuoneen riettaat naintiäänet saivat meihinkin taas eloa. Mekin aloitimme kakkoserän, mutta paljon rauhallisemman ja hellemmän kuin mitä naapurissa harrastettiin. Loppujen lopuksi en halunnut Emmalta mitään perverssejä yksityiskohtia, yritin vain pitkittää rakastelua mahdollisimman kauan, niin että molemmat nauttisimme siitä maksimaalisesti. Risto oli jo aika päivää sitten lauennut naapurihuoneessa uudestaan, ja itse asiassa siellä oli alkanut ähellys jo kolmannen kerran, kun meidän aktimme viimein alkoi lähetä huippuaan.

Emma voihki äänekkäästi orgasmin kourissa, kun kiihdytin tahtiani kohti lopullista hurmiota. Viimeinen ajatukseni oli, että nyt joutuisi Juho naapurihuoneessa kuuntelemaan, miten hänen tyttöystävänsä nautti käsittelyssäni. Sitten sammui se viimeinenkin ajatus aivoistani ja koko tajunnan täytti nautinnollinen syke, kun kaluni räjähti jo toisen kerran sinä iltana Emman sisällä.

Hetken aikaa hellittelimme vielä toisiamme rennon raukeina, ja kuuntelimme, miten Risto jo kolmatta kertaa ulisi nannaansa sinä yönä. Lopulta raukea väsymys alkoi painaa, ja nukahdin kauniin Emman syliin. Viimeinen ajatukseni ennen uneen vaipumista oli, että tämä yö lääkitsi kaikki ne pettymykset ja nöyryytykset, joita olin tähän asti panopeli-illoissa kokenut, ja tunsin olevani valmis kokemaan kaikki ne harmit vaikka kaksinkertaisena uudelleen, jos vain vielä saisin kokea vastaavanlaisen yön Emman - tai, kuka tietää, jopa kauniin Johanna-rouvan kanssa.

Aamulla minun oli haikeana erottava ihanasta Emmasta. Juuri kun olimme pukeutumassa, ilmestyi Juho paikalle naapurihuoneesta. Emma riensi halaamaan poikaystäväänsä, mikä aiheutti minussa mustasukkaisuuden tunteita.

- Voi ressukkaa, Emma leperteli Juholle. – Sinulla taisi olla rankka yö.

- Saakelin seksihullu homo, Juho kuului selittävän. – En saanut nukuttua silmänräpäystäkään koko yönä. Jos se ei ollut panemassa, niin sitten se halusi suudella ja kähmiä, koko helvetin yön, Juho valitti. Jokin hänen äänessään tosin kiinnitti huomiotani.
- En saanut sen sekunnin rauhaa siltä, Juho jatkoi, mutta hän ei kuulostanut oikeasti pahantuuliselta. Sitten olin pudottaa korvat päästäni. - Se oli tosi mahtavan fantastisen upeaa, Timo suorastaan alkoi hehkuttaa. – Tuli niin ihanan lutkamainen olo!

- Minullakin oli oikein hauskaa, kuulin Emman vastaavan pehmeästi, ja vaikka Juhon reaktio yön tapahtumiin olikin minusta tyrmistyttävä, niin vaistomaisesti röyhistin rintaani. Juho vilkaisi minua. Hän näytti todella väsyneeltä, mutta hänellä oli ilmiselvä onnellinen hymy huulilla.

- Sehän on hienoa, kulta, Juho sanoi Emmalle ja iski minulle silmää. Nuori mies ei vaikuttanut ollenkaan mustasukkaiselta, mikä vähän harmitti minua. Muistin nolona, miten olin ajatellut Juhon kärsivän kuunnellessaan Emman ja minun naintiääniä naapurihuoneessa.

- Oli ihan mukavaa vaihteeksi harrastaa sellaista ihan tavallista perinteistä junttiseksiä, Emma kuiskasi Juholle, mutta ei tarpeeksi hiljaa. Minä kuulin kyllä. - Osaa taas arvostaa kaikkia niitä kinkyjä juttuja mitä me tehdään, nuori nainen kihersi.

Yhtäkkiä minulla ei enää ollutkaan yhtä hyvä mieli kuin siihen asti. Perinteistä junttiseksiä? Luikin vähin äänin ja mahdollisimman nopeasti pois paikalta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute