Herkku-puhelin
Naisten saunassa
Meri-Tuuli

Olen Meri-Tuuli, 18-vuotias neitonen. Olin juuri muuttanut ensimmäiseen omaan asuntooni, ja päätin hikisen muuttohomman jälkeen rentoutua naisten saunavuorolla. Saunan pukuhuoneessa ei ollut ketään, ja riisuutuessani katselin itseäni peilistä. Olen siro, hoikka tyttö, ja minulla on pieni mutta kiinteä pylly ja pienet mutta pystyt tissit. Vaaleanruskeat hiukset on olkapäille. Minua on sanottu söpöksi. Olen suudellut muutaman jätkän kanssa, mutta edelleen olin neitsyt.

Laitoin kiuluun vettä ja menin lauteille. Ketään muuta ei näkynyt. Heitin löylyä ja nautin lämmöstä, joka levisi alastomaan vartalooni. Hikeä valui kaulalta rintojeni pieniin hyppyreihin ja nännien päältä pisaroina alas. Jostain syystä mieleeni tuli tuhmia ajatuksia... Ajattelin kovia kikkeleitä ja pehmeitä, nuoria pimppejä hieman nolostuen. Olinhan sentään kunnollinen nuori nainen. Käteni siirtyi kuin huomaamatta syliini ja näpersi kiharoiden pimppikarvojeni alueella. Kosketin häpyhuuliani ja tunsin että ne olivat hieman turvonneet, lämmöstäkö vai ajatuksistani...

Samassa saunan ovi aukesi ja sisään astui kaksi naista. Vetäisin käteni välittömästi pois pimpsaltani. Naiset olivat n. 25-vuotiaita. Toisella oli rastahiukset ja tribaalitatska käsivarressa. Hänellä oli suuret, täyteläiset tissit ja leveä lantio. Toisella oli lyhyet tummat hiukset ja lävistys alahuulen alla. Tämän naisen tissit sojottivat hieman eri suuntiin ja olivat muodoltaan suipot. Molemmat olivat kauniita. En voinut olla huomaamatta että kumpikin oli ajellut pillunsa paljaaksi. Rastahiuksella oli paksut pimppihuulet, lyhyttukkaisella taas sisemmät pimppihuulet pursusivat vähän ulos. Esteetön näkymä naisten haaroihin hävetti, ja se että olin edes katsonut. Mutta ennen kuin ehdin väistää katsettani, naiset moikkasivat ja minun oli vastattava.

Vaikka lauteet olivat tyhjät, naiset tulivat viereeni istumaan, kumpikin eri puolelleni. Se sai oloni vähän vaivautuneeksi.
"Sua en olekaan ennen nähnyt", rastatukka sanoi. "Mä olen Maaria."
"Meri-Tuuli", vastasin vienosti. "Minä juuri muutin tänne."
"Tossa on mun kaveri Minttu", Maaria sanoi. Minttu tervehti minua sivelemällä olkapäätäni.
"Sä olet kaunis tyttö, Meri-Tuuli", Maaria sanoi. "Sulla on söpöt pikku tissit."
Punastuin. "Ai... kiitti..." Olin kyllä kateellinen Maarian D-kupeille, jotka jomottivat vieressäni.
"Me ollaan ton Mintun kanssa vähän enemmänkin kuin kavereita", Maaria sanoi. "Häiritseekö sellanen sua?"
"E-en ole varma mitä sinä tarkoitat..."
Silloin Maaria ja Minttu kumartuivat editseni ja antoivat toisilleen kiihkeät kielarit. Nielaisin, tuntui kuin kurkku olisi kuivunut. Sydän tykytti, mutta samalla tuntui kuin jalkovälissäni olisi kihissyt. Lesbot imuttivat toisiaan edessäni ja minusta tuntui kuin olisin kiihottunut..! Sen täytyi vain johtua äskeisistä ajatuksistani...

"Oletsä koskaan ollut tyttöjen kanssa?" Maaria kysyi vedettyään huulensa irti.
"En... en tosiaankaan... minä en ole lesbo", änkytin enkä tiennyt minne katsoa.
"Oletko varma jos et oo koskaan kokeillut", Minttu sanoi kiusoittelevalla äänellä. Katsoin Minttuun ja sitten Maariaan. Kumpikin tuijotti minua hymyillen. Niiden silmissä oli kiimainen katse ihan kuin jätkillä joskus.
"Ettet sä vain olis jo kiihottunut", Maaria sanoi ja tökkäsi tissiäni. Katsoin alas ja huomasin nännieni nöpöttävän kovina. Voi ei...!
"Musta olis ihana imeä vähän tota sun pientä tissiäs", Maaria sanoi. "Annatsä?"
"Minä... tuota..." nieleskelin epätoivoissani. Tajusin että naiset olivat oikeassa, pimpissäni kihelmöi kuuma märkyys: olin tullut kiimaan. "No jos ihan vähän..." höpötin ja samassa Maaria kumartui ja otti vasemman tissini suuhunsa.
"Oooh", voihkaisin kun pehmeät huulet imivät ihanasti nänniäni. Se tuntui tosi kuumalta, ja Maaria lutkutti taitavasti saaden minut kiemurtelemaan paikallani. Samassa tajusin, että Minttu oli tarttunut oikeaan tissiini ja pisti sen nyt suuhunsa. Molemmat naiset imivät omenankokoisia tissejäni ja minä tärisin kiihkosta. Tunsin miten pilluni reikä raottui ja jotain märkää valui lauteelle... Tämä ei voinut olla totta.

Maaria ja Minttu sivelivät reisiäni ja kuljettivat käsiään yhä lähemmäs haaroväliäni. Yritin sulkea jalkani, mutta hellästi naiset estivät sen. Nyt heidän sormensa löysivät yhtä aikaa pimppihuuleni ja alkoivat raottaa niitä auki...
"Hei kamoon", vinkaisin. "Enhän minä edes tunne teitä... enkä minä ole lesbo! Ei tällainen ole sopivaa..."
"Mä tunnen että sun pillus on kuuma", Maaria virnisti. "Sano vaan ei jos et haluu jatkaa..."
Nuolin huuliani mutten sanonut mitään. Tunsin miten sormet raottivat pilluani ja sieltä värisevä lämpö sekoittui saunan lämpöön. Maarian ja Mintun sormet alkoivat sivellä limaisia sisuksiani. Aloin väristä ja huokailla. Jonkun sormi osui klittaani, se törrötti pystyssä pilluni yllä. "Oiiih!" inahdin. Minttu työnsi sormeaan syvemmälle, kun taas Maaria alkoi hieroa klitorista. "Uuuhh... uuhhh..." ähisin, en voinut sille mitään. Aloin jopa työnnellä lantiotani naisten liikkeitä vastaan kuin joku kiimainen huora! Minä joka en ollut päästänyt yhtään jätkää koskemaan pimperooni! Kuulin reiästäni lähtevän rivon litinän kun naiset vatkasivat neidonvakoani.
"Ethän sinä riko immenkalvoani", voihkaisin Mintun tunkiessa sormeaan yhä syvemmälle. "Ooh, neitsyt!" naiset huokaisivat yhteen ääneen aivan innoissaan. Sormityöskentely ja klitan hieronta saivat hengitykseni yhä raskaammaksi ja tunsin masunpohjassa ja lantiossa, miten nautinto virtasi suoraan vittuuni. "Ah-ah-ah-ah", älisin ja vetäisin selkäni kaarelle. Sain orgasmin ja tunsin miten pimpasta vuoti jotain mahlaa naisten sormille. Maaria ja Minttu vetivät kätensä kaikkein pyhimmältäni. Näin miten heidän sormensa kiiltelivät kiimani mehua. En ollut uskoa silmiäni kun he tarjosivat sormiaan toistensa suuhun, pillunesteitäni toistensa imettäviksi. Nuo hävyttömät lutkat imivät neitsytpimppini mehua kuin se olisi ollut jotain samppanjaa! (Jatkuu...)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute