Herkku-puhelin
Isäntää tuuraamassa 2.
Vesseli

Tupaan tultuamme, lämpimiä piirakoita syödessämme Mirkku huudahtaa ”Verkot...!!!”. Katselemme Elsan, Mirkun anopin, kanssa häntä kysyvästi. ”Verkot on vielä järvessä, pitäisi lähteä nostamaan ne ” sanoo Mirkku. ”No vielähän tässä valoisaa riittää, että kerkiitte käydä ne nostamassa ” sanoo Elsa. Esitän Elsalle hieman innotonta.

Mirkku on laittanut jalkaansa kireät hiihtohousun tapaiset housut. Lähtiessämme sanomme vielä savustavamme siiat, jos niitä on sattunut verkkoihin jäämään. Ulkorakennusten suojaan päästyämme Mirkku tulee kylkeeni kiinni, lämpsäisee takamuksiini sanoen: ”Meehän sinä eellä kun oot noin härkämäinen, pelotat samalla pedot tiehensä.” Harmittaa, olisin mielelläni kävellyt takana ihaillen samalla Mirkun herkkupeppua. Rantaan oli vartin kävely. Saimme muutaman siian muiden kalojen lisäksi. Rannalla oli pieni kalamaja, varustekoppi, missä oli tykötarpeita. Ehdimme siivota kalat ennen pimeän tuloa. Pönttö alkoi työntää savua sopivasti, kalat ritilälle ja odottamaan. Mirkku istui viereeni pimenevässä illassa, asetti kätensä reidelleni, sivellen reittä, käsi läheni nivusiani hitaasti, mutta päättäväisesti. Sarkahousuissani alkoi tapahtua. Mirkku puristeli jo kohta kovana olevaa kaluani. Kuinka osaakaan nainen tehdä sen viattomasti mutta kiihottavasti. Suutelimme. ”Täytyy olla varovainen, vaikka täällä korvessa olemmekin. Pitää vähän laitella tuota vajaa talviteloille” sanoi Mirkku ja nousi.

Jäin savustamaan kaloja, lisäsin varovasti puita ja menin katsomaan tarvitseeko Mirkku apua vajassa. Astuin sisään. Hän oli lakaisemassa lattiaa takamus ovelle päin. ”Tarvitaankos täällä apua ?” kysyin. ”Ainahan sitä tarvetta on” Mirkku naurahti nousten seisomaan selin edelleen minuun. Otin hänet syliini takaapäin. Otin hänen käsistään kiinni, suutelin niskaa, kaulaa, poskia. Nostin toisen käden hänen rinnoilleen, hyväilin niitä vaatteiden läpi. Mirkku ei vastustellut vaan hieroi persettään munaani vasten. Hengityksemme oli muuttunut kiihkeäksi. Hän kiemurteli sylissäni. ”Eipä olisi näin kylmä, niin vähän auttelisin sinua…” huohotin hänen korvaansa. ”Anna vähän, pidä edes vähän aikaa sitä sisällä...” hän kuiskasi olkansa yli. Avasin Mirkun housut, autoin häntä kiemurtelemaan niistä vapaaksi. Edessäni oli maailman kaunein naisen takamus. Laskin omat housuni polviin. Mirkku kumartui eteenpäin jakkaraa vasten. Leikittelin tovin munasta kiinni pitäen Mirkun pillunhuulilla, pyörittelin ympäriinsä. Sitten Mirkku ynähti, nytkähti minuun päin ja sanoi. ”Työnnä sisään jo, olen aina halunnut takaa päin...” Työnnyin sisään, heti pohjaan asti. Mirkku päästi nauttivan huokauksen suustaan. Katselin kaluni edestakaista liikettä, Mirkku vastasi liikkeisiin, olimme kuin hyvin toimiva moottori, mäntä ja pytty… Samassa Mirkku vetäytyi minusta, käännähti, laskeutui polvilleen. Hän otti kalustani otteen, suuteli sitä. Olin melkein kauhuissani. Olinhan kuullut suihin ottamisesta, mutta kokisin sen, se tuntui uskomattomalta. Mirkku suuteli, runkkasi hellästi munaani, toinen käsi hyväili kiveksiäni. ”En tiedä miksi haluan näin, saat minut ihan villiksi, saanhan ottaa sen kokonaan suuhuni” kyseli Mirkku suudellen elintäni, katsoen minua suoraan silmiin. Hän oli niin kiihottava näky, kuinka voi nainen olla niin eri näköinen, kun hän on kiimoissaan. Mirkku otti munani pään huulilleen, avasi suutaan ja yritti saada koko terskan sisään…” Sehän on kuin talvimatikka, lupaan olla varovainen, eihän sinuun satu ” ”Eeiih, yyynhhh” yritin sanoa, olin aivan sekaisin. Mirkku otti nyt munani kokonaan suuhunsa, nussi sitä huulillaan, minä ynisin tyytyväisyydestä. Kuului maiskahduksia. En halunnut laueta Mirkun suuhun, jotenkin se ei vaan tuntunut sopivalta. En tosin olisi nyt heti lauennutkaan.

Laskeuduin itsekin polvilleni ja sanoin: ”Talvimatikasta puheenollen, maistuisiko sulle hiilisiika ? ”Mirkku äkkäsi heti mistä oli kysymys ja aloimme molemmat nauramaan. Suutelimme siinä polvillamme, emme mahtaneet mitään vaan jatkoimme toistemme hyväilyä. Minä sormeilin hänen kosteaa pilluaan hänen runkatessa minua. Sitten alkoi kylmyys tunkeutua tähän kuumaan hetkeen. Rauhoituimme pikkuhiljaa. Onneksi viimeinen kalasatsi, joka oli palanut karrelle oli pieni. Laitoimme itsemme ja paikat rannalla kuntoon. ”Menehän edelle härkä tai sonnipa taidat ollakin ” sanoi Mirkku. ”Ei, kuule, naiset edellä, en tunne tässä hämärässä polkua niin hyvin ja sitä paitsi haluan katsella sinua, sinun kiinteää peppuasi”. ”Sinähän meinaat kohteliaaksi heittäytyä, ihan herrasmieheksi” Mirkku naurahti. Kävelen kumminkin sen verran kömpelösti, kun minulla on tämä saalis kannettavana ja sitten vielä housuissa tuo matikka ”kiusoittelin. ”Oisko sille pitänyt jotakin tehdä, kun oli vehkeetkin esillä. Tuommonen vonkale sopii muuten hyvin piirakan kanssa yhteen ” jatkoi Mirkku peliä. ”Tarkotatko ripsipiirakkaa ? ”Sitäpä sitä, hyvin voideltuna”. Näitä vihjailevia juttuja lasketellen pääsimme takaisin talolle. Iltapuuhien jälkeen asetuimme nukkumaan, Elsa nukkui tuvan sängyssä, joten me molemmat painuimme omiin sänkyihimme. Oli tulossa levoton yö, unta ei kannattanut ajatellakaan.

Seuraavana päivänä saattelin Elsan tavaroineen linja-autolle. Olin saanut luvan lainata Väiskin mopoa käydäkseni inttikaveriani tervehtimässä. Matka sujui hyvin, mutta aika kylmä oli. Vaihdoimme kuulumiset ”Kuinka saat aikasi kulumaan siellä, eikös se Mirkku ole aika arkista seuraa ”. Myönsin näin olevan, etenkin illat tuppaa olemaan pitkiä. Kaverini lainasi minulle nipun Jerry Cottoneita. Sain häneltä myös Jaloviina pullon ”lainaksi ”. Olin kehitellyt mielessäni suunnitelmaa illaksi, tarvitsin kuitenkin hieman rohkaisua. Mikä oli saanut Mirkun niin villiksi. Oliko siihen riittänyt pelkästään se, kun hän oli nähnyt mulkkuni silloin aamulla. Olinhan tietoinen kullini kelpoisuudesta. Armeijassa olin tehnyt saunareissuilla vertailevaa tutkimusta, eikä minun ainakaan hävetä tarvinnut, joskin oli siellä myös joku isompimunainenkin.

Matka takaisin oli kylmä, saattaa olla, että meni muutama minuutti ihan ilman, että ajattelin Mirkkua. Tärisin vilusta perille päästyäni. Mirkku kehotti lämmittämään saunan lämmetäkseni. Saunan jo lämmetessä lopettelimme askareet ja vetäydyimme tupaan. Tuvassa oli mukavan lämmin tunnelma, siksi uskalsin kaivaa jallupullon repustani kysyen haittaisiko se, jos muutaman plörön tekisin lämmetäkseni. Mirkku kieltäytyi paukusta sanoen: ”En ole vielä tähän ikään oppinut pahoille tavoille, enkä taida opetellakaan.” Vai pahoille tavoille! Olimme päivän mittaan suudelleet ja kaulailleet. No, nehän ei olleet mitään pahoja tapoja. Kehotin Mirkkua menemään ensin saunaan, kun olin käynyt sen tarkistamassa hieman polulla horjahdellen. Yksin jäätyäni tein oikein tuhdin totin, totesin pullon olevan jo puolillaan. ”Jokos täällä ollaan valmiita saunaan, olisipa ollut joku selkää pesemässä, niin vielä olisi paremmalta sauna tuntunut ”vihjaili Mirkku. Menin saunaan, kylvin oikein pitkän kaavan mukaan. Näin Mirkun silloin tällöin kurkistavan tuvan ikkunasta saunalle. En saanut mielestäni kuvaa Mirkusta imemässä munaani, siksi olinkin koko saunareissun vähintäänkin puolijäykässä tilassa. Saunakahvia juodessamme tein vielä yhden reippaan ryypyn. Istuimme penkillä vierekkäin, toisissamme kiinni. Mirkulla oli päällään vain kylpytakki. Kuljetin kättäni varovasti hänen reidellään, sivelin hänen saunapehmeää ihoaan. Mirkku nojasi päänsä olkapäälleni, kietoi kätensä selkäni taakse puristaen minua itseään lähelle.

Kun olin lopettanut naukkuni, lukitsimme oven ja kävelimme kaulakkain, käsikkäin Mirkun makuukamariin. Riisuuduimme, vaivuimme sänkyyn toisiamme syleillen. Suutelimme, kätemme vaelsivat toisiamme tunnustellen. Mirkku otti heti kohta munastani kiinni. Vetäydyin. Käänsin hänet mahalleen. Nousin hänen päällensä, suutelin niskaa, hartioita, kuljetin suutani alaspäin ristiselkään, peppuun. Mirkku huokaili kädet päänsä alla. Sitten käänsin hänet selälleen. Ehkä rajustikkin, mutta mielestäni tein sen hellästi. Suutelimme, hyväilin rintoja, suutelin vatsaa, napaa. Lähestyin nivusia, Mirkku oli laittanut toisen käden otsalleen, toisella hän hyväili niskaani. Lähestyin häpykukkulaa. Odottelin. Mirkku levitti jalkansa, nousin hänen jalkojensa väliin polvilleni. Tunsin huulillani suloisen häpykarvoituksen, suutelin pillun ympäristöä. Levitin varovasti pillunhuulia auki. Tunnustelin suullani, kielelläni häpyä. Täällähän oli upea tuoksu ja maku. Olin usein miettinyt tätä. Olin polvillani Mirkun jalkojen välissä. Hän piti nyt tiukasti päästäni kiinni painaen sitä pilluaan vasten. Nuolin, imin, nussin häntä kielelläni. Tein kaiken hitaasti, halusin oppia, halusin antaa Mirkulle hyvän olon. Laitoin käteni hänen peppunsa alle, keskityin vain hänen pilluunsa. Huokailin nautinnosta, kun huomasin Mirkun lantion kohoavan, värisevän. Hän päästeli suustaan kiljahduksia, toisti nimeäni ja sitten hän rojahti paikoilleen, ei liikkunut vaan huokaili, kuulosti siltä, kuin hän olisi nyyhkyttänyt. Kapusin hänen viereensä, otin syliini ja suutelin hiukset hänen otsaltaan, jotka olivat siihen liimautuneet. ”Kuinka tässä näin kävi, mikä minuun on mennyt, kuinka sinä osaatkaan käsitellä minua ?? ”kyseli Mirkku vienolla äänellään. ”Sinä olet kaunis, ihastuttava nainen, minä himoitsen sinua, siksi tässä on näin käynyt.”

”Kyllä se on tämä kova elimesi, joka sinua opettaa ja ajaa puhumaan noita sanoja” Mirkku sanoi tarttuen samalla mulkkuuni. Hyväilimme toisiamme, olimme ihan kiinni toisissamme. Mirkku veti minut päällensä hellittämättä otettaan munastani. Työnnyin häneen, aloin rauhalliset, pitkät työnnöt. Voi että Mirkku näytti kauniilta siinä allani maatessaan. Hän vastasi lantiollaan liikkeisiini, makasi kädet levällään katsoen silmiini. Työntelin syvään, härkin terskalla hänen häpyään, sitten minulla alkoi syöksy lähestyä. Väristen työnsin munani Mirkun pillun pohjasopukoihin. Hän kietoi jalkansa selkäni taakse, yritin maata siinä liikkumatta munani hänen sisällään. Mirkku alkoi nostella lantiotaan, sulki silmänsä, hänen kielensä pyyhki hänen omia huuliaan. En voinut enää pidätellä. Nousin käsieni varaan, naimme kuin mieltä vailla. sänky allamme rutisi, Mirkun pää kolahti päätylaudoitukseen. Sain muutaman lisäsekunnin, pystyin vielä hetken pidättelemään. Sitten minulta alkoi tulvia spermaa, painoin kaluni syvään Mirkun pilluun, annoin tulla kaikella paineella. Mirkku päästeli suustaan kiihottavia äännähdyksiä ja pyyntöjä antaa kaikki ja antaa syvälle... Kun olin tyhjentynyt, valahdin Mirkun päälle, suutelin häntä. Suudelmamme oli melkein pureskelua, olimme muuttuneet kiihkeiksi eläimiksi… Voi taivas, että tuo nainen oli ihana…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute