Herkku-puhelin
Kaverin äiti Helena täti
Apumies

Tämä uskomaton tapahtuma, kaverini äidin Helenan 62v kanssa, sattui pari kuukautta sitten. Itse olen 39v vapaa mies.

Olen tuntenut Helenan jo pienestä pojasta lähtien, ja kutsunut häntä Helena tädiksi, sillä hän on kaverini Peten äiti. Helena oli jäänyt leskeksi jo nuorella iällä, surullisen tapahtuman johdosta. Helena on aina pitänyt hyvää huolta itsestään, pukeutunut tyylikkäästi tuoden hyvät muotonsa esille. Pituutta tosin ei kovin paljon 157cm, mutta muuten todella seksikäs pakkaus. Rinnat c-kuppi kokoa, erittäin hyvät sääret vieläkin, lantio on päässyt leviämään iän myötä, mutta se vaan lisää Helenan seksikkyyttä. Helena on jo myös hiukan harmaantunut, joka jostain käsittämättömästä syystä tekee hänet vaan vieläkin seksikkäämmäksi ja haluttavammaksi.

Työpäivän jälkeen olin palailemassa autolle kauppakeskuksesta, kun huomasin naisen yrittävän laittaa isoa ja litteää pakettia autoonsa, oman autoni vieressä. Ajattelin tehtävän mahdottomaksi, koska paketti oli aivan liian iso Opel Corsan takaluukkuun. Lähemmäksi päästyäni totesin tuntevani naisen, Helena täti, ajattelin ja muistoja tulvahti mieleeni. Muistin kuinka olin joskus nuorempana ollut ihastunut Helenaan, ja unelmoinut hänestä. En ollutkaan nähnyt Helenaa muutamaan vuoteen, Peten muutettua toiselle paikkakunnalle n.10v sitten. Totesin Helenan olevan todella seksikäs pakkaus, ihon myötäisessä t-paidassaan ja polvipituisessa vekkihameessaan.

Päästyäni autojen viereen, huikkasin Helenalle: "Moi! Oliskos apu tarpeen?". Helena käännähti ja totesi: " No hei! Joo nyt tulis apu tosi tarpeeseen, tää paketti ei mahdu mun autoon, ei sitten millään. Pitäis saada kyyti tälle, ostin tällaisen koottavan hyllykön. Tietäisitkö jonkinlaisen halvan kuljetuksen, kaupan kyyti maksaa 25 euroa". "No kyllähän toki apua löytyy ja ihan vierestä, laitetaan se paketti mun autoon. Tää farkku on mun ja mulla ei oo mitään kiirettäkään". "Ei oo totta, viitsitkö sinä, suur kiitos sulle, korvaan kyllä vaivan.”

Tultuamme Helenan rivitalo asunnon pihaan autoin tietysti paketin kannossa sisälle, jonka jälkeen Helena kyseli miten korvaisi apuni. Lisäten että ainakin nyt kahvit juodaan, ja pullaakin on kaapissa. Helena touhusi kahveja, ja aloin purkamaan Helenalle pakettia. Paketin auki saatuani kahvikin oli jo valmiina, ja pöytä katettu. Juttelimme Helenan kanssa niitä näitä, vaihdoimme kuulumisia jne. Samalla en voinut olla ihailematta, hänen upeita sääriään ja pulleita rintoja, tämä sai aikaan tietynlaista kovettumista housuissa. Niinpä en voinut olla ajattelematta, että iästään huolimatta Helena oli aikamoinen pakkaus. Siinä samassa Helena alkoi tutkia hyllykön kasaamisohjetta, jonka kaupassa oli sanottu olevan selkeä, ja kaapin kasauksen onnistuvan helposti. Hetken ohjetta tutkittuaan, Helena totesi, ettei hän kyllä ymmärrä asiasta yhtään mitään. Kysyen auttaisinko vielä hänet alkuun. Lupauduin auttamaan, eihän minulla kiirettä ollut mihinkään. Omassa mielessäni ajattelin, että kyllähän noin seksikästä vaikkakin iäkästä naista suttaa ihan mielellään.

Hyllykön kasaus sujui ongelmitta, ja Helena pyöri auttamassa ja ojenteli tarvittavia osia. Samalla sain lattialla istuessani, mahdollisuuden ihailla Helenan sääriä ja näinpä luvattoman pitkälle hameen allekin. Helenalla oli ohuet ihonväriset sukkahousut ja valkoiset pitsiset pikkuhousut päällä. Tämä aiheutti minulle todella kovan seisokin, mutta sain peiteltyä sen niin, ettei Helena huomannut mitään. Hyllykön valmistuttua aloin tehdä lähtöä, jolloin Helena kiitteli avusta ja kysyi korvausta. Sanoin kahvin riittävän aivan hyvin, mutta Helena tahtoi antaa ainakin halauksen, hyvin suoritetusta työstä. En ehtinyt estellä mitenkään, ennen kuin Helena astui eteeni ja kurotti halaamaan. Tunsin kuinka Helenan vartalo painautui kiinni omaani, ja kuinka pullottava kova kalu painautui Helenaa vasten. Helenan kiitos sanat katkesivat ja hän jäykistyi paikoilleen. Seisottuamme hetken toisiamme vasten, laskin hitaasti käteni Helenan selästä hänen pakaroilleen, jolloin Helenan suusta pääsi syvä hiljainen huokaus: ” Ooooihhh…”. Katsoin Helenaa suoraan silmiin ja näin utuisen katseen, samalla aloin hyväilemään Helenan ihania pakaroita. Vapisevalla äänellä Helena kysyi: ”Mitä nyt? Oletko tosissasi? Ei kai me voida, sinä ja minä.”

Kuiskasin hiljaa : ”Olet kaunis ja seksikäs nainen, olen unelmoinut sinusta monta kertaa, haluan sinua enemmän kuin mitään muuta.” Helena kuiskasi: ”Saat minut tuntemaan itseni halutuksi, en ole ollut miehen kanssa ainakaan 7 vuoteen, huomasin kuumat katseesi ja olen ollut litimärkä jo pitkän aikaa, ota minut.” Tunsin käsien vetävän päätäni kohti Helenaa, huulemme kohtasivat kiihkeässä suudelmassa. Kielemme leikkivät toisillaan ja kädet vaeltelivat toistemme vartaloilla. Siirryimme makuuhuoneeseen, samalla painauduin Helenan selkää vasten ja aloin hyväilemään noita ihania rintoja. Helena huokaili kiihkeästi: ”Aiiihh… oooohhh….” Helena kurotti taakseen ja avasi farkkuni, työnsi kätensä sisään ja alkoi hyväillä kovaa kaluani todeten vapisevalla äänellä: ”Uskomatonta, en ikinä olisi uskonut tekeväni tätä sinun kanssasi, olen kyllä haaveillut siitä yksinäisinä hetkinäni. Saat minut niin kiimaiseksi, nussithan minua oikein kunnolla. En koskaan ole ollut nuoremman miehen kanssa, olen kiimaisempi kuin ikinä.”

Näykkäisin Helenan korvaa kuiskaten: ”Pitäväni Helenaa todella seksikkäänä ja nussittavana naisena, joka saa minut kovemmaksi kuin kukaan aiemmin. Haluan kiima pilluasi Helena täti, rakastella ja nussia sinua,” Tämä sai tapahtumiin vauhtia, Helena kääntyi ja kyykistyi eteeni ja imaisi kovana sojottavan kaluni syvälle suuhunsa. Tunsin tuon vanhemman naisen taidokkaasti imevän ja kielellään kiusoittelevan kulliani. Samalla kiskoin Helenalta paidan pois, ja samassa menivät rinta liivitkin. Alta paljastuivat nuo ihanat hieman riippuvat rinnat, isot tummahkot nännit, aloin hyväilemään niitä. Kiihotus alkoi olla liikaa, tunsin kohta tulevani, varoitin Helenaa. Helena mumisi jotain, mistä en oikein saanut selvää jatkaen imemistä ja nuolemista. Tunsin tutun paineen nousevan, yritin pidättää mahdollisimman kauan, mutta hetken päästä ruiskutin lastin suoraan Helenan suuhun, tunsin imemisen jatkuvan ja Helena yritti niellä koko lastin, osa kuitenkin pursui suusta ulos ja valui leualle.

Oli minun vuoroni tutkia Helena tätiä, työnsin tädin sängylle ja otin jalka terät käsiini alkaen suukotella niitä. Helenalla on todellakin kauniit ja seksikkäät sääret ja reidet, joita ihon väriset sukkahousut vielä korostivat. Hitaasti hyväillen ja suukotellen nousin kohti tädin syliä, välillä hellästi kielellä lipoen. Tämä sai tädin huokailemaan kiihkeästi: ”Uuuuhhhh… Auuuuhhh…Oiiiiihhh…”. Pääsin hameen helmalle ja hitaasti sitä nostaen paljastin Helena tädin muodokkaat reidet, alkaen nuolla ja suukotella niiden sisäpintaa. Päästyäni tädin sylin lähelle painoin nenän tiukasti kiinni tädin pillua vasten, sukka- ja pikkuhousujen päälle, ja vedin syvään tuota Helenan ihanaa kiimapillun tuoksua. Tämä sai jo kovenemaan alkaneen kyrpäni täyteen teräänsä. Kiskoin Helenalta sukkahousut ja alushousut pois, paljastaen kiimaisen litimärän karvaisen pillun. Pillukarvoitus on tumma seassa harmaata ja yllättävän tuuhea, huulet paksut peittäen sisähuulet nätiksi ruusukkeeksi. Totesin Helenalla olevan todellinen tädin herkku pillu. Aloin nuolla kevyesti huulten ympäriltä antaen pieniä suukkoja, varoin koskemasta itse pilluun.

Helenan pillu valui vuolaana kiimanesteitä, kastellen päälle jääneen hameen märäksi. Helena voihki ja värisi odotuksesta, anellen nuolemaan tädin herkku pillua. Äkkiä annoin kevyen suukon huulille ja lipaisin hieman kielellä klitoriksen kärkeä. Täti voihkaisi todella lujaa: ”AAAAHHHHHH… OOOOOHHHH… TULEEEE…”, alkaen kouristella ja väristä voimakkaan orgasmin kourissa, tunsin pillun supistelevan, täti painoi käsillään pääni tiukasti pilluaan vasten. Jatkoin klitoriksen kevyttä hyväilyä, ja täti tuntui tulevan ja tulevan. En malttanut enää odottaa, vaan kuiskasin: ”Haluan nussia tädin kiima pillua, olla tädin nuorempi panokone.” Helena vaati: ”Täti haluaa nuorempaa kyrpää, nussi tätiä, pane tätiä kovaa ja kunnolla.”

Helena levitti jalkansa äärimmilleen, ja tarjosi näin pillunsa nuoremman miehen seivästettäväksi. Asetin kullin nupin tädin kiimanesteistä kiiltävien pillun huulille, kiusoittelin tätiä vedellen nuppia pitkin vakoa. Helena yritti saada kyrvän sisäänsä nostellen lantiotaan anellen: ” Anna ihanaa kiima kyrpää tädille.” En kestänyt enää, nyt oli saatava tuota Helena tädin pillua, aloin työntää kalua hitaasti sisään. Helena alkoi väristä kiihkosta, ja huokaili syvään nautinnosta. Tunsin tädin pillun liukkauden ja lämmön , sen puristuessa tiukasti kyrpäni ympärille työntyessäni pohjaan asti. Tunsin saavani todella hyvää pillua, niinpä aloin hitaan naimisen. Tunsin kuinka Helena osasi pitää pillullaan todella hyvin kullia hyvänä, puristellen juuri, tiesin saavani parasta pillua koskaan. Aloin koventamaan tahtia, ja ilman täytti kiimaisen pillun litinä ja kahden halukkaan ihmisen nautinnon äänet. Hetken päästä pantuani tätiä todella lujaa, vedin kyrvän ulos, ja käänsin Helenan kontalleen. Helena nosti pyllynsä pystyyn, pillu tuli todella hyvin tarjolle, tuo ihana leveälantioinen nainen näytti niin seksikkäältä, että olin tulla. Työnsin kyrvän rajusti tädin pilluun syvälle, aloin nussia voimakkain ja nopein työnnöin. Täti alkoi valittaa: ”Ihana nuori kyrpä, nussia tätiä, ole tädin oma sonni, AAAAHHHH… OOOOOOHHHHH… tädin oma tuhma nuori sonni, ai kun tekee hyvää.” Totesin huohotuksen välistä: ”Tädillä olevan paras kiima pillu ikinä, niin tiukka ja märkä limapillu:” Tämä sai Helenan pillun supistelemaan, vartalon heittelehtimään holtittomasti, ja valittamaan suureen ääneen orgasmin pauloissa. Samalla aloin ruiskimaan spermaa, todella kovalla paineella tädin pillun syvyyksiin, huutaen: ”Herkku pillu Helenaa !!!”.

Hetken toivuttuamme totesimme kumpikin, sen olleen parasta seksiä ikinä, ja haluavamme sitä paljon lisää. Niinpä olen vieraillut usein Helena tädin luona viime aikoina. Jatkoa voi tulla jos kiinnostusta riittää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute