Herkku-puhelin
Hampurilaisbaarin Jenna
Alvarjoh

Kotikaupungissani on yksi hyvä hampurilaisbaari. Tai no... ruoka on sellaista kuin hampurilaispaikoissa yleensäkin, sellaista mössöä mitä nyt mielellään syö silloin tällöin. Asia, minkä takia siellä käyn, on eräs paikan myyjä, Jenna nimeltään. Jenna on varmasti suloisin tyttö, mitä olen koskaan nähnyt: punaiset kihartuvat hiukset, suuret ruskeat nappisilmät, hoikka vartalo. Koko yleiseltä olemukseltaan Jenna on juuri sellainen kuin myyjän pitäisikin olla, jaksaa aina hymyillä asiakkaille, ilman että niskan takaa tarvitsee pingottaa ongensiimaa.

Viime kesänä lomilla ollessani tapasin käydä hampurilaisella aina sellaiseen aikaan päivästä, että kaupungilla ei liikkunut paljon väkeä. Näin ehdin joskus juttelemaankin vähän Jennan kanssa. Itsehän olen aina ollut hyvin ujo, mutta Jenna ei onneksi sitä ollut. Hän jutteli mielellään kaikkien asiakkaiden kanssa, jos vain ehti. Hiljalleen sain hänestä muutamia tärkeitä tietoja selville; sen, että hän on 21-vuotias, alun perin kotoisin muualta, lempiruoan ja -värin ja niin edelleen... Jennakin kyseli minusta samoja asioita. Tiedä sitten, kyselikö kohteliaisuuttaan vai oliko aidosti kiinnostunut.

Muutaman kerran ajattelin jo kysyä Jennaa treffeille, mutta en uskaltanut. Lopulta aivan kesälomani lopussa ajattelin, että nyt olisi pakko kysyä. Saattoi olla viimeinen tilaisuus. Panin silmäni kiinni ja kysyin:

"Tota noin... Jenna, tota noin... Lähtisitkö sä, tota noin... e-e-elokuviin... tota... i-i-illalla, jos sulla siis, tota noin, ei ole muuta menoa... Tuli ihan vaan, tota noin, mieleen... Niin, sano vaan, jos et haluu lähtee, mut kyl mä haluun lähtee, tai siis ei pakko oo, mut jos, tota noin vaan, haluut lähtee..."

Tyttö päästi korvia hivelevän naurun. Ajattelin, että hän varmasti nauraisi minut pihalle koko kuppilasta, mutta sen sijaan hän sanoikin:

"Juu, ei mulla illalla muutakaan tekemistä ole. Mitä leffaa sä ajattelit?"

Piti muutaman kerran nipistää itseäni varmistuakseni olevani hereillä. Sitten sovimme, että hakisin Jennan illalla hänen kotoaan.

Soitin illalla Jennan ovikelloa ja hän tuli avaamaan. Hampurilaisbaarin tympeän työasun sijaan oli mukava nähdä Jennan asuvalinta; kireät farkut, joissa piukka peppu pääsi hyvin oikeuksiinsa, ja avokaulainen pusero. Tissiväli oli esillä, ja saatoin nähdä valkoisten rintaliivien pitsireunat kaula-aukosta. En oikein muista, kauanko tuijotin edessäni olevaa näkyä, ilmeisesti aika kauan, koska havahduin taas Jennan helmeilevään nauruun ja sanoihin:

"Lähdetäänkö jo vai seistäänkö tässä koko ilta?"

Elokuva oli tyypillinen nykyajan jenkkileffa vailla kummempaa juonta ja erikoistehosteita ja tarpeetonta väkivaltaa täynnä. Jenna vieressäni onneksi tuntui pitävän elokuvasta. Rohkaisin mieleni ja kokeilin vanhaa kunnon venyttelykäsien levitystemppua ja sain kuin sainkin tytön kainalooni. Jenna vieläpä painoi päänsä olkaani vasten eikä estellyt sitäkään, että kämmeneni lepäsi hänen pienen, kiinteän rintansa päällä. Minun tuli hyvä olla, ja kalunikin alkoi osoittaa elonmerkkejä. Itse asiassa farkkuni alkoivat jo tuntua varsin ahtaille.

Elokuvan jälkeen kävelimme samaa matkaa kohti Jennan asuntoa, asuin näet samalla seudulla. Juttelimme niitä näitä, ja päästyämme Jennan asunnolle tyttö hämmästyksekseni kysyi, jos voisin tulla hänen luokseen viinilasilliselle, kun ei hän vielä nukkumaankaan viitsisi mennä. Tottahan toki halusin poiketa, eihän sellaista tilaisuutta saanut hukata.

Päästyämme sisään Jenna kaatoi meille viiniä kumartuen olohuoneensa sohvapöydän yli niin, että saatoin nähdä jo kokonaan valkoisiin pitsirintaliiveihin verhotut rinnat. Jenna huomasi katseeni ja sanoi toruvalla äänensävyllä:

"Noh noh! Äläs nyt silmiäs pudota!"

Tunsin veren kohoavan paitsi mulkkuuni myös poskiini, olivat varmaan tulipunaiset.

"No älä nyt säikähdä! Minkä sä nyt silmilles ja kalulles voit!" Jenna sanoi päästäen taas kuplivan naurunsa. Änkytin jotain sekavaa, mutta en silti tuntenut oloani vaivautuneeksi.

Jatkoimme jutustelua, ja silloin tällöin tyttö venytteli keskustelun lomassa niin, että paidan helma nousi paljastaen litteän vatsan ja pikkuisen, soikean navan, jota koristi pienen pieni koru. Jonkun ajan päästä viinin kohottua jo päähäni kokeilin jälleen vanhaa temppua. Nousin ylös muka keskustelun lomassa, ja käveltyäni vähän aikaa edestakaisin istuin aivan Jennan viereen. Istuimme nyt reidet aivan kiinni toisissaan ja nostin käteni taas Jennan taakse. Rohkenin jo ujuttaa käteni Jennan puseron alle. Silittelin litteää, sileää vatsaa ja leikittelin tytön napakorulla.

Hiljalleen vastustelun puutteen rohkaisemana hivutin kättäni ylemmäs ja tunnustelin tytön rintoja liivien läpi. Rinnat tuntuivat mukavan kiinteiltä, sellaisilta kämmeniin mahtuvilta. Suutelin Jennan otsaa ja huulia, tyttö vastasi suukotteluuni. Vähitellen kellistin Jennan makaamaan sohvalle ja nostin paidan helmaa ylemmäs. Kieputin kieltäni tytön navassa. Jenna tuntui pitävän siitä. Lopulta nostin Jennan puseron kokonaan hänen päänsä yli ja avasin valkoisten rintsikoiden hakaset paljastaen tytön pienet, pystyt rinnat. Pienet vaaleanpunaiset nännit olivat nöpöllään. Leikittelin nänneillä vähän aikaa sormillani ja otin ne vuoron perään suuhuni. Tyttö silitteli hiuksiani hiljaa huokaillen. Jenna veti myös paitani pääni yli, ja suutelin häntä taas suulle hivellen tytön rintoja hänen hyväillessä selkääni.

Avasin tytön farkut ja vedin ne hänen jalastaan. Alta paljastui valkoiset pitsireunaiset pikkuhousut. Kokeilin tyttöä ensin pöksyjen päältä, sitten vedin nekin pois paljastaen punertavan karvatupsun. Kumarruin suutelemaan pehmeää pimpsaa. Raotin häpyhuulia sormillani ja etsin suuhuni tytön klitoriksen. Jennan lämmin pimppi oli jo aivan litimärkänä ja tyttö huokaili hiljaa posket aivan helakanpunaisina. Avasin jo omatkin farkkuni ja riisuin samalla kalsarini. Kaluni seisoi jo kuin Vaasan kuvernööri, ja Jenna otti sen käteensä silitellen sitä hiljaa. Se tuntui aivan taivaallisen hyvältä.

Siirryin Jennan päälle, ja tyttö levitti reitensä ympärilleni. Kivikova kaluni oli hänen lämmintä, sykkivää pilluaan vasten. Nyt oli aika paljastaa karu totuus.

"Jenna, tämä on mulle eka kerta, enkä oikein osaa..."

"Ei se mitään", tyttö hämmästyksekseni keskeyttäen minut, "kyllä mä sen olen arvannut jo alusta saakka, eikä se mitään haittaa".

Jenna otti kullini hellästi käteensä ja ohjasi sen oikeaan paikkaan. Minulta oli jo vähällä päästä ulvaisu tuntiessani kaluni uppoavan lämpimään, kosteaan aukkoon, joka puristi sitä pehmeästi. Jenna oli täysillä mukana, vastasi kehoni liikkeisiin ja hyväili selkääni, hiuksiani, pakaroitani ja kuiskaili hiljaa: "Ihanaa... rakas..."

Vaikka olin päivällä vetänyt jo muutaman kerran kuivat varmuuden vuoksi, en kestänyt kovinkaan kauan, vaan laukesin Jennan sisään. Tyttö painoi pääni rintojaan vasten ja sanoi hiljaa:

"Älä vielä vedä sitä pois, ole siinä vaan", Jenna silitteli päätäni. Nukahdin hänen syliinsä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute