Herkku-puhelin
Rakkauden henkäys
Goshi

Olimme tutustuneet toisiimme aikoja sitten internetin ihmeellisessä maailmassa. Kerran olimme jo tavanneetkin, muutama vuosi sitten. Rakastuin häneen heti tutustuttuamme ja minusta tuntuu että olisin tuntenut hänet koko elämäni ajan. Monien mutkien kautta aloimme taas juttelemaan melko pitkän tauon jälkeen ja toinen kohtaamisemme ei unohdu koskaan. Side välillämme ei ollut katkennut, se oli vahvempi koskaan kuin ennen.

Saapuessani juna-asemalle sinä alkukesän päivänä, hän soitti ja kertoi myöhästyvänsä hieman. Ei se minua haitannut, sillä sain aikaa koota ajatukseni, jotka olivat täysin sekaisin. Loppumatkasta ilmaantuneet perhosetkin lentelivät vatsassani levottomina. En malttanut odottaa, että näkisin hänet. Pojan, joka oli saanut minut niin sekaisin rakkaudesta, että olin valmis tulemaan hänen luokseen hinnalla millä hyvänsä opiskelujeni päätyttyä. Seistessäni juna-aseman edessä vilkuilin hermostuneesti ympärilleni etsien häntä saapuvien ihmisten joukossa. Hetken kuluttua tunnistinkin hänet vähän matkan päässä pyöränsä kanssa. Sydämeni pompsahti kävellessäni häntä kohti. Edessäni seisoi poika jonka ihanat vaaleat pitkät hiukset oli laitettu kiinni, jonka hymy sulattaisi suurimmankin jäävuoren. Minä hymyilin. Hän tuli minua kohti ja kietoi kätensä ympärilleni. Tunsin hänen upean vartalonsa kiinni minussa ja pystyin vain ajattelemaan kuinka ihanaa olisi viettää seuraavat päivät hänen kanssaan.

Kävellessämme hänen kotiaan kohti juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hän näytti minulle paikkoja mitä vastaan tuli. Minä olin iloinen, samoin sinä. Olimme yhdessä, eikä mikään olisi saanut onneamme pois. Ensi tapaamisen jännityksestä ei ollut enää jälkeäkään, vaan me olimme lähekkäin kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan. Koko matkan ajattelin hänen ihania huuliaan, joita en vielä koskaan ollut saanut omilleni. Halusin niin suudella häntä. Halusin niin häntä.

Saavuttuamme hänen kotiinsa, hän pahoitteli ettei ollut ehtinyt siivota. Aivan kuin minä ehtisin huomata muuta kuin hänet. Ei, minä keskityin vain hänen läsnäoloonsa. Hän meni edelläni keittiöön juomaan. Minä jäin ovelle tuijottamaan häntä, tuota komeaa otusta, jonka tiesin olevan vain minun seuraavien päivien ajan. Hän yritti kävelle ohitseni, mutta minulla ei ollut aikomustakaan päästää häntä ilman halausta. Halusin tuntea hänen vahvat kätensä ympärilläni. Yllätyksekseni hän kaappasi minut syliinsä ja suuteli minua. Olin hämmästynyt. Hänen irrottauduttuaan minusta jalkani olivat sortua altani. Suudelma oli elämäni ihanin. Nuo pehmeät huulet hyväilivät omiani ja sain tuntea ensi kerran sen upean tunteen koko ruumissani. Halusin lisää. Haluni saada hänet kokonaan vain kasvoi sisälläni.

Siirryimme viereiseen huoneeseen sohvalle istumaan ja juttelemaan. Mutta emme me juurikaan jutelleet ennen kuin olimme taas toisissamme kiinni. Hän makasi päälläni suudellen minua lempeästi ja kiihkeästi vuorotellen. Minä janosin lisää. Minä vedin häntä lähemmäksi ja suutelin entistäkin kiihkeämmin. Tunsin vain kiihkoa, lämpöä ja rakkautta. Eikä aikaakaan, kun olimme pudota lattialle. Minä nauroin ja tarrauduin häneen entistäkin tiukemmin.

--

Sinä pyysit minua nousemaan vähäksi aikaa sohvalta, jotta voisit avata sen vuoteeksi. Tietenkin suostuin, vaikkei mieleni tehnytkään irrottaa sinusta hetkeksikään. Halusin olla sinussa kiinni ja tuntea sydämesi lyönnit. Menin makaamaan avaamallesi vuoteelle ja sinä tulit päälleni entistäkin innokkaampana. En ajatellut mitään muuta kuin sitä hetkeä, sinua. Halusin sinua niin paljon. Haluaisin tuntea sinut sisälläni, halusin tuottaa sinulle hyvää oloa.

Suudelmien lomassa vaatteemme katosivat hiljalleen. En edes muista miten ne hävisivät yltämme, olin niin kiihkon vallassa sinun syödessäsi minua ihanilla silmilläsi. Minä kerroin sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Minäkin sinua, sanoit. Käteni vaelsivat paljaalla yläruumiillasi, tutkin sinua tarkasti. Vartalosi on täydellinen, ajattelin. Suutelin kehoasi joka puolelta, välillä keskittyen vain huuliisi. Halusin nähdä loputkin sinusta. Sujautin sormeni alushousujesi sisäpuolelle ja nykäisin hieman, ymmärsit mitä halusin sinun tekevän. Olin haltioissani sinun ottaessa yltäsi viimeisenkin vaatekappaleesi, jonka alta paljastui kivikova peniksesi. Se oli täydellinen. Täydellisen kokoinen ja muotoinen, halusin maistaa sinua, mutten uskaltanut. Käteni eksyivät kiinni peniksesi varteen ja sinä katsoit minua rohkaisten. Minä nautin kun sain koskettaa sinua ja sinä nautit käsistäni ihollasi. Huokaisit hieman. Vikkelät sormesi hakeutuivat klitorikselleni saaden kehoni värähtämään, sormesi työntyivät sisääni: ensin yksi sormi, sitten toinen. Minä kiemurtelin sinun hyväillessäsi alapäätäni mestarin lailla. Lopetit. Minä pyysin lisää, minä anelin sinua tyydyttämään minut. Halusit kiusata minua, halusit minun janoavan sinua entistäkin enemmän. Tunsin kielesi koskettavan klitoristani ja pyörivän sen ympärillä. Hyvänolon tunne oli niin valtava että minun oli takerruttava sinuun kiinni huohottaessani ja väristessäni käsittelyssäsi. Nuolit minua pitkin vedoin, kielesi kiemurteli sisääni kiusaten minua nautinnollisesti. Halusin sinut sisääni heti, halusi sinun tyydyttävän minut täysin. Olitkin täysin valmis tulemaan sisääni. Otit kondomin paketista ja asetit sen peniksesi ylle, ihan vain varmuuden vuoksi.

Minä makasin vuoteella jalkojani levittäen, jotta sinun olisi helppo suunnistaa sisälleni. Uppoutua lämpimän kosteaan vakooni, jonka seinämät tahtoivat hyväillä penistäsi. Hiljalleen tulit sisääni ja minä huokaisin syvään. Nautin jokaisesta liikkeestäsi. Käteni vaelsivat paljaalla vartalollasi ja huuleni maistelivat huuliasi kiihkeästi intohimon vallassa. Kuulin sinun hiljaiset huokauksesi työntyessäsi syvälle sisääni. Se kiihotti minua entisestään, jolloin takerruin sinuun vetäen sinua syvemmälle minuun ottaen kiinni upeista pakaroistasi. Huohotin jo paljon, sinun liikkuessasi edestakaisin päälläni. Suutelit rintojani ahmien, minä nautin äännellen kovaäänisesti. Mitä enemmän minä pidin ääntä, sitä nopeammin tulit syvyyksiini. Olin hekumani huipulla ja tarrauduin sinuun kiinni. Kuiskasin korvaasi miten hyvää teet. Miten saatoitkin tietää kaiken mistä nautin, vaikka tämä oli ensimmäisen kertamme näin? "Älä lopeta", kuiskasin korvaasi huohotukseni keskeltä. Hiljensit työntöjesi vauhtia ja suutelit minua intohimoisesti rakkauttasi tunnustaen. Minä olin haltioissani, en ollut koskaan ennen tuntenut oloani niin hyväksi. Hetken rakastelimme hitaasti toisistamme nauttien, kuunnellen toistemme hengitystä ja sydämen lyöntejä. Halusin sinun saavan orgasmin, halusin rakkaani nauttivan täysin tästä hetkestä, joten vedin sinua sisääni nopeammin. Tajusit vihjeeni ja aloit voimakkaan nainnin saaden minut taas lujaääniseksi nauttiessani kaikesta mitä teit minulle, kuulin sinun ihanan huohotuksesi ja tiesin sinun olevan nautintosi huipulla. Pian saisit orgasmin. Nautin niin paljon vartalostasi, sinusta ja nautinnostasi, että aloin työntyä vastaan sinun tuodessasi peniksesi sisääni. Lopulta peniksesi uppoutui syvälle minuun viimeisen kerran, huokaisit syvään. Pian makasit päälläni raskaasti hengittäen. Hetken olimme vain hiljaa, minä kiedoin käteni ympärillesi ja kuuntelin. Tiesin sinun saaneen mahtavan orgasmin, jonka uuvuttamana makasit ylläni hikisenä. Minäkin olin hikinen, ja onnellinen.

"Rakastan sinua", sanoin viimein. Vastasit minulle samoin. Suutelimme ja makoilimme vierekkäin siinä vuoteella kunnes puimme yllemme ja menimme laittamaan ruoan aluilleen. Sanoit meneväsi suihkuun, minä pyysin tulla mukaan. Suostuit.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute