Herkku-puhelin
Kuvaushetki
mikko

Olen karvaton 22v tyttömäinen kaveri. Olin saanut työkeikan josta saisin yhteensä 500 euroa käteistä. Kuulemma 2 settiä kuvia, kummassakin noin 40 kuvan sarja. Helppo homma siis. Saavuin asunnolle jossa kuvat pitäisi ottaa ja koputin ovelle. Mies, Esko, tuli avaamaan ja pyysi peremmälle. Hänellä oli päällä aamutakki ja taaempana hääri toinenkin mies, Pentti. Hän hoiti kuvaamispuolta.

Pentti pyysi riisuutumaan ja tein työtä käskettyä. Sain jalkaani puettavaksi valkoiset, siniraidalliset pikkarit, pitkät mustat sukat jotka ylettyivät reisien puoleenväliin asti sekä palvelijattaren päähineen. Kävin lattialle istuskelemaan ja Pentti ohjeisti minua levittelemään jalkojani sekä olemaan erilaisissa asennoissa ja hyväilemään itseäni. Tästä johtuen kullini alkoi seisoa ja Pentti ehdottikin että anna sen pilkistää pikkareiden yläosasta. Tuli kuulemma upeita kuvia. Sitten sain riisua pikkarini alemmas ja alkaa runkkaamaan. Pieni tuppikullini olikin jo valmista kauraa eikä kauaa tarvinnut tässä kiihotuksessa jatkaa kun jo spermaa pulppusi lattialle. Esko taputti sohvalla istuen ja Pentti kiitteli kuvista. Otti vielä lähikuviakin.

Seuraavaksi olikin vuorossa levähdystauko ja vaatteiden vaihto. Sain jalkaani vain sääriin asti ylettyvät tyttöjen sukat sekä valkoiset pikkarit joiden kera vielä rintaliivit, toki a-kupin. Päälle sain lisäksi japanilaistyylisen koulutytön asun johon kuului yläosan paita, huivi sekä hyvin lyhyt hame. Kaikki oli valmista. Vaatteet päällä, rekvisiitta valmista ja filmi kamerassa. Esko oli laitettu sängylle makaamaan selälleen pienoisen vatsansa kanssa ja minun piti juonen mukaan lähestyä sänkyä, mennä sen päälle ja alkaa imeä Eskon kyrpää samalla levittäen omia jalkojani pyllistäessäni kameraan. Aloitin ahnaan imuttelun mutta Esko pyysi ottamaan rauhallisesti ja antaa kuvaajan tehdä työnsä. Kuvat olivat tärkeintä, ei seksi.

Minun piti käydä selälleni sängylle. Pyöreä peppuni avautuikin komeasti Eskon kyrpää varten ja hän voiteli kyrpänsä sekä karvattoman peppuni liukuvoiteella. Sitten pikkarit takaisin jalkaan. Nostin jalkani ylöspäin mutten juurikaan levittänyt niitä. Pentti napsi samalla kuvia kun Esko hilasi pikkareita alaspäin peppuni paljastuessa. Sitten hän asetteli kätensä reisilleni, asetti kullinsa ryppyreiälleni ja työnsi sen sisään. Pentti napsi lisää kuvia ja pyysi hymyä huuliin. Esko alkoi naida peppuani ja se tuntui ihanalta. Ohimennen huomasin että Pentilläkin seisoi, kai se kuului asiaan. Esko porasi persettäni kiihtyvällä tahdilla pallien lätistessä peppuani vasten ja tiedusteli miten loppukohtaus hoidetaan.

Seuraavaksi Eskon tuli riisua paitani sekä pikkarit kokonaan. Samalla hän hyväili rintojani ja riisui myös liivit. Päälle jäi vain sukat ja hame joka irstaasti esittelikin peppuani helman alta. Kullinikin seisoi kovana etupuolella. Pentti pyysi nelinkontin sängylle ja pyllistämään Eskolle. Esko tuli taakseni ja jatkoi naimista. Hänen kivikova kyrpänsä liukui edestakaisin karvattomassa pepussani ja kamera räpsi kuvia minkä kerkesi. Taas piti vaihtaa asentoa. Esko kävi selälleen sängylle ja minun piti istua hänen kyrvälleen ja runkata omaani. Työ on työtä ajattelin ja tuumin että kohta tämä on ohi. Samalla liikehdin Eskon kyrvällä omaani runkatessa. Ilmoitin laukeavani pian sillä tilanne oli hyvin kiihottava. Runkkasin yhä nopeammin ja nopeammin. Laukesin Eskon vatsalle Pentin napsiessa kuvia nopeammin jotta saisi kaiken ikuistettua. Esko käänsi minut lopuksi nelinkontin ja aloitti villin naimisen. Hän laukesikin murahdellen ryppyreikääni ja veti hieman veltostuneen kalunsa pian ulos. Pyysin paperia jotta voisin hieman siistiä alapäätäni.

Pentti tuli keittiöstä ja huomasin että hän olikin riisunut itsensä alasti. Paperia ei kuulemma ollut mutta hän ehdotti vielä yhtä sessiota josta saisin bonuksena tuplapalkan. Eskolla oli videokamera ja hän kuvaisi Pentin ja minun naimatouhua. Suostuin hieman vastentahtoisesti, kävin selälleni sekä nostin jalat ylös koukkuun kun pyydettiin. Esko kuvasi jo täyttä päätä ja Pentti alkoi nuolla karvatonta vakoani maiskutellen ja hyväillen kaluani. Sitten hän työnsi omansa pikaisesti peppuuni ja alkoi naida kiihtyvällä tahdilla. Valmiiksi liukas, sanoi Pentti ja jatkoi peppuni poraamista. Aikaa kului ja Pentti vain lykki lykkimistään kunnes hän lopetti naimisen ja vaihdoimme asentoa jotta hän pääsisi naimaan irstaasti takaapäin. Kyrpä sisään ja menoksi. Peppuni taisi olla jo ihan turtana kun ei homma enää kiihottanut ja kullinikin oli ihan veltto. Pentti otti kullinsa ulos ja alkoi runkata sitä. Hän laukesi selkääni murahdellen. Esko kuvasi kaiken filmille. Lopuksi piti vielä käydä makaamaan vierekkäin ja suudella jotta homma olisi täydellinen.

Tuli maksun aika.. Sain 1000e käteisenä niin kuin oli luvattu. Lisääkin olisi tarjolla, jos vain haluaisin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute