Herkku-puhelin
Kiusauksien iltapäivä 3
paake

Kirjoitukset olivat alkaneet. Tänään oli vuorossa äidinkieli. Se ei ollut vahva alani, joten talsin koululle hieman allapäin. Tiesin etten saisi hyvää arvosanaa, ja tarvitsisin sitä jatko-opintojen kannalta. Menin istumaan paikalleni ja odotin kokeen alkua. Kaikki olivat hiiren hiljaa. Tein koetta aikani ja lähdin pois. Penkin allehan se meni, mutta minkäs sille voi. Olin jo lähdössä kotiin, kun muistin että minun pitäisi tehdä vielä yksi rästiin jäänyt atk:n työ, joten lampsin atk luokkaan. Siellä näytti olevan kuitenkin tunti, joten menin kirjastoon. Siellä ykköset tekivät jotain ryhmätyö. No hemmetti. Muistin että pienryhmätilassa oli tietokoneita, joten kävin pyytämässä opettajalta avaimen ja menin sinne.

Luokka oli melkein tyhjä. Vain kaksi meidän luokkalaistamme tyttöä, Heidi ja Minna, oli yhdellä koneella, tekemässä myöskin atk:n töitä. Moikkasin ja kysyin miten koe oli mennyt. He kertoivat että hyvä jos edes läpi saisi. Aloimme tehdä tehtäviämme ja juttelimme niitä näitä. Katselin samalla kuinka tytöt supattelivat keskenään edessäni olevalla koneella. Heidi oli hieman tukevahko blondi, jolla oli ihan hyvät rinnat ja muhkea perse. Minna taas oli todella timmi peroksidiblondi, jolla oli c-kupin rinnat, ja pyöreä, tiukka perse.

Olin juuri saanut työn tehtyä ja olin lähdössä pois, kun huomasin että tytöt olivat katsomassa pornoa ja hihittelivät keskenään. Ihmettelin hieman, mutta lähdin kuitenkin ovelle päin. Samalla toinen Heidi kysyi josko auttaisin heitä yhdessä heidän ongelmassaan. No mikäpäs siinä, ei tässä niin kiire ole. "Katsoppas tätä, mitä luulet, onnistuuko?" Tietokoneen näytöllä oli kuva, jossa neekeri työntää pesäpallomailan kokoista kyrpäänsä valkoisen naisen pilluun. "Ahtaalta näyttää", tokaisin. Kullini alkoi nousta housuissani, ja samalla Heidi sanoi "niin näyttää sinun housuissasikin. Helpotetaanpa hieman oloasi." Heidi avasi housuni vetoketjun ja 26cm kyrpäni ponnahti valloilleen. Molemmat tytöt katsoivat kyrpääni suu ammollaan eivätkä saaneet sanaa suustaan. Varovasti Heidi alkoi runkata sitä ja uskaltautui ottamaan sen suuhunsa. Pikkuhiljaa myös Minna yhtyi leikkiin ja alkoi puristella pallejani. Ne olivat erittäin suuret ja painavat, täynnä spermaa.

Samalla kun tytöt imivät, aloin kouria heidän rintojaan ja riisua heidän vaatteitaan. Heidi nousi ylös ja riisui itse loput vaatteensa ja antoi minulle pitkän kielarin. Sitten hän totesi, että haluaa minua sisäänsä. Hän nousi selälleen pöydälle ja aloin työntää kulliani sisälle. Sain sen puoleen väliin ja tila alkoi loppua. Aloin vedellä rauhallisesti ees taas ja lisäsin tahtia pikkuhiljaa. Heidi huokaili nautinnosta ja puristeli omia rintojaan. Samalla riisuin Minnaa ja pääsin nuolemaan hänen ihania rintojaan. Ne olivat suuret ja pehmeät, mutta kuitenkin erittäin terhakat.

Heidi alkoi jo lähestyä orgasmia ja käski minun nuolla hänet kliimaksiin. Nuolin ja sormetin tuota pillua ja kohta tunsin kuinka hänen koko kroppansa alkoi värähdellä ja hän huusi nautinnosta. Sitten oli Minnan vuoro. Hän meni nojaamaan pöytää vasten perse pitkänä ja hänen pillunsa kimalteli huutaen kyrpää sisään. Tyrkkäsin kullin sisään ja aloin vimmalla ajaa tuota herkkupersettä. Minnan tissit pomppivat ees taas joten tarrasin niistä kiinni ja puristelin niitä.

Minna halusi vaihtaa asentoa. Kävin istumaan tuolille ja Minna tuli päälleni istumaan kasvot minuun päin. Ohjasin kyrpäni hänen pillulleen ja annoin se painua sisään. Aloimme hellän nussimisen ja vaidoimme paljon tulisi suudelmia. Pitelin Minnan perseestä kiinni ja liikuttelin sitä panemisen tahdissa. Minnan hengitys kiihtyi ja hän alkoi huokailla nautinnosta. Hän sai orgasmin. Hänen supisteleva pillunsa oli lypsää minustakin mällit pihallee, mutta kestin vielä hetken.

Heidi oli taas valmis. Aloitin nuolemalla hänen pilluaan jonkin aikaa viivyttääkseni omaa laukeamistani. Sitten käänsin hänet seinää vasten ja aloin työntyä takaapäin. Suutelin hänen niskaansa ja puristelin hellästi hänen tissejään. Samalla Minna työntää sormensa perseeseeni ja alkaa etsiä eturauhasta. Hämmästyn, mutta käsittely tuntui kuitenkin hyvälle. Tunnen kuinka Minna löytää etsimänsä, ja saan aivan mahtavan orgasmin ja laukean Heidin sisään. Spermaa tursuaa vielä pillun aukosta yli ja kun vedän kullini pois Minna nuolee Heidin pillun puhtaaksi. Heidikin sai orgasmin samalla kun tulin hänen sisäänsä.

Puemme päällemme ja molemmat tytöt antavat minulle suukon poskelle ja sanovat "otetaanko joskus uusiksi?" Lähden kotiin lukemaan, ja loput kirjoitukset menevät melkolailla putkeen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute