Herkku-puhelin
Tylsä duunipäivä?
Jutta_cd

Tämä on taas yksi täysin turhanpäiväinen päivä konttorilla. Mustien suorien housujeni alla on mustat stay-upit ja mustat pitsihipsterit onneksi hieman tuomassa lisäjännitystä tylsään työhön, kauluspaitani alla on valkoinen satiinitoppi jonka naruolkaimet eivät onneksi näy paidan läpi. Mustat siistit sukat peittävät ohuen stay-upin näkymisen, kengiksi valitsin mustat solkiloaferit, miestenmalistoa kyllä mutta jotenkin naiselliset ja kopisevakorkoiset, yksi kollega on sanonut niitä neitikengiksi, ja kaikki tietysti tykkäävät toisten kiusoittelusta varsinkin kun olen miesporukan pienin ja hoikin.

Konttorin naiset ovat jo lähteneet ja miehetkin, olen jäänyt yksin. Naapurihuoneen sihteeri pitää aivan uskomattomia kenkiä töissä, olen usein kuullut kuinka naiskollegat ovat kateellisina puhuneet ”kuinka ne eivät oikein sovi konttoriympäristöön” mutta itse pidän kaikkia hänen kenkiään aivan äärettömän hienoina. Nytkin kiimani vie minut hänen huoneen kaapille, jossa tiedän hänen säilyttävän useita kenkiä töissä joita hän vaihtelee vähän asujen ja päivien mukaan.

Kiimani on jo aivan huipussa kun nuuhkin hänen aiemmin päivällä pitämiä avokkaita. Samalla huomaan syvemmällä kaapissa jo hieman käytetymmän näköiset mustat pistokkaat joita en muistanutkaan. Ja samalla muistan että olen ennenkin kävellyt niillä, ne menevät juuri ja juuri minulle. Otan ne kaapin perältä ja ihailen mustan nappanahan kulunuttakin pintaa, samalla liu’utan sormea sisäpohjalla joka on aivan vaaleaa nahkaa, tosin tummunut jo kantapään ja varpaiden kohdalta.

Riisun kauluspaitani, housuni ja sukkani ja laitan pistokkaat jalkoihini, kävelen 10cm koroilla tottuneesti huoneessa, ihastelen korkojen kopinaa laattalattiaan. Samalla nuuhkin avokasta joka ehkä vielä tuntuu lämpimältä sihteerin päivän käytön jäljiltä.

”Mitä vittua…” kuuluu ovelta. Saman käytävän varrelta olikin yksi kollega jäänyt pidempään ja ollut hiljaa huoneessaan niin etten ollut huomioinut häntä. Olen aivan paniikissa, jähmetyn seisaalleni avokas kasvojen edessä. ”No eikun mä vaan…” yritän sopertaa jotain mutta vaikenen kun huomaan ettei oikeastaan mikään selitys pelasta minua. Lasken avokkaat käsistäni pöydälle ja jään seisomaan paikalleni kasvot lattiaa kohti, en uskalla ottaa askeltakaan että lähtisin huoneesta sillä kollega seisoo ovella, mutta en saa edes omia vaatteitani otettua suojakseni tuolilta vierestäni.

Nopeasti kollega nappaa puhelimen taskustaan ja napsauttaa liukukannen sulkijan edestä pois ja alkaa napata kuvia minusta. ”Tästä tulee tosi makee powerpointti ens firman juhliin!” hän nauraa ja kävelee ympärilläni. ”Hei älä viitti…” yritän vaimeasti. ”Mä lopetan täällä duunit, ei sun tarvi kertoa kenellekään.” ”No joo, ei mun ole pakko kertoakaan, mut kuvat otan niin kuin vakuutukseksi.” Hän laittaa puhelimen pois ja mittailee silmillään minua. Hän kävelee aivan eteeni, ja nostaa kasvojani leuasta niin että minun on pakko katsoa häntä silmiin ylöspäin. ”Juttu on nyt niin” hän aloittaa, ”että vaimoni on lasten kanssa kotona, häntä ei huvita seksi, ei asut, ei kengät. Hän ei ota suihin eikä anna peppua. Ja nyt minusta tuntuu että sinä teet tuota kaikkea aivan mielelläsi minulle, eikö vain?” Seison jalat yhdessä kädet sivuilla velttoina katse ylöspäin ja hän pitää leuastani kiinni ja katsoo silmiin. En uskalla kertoa hänelle että juuri tätä olen toivonut, saada alistua miehelle naisena. Nyökkään hiljaa.

Hän pitää edelleen leuastani kiinni ja katseen silmissäni. Toinen käsi alkaa hyväillä minua selästä, kyljistä, pakaroilta. ”Olet kivan hoikka ja pieni, oikea teiniprinsessa.” Hän liu’uttaa sormea pakaroiden välissä hipsterien päällä. Silmäni menevät kiinni ja huokaan hieman. ”Oho, onkos pikkupimu jo aivan valmis… Älä hätäile, sinulla on pitkä ilta edessäsi.” Hän päästää leuastani ja ottaa askeleen taaksepäin. ”Nyt lähdetään neukkariin minun huoneen kautta, kävele edessäni.”

Lähden kävelemään käytävää hänen huoneelle päin. Korkeista koroista johtuen kävelyyni on tullut hienosta keinuntaa ja pyllyn pyöritystä, joita tietysti tulee myös siitä että olen kävellyt koroilla monia monia vuosia. Takaani alkaa kuulua hyväksyvä mumina ja kuulenkin kehuja pyllystäni ja jaloistani. Kollega tokaiseekin että jollain kundilla tuollaiset hoikat ja pitkät sääret olisivat menneet aivan hukkaan…

Pysähdymme hänen huoneen kohdalla, minä odotan käytävällä. Pian hän palaa huoneesta ja heiluttaa kädessään liukuvoideputkiloa ja hymyilee hieman. Kun kysyn miksi hänellä on sitä töissä vastaa hän vain: ”Myyntipäällikön pitää tehdä kaikkensa että saa diilin.” Muistankin heti yhden ison jutun missä hän oli vastuullisena myyjänä ja neuvotteli asiakkaan toimitusjohtajan kanssa monet illat. Kuinka voisinkaan unohtaa tuon rouvan liituraitajakkupukua ja saappaita… Menemme neuvotteluhuoneeseen. Minun tulee seisoa paikallani oven vieressä kun hän laittaa paikan valmiiksi, laskee verhot, laittaa kaikki valot päälle ja käynnistää videoneuvottelukamerat ja –screenit.

Näen itseni useista isoista monitoreista eri kuvakulmista. Hän kääntelee kamerat siten, että kaikki ovat neukkarin isoa pöytää kohti. Punastun vielä hieman lisää ja huomaan kuinka hengitykseni meinaa jäädä kurkkuun. Hän viittaa että minun pitää nousta pöydälle siihen kohtaan mistä näyn varmasti joka kameraan.

Makaan mahallani pöydällä ja kohotan yläkroppaani tukemalla kyynärpäät pöydän pintaan. Hän hyväilee minua pakaroista, reisistä, sääristä… selkää, niskaa. Näen kaiken monitoreista, kuin istuisin itse takana, tai sivussa. Hän käskee levittää jalkoja ja pitää ne suorana. Hän hyväilee peppuvakoani pitsin päältä, työntelen hieman peppuani sormea vastaan. Saan avokämmenellä heti iskun pakaralleni. ” No no, älä hätäile, minä kerron kuinka homma etenee.” hän sanoo hiljaisella, mutta voimakkaalla äänellä.

Hän kävelee eteeni ja avaa housunsa ja laskee niitä hieman alaspäin. Puoliksi seisova isoterskainen kalu heiluu silmieni edessä. Hän ottaa päästäni ja kalustaan kiinni ja minä avaan suuni käskemättä. Tunnen kuinka kalu liukuu suuhuni ja kasvaa, ja se kasvaa joka työnnöllä suussani. Yhdestä sivupöydän monitorista näen hieman laajemman kuvan neukkarista ja sen mitä pöydällä tapahtuu.

Suuhun panemista ei jatku kauaa, hän tulee suustani ulos ja minun pitää mennä selälleen peppu pöydän reunalle, jalat vieressä oleville tuoleille. Hän kehuu kuinka nätisti liikuttelen pitkiä sääriäni ja korkkarijalkojani. Hän tulee jalkojen väliin, sormeilee reikääni pitsin läpi ja kumartuu suutelemaan nännejäni topin läpi. Huohotan jo kuuluvasti, ja pöydän kiinteä mikrofoni ottaa ääneni ja vahvistaa sen kaiuttimissa, pelästyn.

Hän ottaa hipsterien vyötärönauhasta kiinni ja vetää ne jalastani, hitaasti, kiusoittelevasti. Pysähtyy kenkien kohdalle ja hyväilee nilkkojani ja jalkateriäni. Ottaa hipsterit pois ja ottaa toisen kengän jalastani pois ja imaisee hieman varpaitani, nuolee jalkapöytää sekä jalkapohjaa ja laittaa kengän takaisin jalkaan ihanan kiusoittelevasti.

Hän ottaa liukuvoidetta, levittää sitä reiälleni, sormeilee hieman syvemmältäkin… Huokailen ja pyöritän peppua hieman. Hän laittaa kalulleen liukkaria ja ottaa tukevan otteen nilkoistani ja nostaa ne suoraan ylöspäin ja tulee jalkojeni väliin. Arvaan jo mitä on tapahtumassa joten otan käsilläni kiinni pakaroistani ja levitän niitä valmiiksi mutta, ”Kädet helvettiin sieltä, räplää nännejäsi jos käsillä on pakko jotain tehdä!” Nopeasti siirrän kädet topin peittämille nänneilleni ja alan konemaisesti hyväillä ja nipistellä niitä. Samalla tunnen jo kuinka hänen kalu on reiälläni, tunnen kuinka hän voimalla painaa sitä sisään, jännitän kai hiukan kun muistan kuinka paksu se oli. Voihkin ja huudan kiimaa ja kai hiukan tuskaakin kun kalu tulee sisääni, samalla nipistän ja venytän nännejäni vahingossa aivan liian lujaa ja huudan kovempaa. ”Turpa kiinni, eihän täällä voi rauhassa nussia kun on tuollainen mökä…” hän aloittaa ja tunkee hipsterini suuhuni ja toteaa ”eiköhän nyt ole hiljaisempaa.” Vaimentunutta muminaa ja voihketta kuuluu nyyhkimisen kanssa kun hän nussii lujaa minua. Ihanasti hän nuolee ja suutelee sääriäni ja jaloissa olevia pistokkaitani.

Alan saamaan, pippelini saa pienen stondiksen ja alkaa valuttaa spermaa vatsalleni hieman ennen kuin saan aivan mahtavan orkun hieman ennen ihanaa miestäni. Voihkin kyyneleet silmissä orgasmissani samalla kun tunnen kuinka työnnöt ovat vieläkin voimakkaampia ja määrätietoisempia ja sitten tunnen kuinka spermaa alkaa tulvia reikääni, syvälle ja paljon.

Pian hän tulee ulos minusta ja laskee jalkani tuoleille ja tulee pääni viereen seisomaan ja ottaa hipsterit suustani ja työntää kalunsa suuhuni puhdistettavaksi. Imen nätisti ja puhdistan spermat kielelläni, käteni edelleen nänneilläni. Spermaa valuu neukkarin tammipöydälle reiästäni, mutten uskalla liikkua tai valittaa siitä, eikä pakaroiden jännityskään juuri auta.

Hän vetäisee kalunsa suustani pois sanaakaan sanomatta ja laittaa housut jalkaansa ja poislähteissään sanoo: ”Muista sitten että tämä otetaan uusiksi vielä usein täällä. Ja ensi viikonloppuna vetäytymisen jälkeen pidäkin huoli että sinulla on firman mökki varattuna. Haluan nussia pinkeissä bikineissä olevaa teinihuoraani.”

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute