Herkku-puhelin
Maailman ympäri 40. päivässä, 8.luku
Reissumies

Aamulla sitten nousin Rion koneeseen. Tyynenmeren ylitykseen kului koko päivä, ikkunasta avautui vain sinistä merta. Koko matkalla näin ikkunasta vain muutaman pikku saaren. En tiennyt kuuluivatko kyseiset saaret Fidziin, Tongaan, Tuvaluun vai johonkin muuhun Oseanian pikkuvaltioon, mutta joka tapauksessa haaveilin lekottelevani rannalla ja palmunlehviin verhoutuneet kauniit naiset pitivät minusta huolta kaikin puolin. Minua hieman harmitti miksei matkareitti voinut kulkea jonkun paratiisisaaren kautta, tai vaikka Havaijin. Samalla muistin kuitenkin, että Polynesialaiset arvostavat hieman runsaampaa vartaloa, ja halusin ajatella että kaikki heikäläiset ovat läskejä, joten en kauaa vaivannut päätäni asialla, vaan mietin mistä brassitytöt tykkäävät ja miten heiltä saisi pillua.

Laskeuduin lopulta Rioon ja suuntasin hotellille. Nukuin puoleen päivään ja suuntasin Copacabanan rannalle. Valitettavasti nyt ei sattunut olemaan karnevaaliaika, mutta paljaita tissejä näkyi kyllä rannallakin. Pian näinkin harvinaisen hyvännäköisen tummatukkaisen latinotytön ottamassa aurinkoa. Valitettavasti hänellä oli rintojen suojana bikinit, eikö hän tiennyt että rusketusraja on ruman näköinen. Bikinit olivat kyllä aika niukat, runsas povi suorastaan pursui ulos. Nänninnipukat törröttivät selvästi ohuen kankaan läpi. Katseeni kulkeutui alaspäin ja huomasin, että kireä bikinin alaosa myötäili pilluvaon muotoja. Hänen häpykumpunsa kohdalla oli selvä kohouma ja ajattelin hänellä olevan tuuhea karvoitus. Valitettavasti hänen vähäiset vaatekappaleensa olivat mustat, joten läpi ei nähnyt lainkaan.

Hänen vieressään viltillä oli hieman tyhjää tilaa ja päätin istua kaunokaisen viereen. En valitettavasti osaa sanaakaan portugalia, joten piti taas turvautua englantiin ja kysyin saanko liittyä seuraan. Ilokseni hän puhui englantia ja antoi luvan istua seuraansa, vaikka paikka oli kuulemma hänen ystävänsä. Aloin kysellä häneltä kaikennäköistä Brasiliasta ja brasilialaisista tavoista. Tyttö osoittautuikin puheliaaksi ja vastasi mielellään kysymyksiini. Pian hän otti esiin aurinkorasvaputelin ja nosti bikininsä olkainta ja levitti rasvaa toiselle rinnalleen, en ollut huomaavinani, vaikka yritin kurkkia josko nännipiha vilahtaisi näkyviin. Mutta turhaan. Pian hänen ystävänsä palasikin. Tämä oli tummaihoinen ja ilokseni kulki yläosattomissa. Hänen rintansa eivät olleet pienet, mutta ne olisivat saaneet mielestäni olla suuremmatkin. Tyttö oli kyllä kaunis, mutta huomasin pientä sänkeä hänen reitensä sisäpinnalla ja kiinnostukseni lopahti siihen. Tummaihoinen neito kutsui ystäväänsä Oliviaksi, joten nimikin selvisi.

Pian Olivia päätti lähteä vilvoittelemaan mereen ja kysyi tulenko minä mukaan. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä. Olivia heitti bikiniensä yläosan pois ja näin hänen punaruskean nännipihansa, jonka keskellä terhakkaat nännit törröttivät. En ehtinyt katsella niitä kauaa, kun Olivia oli jo kahlannut napaa myöten veteen. Juoksin luonnollisesti hänen perässään. Olivia tarttui minua kädestä ja kahlasimme syvemmälle. Pian olimme jo niin syvällä, että vesiraja ylettyi Olivian pyöreiden rintojen alapuolelle, välillä tuli isompi aalto, ja nuo puolipallot hukkuivat kokonaan veteen. Yllättäen Olivia painoi huulensa omiani vasten ja aloitti kiihkeän suutelun. Vastasin hänen suudelmiinsa ja aloin samalla kopeloida noita täyteläisiä tissejä. Kovin kiinteiltä tuntuivat. Otin hänen nänninsä peukalon ja etusormen väliin ja tunnustelin niitä. Samalla Olivia oli alkanut puristella persettäni, minäkin aloin kuljettaa käsiäni alaspäin pitkin hänen vartaloaan. Korkeat aallot löivät välillä ylitsemme, mutta se oli vain väliaikainen hidaste. Ujutin kämmeneni bikinihousujen sauman ali ja aloin puristella hänen pakaroitaan. Olivia painautui tiukemmin minua vasten ja hänen nänninsä koskivat mukavasti rintaani. Hän painoi häpyään reittäni vasten ja tunsin pilluvaon bikinin läpi. Kullini oli alkanut vaivihkaa seistä ja terska kurkisti jo ulos uimahousuista ja hinkkasi parhaillaan Olivian alavatsaa. Valitettavasti vedessä se ei luonnollisesti päässyt kasvamaan täyteen mittaansa. Nyt kuljetin kättäni hänen häpykukkulalleen ja yllätyksekseni se oli täysin karvaton. Hänen häpykumpunsa oli näyttänyt niin pullealta, että ajattelin siinä kasvavan oikea pehko. Silittelin hänen häpykukkulaansa ja aloin vedellä sormeani ylösalas hänen pilluvaossaan. Työnsin etusormeni sisään ja Olivia voihkaisi. Hänen pimpsansa tuntui olevan todella kireä. Vetelin sormea edestakaisin ja Olivia huohotti korvani juuressa. Sitten Olivia otti askeleen taaksepäin ja sukelsi, en ollut varma mahtoiko hän saada orgasmin sormeilustani, mutta en ehtinyt kauaa sitä miettiä, kun tunsin hänen huulensa suutelevan terskaani. Hän tuli välillä pintaan ottamaan happea ja sukelsi taas ja otti kullini kokonaan suuhunsa. Hän tuli pintaan ja ehdotti että lähtisimme rannalta ja menisimme etsimään jostain rauhallisen rakastelupaikan. Copacabanan ranta olikin kaikkea muuta kuin rauhallinen, mahtoiko koko Riossa rauhallista paikkaa ollakaan. Olivia kertoi, että hänen tummahipiäinen ystävänsä oli kyllä joskus rakastellut meressä, suunnilleen samassa syvyydessä kuin äsken olimme.

Kuivasimme itsemme ja lähdimme rannalta. Olivia esitteli minulle Rion nähtävyyksiä ja hän halusi esitellä minulle kuuluisimman nähtävyyden; vuorella seisovan Kristus-patsaan. Hyvinhän sen toki näki jo kymmenen kilometrin päästä, mutta lähdimme kuitenkin pois kaupungin vilinästä rauhalliseen metsään. Ei se niin rauhallinen loppujen lopuksi ollutkaan, turisteja vilisi merkityillä reiteillä. Kuljin Olivian perässä, kun hän yhtäkkiä poikkesi polulta ja veti minut mukaansa. Kuljimme sata metriä pois polulta ja olimme pienen puron rannalla.

Samassa Olivia alkoi suudella minua kiihkeästi ja aukoi samalla housujani. Hän kumartui ja otti mulkkuni suuhunsa. Olivia runkkasi ja imi kullia, hän otti sen välillä syvälle nieluunsa koko pituudeltaan ja välillä nuoli terskaa. Samalla muistin pistää nappikamerani käyntiin. Nautin Olivian huulien tiukasta puristuksesta ja siitä, kuinka hän nuoli limaista kullinpäätä. Otin vehkeeni Olivian suusta, ja kumarruin hänen eteensä. Vedin hänen hameensa ja pikkupöksynsä alas, Olivian samalla riisuessa yläkroppaansa. Samassa brasilialaisnainen oli aivan ilkosillaan. Aloin nuolla hänen pulleaa posliinipilluaan. Olivia seisoi jalat levällään, ja levitti häpyhuulensa sormillaan. Työnsin sormeni syvälle Olivian sisään, ja nuolin klitorista ja välillä työnsin kieleni syvälle sykkivään pilluun. Runkkasin Olivian pillua sormillani ja työnsin sormeni hänen peppureikäänsä. Olivia puhisi kiimasta, samalla kun nuolin ja runkkasin hänen pilluaan ja persettään. Hän puristeli rintojaan, ja hipelöi klitorista, joka oli paisunut kaksinkertaiseksi kiihotuksesta. Laitoin Olivian nojamaan puuta vasten. Hän levitti jalkansa, ja veti häpyhuulet sormillaan syrjään. Työnsin kullini syvälle Olivian emättimeen ja aloin panna häntä hillittömällä vauhdilla. Nostin hänen jalkansa käsivarsilleni ja Olivia puristi itseään lujasti minua vasten, jolloin hänen kovat nänninnipukkansa painautuivat rintaani vasten. Imin sormenpään kokoisiksi paisuneita nännejä, samalla kun vetelin kulliani liukkaassa pillussa. Karhea puunkuori raapi Olivian selkää ja persettä, mutta sellaista hän ei ehtinyt ajatella. Kullini edestakaiset liikkeet hänen emättimessään tuntuivat niin hyvälle. Hänen koko ruumiinsa värähteli. Tunsin kuinka hänen pillussaan tykytti. Olivian orgasminkiljahdukset kaikuivat läpi metsän. No ainakin se kantautui sadan metrin päähän, missä turisteja vilisi kuin muurahaisia. Samassa purkauduin Olivian sisään, mutta jatkoin yhä nussimista ja annoin Olivialle vielä toisenkin orgasmin. Lopuksi pyyhin limaisen terskani yhä huohottavan Olivian karvattomaan häpykumpuun.

Päätimme sitten Olivian kanssa mennä peseytymään vieressä solisevaan puroon. Aloin pestä Olivian rintoja. Hieroin niitä kevyesti, ja kutittelin punaruskeita nännipihoja. Puristelin nännejä kevyesti ja nuolin niitä välillä. Innostui hieman liikaa, ja vedin Olivian nännin nipukasta liian lujaa, mikä taisi tehdä kipeää. Olivia tarrasi mulkkuuni, joka alkoi oitis seisoa uudelleen. Olivia suuteli mulkunnuppia kevyesti, ja puri sitä hellästi hampaillaan. Sitten hän otti munan kokonaan syvään nieluunsa ja puristeli kevyesti kivespusseja. Aloin tehdä edestakas-liikettä lantiollani. Olivia otti minua tiukasti pakaroista kiinni, ja veti lantiotani itseensä päin ja kiihdytti suihinottoa. Minusta tuntui että laukeaisin pian hänen suuhunsa. Halusin kuitenkin pitkittää nautintoa. Asetin Olivian kontilleen. Siinä kohdassa vettä oli viitisen senttiä. Kastoin käteni veteen, ja aloin hieroa Olivian pyöreitä pakaroita. Hinkkasin Olivian persereiän ympärystä, ja työnsin sormeni peppureikään. Kastoin taas käteni, ja pesin Olivian nivusia. Aloin nuolla hänen niskaansa. Kuljetin kieltäni selkärankaa pitkin ja pian saavuin pakaroiden väliin. Samassa hieman pelästyin, en ollut koskaan aikaisemmin nuollut tytön persettä. Kieleni jatkoi kuitenkin matkaansa aina peppureikään asti. Nuolin ryppyistä peräaukkoa ja yllätyin koska se ei maistunut ollenkaan paskalle. Sitten kieleni jatkoi vaellustaan alaspäin hänen välilihalleen ja lopulta saavutin hänen pimppinsä. Maku muuttui yhtäkkiä kirpeämmäksi. Työnsin kieleni Olivian tussuun ja nuolin syvältä kirpeää nestettä. Nenäni oli aivan kiinni Olivian peppureiässä. Olivia levitti pilluaan sormillaan, jotta olisin päässyt mahdollisimman syvälle. Olivian kiimaiset kiljahdukset kaikuivat taas metsässä. Olivia työnsi minut selälleni. Hän levitti sormillaan häpyhuulensa, ja asetti mulkkuni sisäänsä. Olivia hyppi mulkun päällä ja jännitti emättimensä kaikki lihakset. Olivia osasi todella lypsää minusta kaikki mehut. Sitten me molemmat laukesimme. Päästin valkean lastini syvälle Olivian vittuun. Lopuksi

Olivia nuoli terskani päästä herkulliset spermapisarat.

Saman päivän iltana tiemme sitten erosivat, enkä nähnyt Oliviaa enää koskaan. Vietin Riossa vielä pari päivää, mutta pillua en saanut. Se oli iso takaisku, sillä olin laskenut saavani täällä kaksi kertaa. Matkaani oli kulunut kaksikymmentäyksi päivää, ja suuntasin kohti Miamia.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute