Herkku-puhelin
Sait sen mitä halusit... vai saitko sittenkään?
ManlyMan

(Kunnioituksesta alkuperäistä naista kohtaan, nimet tarinassa on vaihdettu.)

Aikaa ehti vierähtää. Keväällä ja alkukesästä oli hankalaa. Olin suhteessani tilanteessa, jossa oli ns. lukko päällä ja jossa en ollut niin onnellinen kuin olin itselleni luvannut olla. Sitten ruutuun ilmestyi Mari. Tyttö sai minut kokemaan ajatuksia ja sanomaan niitä ääneen tavalla jota en koskaan ennen ollut kokenut. En tiedä olinko koskaan ollut niin kiihottunut, kuin minkälaiseen tilaan Marin ajatteleminen minut sai.

Mutta olin elänyt kovan koulun. Tiesin mihin tuo reitti veisi, enkä halunnut sille enää, vaikka yhtälailla tiesin, että ihmisen elämän kovimmat nautinnot on aseteltu tuon saman polun viereen. Kaikki se mikä on mustaa, synkkää, pelkkää himoa ja kiihkoa, fyysiseen tuskaan asti vietyä nautintoa, niin kuin joku on asiasta laulunkin tehnyt. En voinut olla Marin kanssa enää tekemisissä, koska en luottanut enää omaan kykyyni hillitä omaa haluani.

Mutta vaikka kontakti Mariin jäi, niin huomasin, että myös ajatukset ja halu jäi. Ajatus siitä mitä jäi kokematta ei jättänyt minua rauhaan, tieto siitä kuinka paljon halusin ja kuinka yhteensopivia tiesin olevamme pysyi päässäni. Vaikka samalla tiesin, että se määrä intohimoa, halua, raivoa, lämpöä, välittämistä ja itse elettyä kovaa pornoa johtaisi ennen pitkää johonkin todella pahaan, niin mielessä jyskytti kaikki se mitä voisi tapahtua tuolla matkalla tuhoon.

Kesä meni ihan ok. Suhteessa oli hankalaa ja aika ajoin löysin itseni olemasta yksin ja ajattelevani tuota kiimaista hoitajaa. Mietin saamiani kuvia tuosta ihanasta pillusta, joita olin keväällä katsellut, mietin tyttöä työvuorossa, joka joutui kuivaamaan tuon kosketusta huutavan pillun kesken vuoron, ettei kaikki se herkullinen neste valuisi vihreästä työpuvusta läpi. Mietin hetkeä jolloin tapaaminen oli aikoinaan lähinnä, kun olin todella kahden vailla lähdössä kohti nautintoa, jossa Mari lupasi avata oman asuntonsa oven alastomana ja silmät valmiiksi sidottuna. Kesäkuun puoli välissä istuin keskellä kuumaa sunnuntaipäivää hämäläisen mökin saunarannassa laiturin päässä portailla… yksin. Muut kaveriporukan pojat olivat pihalla grillaamassa ja minä istuin laiturilla ajatellen Maria. Kovetuin, enkä malttanut olla koskematta. Aurinko paistoi kasvoihini ja olin kaikkien nähtävillä keskellä päivää, vaikka ihmisiä ei paljoa näkynytkään. Naapurimökin tytöt olivat myös uimassa ja alasti… hieroin kyrpääni lasittunein katsein, halusin niin, että sitä melkein kutitti. Runkkasin kaluani todella lujaa, mietin 80km päässä olevaa Maria ja sitä miten hän olisi tuolloin voinut olla sänkyyn sidottuna perse pystyssä ja vapaasti minun käytettävissä… miten rajusti olisin voinut ottaa tytön, tehdä oman haluni mukaan, suudella tyttöä poskelle ja jättää hänet siihen, väsyneenä, märkänä, likaisena, kaikki reiät avoimena ja käytettynä… hiljaa ynisemään kipua perseessään, johon auttaa vain kun kyynelten läpi hieroo itseään, mahallaan maaten omaa pilluaan. Pilluaan, joka on juuri kokenut sellaisen kiihkon, että se jo pelkästään riittää pariin päivään saikkua… Vaikka ruumis toipuisi, niin mieli on vielä niin sekaisin, että ei tiedä mitä ajatella ja töitä ei ainakaan voisi tehdä. Oli aika erikoinen olo laueta isolla kaarella suureen hämäläiseen järveen. Mun kalu kulunut siitä hankauksesta, jota se oli juuri saanut osakseen, erektio ei todellakaan ottanut laskeakseen, vaan kanki säilyi kivikovana… katsoin eteeni ja näin miten sperma vajosi isoina pisaroina kohti järven pohjaa… Sinun vuoksesi vuodatettu.

Varastettuja hetkiä korvien välissä löytyi aina välillä. Useimmiten silloin kun olin yksin ja todellakin kaipasin kiihkoa, sitä jonka olin kokenut ja josta olin aikoinaan luopunut saadakseni paremman elämän, omantunnon ja kevyemmän olon. Olin onnellinen siitä, että pystyin kadulla kävelemään pystyin päin, ilman pelkoa, että joku vastaantulija tunnistaisi tai jotenkin tietäisi mitä olen tehnyt… ja samalla katsoin pääni sisään kaihoisasti kaikkia niitä hetkiä kun kiihko on ollut niin kova, että mielestä on puristettu kaikki muut asiat pois ja koko keho ja mieli on keskittynyt vain huippuun ja sen jälkeiseen vapahdukseen. Se autuus, joka on koettu laukeamisen alun, tasaantumisen ja morkkiksen iskemisen välillä.

Noissa ajatuksissa heräsin viime tiistaina hotellin ylimmässä kerroksessa. Kanki oli käsittämättömän kovana ja nousin sängystä ylös. Seisoin alasti ikkunan edessä ja katsoin järven takana näkyvää kaupunkia. Edellisen illan asiakastilaisuus oli mennyt myöhään, ei liian myöhään, mutta sen verran, että keho oli vähän turta ja mieli auki. Tartuin kyrpääni kiinni ja liikutin esinahkaa edestakaisin muutamia kertoja. Se tuntui tiukalta, kun seisokki oli niin iso ja kosketus tuntui ihanalta. Suljin silmäni ja mietin mielessäni, että vain yksi puhelu numeroon joka minulla jo oli. Istuin sängylle ja pörrötin hiuksiani. Avasin television ja annoin periksi… pornollahan kaikki kunnon ihmiset aloittavat päivänsä. Makasin aurinkoisessa huoneessa, puhtaissa lakanoissa ja puoli-istuvassa asennossa… jalat olin avannut kokonaan auki. Katsoin ruudulla tapahtuvaa ähellystä hetken ja sitten suljin silmät ja katosin ajatuksiini. Annoin huoneen täyttyä naimisen äänistä, pornon sinfoniasta, jota säesti vain omasta jalkovälistäni lähtevä litisevä ääni. Painamalla kaukosäätimen nappuloita ja vaihtamalla nopeasti pornolta toiselle, sain luotua huoneeseen tutun tunnelman… tunnelman, jonka lupasin Marille näyttää.

Suljettujen silmien takana katselin pimeää käytävää, sen varressa olevia avonaisia koppien ovia, niistä vilkkuvaa sinistä valoa ja käytävällä epävarmoin askelin kulkevaa nuorta, ihanaa naista. Jokainen käytävällä vastaan tuleva mies tuntuu kavahtavan naista, joka on eksynyt tuohon miehen seksuaalisuuden synkimpään paikkaan, jonka moni pääkaupunkiseudulla pohjan kokenut tietää, mutta haluaisi unohtaa ja joka siksi on mitä parhaiten varjeltu salaisuus. Lasittuneita katseita, silkkaa himoa ja halua, joka kaikki kohdistuu vain sinuun. Pohtimista ja arpomista, että mitä vittua tuo nainen täältä haluaa? Ja yksi niistä miehistä, yksi niistä katseista on minun. Sinä et sitä tiedä, päässä voi olla hattu, tai silmillä aurinkolasit… katselen sun etenemistä vähän kauempaa, mutta kyllähän se nyt osaa suunnistaa kun on hyvät ohjeet annettu. Mietin, että mitä mahdat miettiä? Minkälaisia ajatuksia sun päässä herää, kun näet oviaukoista tuijottavia silmiä, pornon kyllästämiä mieliä, jotka elävät täällä vain tuota todellisuutta. Näet kopeissa vatkaavia käsiä, lattialle valuvaa spermaa, etkä enää ollenkaan ihmettele, miksi lattia tuntuu niin tahmealta. Et edes itse tiedä mitä ajatella, kun katselet heteromiesten imevän toistensa kyrpiä vain siksi, että juuri sillä hetkellä se oli niin sairasta, niin likaista ja niin mustaa, että sitä oli pakko kokeilla, kun haettavana oli se kiksi, joka ylittää muut.

Ja kaiken sen paskan keskellä tiedät käveleväsi kohti tätäkin julmempaa tasoa. Tämä on kuitenkin vielä yläkerta, jonka alla on kellari, jossa on käytävä, jonka perälle olet menossa… tunnet inhoa ja kuvotusta kun mietit mitä vastassa on. Samalla kuitenkin sun mieli on vakaa, koska olet odottanut tätä niin kauan aikaa, halunnut minua ja halunnut tätä, että pelkkä ajatus kaiken tämän toteutumisesta on pitänyt sinut märkänä siitä asti kun sait minulta kutsun. Ne päivät kotona, suihkussa, nukkumaan käydessä, herätessä, töissä, junassa ja kaikkialla missä olet liikkunut pillu märkänä on kaikki kyllästetty minun ohjeella ja kiellolla, jonka mukaan sun pitää runkata, mutta et saa laueta. Se on saanu sut seksuaalisen raivon partaalle, mietit, että vedät mua nyrkillä päin näköä kun näet minut. Mutta samalla tiedät, että et tee niin, et näe etkä lyö, koska sinä olet menossa alistumaan, hyväksikäytettäväksi, naitavaksi, pantavaksi, nussittavaksi ja haluat sitä joka sentillä omaa ihoasi, ja varsinkin se ihanan tiukka, pikkutytöstä asti ratsastusta harrastaneen tytön pillu, joka nyt jo sykkii kiimasta odottaa sitä kosketusta, jota varten se on luotu.

Löydät kopin, avaat oven ja astut sisään. Tilaa on n. 3 neliötä, jonka alalle mahtuu yksi tuoli, jossa on rullat alla ja joka pyörii. Pienellä pöydällä on vanha rätisevä kuvaputki tv, jonka ruudulla kaksi miestä nai toisiaan. Seinät on maalattu mustiksi, samoin huoneen ovesta katsoen vasemman puoleisen seinän virkaa tekevät kalterit. Kaltereitten toisella puolella on samanlainen koppi, mutta ei tuolia, eikä televisiota, pelkkä musta betonilattia.

Laitat oven lukkoon ja istut tuolille. Katsot kelloa ja huomaat, että sinulla on enää 7 minuuttia aikaa. Riisut sun kengät, sukat, farkut ja pikkuhousut… ihan niin kuin olen käskenytkin. Laitat ne mukanasi tuomaan laukkuun ja nouset seisomaan. Seisot avojaloin tahmealla lattialla, takki päällä, mutta pillu paljaana. Tunnet miten lima sun pillusta valuu sun reisille. Teet kuten käskettyä, istut tuolille ja riisut sun takin, paidan ja liivit. Olet vain hetken alasti ja sitten kiinnität pääsi ympärille huivin, jonka sidot tiukkaan. Huivin päälle vedät ohuen sukan, joka tulee nenäsi alle ja pimentää näkökentästäsi kaiken. Kuulet vain naimisen ääniä ja tunnet kylmän kellarin ilman ihollasi. Mietit kuinka hölmöltä saattaisit nyt näyttää silmät sidottuna ja sukka silmillä, mutta sitten havahdut tilanteeseen. Olet kaiken sen paskan keskellä, alasti, pillu avoinna ja sykkivänä, vuotaen märkää tahmaiselle tuolille, jolla istut.

Minä seison koppisi ulkopuolella pimeässä nurkassa. Katson miten valo välkkyy toisen puolen kopin avoimesta ovesta. Odotan, että sana on kiirinyt ja pedot kertyy paikalle. Eikä kauaa tarvi odottaa. Jokainen runkkari ja perverssi tuossa luolassa on jo tietoinen, että talossa on nainen. Ensimmäinen mies menee ovelle ja katsoo sisään. Sinä istut jalat koukussa tuolillasi, suu hieman raollaan, koska sukan kanssa on vaikea hengittää nenän kautta. Mies kaivaa kyrpänsä housuistaan. Kalusta päätellen herran on viettänyt koko päivän täällä tai kotonaan runkaten. Kyrpä on ihan punainen ja hankaantunut, sitä ei ole pesty, vaan sitä on runkattu ja lujaa. Siinä äijä nyt seisoo ovella, tuijottaa kalteriseinän erottaman toisen puolen seinustalta sun pilluun ja runkkaa. Mutta sisään hän ei uskalla mennä. Ujohko mies, melko tavallisen näköinen, virkamiestyyppi, suorat housut ja lyhyen mallinen ulkoilutakki. Miehen selän takana on jo kaksi muuta, jotka yrittävät päästä katsomaan kans. Mies ei väisty ovelta, vaan haluaa pitää näyn itsellään… katsoo ja runkkaa. Mutta jokainen paikalla oleva luulee jo haistavansa sun pillun. Se nostaa testosteronitasoa huoneessa aggressiiviselle tasolle. Nyt ei kukaan runkkari seiso oven edessä, kun tosi tekijät haluavat sisään. Niinpä huoneessa on kohta kaksi miestä, toinen sikaniska vartijatyppi, aikoinaan treenattu ja kaljalla pilattu nelikymppisen kroppa, mutta vahva kuin mikä… sänkitukka ja hiki valmiina pinnassa. Sillä on verkkarit ja hihaton paita takkinsa alla, jonka se riisuu. Verkkareista näkee että kaverilla seisoo todella lujaa.

Toinen tyyppi on nuorempi, varmaan alle kaks vitonen, vähän nörtähtävä tyyppi, mutta jotenkin oudolla tavalla… melkein pelottava jos sen kohtaisi yksin jossain, mutta varmaan kavereidensa kanssa ihan mukava, jos sillä niitä on. Todennäköisesti se ei elä kuin verkossa, pelkässä fantasiassa, jossa ei ole mitään rajaa, mutta livenä se ei pillua näe. Mesessä saattaa katsella miten nuoret tytöt keikuttaa sille webcamissa persettä ja se runkkaa. Joskus, yleensä viikonloppuisin se myös näyttää tytöille runkkaustaan. Nopeesti, mutta niin että kiksit saa helposti irti. Ja kun kiksi on saatu, mäihät lepää mahalla, se sulkee nopeasti kameran, koska sen syyllisyys pakottaa tekemään niin. Sillä onkin ohut ja pitkä. Ja käsi käy heti… kaveri istuu epäröimättä polviensa päälle ihan kiinni kaltereihin ja alkaa runkata, se sihahtaa sulle hiljaa ”tuu lähemmäs”.

Mun Mari herää ajatuksistaan, kun kuulee kuiskauksen. Mitään selvää siitä ei saanut, mutta joku on sun lähellä, nyt jo tunnetkin sen. Tyyppi sanoo varmemmalla äänellä, ”Tuu lähemmäs, vittu”. Mutta sä et mene, koska sä odotat mua. Koko ajan oot pitänyt sun jalkoja koukussa ja pillua esillä koska oot ajatellu, että kohta oon sun vieressä. Ja minähän olen… koputan oveen ja sä avaat sen. Astun sisään ja sä oot tajunnut ohjeet ku istut takaisin tuoliin. Silitän sun niskaa… suutelen sun kaulaa… liikutan mun kämmenselkää sun kylkeä pitkin alaspäin. Sä vaan istut ja hengität, kun mun käsi sipaisee sun rintaa. Vien käden sun reisien väliin … vain sen verran, että voin todeta sun reisien olevan ihan märät, niinku lupasitkin. Mietin sua, mietin seuraavaa tuntia, mietin sun persettä, sun pillua ja sun suuta. Kumarrun sun korvan juureen ja kysyn sulta ”Joko nyt?” … Nyökkäät hiljaa … otan sua hiuksista kiinni ja nyökytän sun päätä vähän reilummin ja sanon vain ”Selvä”. Nostan sut hiuksista ylös ja käännän tuolin toisin päin… sen selkä on nyt kalteria kohti. Kalteria, jonka takana on lievästi sanottuna odottava tunnelma. Sikaniska, nörtti ja virkamies ovat saaneet seurakseen pikkupojan. Poika näyttää niin nuorelta, että ei sen ois pitänyt päästä ollenkaan sisään. Urheilullinen poika tosin, mutta pieni. Kaikki herrat vatkaavat kalujansa, sikaniskan mulkku on melko iso, mutta johtuuko hormooneista, se ei seiso ihan täysillä, tai sitten se on vaan liian kiihottunut. On helppo todeta, että kuitenkin tän huoneen suurin kalu on tällä hetkellä painautunut sun paljasta persettä vasten mun housujen sisällä.

Sun ylävartalo nojaa tuolin selkänojaan, kun istut polviesi päällä tuolissa väärin päin. Painan sun ihanat tissit kiinni selkänojaan samalla kun nostan sun kädet sun selän taakse varmoin ottein… Onneksi nippusiteitä saa aika leveinäkin, jotka pujotan sun käsiin ja vedän tiukasti kiinni. Nilkkasi kiinnitän niihin koloihin, joissa on aikoinaan ollut tuon tuolin käsinojat. Toinen toiselle puolelle ja toinen toiselle. Siinä nyt olet. Siten kuin minä sinut haluan, perse pystyssä, kiimaisena, hiljaisena ja läpi märkänä, kirjaimellisesti. Äijälauma innostuu kun katsovat miten sidon Marin kiinni. Käännän sut tuolissa ympäri… sun perse on kohti äijiä ja ne innostuu heti. Kaikki on kaltereissa kiinni, nörtti edelleen polvillaan runkkaamassa, virkamies vähän taaempana katselemassa. Otan sun päästä kiinni ja painan sun kasvot mun farkkuja vasten. Tunnet sun kuumilla kasvoilla, kuinka kova oon mun housujen sisällä. Mulla ei oo alushousuja, joten sinäkin tunnet sen housujen läpi sellaisena kuin se on… isona ja lähes täysin kovana. Tunnet miltä mä tuoksun, vaikka sitä on vaikea erottaa tuossa huoneessa… jossa nyt haisee hiki ja aikaisemmin vahvin haju oli siemennesteen pistävä katku. Tunnet kuinka lämmin olen… painan sun kasvoja lujasti mun kyrpää vasten, mutta samalla silitän sun hiuksia… tää on meille todella läheinen hetki, vaikka samaan aikaan kun me ollaan läheisiä sä kuulet kalterien takana olevien äijien hengityksen. Kumarrun sun puoleen ja kerron mitä toisella puolella on. Kerron millaiset tyypit siellä kuolaa, miten niiden silmät seisoo päässä, kun ne tuijottaa miten sun pillu valuttaa nyt sun nesteitä suoraan alaspäin, tiputellen, miten niiden kädet hakkaa niiden kyrpiä todella lujaa, miten pikkupoika on ihan valmiina jo laukeamaan. Miten tuntuu, että jokainen vuorollaan yrittää tavoitella kosketusta sun perseen kanssa.

Painan sun posken kiinni minun housuihin, niin että sun korva on mun miehustan kohdalla, että sä kuulet miten avaan vetoketjun… otan mun kuuman kyrvän pois mun farkuista ja annan sen ponnahtaa sun poskea vasten. Sun suu hamuaa mun kalua vaistomaisesti. Heti kun tunnet kalun sun poskea vasten käännät päätäsi ja otan mun terskan suuhusi. Se tuntuu todella hyvältä. Katson kaltereiden takana olevia pervoja silmiin samalla kun sä imet mua. Olo on aika vahva, miehet häkkiin suljettuina, minä tankojen oikealla puolella, mun kyrpä sun suussa ja kaikki valta minulla. Silitän sun hiuksia ja suljen silmäni. Sun päästä kiinni pitäen nain sua suuhun pitkillä, hitailla ja pehmeillä liikkeillä, enkä ollenkaan liian syvälle.

Hetken aikaa fiilisteltyäni, huomaan, että pojat alkavat turhautua. Edelleen pitäen munaa sun suussa kumarrun eteenpäin ja tavoittelen sun kaunista persettä. Kyllä mä tiedän, että sun pillu on heti siinä alapuolella, turvonneena ja märkänä – vailla varmaa kättä. Mutta mua kiinnostaa nyt sun perse. Otan siitä kiinni molemmin käsin ja levitän sun peppua auki… Pojat näkee sun perseen kunnolla, sen ihanan pinkin ja pienen aukon. Sylkäisen käteeni ja hieron sen sun aukolle… nain sua suuhun ja työnnän yhden sormen sun perseeseen. Ynähdät hiukan, koska se tuntuu niin hyvältä hyvältä. Nussin sua suuhun vähän lujemmin ja mun kalu painuu sun kurkkuun niin, että kakoat vähän. Laitan toisen sormen sun perseeseen ja liikutan niitä hiukan edes takaisin. Levitän sormiani niin, että saan sut rentoutumaan ja sun aukon hieman isommaksi.

Nörtti, joka istuu lattialla on jo ihan valmista tavaraa. Pojan posket on punaiset ja se puuskuttaa aikalailla, silmät seisoo ihan täysillä ja se tuijottaa suoraan sun avoimeen perseeseen ja mun sormiin sun sisällä, se runkkaa pitkää ja kapeeta kaluaan todella lujaa. Ajattelen, että miksipä ei… työnnän sinua ja tuolia lähemmäs kaltereita, ihan kiinni asti. Kaks kalteria osuu sun pepun poskiin ja kun vielä painan vähän niin kaltereiden kosketus levittää sun persettä vielä vähän enemmän auki. Kaikki ukot katsovat kysyvästi minuun. Katson heitä julmasti ja päättäväisesti, niin että jokainen tietää miten siinä käy, jos he yrittävät mitään mitä minä en halua. Mutta nörtti ei katsetta näe, se yrittää kurottaa sun pillua kohti. Painaa kielensä sun valuvaan pilluun, suoraan sun klitorikselle ja nuolee sitä kuivalla kielellään, joka on muuttunut karkeaksi viime minuuttien läähätyksessä. Hätkähdät selvästi, mutta olen osannut ennakoida kosketuksen ja pidän sua niskasta kiinni varmalla otteella ja työnnän mun kalun todella syvälle sun kurkkuun samalla kun tunnet kielen. Sun nytkähdys saa mun kyrvän painumaan syvälle sun kurkkuun, mutta otan sitä ulospäin ennen kuin tajuat kuinka syvällä se kävi. Työnnän nörtin pään pois sun pillulta jo ensimmäisen nuolaisun jälkeen ja painan sen kohti sun jalkoja. Nörtti vikisee kiimassaan ja nuolee sun jalkopohjaa, tässä tilassa se on siihenkin tyytyväinen. Se ottaa sun isovarpaan suuhunsa ynisee, runkkaa ja kuulen, että se on just tulossa. Se nousee seisomaan ja samalla muka ohimennen koskee sun vittua ja hieroo sun märkyyttä omaan kaluunsa samalla kun sen silmät painuu kiinni sekunniksi. Sit se avaa ne kokonaan auki, tuijottaa tyhjänä päänsä sisään, irvistää ja ulisee. Se on runkannu jo samana päivänä niin monta kertaa, että sen kyrvästä ruiskuaa enää ohutta ja kirkasta spermaa, joka osuu kaikki sun pohkeille. Sen sperma tuntuu kylmältä ja tyhjältä, mutta nörtin omassa kropassa vääntää lujaa, kun se ruiskuttaa viimeisetkin tipat itsestään sun päälle. Hymähdän sen tuskalle ja sun värinälle ku sperma osuu sinuun.

Virkamiestyyppi alkaa seuraavaksi innostua, sen käsi vatkaa jo aika lujaa ja se tulee ihan sun avoimen perseen äärelle. Tyrkyttää kyrpäänsä sun perseeseen ja annan sen lypsää kulliaan niin, että sen pää koskee sun perseeseen. Levitän sun reikää enemmän auki ja se vatkaa lisää. Liikutan mun sormia sun sisällä välillä ja taas se painaa kullinsa kiinni sinuun. Sit se astuu taakse päin, vaihtaa kalunsa vasempaan käteen ja työntää oikeansa sun jalkoväliin. Tunnet, miten sen sormet painuu sun pillua vasten. Et tiedä millainen tyyppi se on ja mitä vailla, mutta pillussasi tunnet, että sormet eivät sinua koske tuottaakseen sulle hyvän fiiliksen vaan saadakseen käyttöönsä kaiken sen kiihkon, joka naisen pillusta voi irti repiä. Nyt olet pelkkä esine ja silti mä silitän sun niskaa samalla. Mä oon sun vieressä. Pidän sut turvassa, mutta kaiken tän paskan keskellä… ootko sä turvassa? Se työntää peukalonsa sun sisälle… uudestaan… lujemmin ja syvemmälle. Kohta sen käsi liikkuu jo melkein yhtä lujaa ku äsken itseään runkatessa. Sen peukalo tunkeutuu sun pilluun koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja kohta se melkein hakkaa sun vittua… kunnes yht’äkkiä lopettaa. Se työntää peukalonsa suuhun ja imee sitä silmät kiinni… sun mehuja on roiskunu sen ranteeseen asti, josta se nuolee ne kaikki pois. Se avaa silmänsä, hengittää syvään ja osaan arvata, että se miettii, minkälaista finaalia se suunnittelisi. Sit virkamies työntää suuhunsa kaks sormeaan ja vetää ne kiiltelevinä pois… laittaa ne sun pillun suulle ja työntää hitaasti sisään. Tunnen miten sä pidätät hengitystä, kun nuo kaks aikuista sormea työntyy sun tiukkaan ratsastajan vittuun. Se liikuttaa sormiaan sun sisällä ja sä alat ensimmäistä kertaa kuulostaa hyvältä… hengitys tihenee ja välillä syvenee. Laskeudun sun pään viereen. Laitan posken sun poskea vasten ja kerron kuinka kiimaselta virkamies näyttää kun se kaivaa sun pillua… Kysyn sulta, että tuntuuko susta hyvältä… huokaat ja nyökkäät vastaukseksi, mutta huomaan, että yksinäinen kyynel on karannut sun siteen alta poskelle. Tiedän, että syvä häpeä lähetti sen matkaan. Olet melkein jo perillä.

Tyypin jatkaessa sun kaivamista, kysyn onko sun pillu nyt täynnä, johon nyökkäät taas. Tunnut jotenkin varovaiselta… sun pillu taitaa oikeesti olla aika täynnä. Mutta mä tiedän, kuin märkä sä oot, kuin rentona sun liha on nyt, miten se kiiltelee kirkkaan punaisena ja näyttää melkein tulehtuneelta. Annan virkamiehellä käsilläni merkin ja se painaa kolmannen sormen sun pilluun. Inahdat ja mä silitän sun poskea. Uudesta merkistä mies painaa vielä neljännenkin sormensa sun sisään, mutta neljällä sormella ei pääse kovin syvälle sun sisään, harrastuksen seuraukset tuntuu nyt sun sisällä ja miehen kädessä. Se on aivan kiimassa, kun se tajuaa, kuin nuorelta ja tiukalta sun liha tuntuu. Mä tiedän, että suhun sattuu… mutta mä myös tiedän, että ei liikaa. En nää sun silmiä, mutta voin arvata, että vesi on jo noussut sumentamaan sun hyödytöntä näkökenttää. Painan mun huulet sun suuta vasten ja suutelen sua lujaa. Kuiskaan sun korvaan, että ”Sä oot Mari miettinyt, miltä mun iso kyrpä tuntuis sun pienessä tytön pillussa… nyt sä tiedät”. Yniset ja nyökkäät … ”ihanalta” kuuluu sun huulilta, joista tippuu pieni tippa sylkeä mun kädelle, joka kannattelee sun päätä. Nostan sen tipan suulleni ja nuolaisen pois.

Virkamies on jo onnistunut saamaan neljä sormea enemmän sun sisään ja hakkaa kättään sun vitun sisään kiimaisella vimmalla. Sen käden liikkeistä ja sun tulipunasesta pillusta lähtee kova litinä, joka kuuluu koko huoneeseen. Virkamies alkaa nykiä.. se siirtää kätensä susta pois ja sun pillu jää ammottavan auki… Virkamies yrittää epätoivoisen kiireisenä tunkea munaansa sun sisään, mutta pidän sen erossa sun sisältä, se laittaa kyrpänsä sun peppua vasten ja alkaa raivokkaasti nussia sun perseen väliin. Huojuu ja huutaa ja sit se laukeaa… ja tämä ei ookaan lauennu pitkään aikaan. Ei kotona, eikä täällä… siltä tulee spermaa valtavasti, paksua, valkoista ja paljon… se lentää kaaressa sun selkään ja läjähtää sen päälle. Se on tulikuumaa ja huohotat aivan kuin laukeaisit kun ne pisarat osuu sun kuumaan ihoon. Virkamies näyttää siltä, että menettää kohta tajuntansa ja hoippuu taakse päin… puristaa kulliaan, joka sykkii edelleen. Spermaa valuu vielä sen kädellekin.

Olet jo aika vauhdissa… sun pepussa on käyny vasta pari sormea, mutta sun pillu on aivan auki… se vaan voimattomana valuttaa sun mehuja sun reisille, pohkeille ja tuolille. Oon niin ylpee susta.

Käännän tuolin toisin päin… sun perseeseen on painunu kaltereiden kuvio. Siirrän sun perseen mun puolelle. Nostat sun päätä uteliaana, mutta painan sun pään takaisin alas. Siirrän tuolia taas. Sun kasvot painautuu kaltereita vasten… kalterit painautuu sun poskiin. Hieron sun persettä samalla kun sun kasvot lepää kaltereita vasten. Puristelen sitä. Puristan sun pillua ja sä värähdät. Sikaniska mies liikehtii hermostuneesti, se ei oikein tiedä mitä on tapahtumassa. Siltä vietiin just sen unelma perse sen edestä. Hengität kiihtyneesti kaltereita vasten. Äkkiä tunnet pannan pääsi ympärillä… laitan samanlaisen nippusiteen, kuin jolla sun käden on sidottu sun pään ympärille ja sillä sidon sun pään kiinni kaltereihin. Nyt et pysty liikkumaan lähes ollenkaan. Seuraavaksi tunnet sen, kun laitan palan leveää teippiä sun suun eteen… toisen palan ja kolmannen palan. Niin että sun suu, huulet ja kaikki siinä ympärillä peittyy kokonaan. Sun on edelleen hankala hengittää nenän kautta ja tunnet itsesi todella sidotuksi. Puristan sun pillua uudelleen… siellä on tänään käynyt vain yhden miehen sormet, ei muuta. Menen polvilleni sinun polviesi väliin. Työnnän ison, lämpimän ja märän kieleni ulos suustani ja painan sen sun pikku pimppiä vasten… Mun suu on kuuma, mutta se tuntuu viileältä sun pilluun verrattuna. Nuolen sua… pitkillä koiran nuolaisuilla… otan sun perseen halaukseen ja painan mun naaman ihan kiinni sun vittuun…. työnnän kielen niin syvälle sun sisään ku ikinä vaan pystyn. Laitan mun peukalon sun klitorikselle ja hieron sitä hiljaa… vääntelehdit sun tuolilla. Ensimmäistä kertaa tänään saat kosketuksen, jonka ainoa tarkoitus on sun nautinto… Hieron varmemmin… ahdas hengitys sun nenän kautta kuuluu lujemmin. Sylkäisen sun pepulle… hieron sitä sun aukkoon ja painan mun paksun kalun kiinni sun pilluun. Mutta vain sen verran, että kaikki se mitä minun suusta ja sun pillusta äsken vuoti tuolle kohtaamispaikalle siirtyy nyt mun kyrvän päälle… hieron sen liukkaaksi ja pyöritän kyrvän päällä sun aukon ympäristöä… painan hiukan ja yritän työntää persettäsi mua vasten, mutta en anna sun päättää millon meen sun sisään. Painan sen lopulta sun reiän päälle ja alan lisätä painetta… sun perse antaa pikkuhiljaa periksi ja sä hengität jo niin lujaa, että pieniä pisaroita tippuu sun nenästä lattialle. Laitan käden sun pään päälle ja vedän itseäni sua kohti, taivuttaisin sun päätä taakse päin, mutta se pysyy sidottuna paikoilleen. Sitten sun perse antaa periksi ja painan mun kyrvän kokonaan sisälle sun ihanaan perseeseen, syvälle… puristat mua joka puolelta, susta kuuluu isoa ininää, oot taivaissa ja vihdoinkin mun iso kyrpä on siellä mihin se kans kuuluu. Ja sitten, sulle kertomatta otan sun hupun pois… sukka lähtee pois ja side sun silmillä lähtee pois…. valoa ei ole paljoa, mutta se vähäkin saa sut siristämään hiukan silmiä ja hakemaan jotain järkeä siihen mitä katselet… siinä se on… kaikki nuo tyypit, kaikki se saasta siirtyy sun ruumiin kokemuksista sun verkkokalvoille ja palaa kiinni sun aivoihin. Sun pää on nippusiteellä puristettuna kaltereiden välissä pakotettuna katsomaan. Mä oon syvällä sun perseessä ja sikaniskan kyrpä on suoraan sun silmien edessä, melkein koskettaen niihin. Äijärukka on vähän hukassa… se on eka joka saa katsoa mun Maria suoraan silmiin, mutta sillä ei oo yhtään ruumiinaukkoa, johon se voi tuikata kyrpänsä. Se runkkaa täydellä voimalla omaa kyrpäänsä turhautuneena ja miettii.

Käytän mun kyrpää välillä sinusta ulkona ja kerta toisensa jälkeen nautin siitä tunteesta, jonka saan kun upotan sen uusiksi sun tiukkaan perseeseen. Sitten pidän vähän taukoa ja leikkaan sun kädet vapaiksi. En kuitenkaan päästä niitä otteesta, vaan siirrän ne sun alapuolelle ja laitan uuden siteen. Nyt sun kädet on paremmin käytössä. Vaikka ne on ranteista sidottu, niin pääset niillä itse käsiksi pilluusi. Panen sua perseeseen ja tunnen sun kädet mun kiveksillä… hierot niitä hellästi ja kutittelet, panen sua lujaa… tuhiset aika lujaa, enkä ihmettele, Sikaniska on tullu vielä lähemmäs sua, tyrkyttää kyrpäänsä sun joka kohtaan, laittaa sen kärjen sun nenää vasten, niin että voit enää hengittää puoliksi, se hieroo märkää ja kovaa kaluaan sun kasvoihin. Painaa sen sun naamalle ja alkaa hengittää… Samalla minä lisään tahtia sun sisällä, olen kohta laukeamassa…. tunnen sun sormien liikkeen sun pillussa, tunnen seinämän toisella puolella miten ne painuu syvälle sun pilluun ja aina välillä ne palaa hieromaan todella lujaa sun klitorista, tunnen miten sä alat tulla…. vatsalihakset nykivät, lakkaat hengittämästä ja sun perse lypsää minua… Ei voi mitään, tartun sun rintoihin kiinni ja laukean sun sisään. Uikutat omaa oloasi, orgasmi pää ja kädet sidottuna ei ole helppo asia, varsinkin kun koko ajan kuitenkin katselet suoraan sikaniskan kyrpää sun naaman edessä. Viimeisenä on sen vuoro, kun se peittää sun naaman kuumalla spermallaan.

Sun pää ja kädet on vielä kiinni… sikaniska luikkii muiden lailla pois heti kun on lauennut. Huoneeseen jäädään vain sinä ja minä… ja toisen puolen pimeässä nurkassa seisova pikkupoika. Poika näyttää vähän pelokkaalta, mutta kulli silläkin on kädessä ja käsi liikkuu nopeaan. Sidon sinun silmät ja vapautan pään. Pyydän pojan meidän koppiin ja sinut Mari laitan selällesi kopin lattialle tv-pöydän alle makaamaan. Käsien sidonnan vaihdan niin, että ”istut” käsiesi päällä. Nyt makaat selälläsi, polvet ja reidet ylhäällä, kädet reisien takana ja sun ikioman pillusi kimpussa. Kun poika on tullut huoneeseen, otan sulta silmäsiteen pois. Makaat lattialla pillu levällään jalat auki ylöspäin. Ylös, jossa näet vaan kaksi vartaloa vyötäröstä alaspäin. Pikkupoika seisoo edessä ja minä pojan takana. Poika katsoo sun pillua. Sun pillua, jota sinä runkkaat… näen miten pojan kivekset nousevat ylös kohta koittavan laukeamisen merkiksi. Pojan kyrvän varsi paksunee ja tuntuu varmasti hyvältä kädessä, se runkkaa sitä jo nopeammin ja tuntee jokaisen poimun esinahan alla. Poika alkaa huohottaa ja ottaa minua kädestä kiinni. Sinä tiedät mitä on tulossa ja levität pillusi kokonaan auki, niin kuin vaan kahdella sidotulla kädellä saat ja minä annan pojan laueta. Samalla tunnen miten itse kiihotun taas ja kyrpäni kasvaa pojan peppua vasten. Poika suuntaa kyrpänsä sun suuntaan ja lypsää tarkasti kaiken sen nuoren pojan sperman kohti sun auki repimää pillua. Pidän poikaa pystyssä itseäni vasten ja se huohottaa… Sinä huohotat… kiiltelet hiestä, silmät kiinni. Sä oot aivan spermassa. Kerään vaatteeni lattialta syliini. Kumarrun sun puoleen ja suutelen sua suulle. Ennen kuin avaat silmäsi olen jo ulkona. Kuljen ja mietin tapahtunutta... mistä kaltaisiasi löytää, olet varmasti ainoa lajiasi. Olen ylpeä sinusta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute