Herkku-puhelin
Aaah mikä juhannus
Peku

Elettiin vuotta -94, juhannus ja juhla-aika. Perinteiseen tapaan minä, avokkeeni, ja tuttavapariskuntamme Heidi ja Matti, olimme pakanneet kamat autoon, ja suunnanneet matkamme leirintä alueelle. Kaupungiksi olimme valinneet Raahen, emmekä tienneet koko paikasta mitään. Olimme varanneet mökin, ja tarkoitus oli bailata ankarasti. Jo pian saavuttuamme huomasimme olevamme lähes yksin alueella. Vaimoni ja Matti tapansa mukaan uppoutuivat jo alkuillasta aikalailla viinaan, ja olivat jo kahdeksan aikaan aika juovuksissa.

Istuimme Heidin kanssa saunan kaiteella katsellen seuralaistemme möyrintää rannalla, kun Heidi painautui yllättäen minua vasten. Olin ollut jo kauan kuumana häneen, kuuma punapää, mutta en ollut edes ajatellut häntä siinä mielessä, olihan Matti paras ystäväni. En kuitenkaan kyennyt vastustamaan, vaan varovasti uitin käteni takaa housunkauluksesta sisään, ja hieroin hänen haaroväliään hiljaa.

Parin tunnin päästä olivatkin seuralaisemme jo siinä kunnossa, että veimme heidät mökkiin nukkumaan. Olin hiukan hämilläni ja sanoin lähteväni suihkuun.

"Oota mä tuun kans" sanoi Heidi, ja niin kävelimme peräkkäin suihkukopille, ja kuin sopimuksesta samaan koppiin. Suutelimme, ja riisuimme toisiamme. Kauniit pyöreät rinnat ja punertava karvakolmio saivat minut suunniltaan. Heidi seisoi seinää vasten, ja imin hänen rintojaan, nuoleskelin vartaloa, ja vihdoin painoin pääni punaisten karvojen ympäröimään lähteeseen, joka pulppusi mehuista. Nuolin sormeilin ja imin Heidin orgasmiin, ja hän suorastaan huusi. Onneksi alue oli lähes tyhjä.

Heidi työnsi minut irti, ja kumartui eteeni. Hän katsoi silmiini, hymyili, ja painoi päänsä kiinni kaluuni. Hän imi, nuoli lypsi ja puristeli niin, että pelkäsin laukeavani samantien. Yhtäkkiä hän kääntyi, pyllisti ja pyysi saada kovaa munaa sisäänsä. Nain seinää vasten kuin viimeistä päivää, hiki lensi ja nautin. Yhtäkkiä Heidi alkoi kouristella, ja hänen pillunsa lypsi minua. Silloin päässäni alkoi säkenöidä ja sain kaikkien aikojen mahtavimman orgasmin. Laskin koko lastin sisään, ja vetäessäni kalun ulos näin kuinka valkea noro valui hänen sisältään. Pesimme toisemme ja menimme mökille takaisin.

Hieman häpeissäni kaaduin vaimoni viereen, ja kuin tavan vuoksi kouraisin häntä haaruksista. Ja kuinka ollakaan sieltä valui selvästi spermaa. Emme siis Heidin kanssa olleetkaan ainoat syntiset seurueessa.

Tuon vuoden jälkeen olemme viettäneet kaikki juhannukset yhdessä, ja kaikki tietävät mitä tapahtuu, mutta kukaan ei valita, olemme kaikki tyytyväisiä ja tyydytettyjä...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute