Herkku-puhelin
Tapahtui tosielämässä, osa 2
jonne

Esko oli saanut öljyttyä kalunsa ja samalla hän veteli paksua ja suonikasta kullia käsienä välissä jotta kulli koveni entisestään , lopuksi öljysi myös isot kassit.

Ulla odotteli takapuoli pystyssä tyynyt vatsan alla isot rinnat heiluen.

Ullan takapuoli oli varsin leveä ja ajattelinkin , että Esko varsin kokeneena astuttajana oli tehnyt täsmävalinnan ja näin oletti , että saisi ison kalun menemään syvemmälle sisään.

Esko otti kunnun otteen lihaksikkailla käsillään Ullan takapuolesta ja levitti pillua leveämmäksi.

Kun Esko laittoi kalun pään pillun suulle ja alkon vartalo tekemään edestakaista liikettä alkoi ulla voihkia kiimasta ja totesi heti alkuun ettei se varmaan mahu pilluun kokonaan vaan työnnä se takapuoleen.

Esko kuitenkin halusi aluksi panna pilluun sen mitä mahtui ja kyllähän se sinne menikin kovan yrityksen jälkeen siten että puolet kalusta jäi näkyviin ja hurjan suuret kassit heilu jalkojen

välissä.Ulla voihki siihen malliin , että taisi tulla muutama orgasmi melkosen tiheään tahtiin.

Esko otti välillä Ullan suuret rinnat takaapäin käsittelyyn ja puristeli niitä kyllä melkosella voimalla josta Ulla tuntu nauttivan.

Kuulin Eskon kysyvän Ullalta `onko sinua enne pantu toiseen reikään´johon Ulla totesi , että hänen nykynen poikaystävä tykkää panna sinne.

Esko kysyi , että saano minä myös panna sinua sinne vai haliuatko mieluummin näin.Ulla halusi Eskon kalun takapuoleen ja totesi myös , että sinne se mahtuu kokonaan ja laske sinne sisään.

Esko otti paksun ja pitkän kalun pois Ullan pillusta ja työni aluksi 2n sormea takapuoleen jonka jälkeen alkoi pikkuhiljaa työtelemään kalua sisään.

Ulla uikutti kiimasta ja hoki että kyllä on iso kalu kuin hevosella ja kehui Esko , että olet kyllä aikamoinen astutus ori , tästä Esko selväsi kiihottu ja kylläpikkuhiljaa koko kalu oli Ulla sisässä.

Pitkät oli työnnöt joita Esko veteli ja tässä vaiheessa laukesin itsekkin lakanoille uudellee ja spermaa tuntu tulevan vaikka laukesin toistamiseen.

En tiedä kuinka kauan Esko astutti Ulla , nukahdin jossain vaiheessa.

Aamulla olikohan n. 09.00 aikoihin kuulin kun joku tuli ulkoa ja huomasin Eskon jo käyneen hiihtämässä aamulenkin ja Ulla nukkui sängyssä.

Esko kävi suihkussa ja pyyhe edessä asteli Ullan luokse , kuulin kun Esko kysyi Ullalta `mennään makuuhuoneeseen kun siellä ei näköjään olekkaan ketään´. Ulla aluksi vastusteli ja sanoi , minä en kyllä enään jaksa millään. Esko otti Ullan syliin ja kantoi Ullan makuuhuoneeseen ja laittoi oven kiinni.

Meni hetki kun alkoi kuulua uikutusta ja kuulin Ullan sanovan ,että lasketkan mahdollisimman pian.

Kyllä sänky valitti ja Ulla tuntu saavan kyytiä ja kyllähän se Eskokin sitten laukesi ja melkosen ääntelyn saattelemana ja sängyn pää hakkasi seinää vasten.

Aamupalalla Ulla oli kyllä vähän väsynyt ja ainakin kullia tarpeeksi saanut.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute