Herkku-puhelin
Ihana melontaretki
Akseli

Halusin sinut mukaani, vaikka useimmiten lähden näille retkille yksin. Puhelimessa olit iloisella mielellä ja heti lähtövalmis. Viikonlopun sää tulisi olemaan vaihteleva, välillä sataa ja välillä paistaa. Ajattelin että nyt kyllä otetaan tytöstä mittaa.

Otan sinut kyytiin sovitusta paikasta. Olet t-paidassa ja ihanan tiukoissa farkuissa. Et ilmeisesti ole kuunnellut säätiedotusta. Aurinko paistaa ainakin vielä ja on todella lämmintä. Soitan sinulle semmareita ja hilpeys saa lisäpuhtia. Silitän hiuksiasi ja niskaasi. Tukka on pehmeä ja pörröinen.

Venesatamassa ei ole ketään, viikonlopun mökkiläiset eivät ole vielä ehtineen veneilleen. Nostamme kajakkikaksikon auton katolta ja ryhdymme pakkaamaan. Sinulla on matkassa "riittävästi" matkatavaroita. Pohdin olitko muistanut myös kihartimen. Ensimmäiset sadepisarat kyllä yllättävät. Pilvet ovat hiipineet salaa päällemme ja alkaa sataa kaatamalla. Juoksemme suojaan venevajaan jonka ovi on jäänyt auki. Se on melkein tyhjä. Paitasi on ihan märkä ja kaivan kassista sinulle pitkähihaisen paidan.

- Pue tämä päällesi ettet vilustu heti alkumatkasta.

Otat t-paidan pois ja annat minun hetken ihailla liivien peittämiä rintojasi, joiden läpi ihanat nännit näkyvät selvästi. Tulet viereeni istumaan ja kiedon käteni hartioillesi.

- Ei tämä sade kauan kestä, kohta aurinko paistaa.

Kerron sinulle suunnitelmistani. Meloisimme johonkin saareen, laittaisimme teltan pystyyn ja nauttisimme yhteisestä illasta nuotion äärellä. Painaudut minua vasten ja suukotat poskeani. Otan hiuksistasi kiinni ja suutelen sinua pitkään. Hyväilen huulillani alahuultasi, maistelen sitä varovasti. Huulesi maistuvat hyvältä.

Kätesi tutkivat reisiäni, etsivät ja löytävät helposti jo puolijäykän kiinnostuksen kohteen. Hyväilet sitä housujen läpi, tunnustelet ja mittaat millainen se on. Hyväilen ihania rintojasi, kokeilen ja nautin niiden pyöreydestä. Paitasi on auki ja pujotan käteni liivien alle. Avaat ne ja annat rintasi suudeltaviksi. Imen varovasti nännejä, nuolen niitä ja ne ovat upeasti isoina ja kovina vuoron perään suussani. Hengität kiihkeästi. Avaat tottuneesti sepalukseni ja kaivat varovasti ison kaluni vapauteen. Runkkaat sen vartta pitkin vedoin. Terska on suuri ja kostea.

- Mä haluun naida kulta nyt heti, joohan? Anna mulle tätä ihanaa kullia. Yllätät itsesi ja minut rohkeudellasi.

Nouset seisomaan ja riisut kireät farkut jalastasi. Katselet kiihottuneena jäykkää kalua joka seisoo halukkaana sepalusaukosta. Tulen taaksesi. Otat tukea höykäpenkistä ja tarjoat minulle herkullisen pillusi naitavaksi. Kätesi tulee haarojesi välistä apuun, tartut kulliin ja ohjaat sen sisääsi. Tunnut hyvältä, kostealta ja kiihottuneelta. Nain pitikin voimakkain työnnöin, tulet vastaan joka työnnöllä. En pidättele mitään, annan lantioni liikkua täysillä. Huokailet, iniset ja nautit. Painan niin syvälle kuin pystyn, ja pyöritän kullia sisällä tiukassa pillussasi. Puristelen rintojasi, otan ne kätteni otteeseen, leivon niitä.

- Ooh, ai ihanaa, nai mua rajusti kultaaaaa.

Upea peppu. Tartun lujalla otteella pakaroihisi, levitän niitä erilleen että pääsen naimaan sinua syvältä hartain vedoin. Nautin aarteestasi, sen liukkaudesta ja lämmöstä. Pyörität lantioitasi halukkaasti. En pidätä vaan annan tulla koko mitalla. Kalu turpoaa äärimmilleen ja pillusi supistelee sen ympärillä, imee sen syleilyynsä. Toimitan viikon spermat syvälle sisääsi, kaluni sylkee lastinsa kovalla voimalla. Sinun on pakko tuntea se. Lantiosi pyörii ja värähtelee pitkään. Jäämme siihen hetkeksi. Hyväilen tukkaasi ja suutelen niskaasi. Vedän edelleen jäykän kaluni ulos ja käännyt minuun päin. Suutelemme pitkään ja hartaasti.

- Ihana pikapano, en olisi uskonut että saan sinua jo ennen kuin päästään kunnolla edes matkaan. - Joo, sanot vähän häpeillen. - Olet kiihottanut mut jo valmiiksi puhelimessa ja chätissä, halusin maistella sua pian ja nopeasti, ajattelin koko tulomatkan vain tätä hetkeä. Nyt on hyvä jatkaa ja keksiä yhdessä kaikenlaista kivaa.

Olemme itsekin vähän hämmästyneinä kiihkostamme. Ei tässä kyllä näin pitänyt käydä! Otan sinut syleilyyni ja nauramme iloisesti.

- Puetaan kulta ja lähdetään, etkö huomaa että aurinko paistaa taas.

Olet iloisen näköinen, pikatyydytetty nainen. Lähdemme ulos, muitakin on tullut venesatamaan. He katsovat meitä ihmeissään - mistähän nuo tänne tupsahtivat? Kaivamme loput tavarat auton takakontista ja menemme kajakille pakkaamaan.

Järvi on tyyni. Vain melanvetomme jättävät sen pintaan pyörteitä kuin sauvan sommat koskemattomalle hangelle talvella. Kajakki lipuu saarten välissä, ohjaan sen kapeitten salmien kautta suurelle järvenselälle, jonka toinen ranta näkyy horisontin takana vain ohuena viivana. Annamme kajakin pysähtyä ja kuuntelemma hiljaisuutta. Nostat kasvosi auringon syleiltäväksi, suljet silmäsi ja annat ajan pysähtyä. Otan kompassilla kartasta suunnan ja lähdemme hitaasti melomaan kohti kaukaa siintävää saariryhmää.

Kuluu pitkä tovi ennen kuin saavutamme suuren selän toisen sivun. Pujahdamme saarten joukkoon. Kalamiehiä tulee pienellä puksuttimella vastaan ja he tervehtivät meitä iloisesti kättään heiluttaen. Kesäilta tekee tuloaan. Lokkeja on ilmassa ja ne syöksähtelevät vuoron perään meitä kohti ja väistävät. Olemme niiden reviirillä.

Edessä näkyy hiljainen saari ja lahdelma, kuin laguuni. Ohjaan kajakin keskelle hevosenkenkää ja kokkamme tapaa pehmeän rantahiekan. Olemme perillä kauniilla luonnon muovaamalla hiekkarannalla. Nousemme jäykin jäsenin rannalle,venyttelemme. Paitamme ovat pelastusliivien alla liimautuneet kiinni hikiseen ihoon.

Heitän paidan ja verkkarit pois. Katsot hämmästyneenä kun pikkukalsarit lentävät sinua kohti.

- Kuka viimeisenä vedessä on ...........

Juoksen suin päin veteen ja huudan

- Kuka viimeisenä vedessä on Ihana Naikkonen!

Et ole pekkaa pahempi, heität vaatteet hiekalle ja juokset järveen. Uit viereeni ja sanot

- Vai naikkonen. Kyllä mä vielä näytän sulle millaisen naikkosen olet mukaasi ottanut!

Otat kaulastani lujan otteen ja hyppäät syliini. Olet kevyt kannateltava. Kuljetan sinut syvemmälle ja pian vain päämme pilkistävät vedestä. Annamme veden syleillä.

Rannalla tulee tietysti vilu ja pyöritämme ympärillemme suuret pyyhkeet.

Teltta pystyyn ja nuotion tekoon. Aurinko tekee jo laskua horisontin taakse ja ilta viilenee villapaitakeliksi. Paistamme perinteistä lenkkimakkaraa ja juomme viinillä itsemme vielä hilpeämmälle mielelle. Hämärtää ja juttumme jatkuu ja jatkuu kuin varkain. Havahdun vasta kun haukottelet syvään ja hartaasti. Passitan sinut telttaan ja laitan kajakkiin kaiken varalle sadepeitteet.

Kun kömmin telttaan, olet jo sikeässä unessa. Makuupussimme on yhteenliitettyä mallia ja painaudun sinuun kiinni ja nukahdan lämpöösi.

Herään sateen ropinaan telttakankaalla. On alkanut tuullakin. Katson kelloa ja se on jo yhdeksän. Olkoot, en aio lähteä sateeseen. Meillä on muutakin tekemistä! Minulla nimittäin seisoo tanakasti. Heräilet ja sanot iloisesti huomenta. Tarjoan sinulle jaffaa. Makaamme vierekkäin pehmeässä ja lämpimässä makuupussissa.

- Kuule, mulla on nyt jotain vialla. - No voi, mikä? kysyt huolestuneen. - Kokeile nyt, ei tämän tällaisen pitäisi olla, onkohan joku pistänyt sen varteen? Kokeile.

Vien kätesi jalkojeni väliin.

- Ei tämän näin iso ja kova pitäisi olla.

Kätesi tarttuu hellästi kalun varteen. Liikutat sitä aivan alhaalta ylös terskan päähän. Mittailet sitä moneen kertaan, ylös ja alas. Kalu turpoaa entisestään.

- Kyllä tämä on todellakin ehkä liian turvoksissa ja liian kova. Anna kun kokeilen ihan rauhassa. Mihinkähän kohtaan sinua on pistetty?

Puristelet kalun vartta, runkkaat sitä hitaasti mutta määrätietoisesti.

- Kultaa, mullakin on jotain vialla, sanot hieman kiihottuneena nieleskellen. - Kokeile vaikka, tää on tullut oudosti ihan kosteeksi ja liukkaaksi.

Viet mun käden jalkojesi väliin, levität jalkasi että pääsen koettamaan. Todellakin, sormeni uppoaa sisää helposti. Työnnän etusormen syvälle ja pyörittelen sitä, kutittelen. Laitan toisenkin sormen kaveriksi, ja liikutan niitä hitaasti ylös ja alas. Hyväilemme toisiamme varovaisen ujosti. Käännyt vatsallesi ja hyväilen pakaroitasi, niiden väliä, karvoitusta ja ihanan kosteita huulia. Nousen eteesi istumaan, laitan jalat makuupussin sisään lämpimään. Kaluni on edessäsi. Otat sen varresta kiinni, työnnät kohti napaa ja nuolet sen alapintaa innokkaasti. Hieron selkääsi ja tartun molemmilla käsilläni pörröttämään tukkaasi. Nouset sen verran että saat kalun kokonaan suuhusi. Imet ja suukotat sitä. Kiihotun hirveästi ja melkein laukean suuhusi.

- Kultaa, en haluu laueta vielä.

Kömmin makuupussiin. Sinä pyörähdät päälleni. Makaat kokonaan päälläni. Otat tuntumaan ennen kuin ohjaat suuren kaluni sisääsi. Sinne se uppoaa sentti sentiltä. Sade ropisee kattoon ja nainen pyörii kiihottuneena päälläni kalu kokonaan sisällään, juurta myöten. Nouset käsien varaan ja rintasi tulevat esiin. Hyväilen ja puristelen niitä. Upean pehmeät ja sileät. Suutelen nännejä, imen niitä voimakkaasti ja ne turpoavat ja kovettuvat suussani. Lantiosi liikkuu rytmikkäästi. Jatkan rintojen suukottelua ja puristelen kovalla otteella pakaroitasi.

- Mä-ä melkein laukeen kun mies suukottaa ja imee mun rintoja tuolla tavalla......jatka kulta-a jatka.

Imen ja nuolen kaulaasi. Suutelen rintojasi, ne ovat upeen isot ja pehmeät. Kaluni tekee syväsukellusta kuumassa pillussasi. Nouset istumaan ja kyykkyyn päälleni. Otat kalun varresta kiinni ja liikutat terskaa klitoriksesi päällä, Hankaat sillä itseäsi. Ohjailet välillä huulille, liikutat sitä niiden välissä ja taas kutitat sen päällä turvonnutta klittaa. Sitten laskeudut sen pitkää vartta alas istumaan, nouset hitaasti ylös niin että terska tulee esiin ja painut taas alas. Täytän sinut kokonaan. Hyväilen sormella klitorista, soitan sitä varovasti kuin mandoliiniä. Se on sinulle liikaa, muutaman naintiliikkeen jälkeen olet valmis ja laukeat voihkien.

- Apuaaa, oihh, iiiiihanaaa, oooh....

Vedän itseni melkein pois sinusta, tartut kalun varteen ja runkkaat ihanasti. Nouset ylös ja jatkat käsityötä kahdella kädellä.

- Kulta näytä kuinka ihanasti laukeat, sanot ja jatkat touhujasi.

Toinen käsi hakeutuu pusseille, puristelet niitä. Levitän jalkojani ja sormesi hakeutuvat pussien taakse hyväilemään.......Jatkat ja pyydän lopettamaan. Otat kalun rintojen väliin. Puristat ne käsin kaluni ympärille ja kehotat naimaan niitäkin. Puristelet rintoja, liikutat niitä kaluni vartta ylös ja alas. Välillä kutitat nännillä terskan päätä ja taas otat kalun rintojen väliin. Tää on mulle kyllä liikaa. Kiihottavan upeat rinnat liikkuvat kaluni ympärillä.....

- Tulee, tuleeeee!!

Kaluni syöksee ensimmäiset spermat kaulallesi ja sykkii lisää rinnoillesi, ohjaat vielä nänninpään kutittamaan terskan päätä ja se saa oman tippansa voiteeksi.

Painaudut viereeni tiukasti ja huohotamme. Vähitellen pulssi laskee ja torkahdamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute