Herkku-puhelin
Työmatkalla
Dr. Feelgood

Vaimoni oli saanut uuden työpaikan sihteerinä konsulttifirmassa. Elettiin marraskuuta ja pikkujoulusesonki oli kuumimmillaan. Firmassa oli kolme osakasta, Pekka, Pera ja Matti, jotka kaikki olivat noin viisissäkymmenissä. Vaimoni oli pirteä vähän alle kolmekymppinen ja jo pelkkä tämä asetelma lupaili huolia minulle.

Vaimoni on runsas, ei lihava, mutta rintaa ja lannetta löytyy kyllä. Kuten jo todettu, pikkujoulukausi oli parhaimmillaan ja osakkaat olivat päättäneet yhdistää työn ja hyvin. He olivat kertoneet konsultoivansa yritystä, jonka toimipaikka oli Tukholmassa ja täten heidän ja tietysti olisi mentävä sinne ja risteiltävä pikkujoulun merkeissä takaisin. Pirre, vaimoni ei ollut tästä kovasti pahoillaan, koska ajatteli hoitavansa jouluostokset samalla. Jos ei Tukholman päässä, niin sitten viimeistään laivalla.

Ja niin marraskuun 23. päivä tuli ja vaimoni lähti hoitamaan työtään risteillen ensin Tukholmaan ja seuraavana päivänä iltalaivalla takaisin. Vaimoni satamaan saatettuani sain kuningasidean lähteä vaimoani vastaan seuraavana päivänä, joten hänen paluumatkallaan olisimme siis samassa laivassa. Lähdin siis risteilemään seuraavana aamuna. Olin onnistunut onkimaan matkan aikana selville, että konsultointifirman nimissä oli vain yksi sviitti paluumatkaksi. Tämä minua hieman kummeksutti, mutta ajattelin että asialle löytyy varmasti jokin looginen selitys, kunhan tapaan vaimoni jälleen.

Tehdäkseni yllätyksestä vielä huimemman pujahdin heidän sviittiinsä siivouksen aikana ja piilouduin paikkaan josta näen hyvin, mutta minua ei ihan suoraan nähdä. Niin vihdoin ja viimein kolme konsulttia tunki ovesta vaimoni saattelemana. Heistä kaikista näki, että lounas ja päivällinen olivat olleet kosteita ja vaimoni oli tavallisen jurrissa. Juuri kun aioin tulla piilostani, näin kuinka Pera kaappasi vaimoni syliinsä takaapäin ja suuteli häntä kaulalle. Hämmentävää? Ei ollenkaan niin paljon kuin se että Peran hoidettujen käsien upotessa vaimoni runsaisiin rintoihin Pekka suuteli Pirreä suoraan suulle, eikä suudelma ollut ollenkaan yksipuolinen. Näin kuinka vaimoni suuteli ahnaasti näitä vanhoja irstaita miehiä ja näin kuinka he kovin kourin kopeloivat vaimoni joka sopukkaa. Astuin esiin ja kysyin kovalla äänellä, mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa! Pirre ja miehet säpsähtivät hetkeksi, kuitenkin osittain toimiaan jatkaen. Pekka oli ilmeisesti löytänyt vaimoni pillun, koska ei malttanut millään lopettaa kourimistaan. Toivuttuaan Pirre sanoi, että tulet nyt messiin vaan, vai mitäs sä luulit tän sihteerin homman oikein olevan. Provosoivasti Pirre asettui minua lähinnä olevan ukon eteen, veti housut nilkkoihin ja ryhtyi imemään puolikovaa vanhan ukon mulkkua täysin rinnoin. Muutkin konsultit jatkoivat toimiaan kuin en olisikaan paikalla ja painuin tietysti mukaan. Sinä yönä Pirre sai niin paljon munaa, kättä ja naintia, ettei ikinä sitä ennen, eikä varmaan enää jatkossakaan... Säännöllisesti hän imee kyllä munaa, niin töissä kun kotonakin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute