Herkku-puhelin
Veikko Nieminen: Osa 2 - Parvekkeella
JK

Risto, Kake ja Veikko viettivät taas miesten iltaa Veikon luona. Ilta sisälti tietenkin kaljaa, lätkää ja pornovideoiden katselemista. Veikko harmitteli surullista kohtaloaan: -En oo saanut kertaakaan sen Hampurin matkan jälkeen. Kake ja Risto mumisivat jotain vastaukseksi, mutta heitä ei paljon Veikon kohtalo kiinnostanut, sillä tv:ssä meni juuri pornoelokuva, jota he katsoivat. Miehet olivat kuitenkin sen verran sivistyneitä, etteivät ne viitsineet ruveta julkisesti kavereidensa nähden runkkaamaan. Kädet olivat kuitenkin taskussa jokaisella, silti he eivät olleet konvinkaan innostuneita: -Tää on ihan paska leffa, onko sulla jotain muuta, Risto sanoo. -No on on, Veikko sanoo ja lähtee olohuoneesta pois omaan huoneeseensa.

Ennen kuin hän katsoo omaan videohyllyynsä hän katsoo ikkunasta ulos. On kevät ja lämmintä, mutta jo tähän kellon aikaan on jo aika pimeätä. Hän on todellakin puutteessa ja miettii itsekseen mistä saisi itselleen pillua. Kuin johdatuksesta hän katsoo naapuritalon parvekkeelle ja mitä siellä näkyykään: nuori nainen on parvekkeella ilman paitaa, siis rinnat näkyvillä. -Voi jumalauta, Veikko miettii ja toivoo että tyttö tekisi jotain muutakin kuin katsoisi taivasta rinnat paljaana, sillä siinä ei ole Veikon mielestä mitään ihmeellistä, onhan hänen 50-vuotias naapurikin ottanut parvekkeella aurinkoa rinnat paljaana. -Tosin kuka ottaisi aurinkoa kun on pimeää. Toivottavasti tytöllä on muuta mielessä, Veikko ajattelee itsekseen. Ja Veikon rukouksiin vastataan, kun tyttö alkaa hieroa omia rintojaan. Hän liikuttaa molempia käsiään: vasemmalla kädellä vasenta rintaa ja oikealla oikeaa rintaa. Äkkiä kuitenkin toinen käsi siirtyy farkkujen nappeihin ja tyttö ottaa pois farkut ja samalla aikaa myös alusvaatteensa ja hänen kätensä siirtyvät hänen alapäähänsä. Veikko mietti, että olisiko nyt mahdollisuus saada. Olisi. Veikko päättää lähteä tuon tytön luokse. Hän ottaa hyllystään kondomit ja pornovideon. Pornovideon hän vie kavereilleen ja sanoo: -Runkatkaa keskenänne, tää meikä lähtee naimaan. Risto ja Kake katsovat toisiaan ihmettyneenä. Veikko lähti paiskoen ulko-oven kiinni.

Hississä hänen ajatuksensa kulkivat vilkkaasti: -Tyttö varmaan luuli, että häntä ei näe kukaan, sillä hän oli ylimmässä kerroksessa. Naapuritalo oli kuitenkin niin paljon matalammalla kuin Veikon talo, että tyttö tuskin tuli ajatelleeksi, että toisesta talosta joku saattaisi tirkistellä. Ulos saavuttuaan Veikko oli niin kärsimätön, että ei viitsinyt kiertää tien kautta ja kiipesi pihoja erottavan aidan yli. Hän katsoi tytön parvekkeelle (vaikka ei nähnytkään siellä nyt mitään) ja sanoi: -Täältä tullan muru.

Talon rapuissa ei ollut onneksi mitään ovikoodeja tai summereita ja ovikaan ei ollut vielä lukossa. Hän juoksi ylimpään kerrokseen, mutta ennen kuin soitti ovikelloa, hänen mieleen tuli ei-niinkään mukavia kysymyksiä: -Mitä jos se ei halukaan munaa. Tai jos sen vanhemmat tai sen poikaystävä on kotona. No, niin Veikko. Kyllä sä uskallat. Veikko painoi ovikelloa. Parinkymmenen sekunnin kuluttua oven avasi juuri tuo, mustatukkainen nuori tyttö kylpytakki päällä. Hän ihmetteli kuka Veikko oli. -Kuka sä oot?, hän kysyi. -Ollaanko sitä puutteessa, Veikko meni suoraan asiaan. -Miten niin?, tyttö sanoi punastuen. -No kun mä näin, että sä runkkasit itteäs tuolla parvekkeella, Veikko sanoi. Tyttö meni nyt ihan punaiseksi. -Voi et, et kai sä kerro kenellekään, tyttö aneli. Nyt Veikko tajusi, että kyseessä on kiltti tyttö. -Hmm. Ehkä en. Jos mä saan antaa sulle, Veikko sanoi röyhkeästi. -Een mä tiiä..., tyttö empi. -No mikset?, Veikko ihmetteli. -No vieraalta ihmiseltä..., tyttö alkoi selittää. -Kuule nyt. Mä haluun pillua ja sä haluut munaa. Sä tarjoat pillua, mä tarjoan munaa, mikä siinä ei kelpaa, Veikko sanoi käskevällä äänensävyllä -Niin, mennäänks tonne parvekkeelle, tyttö sanoi. Nyt Veikko innostui. -Totta kai.

-Mä oon muuten Julia, tyttö sanoi. Hän oli n. 165cm pitkä, mustat aika lyhyet hiukset, B-kupin rinnat ja aivan haluttavan näköinen vartalo. Heti parvekkeelle päästyään Veikko alkoi suudella Juliaa. Julia vaikutti sen verran epävarmalta, että Veikko päätteli kyseessä olevan ensikertalainen. Veikon housujen pullistuma alkoi entisestään koventua ja hän hieroi itseään Juliaa vasten. Hän huohotti kiihkosta. Veikko otti Julian kylpytakin pois ja hän näki ihanat terhakat rinnat jotka sojoittivat Veikkoa kohti. Veikko on aina rakastanut rintoja ja nytkin hän siirtyi suoraan nuolemaan Julian vasenta rintaa ja hieroi kädellä oikeaa. Veikon toinen käsi oli vapaa ja se siirtyi koko ajan kohti Julian alapäätä, josta oli ajettu vain bikinirajat. Julian pillu oli jo nyt kostea ja sieltä virtasi koko ajan lisää ja lisää mahlaa. Veikko siirtyi Julian alapäähän, laittoi kädet pakaroiden taakse ja veti Juliaan itseensä kohti. Hänen kielensä nuoli Julian kosteaa ja haluttavaa alapäätä. Veikko nuoli kielellä Julian klitorista ja tyttö kiihottui siitä niin, että hänen oli pakko huohottaa jo ääneen. -Mä haluun munaa, Julia huohotti.

Julia siirtyi maahan ja Veikko riisui äkkiä itseltään vaatteet pois. Kun Julia näki Veikon pystyssä olevan kalun, hän kauhistui. -Jumalauta onks se noin iso, Julia sanoi. Itse asiassa Veikonhan kalu ei ollut maailman suurin, mutta ehkä ensikertalainen tunsi niin. Veikko laittoi kondomin juhlakalunsa päälle, meni Julian päälle ja alkoi survota kyrpäänsä Julian sisään. Julian immenkalvo meni rikki Veikon ekassa työnnössä. -Voi vittu toi sattuu ihan kauheesti! Julia huusi! Mutta Veikkohan ei tuollaisesta välittänyt. Hän vain painoi ja painoi nopeammin ja koko ajan yhä syvemmälle ja syvemmälle. Julian oli pakko voihkia. Häntä satutti, mutta silti hän nautti tilanteesta. -Ai vittu. Sattuu!, Julia huusi. -Kyllä se ihan hyvin menee, Veikko sanoi ja pureskeli kovakouraisesti Julian rintoja.

Työntö työnnön jälkeen Julian kipu muuttui nautinnoksi. Nyt hän alkoi jo käyttää erilaista sanastoa: -Työnnä, työnnä vielä enemmän. Aah. Veikkoahan vain kiihdytti tällaiset jutut, ja hän entistä kovakouraisemmin painoi Juliaa. -Nyt tulee. Mä haluun maistaa sitä. Julia sai aivan mahtavan orgasmin. Hän kiljui ja huohotti ja puhui rivoja. Veikko ei ollut kuitenkaan tullut vielä, joten hän otti kyrpänsä pois Julian pillusta, otti kondomin pois ja työnsi väkisin kyrpänsä Julian suuhun. -Mmh... Julia yllättyi kun yhtäkkiä hänen suussaan oli paksu kyrpä. Hänen kielensä nuoli Veikon terskaa ja hyvin pian Veikolta tuli ja kaikki spermat lensivät suoraan Julian suuhun, joka nieli kaiken. Kiltti tyttö!

Julia oli hyvin uupunut operaatiosta ja hän lähes nukkui jo. -Sä oot ihana. Jää mun luo yöksi, Julia sopersi. -Sopii, sanoi Veikko ja antoi märän suudelman Julian vitulle. He nukkuivat alasti Julian parvekkeella päällekkäin. Kun Julia oli nukahtanut Veikko katsoi vielä omaan ikkunaansa. Siellä oli Risto ja Keke iloisen näköisinä. He olivat seuranneet koko ajan mitä Veikko oli tehnyt. Veikko näytti heille keskisormea ja jatkoi nukkumistaan.

Aamulla kun he heräsivät, he sisällä panivat toisiaan uudestaan, tällä kertaa takaa päin. Veikon käsi oli Julian lantiolla ja kivekset heiluivat koko ajan Julian takamusta vasten. Julia kysyi haluaisiko Veikko seurustella hänen kanssaan. Kun Veikko sanoi, että hän ei ehdi, Julia suuttui ja käsilaukkua hakaten hääti Veikon pois kotoaan. Sellainen oli Veikon ja Julian tarina.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute