Herkku-puhelin
Avulias vaimoni
Aviomies

Olin jonkin aikaa pyöritellyt päässäni fantasiaa vaimostani toisen miehen kanssa. Otin asian esillekin, mutta vaimoni ei suoranaisesti asiasta ainakaan heti innostunut...ei kuitenkaan täysin ajatusta tyrmännytkään, joten jätin sen ikään kuin kypsymään.

Seuraavanlainen tapahtuma on sittemmin rikastuttanut ja avannut seksielämäämme melkolailla:

Matkustelen työni vuoksi erittäin paljon ja nytkin olin palaamassa kotiin kahden viikon matkalta Atlantin toiselta puolelta. Lennon kuluessa haaveilin vaimoni sylistä ja kaluni seisoi vähän väliä kuin rautakanki. Tiesin vaimoni odottavan samaa, sillä ajoittain Hanne on erittäin halukas ja kiihottuu todella helposti. Kivaa oli siis tiedossa....

Olin reissultani lupautunut tuomaan eräälle hyvälle ystävällemme Juhalle joitain erikoisvalmisteisia Golf-varusteita ja soitinkin hänelle välilaskun aikana olevani tulossa takaisin. Sovimme hänen noutavan vehkeet heti tultuani. Omassa mielessäni oli toive päästä mahdollisimman nopeasti nautiskelemaan Hannen suloista ja ystävämme sanoi olevansa menossa viettämään viikonloppuiltaa kaupungille. Laskeuduttuani Helsinkiin soitin sitten heti Juhalle ja hän lähti kohti kotiamme.

Kotiin tultuani en ehtinyt montaa sanaa vaimoni kanssa vaihtaa, ennen kuin Juha saapui paikalle. Kaivelin hänen golf-kamojaan esille ja juttelimme niitä näitä. Hannen avaama punaviini houkutteli sen verran, että päätin tarjota lasillista myös Juhalle. Asia sopi, sillä 'radalle' hän oli menossa kuitenkin ja voisi jättää autonsa yhtä hyvin eteemmekin. Juha vei mailansa autoon ja palasi lasinsa ääreen. Tarkoituksena oli alunperin vain yhden lasin tarjoaminen, mutta juttua riitti puolin ja toisin. Hannekin tulee hyvin toimeen Juhan kanssa, sillä aiemmin perheemme viettivät paljon aikaa yhdessä ennen kuin Juha erosi vaimostaan.

Uutta pulloa avatessani Hanne tuli seurakseni keittiöön, enkä voinut vastustaa hänen vartaloaan ja hyväilin hieman rintoja samalla suudellen vaimoni niskaa. Hanne huokaisi ja kääntyi vastaten suudelmaani kiimaisesti. Irrottauduimme kuitenkin ja ajattelin Juhan kohta lähtevän... Juoma maistui kuitenkin kaikille ja iloinen hölinä vanhojen juttujen muisteluissa täytti olohuoneen.

Hanne oli laittanut saunan valmiiksi paluutani varten ja oli jo itse ehtinyt siellä käymäänkin. Olin yhä matkan jäljiltä hieman ränsistynyt, joten päätin mennä saunaan. Kysyin Juhalta, josko häntä kiinnostaa saunoa meillä ennen lähtöään kaupungin yöhön. Juha varmisteli ettei siitä olisi haittaa. Sanoin hänen olleen tervetullut, sillä Hanne oli jo saunonut ja tilaa on saunakaverille.

Löylyissä Juha hieman avautui ja kertoi olleensa kohta kuukauden ilman naisen kosketusta. Eron jälkeen oli ollut muutamia seikkailuja, muttei mitään vakavampaa ja nyt Juha keskittyi jälleen työn tekoon. Ajattelin, että kuukausi ilman pillua tuntuu varmaan kidutukselta, etenkin jos on tottunut yhtä kiihkeään menoon kuin oman vaimoni kanssa. Sanoinkin Juhalle, etten itse kestä kunnolla viikkoakaan ilman naista. Juha vastasi ettei ole asiaa juuri edes miettynyt aiemmin, mutta nyt kyllä panettaa kuulemma oikein kunnolla...naureskelimme lauteilla asialle miehiseen tapaan...

Siirryimme pyyhkeet ympärillämme takkahuoneeseen vilvoittelemaan oluiden kera ja jatkoimme jutustelua. Tarjosin Juhalle vielä mojovan whiskypaukun oluen kylkeen. Hanne tuli myös paikalle varsin vetäväksi laittautuneena. Vaimon istahti viistosti Juhaa vastapäätä vartalonmötäisessä kotelomekossa ja istuessaan mekon nouseva helma paljasti näkymän stay-upien pitsireunukseen.

Jutustelimme siinä hetken, kunnes Hanne kysyi Juhan yksityiselämästä ja naisseikkailuista. Juha kertoili ja sanoi ettei viimeiseen kuukauteen ole juuri naisrintamalla ollut onnekas. Vaimoni vilkaisi minua ja kysyi leikillään etteikö sellainen hieman jo haittaa keskittymistäkin. Hanne lisäsi vielä, että ainakin minä alan hääriä ympärillä jo muutaman päivän jälkeen... Juha vastaili hieman hiprakassa asian olevan juuri niin ja siksi olikin menossa kaupungille... Hanne pyysi minua hakemaan uuden viinipullon ja kysyi josko Juhallekin vielä kelpaisi. Ystävämme hyväksyi tarjouksen mielihyvin ja vastaili tarpeen oleva kova...poistuin hakemaan juomaa ja olin varma, että äsken oli ilmassa pientä flirttiä.

Palasin alas viinin ja uusien whiskypaukkujen kanssa. Olin huomaavinani, että Hannen helma oli liukunut hieman ylemmäs paljastaen houkuttelevasti enemmän stay-upien reunaa. Ajattelin itsekseni, että nyt pelataan peli loppuun saakka ja kysäisin leikilläni Juhalta mitä hän pitää vaimostani...olinko tehnyt oikean valinnan. Juha vastasi Hannen olevan seksikäs nainen ja sanoi vielä suoraan, ettei itse ainakaan voisi moista pakkausta vastustaa... Hanne hieman häkeltyi, mutta oli selvästi mielissään saamastaan huomiosta. Tunnelma alkoi olla melko vapautunut. Koska tilanne tuntui melko mukavalta, kysäisin Juhalta haluaisiko hän jäädä viettämään iltaa meille. Hän vastasi ettei halua jäädä tielle, kun olin vasta tullut takaisin matkoilta - ja lisäsi tosiaan suunitelmissa olevan edes jonkinlaista kontaktia toiseen sukupuoleen. Vilkaisin vaimoani ja heitin ettei tässä mitään kiirettä ole...ja voihan sitä onni potkaista täälläkin...

Juha vilkaisi minua ymmällään ja huomasin ilmaan tulleen sähköä. Hannen poskille nousi kevyt puna ja hän nousi mennäkseen WC:hen. Katselimme vaimoni perään ja Juha sanoi Hannella olevan melkoisen upea takamus. Myöntelin ja itse tissimiehenä sanoin, että Juhan pitäisi nähdä vaimoni upeat rinnat. Hanne tuli takaisin ja antoi minulle märän suudelman. Istuessaan hän antoi mekkonsa kohota reilusti paljastaen nyt erittäin seksikkään näyn sukkien pitsireunoista ja paljaasta reiden yläosasta. Puheemme kääntyivät hieman tuhmemmiksi ja jossain vaiheessa sanoin että nyt täytyy laittaa vaatetta ylle, muuten ei enää pyyhe riitä puutetta peittämään. Vaimoni esteli ja sanoi haluavansa hieman silmänruokaa, kun kerrankin kaksi treenattua vartaloa on melkein paljaana esillä. Vain häntä varten. Vastasin, että jos hänellä on silmänruokaa täytyy sitä sitten olla meilläkin. Hanne myönteli ja nousi seisomaan, en ollut uskoa silmiäni kun hän ryhtyi kuoriutumaan mekostaan. Näky oli uskomattoman seksikäs: Vaimoni seisoi edessämme sexyissä alusvaatteissaan ja stay-upit jaloissaan ilman mekkoa. Juha nieleskeli ja yritti peitellä alkavaa seisokkiaan. Itselleni tärähti täysi stondis päälle pelkästä näystä.

Sanoin vaimolleni, ettei ole soveliasta kiusata kahta puutteessa olevaa miestä. Hanne käveli luokseni, suuteli kunnolla ja kysyi miten voisi ahdinkoa helpottaa ja hipaisi samalla pyyhkeen läpi kovana tykyttävää kaluani. Sanoin, ettei pidä olla epäkohtelias vieraille ja käänsin vaimon kohti Juhan tuolia. Hanne lähestyi ystävämme, vilkaisi minua hieman epäröiden kuin lupaa kysyen ja antoi kevyen suudelman Juhan huulille. Näin kuinka Juhan kalu seisoi pyyhkeen sisällä. Hanne siveli Juhan kalua hetken pyyhkeen päältä ja laskeutui sitten polvilleen hänen jalkojen väliin. Hiljalleen Hanne veti Juhan pyyhettä poispäin paljastaen viimein täydessä komeudessaan sykkivän kalun. Hanne vilkaisi minua uudelleen ja veti hitaasti ystävämme kalun vartta kädellään. Näky oli uskomattoman kiihottava - oma vaimoni hieroi yhteisen ystävämme räjähtämäisillään olevaa kalua aivan silmieni edessä ja yllään vain seksikkäät alusvaatteet. Näky oli kuin mistäkin bordellista...tai suoraan omista fantasioistani... Hetken päästä Hannen punatut huulet lähestyivät kovana sojottavaa kalua ja viimein ottivat Juhan tummapuhuvan suuren terskan pehmeään hyväilyyn.

Tässä vaiheessa en voinut vastustaa, vaan runkkailin hiljalleen omaa kivikovaa kaluani katsellessani unelmieni näytelmää. Juha näkyi nauttivan täysin siemauksin vaimoni suusta ja huokaili siihen malliin, että tiesin huipun olevan jo lähellä. Hanne lisäsi löylyä, nyt runkkailemalla piinallisen hitaasti Juhan suurta melaa ja puristeli raskailta näyttäviä täynnä olevia pusseja. Tiesin Hannenkin olevan täydessä kiimassa, kun kuulin hänen kehuvan Juhan suurta kalua ja kuinka hän haluaa saada ystävämme laukeamaan... Juha ei moista kauaa enää kestänyt vaan karjahtaen ampui lastinsa useana ryöppynä vaimoni käsille ja varatalolle...spermaa tuntui riittävän aivan tolkuttomasti, sillä Hannen oli yltä päältä sen peitossa. Meinasin itsekin laueta pelkästä näkymästä: oma vaimo polvillaan toisen miehen jalkojen välissä ylävartalo sotkussa vieraasta spermasta....

Juha soperteli jotain kuinka hyvältä pitkästä aikaa tuntui naisen käsittely ja alkoi pyydellä anteeksi nopeaa laukeamistaan. Juhan suurehko kalu oli yhä aivan täydessä seisokissa, eikä ollut merkkiäkään sen laantumisesta. Hanne tokaisi, ettei asiaa tarvitse pyydellä anteeksi ja lipaisi vielä ystävämme kivikovaa kalua. Vaimoni lisäsi vielä, ettei taida olla Juhakaan vielä ihan valmis... Tässä vaiheessa vedin vaimoni seisomaan ja suudeltuani häntä ehdotin, että siirtyisimme kaikki makuuhuoneen puolelle.

Makuuhuoneessa aluksi yhteistuumin Juhan kanssa riisuimme vaimoani hyväillen rintaliivit ja stringit. Ohjasin kiimasta vapisevan vaimoni sängylle levittäen samalla reidet auki, Hanne oli selvästi kiimaisempi ja märempi kuin koskaan. Kosteus oli levinnyt jo reisille saakka ja ryhdyin kiusaamaan vaimoani lisää kielelläni. Usean vuoden kokemuksella tiedän mistä hän pitää, joten kauaa ei kestänyt kun Hannen tuttu voihkinta voimistui. Juha leipoi ja imi vaimoni rintoja minun nuollessa kiimasta turvonnutta pillua. Hetken päästä siirryin lirputtelemaan nöpöttävää klitorista ja se sai vaimoni vartalon räjähtämään valtavaan orgasmiin. Nostaessani päätäni vaimoni jalkovälistä näin Juhan olevan kiihkeässä kielisuudelmassa Hannen kanssa jyhkeä kalu täysin valmiina.

Siirryin itse hieman ylemmäs ja nuoleskelin vaimoni rintoja hyväillen samalla hänen odottavaa pilluaan. Olin huumaantua omasta kiimastani kuullessani vaimoni suusta: 'nyt haluan tuntea kunnon kalun sisälläni...kumpi teistä tulee ensin?' Juuri tästä olin fantasioinut todella kauan ja nyt se oli käymässä toteen. Voin vannoa meinanneeni oikeasti laueta pelkästä ajatuksesta, kun tajusin tilanteen todellisuuden. Upeaa. Juha vilkaisi minuun ja tein eleen hänelle tarjotakseni vaimoani pantavaksi. Hän katsoi kiimaisella katseella vaimoani ja nousi tämän reisien väliin suuri kalu tanassa. Hanne otti kiinni Juhan kalun paksusta varresta ja ohjasi sen pillunsa huulille. Näky oli edelleen huumaava: hiljalleen Juhan suuri kalu painui oman vaimoni pilluun siinä silmieni edessä. En voinut enää koskea kaluuni, sillä tiesin laukeavani muuten.

Hanne oli täysin muissa maailmoissa nauttiessaan Juhan kalusta. Vaimoni uikutti hiljalleen ystävämme suuren kullin kirnutessa pillun perukoilla saakka. Juha kuiskutteli kuinka hyvältä vaimoni pillu tuntuu ja kehuskeli samalla tämän rintoja. Itse kuuntelin kuin transsissa kuinka Hanne kehui ystävämme suurta kalua pyysi tätä ottamaan hänet oikein kunnolla. Siirryin lähemmäs ja ryhdyin hyväilemään vaimoni rintoja, kun hänen ääntelystään tiesin orgasmin olevan tulossa tuota pikaa. Sitten vaimoni laukesi valtavalla voimalla melkein suoraa huutoa päästäen vartalo väristen ystävämme kalua vasten. Näkymä oli parempi kuin kaikki näkemäni pornoleffat yhteensä, aivan mielettömän kiihottavaa. Juha hidasti tahtia ja sanoi haluavansa tulla vaimooni takaa. Hanna nousi kontalleen ystävämme eteen tarjosi auliisti pilluaan tälle. Juha asettautui Hannen taakse ja ryhtyi painautumaan jälleen vaimoni kuumaan, liukkaaseen pilluun. Hanne nautti jälleen täysin siemauksin ystävämme isosta aseesta sisällään ja itse hieroin samalla vaimoni klitorista. Juha alkoi olla lähellä omaa huippuaan ja ilmoitti tulevansa kohta. Vaimoni pyysi ystäväämme ampumaan kaikki sisälleen ja puski takapuoltaan otettavaksi oikein kunnolla. Näin hyvin kuinka Juhan kivekset ensin vetäytyivät aivan kalun tyveen, ennen kuin murahtaen ryhtyi pumppaamaan isosta kalustaan suurta spermalastiaan syvälle vaimoni pillun uumeniin. Ystävämme orgasmi tuntui kestävän ikuisuuden ja spermaa alkoi tulvimaan Hannen pillusta jo uloskin. Juha vetäytyi hiljalleen vaimostani ja suudelleen nousi sängystä seisomaan. Nyt oli Juhankin kalu jo löystymään päin, omani seistessä vielä kuin rautakanki.

Ystävämme sanoi jättävänsä meidät omaan rauhaamme ja suunnisti saunaan pesulle. Hanne kääntyi selälleen ja levitti reitensä avoimiksi. Sitten vaimoni kysyi olinko nauttinut näkemästäni ja hiveli auki nussittua spermaista pilluaan...olin pakahtua kiimaani. Fantasiaani oli aina kuulunut oman vaimoni liukkaille pääseminen ja nyt silmieni edessä kiilteli varsinainen cream pie. Tiesin, etten kestäisi kauaa, joten halusin herkutella näytelmällä vielä hetken. Vaimoni jatkoi kiihottamistani kuiskien kuinka hyvältä oli tuntunut toinen mies ja kuinka hyvältä oli tuntunut kun toisen miehen iso kalu laukesi hänen sisälleen. Suutelin vaimoani ja hän ryhtyi vetämään minua päälleen. Tunsin kuinka Hanne kuin kokeillen painoi hieman hartioistani alaspäin...tunsin kuin sähköiskun kun tajusin vaimoni haluavan minun vielä nuolevan pilluaan toisen miehen kalun jälkeen... Kiimani oli valtava kun hitaasti kuin epäröiden lähestyin suullani oman vaimoni pillua. Hanne ohjasi nyt päättäväisin ottein päätäni ja viimein tunsin pillun kielelläni. Tunne oli täysin huumaavan epätodellinen ja kauaa en ehtinyt kielelläni Hannen pillussa vierailla kun vaimoni laukesi todella hurjaan orgasmiin. Nostin pääni Hannen jalkovälistä ja hän veti minut kunnon suudelmaan.

Samalla tunsin aivan mielettömän tunteen kalullani, kun nyt täydellisen liukas ja kunnolla nussittu pillu tuntui sitä vasten. Räjähdysaltis kaluni soljahti vaivatta sisälle ja ryhdyin varoen liikkumaan. Vaimoni silitteli kylkiäni raukean oloisena ja kuiskutteli edelleen korvaani kuinka hän nautti toisesta kalusta - tietäen täysin kuinka nuo puheet minua kiihottavat. En ollut osannut yhdessäkään fantasioistani kuvitella lähellekään, kuinka kiihottavalta tuntui työntyä oman vaimoni vieraasta spermasta liukkaaseen pilluun. Tunsin kuinka oma lastini oli lähtemäisillään liikkeelle ja viimeinen niitti laukeamiselleni oli kun vaimoni kysyi nautinko oman vaimoni jälkiliukkaasta pillusta. Tunsin räjähtäväni ja orgasmini kesti ikuisuuden, luulin selkärankani sulavan...

Hetken päästä havahduimme, kun Juha huikkasi ovelta olevansa tekemässä lähtöä. Moikkasimme ja kiitimme upeasta kokemuksesta. Juha puolestaan kiitteli 'vieraanvaraisuudesta' ja sovimme asian luottamuksellisuudesta...samalla sovimme, että voisimme kenties sopivan tilaisuuden tullen ottaa uusinnan. Vielä ei tuo ole toteutunut, mutta eiköhän tässä kevät taas tee tehtävänsä...

Palautettakin saa antaa...itse suosittelen kuviota kaikille. Antaa mielettömästi potkua avioseksiin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute