Herkku-puhelin
Vaimoni ottaa
Aisankannattaja

Olen vaimoni orja, joten toisin sanoen vaimoni on Valtiattareni.

Helsingissä asuessamme Valtiattareni kävi tasaisin väliajoin panettamassa itseään isokullisten neekerien kanssa. Kotiin tultuaan Valtiattareni istui orjansa kasvojen päälle nuolettaen spermaa valuvan pillunsa puhtaaksi. Orjan pienellä kullilla ei ollut Valtiattaren pilluun mitään asiaa, koska se ei tuo mitään tyydytystä Valtiattarelle.

Muutimme puoli vuotta sitten ulkomaille. Valtiattareni on ollut innoissaan. Nyt hän saa uusia isokullisia miehiä sisälleen. Hän muistelee edelleen lämmöllä ihania kulleja Helsingissä. Itse asiassa hän on käynyt yksin lomalla Helsingissä ja kertoo palatessaan saaneensa sen verran isoa kullia, että jaksaa olla hetken aikaa pienikullisen orjan kanssa.

Valtiattareni on myös tunnustanut, että hänellä on ollut seksisuhde vanhan poikakaverinsa kanssa pitkään seurusteluaikanamme, koska orjan pieni kulli ei tyydyttänyt hänen halujaan. Valtiattareni oli nauttinut monet kerrat, kun orja oli nuollut hänen pilluaan ja ihmetellyt valkoista "limaa" hänen pillussaan. Orja oli nuollut tietämättään vieraan miehen spermaa jo tuolloin.

Valtiattareni on asettanut hänet tyydyttävän kullin minimimitoiksi 20cm pituutta ja 5cm paksuutta.

Hän on määrännyt orjan kirjautumaan täällä ulkomailla paikalliseen sex-deitti forumiin ja hakemaan hänelle sopivaa seksiseuraa. Tällä hetkellä orja on löytänyt 30 -vuotiaan palomiehen, jonka kulli on 22cm pitkä ja ympärysmitta on 18cm. Valtiatar on ilmoittanut hyväksyvänsä ehdokkaan.

Valtiatar on sopinut palomiehen kanssa tapaavansa lähiaikoina hänen luonaan, jolloin orja saa katsella Valtiattaren naimista web -kameran välityksellä. Saatuaan tyydytyksen Valtiatar tulee takaisin kotiin ja orjan on nuoltava Valtiattaren pillu puhtaaksi. Mahdollisesti orja saa ruiskuttaa spermansa Valtiattaren tisseille, jonka jälkeen orja saa nuolla Valtiattaren tissit puhtaaksi omasta spermastaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute