Herkku-puhelin
Sairaalassa 2
Adidas81

Kaverini oli joutunut sairaalaan katkaistuaan nilkkansa ja olin matkalla sairaalaan kukkapuskan kanssa. Pitäähän kaveria jotenkin piristää. Kaverini huonetta jouduin tiedustelemaan neuvonnasta ja lopulta sinne sitten vielä löysinkin.

Juttelimme niitä näitä, emmekä huomanneet miten aika kului nopeasti. Päätin lähteä takaisin kotiin ja toivottelin pikaista paranemista. Kävelin käytävää pitkin ajatuksissani ja sitten se tapahtui törmäsin nimittäin maailman kauneimpaan sairaanhoitajaan.

-Sori, mä en yhtään huomannu ku olin niin ajatuksissani, totesin hänelle. -Ei se mitään, sellasta sattuu, vastasi tuo seksikäs pakkaus.

Ikää hänellä ei voinut olla kuin korkeintaan vähän yli 20 vuotta. Hän oli taivaallisen kaunis, siro, vaalea ja hänellä oli suorastaan anelevat siniset silmät. Hän kulki ohitseni ja hymyili minulle. Katselin hänen peräänsä. Hän näytti uskomattoman seksikkäältä valkoisessa polvipituisessa sairaanhoitajan mekossaan. Hänen säärensä olivat täyteläisen pyöreät ja pyöreä peppu keinahteli seksikkäästi hänen kävellessään.

Mahtaakohan hänellä olla pikkuhousuja mekkonsa alla, tuumailin.

Yhtäkkiä hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen. Hätkähdin hereille tästä ihanasta näystä ja nolostuin kun olin ahminut häntä silmilläni.

-Onko sulla joku hätänä, hän tulee kysymään. -Ei tai siis kaikki on ihan hyvin. -Miks sä sitte edelleen seisot siinä -No ku mä vaan tai mä vaan katoin että sä olet helvetin hyvännäköinen hoitsu. -Ai jaa, kiitti. Mä en pitkään aikaan olekaan kuullut tota.

Hoitsulla on mekossaan pari ylänappia jäänyt auki ja voin vaan kuvitella miltä nuo ihanan pyöreät rinnat tuntuisi käsieni alla. En voi enää vastustaa mulla alkaa seisomaan väkisin. Miksi mulle käy aina näin!

-Mulla olis tässä ruokatunti, hoitsu toteaa.

-Niin mitä sitten

-Ajattelin vaan, että oltais voitu mennä vaikka kahville yhdessä.

No totta kai minä suostun sen enempiä empimättä. Kaluni vaan ei ole tajunnut tätä tilannetta vaan se pyrkii housuistani ulos keinolla millä hyvänsä. Alan jo tuntea housuissani pientä kipua, sillä olen melko hyvin varustettu nuori mies.

Menemme hissiin ja valitsen aulakerroksen.

-Onko sulla jotenki vaikee olla ku kävelet niin huonosti, hoitsu kysyy. -Ei ku mulla...

Mitähän minä taas olen selittämässä.

-Seisooko sulla kysyy hoitsu

Nolona tunnustan, että näin on. Mutta kerron myös etten voinut sille mitään kun kiihotuin hoitsun nähdessäni.

-Pitäskö mun sitte sairaanhoitajana hoitaa se kuntoon, kysyy kaunotar.

-Siis tarkotatko sä että

-No jos kalu alkaa seisomaan niin mitä muita keinoja sen korjaamiseksi voi olla?

Hoitsu alkaa avaamaan mekkonsa nappeja ja minä pysäytän hissin. Riisun vaatteita päältäni ja katselen samalla kun hoitsuni ottaa mekkoaan pois.

Uskomatonta! Hänellä ei todellakaan ollut pikkuhousuja mekkonsa alla. Hän seisoo edessäni täysin alastomana. Lopulta saan myös itse kaikki vaatteeni pois ja kullini kasvaa täyteen uljaaseen kokoonsa.

-Onpa sulla iso, kehaisee hoitsu.Hän laskeutuu polvilleen eteeni ja ottaa kullini suuhunsa. Hän alkaa imeä kiimasta liukasta kaluani. Hän imee posket lommoilla ja pelkään tulevani hänen suuhunsa mikäli vauhti on noin kova. Hän päästää lurps-ääniä suustaan ja suupielet kimaltavat kullini kiimanesteistä.

Sitten hän lopettaa ja nousee ylös. Tunnustelen sormillani hänen pilluaan ja huomatessani, sen olevan aivan läpimärkä päätän maistella hänen ihanaa pilluaan. Asetun lattialle selälleni ja hän tulee päälleni 69 asentoon. Alan nuolla hänen ihanaa pilluaan ja hän puolestaan imee kulliani.

Pillu maistuu ihanan kitkerälle kiimalle. Mieleeni tulee inkivääriolut. Tämän pillun maku on suorastaan taivaallinen. Yritän työntää kieleni niin syvälle kuin vain saan. Haluan saada tätä makua suuhuni niin paljon kuin mahdollista. Hyväilen hänen klitoristaan ja sen seurauksena hän alkaa vapista päälläni. Mahlaa valuu kasvoilleni kun nuolen pillua raivokkaasti. Hoitsu imee kulliani ja tunnen miten hän ottaa sen syvälle suuhun ja välillä voihkaisee seksikkäästi.

Imemme toisiamme jonkin aikaa ja sitten päätämme tehdä muutakin mukavaa.

-Nussi mua perseeseen, hoitsu ehdottaa.

Jonkin verran yllätyn tuosta ehdotuksesta. Hän kääntyy selin minuun ja tarttuu hissin reunoilla oleviin kahvoihin kiinni. Hän kyyristyy eteeni ja olen aivan haltioissani. Hieron liukasta kulliani hänen peräaukkonsa ympärille ja kokeilen aluksi työntää peukalolla. Perse tuntuu niin tiukalta että tunnen jo huimausta. Hoitsu tuntuu nauttivan jo peukalostakin perseessään. Mitenkä kullini mahtuukaan noin tiukkaan perään

Asetan kullini peräaukolle ja vähitellen työnnyn hänen kiimaiseen persereikään.

-OIIIIIH! Nussi mua perseeseen kunnolla!! Anna mulle kunnon orkut! hoitsu huutaa.

Nussin häntä perseeseen jonkin aikaa ja hän nauttii siitä todella. Sitten päätän lopettaa, etten laukeaisi vielä. Tiukassa reiässä on aina se vaara ja varsinkin jos on kiimassa näinkin paljon. -Kai sä syöt pillereitä, kysyn. -Syön.

Niinpä työnnän kullini hänen valuvaan pilluunsa takaapäin ja tunnen miten se uppoaa tähän niin ikään tiukkaan ja läpimärkään pilluun niin syvälle kuin saan.

-AAAH! Sun pillu on niin tiukka!

Nussin häntä pilluun ja tunnen miten kullini paisuu aina vaan suuremmaksi. Hoitsu huutaa ja vapisee minun naidessa hänen ihanaa pilluaan. Itseänikin heikottaa aina vaan enemmän ja haluaisin päästää spermani tämän pillun sisään välittömästi! En ole edes laskenut miten monta kertaa hän on jo saanut orkut.

Vedän märän kullini pois hänen pillustaan ja kerron laukeavani kohta. Hän asettuu jälleen polvilleen eteeni ja alkaa imeä tulipunaista kulliani voimakkaasti. Samalla hän runkkaa sitä toisella kädellä ja toisella hyväilee tennispallon kokoisia pallejani. Tulen yleensä hulluksi kun joku hyväilee niitä. En voi pidätellä enää

-Aiiiih mä laukeen!

Kullini ampuu spermat hoitsun suuhun ja tuntuu, että sitä tulee koko ajan. Olin niin kiimassa, ettei sperman tulo tunnu loppuvan ollenkaan. Aina vaan kihelmöi. Spermaa on hoitsuni poskilla ja suusta valuu leukaa pitkin rinnoille. Hoitsulla on suu täynnä spermaa ja hän nielee sen kaiken.

Olen aivan poikki ja niin näkyy olevan hoitsukin. Hän nuolee kullini päästä vielä spermat ja minä puhdistan hänen kasvonsa ja rintansa jo valmiiksi tahmeilla alushousuillani. Pukeudumme ja hän kampaa pitkät vaaleat hiuksensa. Kummallakin posket punertaa.

Painan hissin jälleen liikkeelle ja kiitän ihanaa hoitsua hyvästä hoidosta. Suutelemme vielä kiihkeästi ja sitten hissi saapuu aulakerrokseen. Sovimme, että tulen huomennakin katsomaan kaveriani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute