Herkku-puhelin
Työvoimatutkimus
sanneli

Kalustetestauksestamme oli kulunut pariviikkoa ja sinä aikana emme olleet Hannan kanssa jutelleet asiasta, tavatessa hymyilimme hieman hämillämme. Terhikään ei ottanut asiaa puheeksi, mutta yleensä kun saavuin samaan huoneeeseen hänen kanssaan hän risti säärensä ja alkoi heiluttamaan jalkaansa ja monesti hymyili viettelevästi minulle. Eräänä päivänä Terhi kutsui minut huoneeseensa "Sanna kulta" hän aloitti "meidän yrityksessämme on työ voimatutkimus käynnissä ja sinun pitäisi viedä nämä paperit neukkariin, tulepa katsomaan" jatkoi hän ja viittasi minut vierelleen pöydän taakse. Astuin johtajattaremme viereen ja muisto hänen polvestaan hieromassa mulle orkkua nosti kevyen punan kasvoilleni. "Onpa kaunis asu sinulla" lausui Terhi ja oikeassa olikin, mulla oli laivastonsininen jakkupuku polvimittaisella hameella, ohuet mustat sukat, ja uudet polvimittaiset stilettikorkosaappaat, ja jos totta puhutaan, olin alkanut olla töissä jatkuvasti ilman pikkuhousuja, ihan vaan kaiken varalta. "Mitä näistä pitäisi tietää?" kysyin Terhiltä kun kumarruin hänen viereensä ja tunsin hänen parfyyminsä makean tuoksun. "Ihan vaan nämä yleiset periaatteet" vastasi hän, ja samalla tunsin kuinka johtajattareni käsi siveli varovasti polvitaivettani ja alkoi samalla hitaasti nousta sukan verhoamaa reidensisäpintaa ylöspäin. "No enköhän minä selvi…aah" vastaukseni loppu sekosi, kun hänen kätensä ohitti sukansuun ja siirtyi välittömästi tunnustelemaan pilluani uteliaan ahnaasti. "Mmm, meillähän oli viimeksi ihan mukavaa eikös vaan?" sanoi hän ja jatkoi" vaikken ehtinytkään nussia sinua ollenkaan, mutta sehän me voidaan korjata, eikö?" ja samalla tunsin kuinka hän levitti parilla sormella huuliani ja etsi jo paisuvan klittani yhdellä. "Jooooh mm tott kaiih!" sain henkäistyä vastaukseksi kun Terhi sujautti yhdensormen hiukkasen kostuneeseen pilluuni, "Mutta Sanna, sinähän olet kiimainen narttu" nauroi Terhi ja alkoi liikuttamaan sormeaan sisälläni" menepä nyt viemään nämä paperit ennen kuin innostun liikaa "hän sanoi ja veti kätensä pois hameeni alta ja pisti pillumehuistani kiiltävän etusormensa punaisten huuliensa väliin ja imi sitä "Mmm sinä maistut ihanalta Sanna, no mene mene" sanoi hän kun koitin soperrella jotain vastaukseksi kun keräsin paperit, ja oikaisin hameeni. Astuessani ulos Terhin huoneesta tunsin miten pilluni vieläkin sykki hänen sormensa jäljiltä.

Hieman sekavissa tuntemuksissa kävelin neukkarin ovelle ja astuin sisään, "Huomenta" sanoin ja katsoin huoneeseen "Huomenta" vastasi vaalea nainen joka näytti karanneen 80-luvulta. Ikä ehkä viiskyt, pitkät vaalennetut hiukset, tosi hoikka ehkä 160 senttiä pitkä, paloauton punainen jakkupuku, hame mini mittaa, valkoiset sukat ja saman punaiset polvimittaiset saapikkaat. "Minä olen Kerttu" hän jatkoi" ja tässä on Maija "ja esitteli vieressään istuvan bruneten, joka myöskin oli jotenkin kasarihenkinen, ei ehkä niin pitkät hiukset, mutta tosi raju permis, ehkä 40v, 170cm, kauniit sirot kasvot, yllään hänellä oli musta villasekoite mekko, vaaleat sukat ja mokkaiset merirosvosaappaat. "Sinä olet varmasti Sanna" sanoi Maija matalalla äänellä "Terhi sanoi että olet meidän apunamme tänään" jatkoi hän hymyillen. "Minulla on tässä jotain papereita jotka Terhi lähetti" sanoin ja laskin pinkan pöydälle. "Varmastikin ne ovat tärkeitä mutta tulisitko ensin katsomaan näitä lukuja ja kertoisit mielipiteesi" Kerttu sanoi ja astuin hänen viereensä lukuja tutkimaan. "Tiedätkö että nykyään näkee tosi harvoin noin asiallisesti pukeutunutta nuorta naista" Kerttu sanoi ja vilkaisin häntä ja ynähdin kiitokseni" onko sinulla poikaystävää? "kysyi Maija. "Ei, miten niin?" vastasin, ja aloin ounastelemaan millaista apua Terhi oli luvannut näille naisille. "Olemme vain saaneet oikeaa tietoa" vastasi Kerttu nauraen, ja laski kätensä lanteilleni. "Itse asiassa Terhi kertoi meille kalustotestaamisesta" hän jatkoi "ja nyt tehdään työvoimatutkimus" hän sanoi tarttuen tiukasti käsivarteeni ja johdatti minut pöydän vierelle. Olin yllättynyt tämän pienen naisen voimista, kun hän komensi "Nosta toinen jalkasi tuolille". En voinut kuin totella ja tunsin kuinka Kerttu nosti hamettani ylemmäs, että jalkani nousisi helpommin. "Oho mikä narttu" sanoi Maija iloisesti "ei edes pikkuhousuja" ja kyykistyi alleni, tarttuen molemmilla käsillä pakaroihini ja alkoi muitta mutkitta nuolla jo valmiiksi herkkää pilluani. "Mmmh ei älkää"ynisin vastalauseeksi, mutta Maija vastasi nauraen "miten niin ei, sähän oli jo valmiiksi märkä" siinä oli kirotun vinha perä, ja kohta olin vielä märempi kun tämä työvoimatutkija jatkoi taitavaa nuolemista.

Olin jo nousemassa orgasmikukkulan mäkeä, kun Kerttu keskeytti meidät "No Maija rupeeko pikkuinen olemaan valmis" kysyi hän ja katsoin häntä, pelkät valkoiset stay upit, saappaat ja mahtava tekokyrpä jonka hän oli vyöttänyt uumalleen. "Eiköhän tämä jo ole" vastasi Maija suupielet kiiltäen kiimanesteistäni. "No sitten tule tänne" komensi Kerttu ja istuutui tuolille "Nyt pääset ratsastamaan kullillani, sä varmasti pidät siitä" jatkoi hän naureskellen ja vapisevin jaloin kävelin Kertun eteen, käännyin ympäri samalla hän tarttui lanteisiini ja veti minut lähemmäs. Vaatteitani he eivät ehtineet ottaa pois, vaan Kerttu rullasi hameeni lopullisesti vyötärölle, samalla tunsin miten suuri tekokyrpä ohjattiin turvonneille huulilleni. "Noiin" sanoi hän ja veti minua alaspäin, ja tunsin miten pilluni antoi hitaasti myöten hänen mahtavalle aseelleen. Olin melko hankalassa asennossa kun kyykistelin hajareisin Kertun dildon päällä, joten hän pystyi vaivatta hallitsemaan liikkeeni. "Oioi, se liian isoiikh" kirkaisin kun Kerttu työnsi aseensa pohjaan ja istahdin hänen nylonin verhoamille reisilleen. "Pidä kiinni, nyt mennään "Kerttu hihkaisi ja aloitti pumppaamisen lantiollaan, koetin myötäillä parhaan kykyni mukaan. Maija kumartui eteeni ja alkoi samalla nuolemaan klittaani. Olin seitsemännessä taivaassa näiden naisten käsittelyssä. Hengitykseni muuttui tiheämmäksi ja kirkaisuja karkasi huuliltani tiheämmin ja Kerttu luki tilanteen oikein kiihdyttäen tahtia. Ylös alas liuin hänen dildollaan Maijan ahkera kieli samalla tiukemmin vitullani, samassa vartaloni jäykistyi huuliltani purkautui pitkä valitus kun laukesin Kertun kullille.

"Työvoima tutkimuksen eka osio on läpäisty" nauroi Maija kun Kerttu rauhoitteli työntöjensä tahtia pillussani". Mutta tärkein on vielä edessä" sanoi hän ja alkoi riisua vaatteitaan: Maija jätti ylleen vain sukat ja saapikkaat sekä alkoi asetella vyötärölleen vähintään yhtä iso kullia kuin Kertullakin:" Eiköhän mennä tähän pöydän viereen" Kerttu sanoi hymyillen ja auttoi minut tutiseville jaloilleni" Sanna tarvitsee selvästi jatkotutkimuksen" lisäsi hän riettaasti nauraen. Kerttu asettui istumaan pöydän reunalle, oikeastaan puoli istuvaan asentoon ja Maija ohjasi minut selin kohti häntä "Tämä tulee olemaan hauskaa" naurahti Maija, kun samalla tunsin Kertun tarttuvan vyötärööni takaapäin ja nostavan minua syliinsä Maijan auttaessa reisieni alta, jalkani eivät enää koskeneet lattiaan kun nämä naiset olivat saaneet minut Kertun lanteille. "Mitä ihmettäÄÄÄGH" parkaisen kun Maija alkoi sovittaa Kertun pillumehuistani liukasta dildoa pyllyreiälleni. Vastaan rimpuilu ei auttanut kun Kerttu tarttui tiukemmin lanteisiini ja alkoi samalla pumppaamaan lantiollaan varovasti edes takaisin. Kerttu näykki kaulaani ja hitaasti työntö työnnöltä hänen kullinsa painui pyllyyni. Tilanne oli melko tukala ja sopertelin jotain sekavaa että he lopettaisivat. Aneluni kuitenkin herättivät näissä ladyissä lähinnä hilpeyttä ja Maija nosti jalkani kohti kattoa polvien alta luvaten "Nyt sua pikku lutkaa nussitaan!": Ohjaten samalla oman tekokyrpänsä turvonneelle vitulleni työntäen sitä varovasti sisääni. "IIIIKH IIIIIKGRH!!!" kirkaisin kun Kerttu oli saanut samaan aikaan paalunsa pyllyni sisälle lähes kokonaan, niin että istuin oikeastaan pakaroitteni varassa hänen sylissään, Kerttu kannatellen minua kainaloiden alta, Maija nostaen jalkojani polvista niin että olin näiden naisten ja heidän mahtavien dildojensa armoilla. "Nyt tulee tupla gutaa" kikatti Maija kun aloitti rajut työnnöt, hetken aikaa Kettu ja Maija olivat eri tahdissa , mutta sitten kullit alkoivat liukua sisälleni tasatahtiin. Olin haljeta ja yht aikaa niin kiimassa että pilluni valui mehuja "TULLEEH TULLEEE!" Huusin suoraa huutoa ja näin miten uudet saapikkaani sätkyttelivät Maijan sivulla villisti kun saavutin toisen huippuni. Hitaasti nämä naiset hiljensivät tahtia ja Kerttu sanoi: "Terhi kertoi mistä sä erityisesti pidät" työntäen minut ylös ja lähes heti veti minut ristitylle polvelleen istumaan. "Ei enäänhh" parkaisin tahdottomasti kun Kerttu alkoi hyppyyttää minua polvellaan samalla heilutellen säärtään ylös alas, niin liukas nylonin verhoama polvi hieroi piinattua vittuani syvältä. "Narttuhan tulee vielä kerran" Maija nauroi kun laukesin vavisten Kertun polvelle. "Kyllä, mutta nyt on aika siirtyä tutkimuksessa eteenpäin, sinä voit mennä" sanoi Kerttu "mutta pyydäpä keskuksesta Hanna niminen tyttö tänne seuraavaksi" jatkoi hän kun oioin hamettani kädet tutisten" Ja tyydyttihän tutkimus sinua?" nauroi Maija" Toki toki" sopertelin ja yritin suoriutua äkkiä ulos ennen kuin lisätutkimukset alkaisivat. Hieman vahingoniloisena kävin pyytämässä Hannan neukkariin, ja kun sattumalta jäin oven taakse kuuntelemaan, niin Hannan kimeät ja kiimaiset kirkaisut varmistivat että keskusneitomme osallistui samaan tutkimukseen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute