Herkku-puhelin
Pikkulomalla
Juha

Joudun silloin tällöin työni puolesta matkustelemaan kotimaassa. Oltuani riittävästi erään hotelliketjun asiakkaana sain henkilökohtaisen lahjakortin, viikonloppuloman sen ketjun hotelliin mihin vain Suomessa, kaksi yötä kahdelle hengelle valitsemassani hotellissa. Ehdotin vaimolleni Minnalle, että pitäisimme pienen loman kahdestaan, eihän niitä liikaa ollut. Päätimme suunnata Tampereelle, kävisimme ostoksilla ja tapahtumissa pitkästä aikaa kahdestaan, lapset saatiin hoitoon isovanhemmille. Olemme 30+ ikäisiä, itsestään huolta pitävä aika keskiverto pariskunta. Seksielämämme on tyydyttävää mutta ainahan pieni sytyke on paikallaan.

Perjantaina pakkasimme tavarat ja veimme lapset hoitoon. Stressaavan iltapäivän jälkeen tunnelma lähti vapautumaan moottoritiellä, juttelimme arkisista asioista, lasten tapahtumista ja sen sellaisesta. Hotellilla asettelimme tavarat paikoilleen ja päätimme lähteä konserttiin, jonka olin netistä valmiiksi bongannut. Vaimoni Minna pukeutui pitkään, kaikki oli viimeisen päälle, mustaa pitsikoristeista alusasua myöden. Parfyymien tuoksu täytti hotellihoneen, ja viimein pääsimme radalle. Konsertissa otimme muutaman drinkin, ajattelin jo mitä illalla voisi tapahtua, olin pyytänyt Minnaa ajamaan pillukarvansa harvinaisen tilaisuuden vuoksi, ja en voinut pitää ajatuksiani pois pitsien verhoamasta pillusta vaikka bändi soittikin hyvin. Kiehnäsin itsenäni Minnaa vasten ja ajattelin mitä kaikkea kivaa voisimme rauhassa tehdä. Naidessamme puhun usein Minnalle tuhmia, koska hän selväsi kiihottuu siitä. Puhumme erilaisista fantasioista, joissa useimmiten touhusimme kahdestaan, erilaisten hankkimieni seksilelujen parissa. Välillä fantasioissamme on nuori nainen, jota nuolemme vuorotellen ja pidämme lelunamme. Kuitenkin olen huomannut, että parhaiten vaimoni pillu kostuu, jos kuiskin hänen korvaansa tarinoita, joissa kanssamme touhuaa toinen mies. Tätä hän ei ole myöntänyt, eikä ole tunnustanut että se olisi fantasiaa kummempi haave.

Bändin jälkeen ravintolassa soitettiin tanssimusiikkia. Minna oli villillä tuulella, pyöritti mustien suorien housujen verhoamaa peppuaan aika estottomasti. Tosin kovin moni ei sitä huomannut liki täydessä paikassa, jossa nuorten naisten perseitä riitti minunkin ihasteltavakseni. Tanssimme, joimme ja juttelimme kahdestaan, kunnes Minna kävi naisten huoneessa. Kävin sillä aikaa hakemassa pari juomaa tiskiltä, ja törmäsin puolituttuun Kimiin, jonka olin futisturnauksessa tavannut. Vaihdoimme normaalit ”mitä mies” –tyyppiset kommentit, ja palasin pöytään drinkkien kanssa.

Pöydässä kerroin Minnalle tavanneeni Kimin, ja eipä aikaakaan kun Kimi kulki eksyneen näköisenä pöytämme läheltä. Kimi on hiukan ujohkon oloinen mutta sosiaalinen ja mukava kaveri ja niinpä pyysin hänet pöytäämme hetkeksi. Juttelimme fudiksesta ja harrastesarjojen meiningistä, ja kävin välillä tanssittamassa vaimoani. Lattialla vaimoni sanoi ettei jaksaisi kuunnella fudisjuttuja kun olemme kahdestaan viettämässä iltaa, sanoin etten kehtaa Kimiä poiskaan lähettää. Kimi tarjosi yhdet siiderit kaikille, ja seuraavaksi olikin minun vuoroni hakea juomat. Palatessani Kimi ja Minna olikin tanssimassa, ja istahdin pöytään odottelemaan. Biisin vaihtuessa Kimi ja Minna katsahtivat toisiinsa ja hymyilivät toisilleen ja eivät tulleetkaan pois vaan jäivät tanssimaan hidasta notkumista. Minna varmaan kostaa minulle yhteisen illan katkeamisen, ajattelin. Minna katsoi Kimiin iloisin silmin, ja minun läpi meni saman tien mustasukkaisuuden puuska. Ajattelin kuitenkin ettei tämä näin herkkää voi olla ja istuskelin muina miehinä biisin loppuun asti. Kuitenkin se, että vaimoni tanssi lähellä Kimiä, jolla vielä fudisturnauksen suihkuhavaintojen perusteella tiesin olevan ainakin velttona isohkon kyrvän, kiihotti minua. Itselläni on keskikokoinen, terhakasti toimiva varustus, mutta minä niin kuin monet miehet salaa toivoisivat, vaihtaisivat omansa isompaan. En ole pitänyt itseäni minään aisankannattajana, mutta äkkiajatus Kimistä touhuamassa kanssamme tuntui kiihottavalta.

Palattuaan tanssimasta Kimi lähti käymään vessassa. Istuimme vaimon kanssa kahdestaan pöydässä, ja hetken mielijohteesta kumarruin hänen puoleensa ja kuiskutin metelin yli että kiinnostaisiko toteuttaa sitä mistä on puhuttu ja saada kahta kyrpää. Minna näytti pelästyneeltä ja mutisi että en tiedä, mutta pidempää vastausta odottamatta sanoin että mieti asiaa ja sano mulle kohta, nyt voisi olla tilaisuus, ja vieläpä keskivertoa isompaa kankea mikä sai Minnan hiukan punastumaan. Minna oli aikaisemmin jättänyt pari mahdollisuutta käyttämättä sanoen ettei hän välttämättä halua toteuttaa fantasiaamme.

Kimin palattua jatkoimme juttelua ja vähän ajan kuluttua Kimi ja Minna kävivät taas tanssimassa. Kesken tanssin Minna laittoi kätensä Kimin pakaroille, ja Kimi tästä innostuneena rupesi kourimaan Minnaa. Tullessaan takaisin pöytään Minna kumartui puoleeni ja sanoi että kokeillaan, jos sä haluat. Kysyin, että onhan hän vain minun vaikka tällaista kokeillaankin. Minna vastasi että totta kai tämä on vain yhteisen fantasian toteuttamista. Minna lähti käymään naistenhuoneessa, käytin tilaisuuden hyväkseni ja kysyin Kimiltä, halusiko hän tulla kolmanneksi sänkyyn vaimoni kanssa. Kimi vastasi, että totta kai, ja sanoi ettei ole aikaisemmin ollut mukana moisessa, mutta lupasi olla meidän kolmas pyörämme meidän ehdoillamme.

Minnan palattua sanoin että nyt lähdetään hotellille. Kävelimme lyhyen matkan ja jännittynyttä hiljaisuutta oli ilmassa, olimmehan kaikki näissä merkeissä liikkeellä ensimmäistä kertaa. Minä ja Kimi koitimme keventää tunnelmaa erilaisilla vitseillä. Hotellihuoneessa vaimoni sanoi että häntä jännittää ja kävi parivuoteelle makaamaan selälleen. Menimme Kimin kanssa hänen molemmille puolilleen ja ryhdyimme hyväilemään häntä. Suutelin Minnaa ja kähmin hänen keskikokoisia rintojaan Kimin hyväillessä sisäreisiä ja haaraväliä housujen päältä. Aika pian Minna rupesi rentoutumaan ja kääntyi Kimin puoleen suudellakseen häntä vuorostaan. Otin Minnan housut pois, ja kielisuudelma keskeytyi nostaessani paidan pois. Avasin myös rintaliivit ja nuolimme ja näykimme hänen nännejään samanaikaisesti pitkään, käteni vaeltaessa mustien pikkareiden peittämällä häpykummulla. Mieleeni juolahti, että pillun paljastaminen kuuluu minun hommiini, ja käännähdin vetämään pikkarit pois jalasta. Minna ojensi jalkansa suoraksi, vedin jo märät pikkarit pois jalasta ja ihastelin kiitoradaksi ajeltua pillua. Kumarruin nuolemaan karvatonta pehmeyttä Kimin imiessä rintoja ja Minnan keskittyessä nauttimaan kahden kielen ja neljän käden hyväilyistä.

Hetken kuluttua Kimi sanoi että hänkin haluaa maistaa pillua. Kimi rupesi lutkuttamaan pimpsaa ja Minna nautti saadessaan vieraan suun imemään klitoristaan. Otin vaatteeni pois ja asetin kyrpäni Minnan rintojen väliin. Rintojen väliin naidessani Minna kurotti välillä suukottelemaan terskaani, mistä tiesi minun hullaantuvan. Ajattelin, että minä nain ensin, nousin pois tissien välistä ja asetuin vaimoni jalkojen väliin, Kimi taas tarjosi kyrpäänsä Minnan suuhun. Minna otti Kimin kalun käteensä ja ihasteli sitä, se oli sen muutaman sentin omaani pidempi, mutta ei juurikaan paksumpi. Nussin Minnaa pitkillä vedoilla ja katselin kun Minna otti Kimiltä suihin, mikä oli todella kiihottavan näköistä, oma vaimo imi vieraan miehen kyrpää silmät kiinni nainnin tahdissa uikuttaen. Aika äkkiä tunsin olevani lähellä tulemista, junttasin kyrpäni pillun perukoille ja laitoin vasemman käteni klitorikselle ja pyörittelin sitä voimakkaasti. Tässä kohtaa Minna sai ensimmäisen, ja kovan, orgasmin. Vaihdoimme Kimin kanssa paikkaa, asetin pillumehuja valuvan kyrpäni Minnan huulille ja hän otti sen himokkaasti suuhun ja tuntui vain kiihottuvan enemmän omista nesteistään. Kimi asetti ison kyrpänsä pillun huulille ja painui hitaasti sisään ilmeen vääntyessä nautinnosta, Minna lopetti hetkeksi kyrpäni imemisen ja keskittyi vieraan kyrvän tuottamaan nautintoon. Kimin kyrvän venyttäessä pillua hiukan totuttua enemmän Minnalta pääsi nautinnollinen kiljaisu. Jatkoimme naimista tässä asennossa ja pian Minna saikin toisen orkun. Silittelin Minnan hiuksia hetken ja asetuin selälleni sängylle, Minna nousi päälleni ja Kimi tarttui vaimoni rintoihin takaapäin, nipistellen nännejä sormillaan ja suuteli kaulan sivulle. Minna näytti nauttivan tästä suunnattomasti ja pääsi taas nopeasti uudestaan vireeseen, ja lysähti pian päälleni minun edelleen paukuttaessa häntä pilluun altapäin. Kuiskutin vaimoni korvaan, että kuuluu minun osuuteni tässä fantasiassa, että kokeillaan myös voileipää ja että minä haluan naida häntä perseeseen. Minna oli aika sekaisin nautinnosta ja orkuista ja mumisi että ok.

Kimi asettui vuorostaan selälleen, ja Minna asettui hänen päälleen. Oli aika kiihottavaa katsella vaimon rintojen painautuvan Kimin rintaa vasten, kyrvän soutaessa hiljakseen jo naidussa karvattomassa pillussa. Kävin hakemassa kosteusvoidepurkin, josta pursotin reilusti voidetta käsilleni, hieroin sitä ensin kivikovana seisovaan kyrpääni ja sitten Minnan peppureiälle. Varovasti työnsin ensin yhden sormen sisään, liikuttelin sitä pepussa ja tunsin Kimin kyrvän pillun puolella. Minnan totuttua laitoin myös toisen sormen sisään ja nussin häntä sormillani hiukan vaativammin. Minna rupesi huohottamaan kiimaisen kuuloisesti, liikuttelin kahta sormea hänen perseessään yhä rajummin Kimin kyrvän ollessa liki paikoillaan pillussa. Hetken päästä asetuin Minnan taakse, työnsin häntä eteenpäin niin että Kimin kyrpä tuli ulos pillusta, Minna kumartui suutelemaan Kimiä ja minä rupesin tunkemaan kyrpääni Minnan perseeseen. Peppu antoi periksi ja liu’uin hitaasti sisään peppuun, pysyin ensin paikoillani ja rupesin sitten tekemään puolen varren pituista hidasta liikettä. Minna ynisi suutelun seasta, ei kuulostanut kipeältä ja työnsin kyrpääni yhä syvemmälle perseeseen. Nostin rinnoista pidellen Minnaa ylemmäs, Minna levitti häpyhuuliaan ja Kimi nosti kyrpänsä pillun huulille. Minna lähti laskeutumaan minun kyrpäni perseessään vieraan kyrvän päälle, Kimi juuttui ensin huulille mutta sitten kyrpä lähti sukeltamaan pillun uumeniin Minnan laskeutuessa hitaasti Kimin päälle. Minnan suusta pääsi melkoinen huuto kahden kyrvän venyttäessä hänen peräpäätään ensimmäistä kertaa. Olimme toki kahdestaan leikkiessämme käyttäneet dildoa ja kyrpää samaa aikaa, mutta kahden oikean kuuman kyrvän porautuminen pilluun ja perseeseen samaan aikaan vaikutti silti olevan aika eri asia. Työnsin itseni juurta myöden perseeseen, jolloin Kimi aloitti altapäin rytmikkään naimisen. Tahdin kiihtyessä pysyin paikallani ja otin Minnan nännit sormien väliin, Minnan huutaessa jo suoraa huutoa ja saadessa sarjan käsittämättömän voimakkaita orgasmeja. Kimi ei perseestä päin tiukennetun pillun puristusta kauaa kestänyt, vaan laukesi korahtaen kondomiinsa, Minnan lysähtäessä uupuneen hänen päälleen. Minä rupesin työntelemään kyrvän mittaisia vetoja Minnan perseeseen Kimin velttonevan kyrvän ollessa edelleen pillussa. Pian palleissa rupesikin kutisemaan ja laukesin pitkästä aikaa vaimoni sykkivään perseeseen.

Naimisen tauottua Minna kellahti väliimme. Hetken siinä levättyämme Kimi nousi, kiitti seurasta ja poistui. Minä ja Minna otimme baarikaapista juomat ja ihmettelimme mitä oli tapahtunut. Tapahtumien kertaaminen oli niin kiihottavaa, että naimme rajusti uudestaan, kunnes väsyneenä nukahdimme seksin tuoksuiseen huoneeseen. Aamulla oli pientä pääkipua, ja erikoista tunnelmaa, mutta jo aamiaisella hymyilimme toisillemme salaperäisesi enkä kokenut sen kummempaa mustasukkaisuutta.

Tämä oli enimmäkseen fantasiaa, mutta voisihan se tottakin olla. Palautetta otetaan vastaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute