Herkku-puhelin
Kotikyyti työkaverille 2
Jaras

Jatko tarinalle kotikyyti työkaverille.

Meni pari kuukautta ennen kuin Nataly seuraavan kerran kysyi veisinkö hänet kotiin. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ennen myöntävää vastausta. Hän käski minun mennä vessaan ja ottaa alushousut pois. Tullessani ulos vessasta Nataly odotti jo käytävällä ja menimme hissillä autohalliin. Autossa hän käski antaa alushousuni hänelle. Ajomatkan ajan hän puristeli pallejani ja kulliani housujen läpi saaden aikaan kunnon stondiksen. Päästyämme parkkipaikalle hän käski avata suuni. Hän laittoi alushousuni suuhuni, onneksi olin valinnut ohuet stringit, joten sain ne mahtumaan sinne kokonaan. Siirtyessämme parkkipaikalta hänen kotiinsa koitin takilla peittää housuissani olevaa telttaa.

Eteisessä hän käski riisuutua. Sitten hän käski siirtymään kokovartalopeilin eteen. Peilistä näin alastoman itseni kalu pystyssä. Vinottain takanani seisoi Nataly korkokengissä ja tiukoissa farkuissa yllään myös piukka valkoinen toppi. Kasvoillaan hänellä oli hymy. En pystynyt päättelemään oliko tuo hymy vain huvittunut vai ivallinen hänen tietäessään mitä kohta käskisi minun tehdä.

Hän käski runkata. Aloitin hitain vedoin, mutta kohta hän käski tiukentamaan tahtia. Runkkasin häpeillen siinä peilin edessä kunnes tunsin kohta laukeavani. Hän käski ottaa lastini toiseen käteen. Tein työtä käskettyä. Hän otti alushousuni suustani ja käski ottaa spermani suuhuni ja nuolla käteni puhtaaksi. Niellä en saanut. Sitten hän käski minua päästämään spermaa suustani ja levittämään sen kasvoilleni. Loput spermat piti hieroa rinnoilleni ja varsinkin nänneilleni. Hän käski ihailla itseäni peilistä ja odottaa. Tuossa näyssä peilissä oli jotain häpeällistä mutta kuitenkin niin irstasta.

Tullessaan takaisin Natalyllä oli enää päällään lantiodildo ja korkokengät. Hän käski minut polvilleen. Hän tuli eteeni siten, että näin itseni peilistä. Hän käski nuolemaan dildoaan ja ottamaan suihin. Siinä sitten otin kyrpää suuhuni spermat kasvoillani nähden koko ajan itseni peilistä. Hetken kuluttua hän käski ottaa syvemmälle ja samalla alkoi työntää päätäni syvemmälle. Melkein tuli oksennus, mutta vähä vähältä se alkoi mennä helpommin. Sitten hän käski lopettaa ja painaa pääni lattiaan. Hän meni taakseni ja alkoi työntää dildoa perseeseeni. Hitaasti hän työnsi pään sisälle ja vähä vähältä yhä syvemmälle, kunnes se oli aivan pohjassa. Sitten hän alkoi naida persettäni ensin hitaasti ja vähitellen nopeammin. Vähän se tuntui kivuliaalta, toisaalta oudon mukavalta, kun tuo kaunis tummaihoinen nainen otti minut.

Saatuaan tarpeekseen hän lopetti ja käski minua seuraamaan makuuhuoneeseen. Nataly käski minut selälleni makaamaan sängylle. Hän käski levittämään jalkani ja nostamaan käteni pään yläpuolelle. Sitten hän alkoi hyväillä kulliani ja pallejani saaden aikaiseksi stondiksen. Nataly sanoi arvaavansa että haluaisin käydä tupakalla. Vastasin myöntävästi. Hän sanoi, että minulla on kaksi vaihtoehtoa, mennä parvekkeelle pallit ja kalu sidottuna joko alasti tai saisin laittaa housut jalkaan ja takin päälle, mutta siitä seuraisi rangaistus. Sanoin kuitenkin valitsevani vaatteet. Hän sitoi pallini ja kullini tiukaksi paketiksi, ja sain pukeutua ja menin parvekkeelle, poltin varmuuden vuoksi kaksi, koska en tiennyt koska seuraavan kerran pääsisin tupakalle.

Palatessani sisään Nataly käski riisua. Hän kysyi montako olin polttanut. Vastasin todenmukaisesti 2. Hän ilmoitti, että OK, hän ottaa sen huomioon rangaistuksessani.

Hän laittoi silmälaput silmilleni, enkä enää nähnyt mitä tapahtuu. Äänistä kuulin kun poistui huoneesta. Kuulin keittiöstä ääniä, mutta en saanut selvää mitä hän teki siellä. Äänet loppuivat ja yritin kuulostella mitä tapahtuu, mutta pitkään aikaan en havainnut mitään.

Siten yhtäkkiä kaulalleni putosi jotain kylmää. Säpsähdin. Nataly alkoi kuljettaa jääpalaa ensin kaulallani ja sitten rinnallani ja vatsallani. Ilmeisesti hän jätti sulavan jääpalan navalleni ja otti toisen, jolla hän hyväili sääriäni ja reisiäni. Lopuksi hän kuljetti jääpalaa palleillani, kunnes työnsi sen takapuoleeni.

Sitten kulin tulitikun raapaisun, Tunsin jotain kuumaa tippuvan nännilleni, sitten toiselle. Nataly tiputteli steariinia useita tippoja nänneilleni ja vatsalleni ja viimeiseksi kullilleni. Hetken oli taas hiljaista. Sitten läjähti piiska suoraan kullilleni. Muutama isku jalkoväliini sitten vatsalle, rinnoille ja reisieni sisäpinnat saivat piiskakäsittelyn viimeiseksi.

Hän otti silmälaput pois, vapautti käteni ja jalkani ja kysyi oliko minulla ollut mukavaa. Enhän voinut muuta kuin vastata myöntävästi. Sitten hän kysyi halusinko antaa Valtiattarelleni kunnolla kyrpää. Aloin jo innostua ja vastasin mielelläni antavani hänelle sitä. Hän kaivoi laatikosta suukapulan, johon oli kiinnitetty pienempi dildo sisäpuolelle ja suurempi ulkopuolelle. Hän laittoi sen suuhuni todeten samalla että en kai ollut kuvitellut, että saisin antaa hänelle omaa kyrpääni. Eihän se nyt todellakaan riittäisi eikä kelpaisi hänelle.

Hän irrotti minut ja siirtyi sängyn reunalle istumaan ja käski minut eteensä kontilleen. Hän otti dildon suuhunsa ja veteli muutaman kerran edestakaisin. Hän kysyi olisinko halunnut sen olvan oma kaluni. Nyökäytin vastaukseksi Hän ohjasi pääni jalkojensa väliin ja laitoin dildon kärjen hänen vitulleen ja aloin hitaasti työntämään sitä sisään. Ensin vain vähän ja sitten ulos. Jokaisella sisään työnnöllä aina vähän enemmän sisään. Saatuani sen kokonaan sisään aloin työnnellä nopeammin. Nataly laittoi nilkkansa niskaani ja antoi jaloillaan vauhtia jokaiselle työnnölle. Lopulta hän laukesi samalla painaen päätäni voimakkaasti vasten lantiotaan.

Hetken levättyään hän käski minun kääntyä takapuoli häneen päin. Hän nousi istumaan sängyn reunalle, otti piiskan käteensä ja ilmoitti minun tarvitsevan muistutuksen paikastani hänen orjanaan. Sain varmaan parikymmentä napakkaa iskua pakaroilleni. Sitten hän ilmoitti, että voisin avata paketin jalkovälissä, käydä suihkussa ja poistua. Suihkussa mietin kuinka onnekas olin saadessani palvella häntä. Malttamattomana odotin, koska seuraavan kerran saisin kyyditä hänet töistä kotiin.

Palautetta saa antaa

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute