Herkku-puhelin
Metsälenkillä
jii

Kesä oli vihdoinkin tullut. Lämpenevät aurinkoiset kelit olivat saaneet myös kauniit naiset kuoriutumaan toppavaatteistaan. Heitä oli kulkenut lyhyissä mekoissaan ja tiukoissa paidoissaan pitkin kaupungin katuja.

Katsettaan oli ollut vaikea pitää heistä poissa. Kauniita kasvoja, ihania rintoja pakattuina tiukkoihin toppeihin. Kapeita naisellisia vyötäröitä ja seksikkäitä lantioita housuissa, jotka eivät muotojen puolesta olleet jättäneet juuri mitään arvailujen varaan.

Kuten useimpina päivinä, olin töistä kotiuduttuani pukenut ylleni ulkoilutamineet, ja lähtenyt maastopyörälläni lähiseudun maastopolkuja koluamaan.

Olin kiertänyt tutun 10 kilometrin lenkin, tunti siihen oli kulunut. Aurinko oli paistanut, ja meno oli tuntunut mukavalta, joten olin päättänyt jatkaa retkeäni vielä toiselle polulle, joka kulki kapealla kaistaleella pienen järven ja taajaman välillä, ison sähkölinjan vierellä.

Polulla oli tuolloin liikkunut normaalia enemmän ulkoilijoita, ehkä säästä johtuen. Olin ohittaessani kiinnittänyt huomioni kävelyllä olleeseen naiskaksikkoon, joista toisella oli aivan jumalainen peppu. Se oli verhoiltu trikooseen, ja pikkupöksyjen rajat piirtyivät kankaan läpi pieninä kohoumina. Naisen kävellessä pepun liikkeet välittivät mielikuvan juuri oikeasta määrästä pehmeyttä ja täyteläisyyttä, eikä asiaa ollut pahentanut naisellisen kapea vyötärö.

Ohi ajaessani olin miltei nähnyt tähtiä, ja tuota peppua tuijottaen vain miettinyt kuinka taivaallista olisi ollut tarttua siihen, nauttia siitä.

Olin jatkanut matkaani polulla, kun näin sinut. Kauempaa olin kiinnittänyt huomioita pitkiin vaaleisiin hiuksiisi, ja uteliaisuuteni oli herännyt. Olin ajatellut, että taas yksi jumalainen nainen - olin päättänyt ottaa sinut kiinni ja hitaasti ohittaessani katsastaa vartalosi, ja ohimennessäni vielä luoda silmäyksen kasvoihisi.

Olin tullut lähemmäksi, ja huomasin, ettet pettänyt mielikuviani. Vaaleat kauniit hiukset roikkuvat lähes pepun päällä. Olit pukeutunut vartalonmyötäiseen vaaleaan paitaan, joka paljasti kapean vyötärösi, ja siitä levenevän lantiosi. Sinulla oli vaaleat puuvillaiset housut.

Saavutin sinua hitaasti, ja annoin katseeni liukua vartalollasi. Ilmeisesti kuulit minun lähestyvän koska säpsähdit ja katsoit taaksesi. Hymyillen katsoin silmiisi, ja ajoin hitaasti ohi. Kasvosi olivat juuri niin kauniit kuin olin voinut kuvitella.

Jatkoin muutaman metrin pitkin polkua, kunnes yhtäkkiä pysähdyin. En minä tavallisesti niin tee, mutta nyt ajattelin, että jos ei pelaa ei voi voittaa. Katsoin sinua silmiin kävellessäsi polkua minua kohti, ja sinä katsoit epävarmasti takaisin. Kun olit kohdallani, kysyin suoraan "ei tekisi kyrpää mieli?"

Valmistautuen jo sadatukseen ja syytöksiin valmistauduin nousemaan pyöräni selkään ja polkemaan pois oli hämmästykseni suuri, kun ei mitään sadatusta tullutkaan. Sekunti kului, toinenkin, ja sinun huulillesi nousikin hymy. Tunsin kipinöintiä vatsanpohjassani ja palleissani. Entäpä jos sinä suostutkin?

Sanot: "kyllähän sellanen kelpais." Minä katselen metsään etsien sopivaa paikkaa, ja sinä arvaat mitä ajattelen. "Tiedän hyvän paikan", sanot, ja lähdet polkua takaisinpäin. Seuraan sinua kuin transsissa, enkä voi uskoa tapahtuvaa todeksi. Haluaisin nipistää itseäni.

Muutaman kymmenen metrin päästä käännyt pienemmälle polulle, joka johtaa lyhyen matkaa metsän sisään, pienelle aukiolle, jonka reunalla auringonvalossa kylpee iso tasainen kivi. Pysähdyt sen viereen ja katsot minuun. Talutan pyöräni kivelle ja jätän sen siihen nojaamaan.

Sanaakaan sanomatta tulen vierellesi, ja vien käteni ympärillesi. Katsot minua silmiin, ja minä, peläten että alan epäröidä, painan huuleni huulillesi. Vastaat suudelmaani ahnaasti, hieroen kielelläsi omaani. Maistan lievän suolaisen hien maun, joka kiihoittaa minua lisää.

Tunnustelen ja hyväilen vartaloasi käsilläni. Tunnen vyötärösi, ja laskiessani käsiäni tunnen peppusi. Tuntuu taivaalliselta.

Tunnen kätesi selälläni ja takapuolellani. Suutelen sinua edelleen ahnaasti, ja nostan vartanlonmyötäista paitaasi ylös, paljastaen rintaliivien verhoamat rintasi. Hapuilen liivien lukkoja selkäsi takaa, ja saan ne auki. Täristen nostan liivit rintojesi päältä laskeutuen polvilleni, ja nautin hetken näkymästä.

Vapaudesta nauttivat rintasi ovat juuri oikean kokoiset, ja nännipihat ovat punertavat ja suuret. Tunnen mieletöntä kipunointia palleissani enkä voi vastustaa noiden nännien houkutusta. Tartun molemmilla käsilläni rintoihisi, hyväillen ja tunnustellen niitä, ja lasken sitten huuleni toiselle. Imaisen, ja tunnen kuinka värähdät. Imaisen koko nännin ja nännipihan suuhuni, ja pyörittelen nänniä kitalakeani vasten.

Hengityksesi on hieman kiihtynyt, mutta toistaiseksi olet vain keskittynyt siihen mitä minä sinulle teen. Pidät hartioistani kiinni maistellessani rintojasi. Nyt olet päättänyt toimia, koska työnnät minut irti rinnoistasi ja sanot: "etkös sä luvannut sitä kyrpää?" Nousen jaloilleni ja sinä polvistut eteeni, laskien verryttelyhousuni ja alushousuni nilkkoihini. Niiden alta näkyviin ponnahtaa jo kivuliaan kovana seisova kyrpäni, jonka pää miltei koskettaa napaa.

Katsot minua hymyillen silmiin, ja päättelen, että pidät näkemästäsi. Nostat toisen kätesi karvaisiin palleihini, tunnustelen ja puristelen niitä. Toisen kätesi nostat kyrvälle, jonka esinahkaa varovaisesti runkkaat. Sanomatta mitään kumarrat kyrpäni ylle ja otat sen suuhusi. Nojaan isoon kiveen ja asetan käteni päällesi, työntäen sormeni hiuksiisi. Suusi tuntuu lämpimältä ja kostealta, ja kielesi kiihottaa terskani reunaa ja sen päätä. Vetäytyessäsi kauemmas ulkoilma tuntuu sylkesi kostuttamalla varrella viileältä, ja ottaessasi kyrpääni syvemmälle suuhusi tuntuu se entistä paremmalta.

Toisaalta haluaisin sulkea silmäni, mutta enhän minä malta. Näky on mielettömän kiihottava. Ylhäältäpäin näen kyrpäni uppoavan kauniiseen suuhusi, huulesi tiukasti varteni ympärillä. Alapuolella heiluvat kauniit rintasi, joiden yläpuolella haitarilla ovat paitasi ja rintaliivisi. Imet minua hartaasti, ja puristelet edelleen toisella kädellä pallejani.

Otat minut yhä syvemmälle suuhusi, mutta olen liian pitkä nieltäväksi kokonaan. Yskäiset, ja köhit nieluusi erittämää limaa.

Nostan sinua kevyesti päästäsi merkiksi siitä, että haluaisin sinun nousevan ylös. Ymmärrät, ja noustessasi painan huuleni huuliasi vasten ahmien suutasi kaikella tarmollani. Vastaat ahnaasti.

Käännän sinut ympäri, selkä minua vasten ja nojaat loivasti eteenpäin aukiolla olevaan isoon kiveen. Polvistuen hapuilen housusi nappia, ja saan housusi laskettua nilkkoihisi. Alta paljastuvat raidalliset pikkupöksysi, jotka myös lasken nilkkoihisi. Puristelen käsilläni pakaroitasi, suudellen niitä suullani.

Sinä kumarrut hieman syvempään ikään kuin tarjoten herkkuasi paremmin saatavilleni. Suutelen pakaroitasi ja sisäreisiäsi hyväillen niitä käsilläni. Sitten siirrän käteni jalkoväliisi, tunnustelen pimppiäsi. Saan sormeni häpyysi, ja se tuntuu valmiiksi kostealta. Värähdät, ja ravistat toisen jalkasi ulos housujen lahkeesta voidaksesi levittää hieman jalkojasi.

Kieleni hamuaa jo pakaroidesi väliä ja kasvojani pakaroitasi vasten painaen yritän ulottaa kieleni pillullesi - se juuri ja juuri ulottuu. Kierrän käteni etupuolellesi, kastan sormeni suussani jalkojesi välistä, ja hyväilen varovaisesti klitoristasi levitellen kosteuttasi. Väriset ja kuulenpa minä pientä ääntelyäkin.

Ilmeisesti ääntelet enemmänkin, sillä huomaan isolle polulle pysähtyneen iäkkäämmän naisen pysähtyneen tuijottamaan touhuamme oksien lomasta. Hänen kasvoillaan on paheksuva ilme. Teen hänelle selväksi etten minä hänen ilmeistään välitä painamalla kasvoni jälleen peppuasi vasten kielellä kiusoitellen pimppiäsi.

Katsomatta ympärilleni nousen, ja otan verryttelyhousuni nilkoistani. Olet kääntänyt pääsi ja katselet kun minä asetun taaksesi leveään haara-asentoon laskeakseni kyrpäni peppusi tasolle. Katselet kun painan lantioni peppuvakoasi vasten ja hieron kyrpääni pakaroitasi vasten. Katselet kun kostutan syljelläni terskani pään, ja sitten taivutan kyrpäni pimppisi huulille, hieman nytkyttäen jotta löydän kolosi.

Työnnän varovaisesti, ja tunnen kuinka terskani uppoaa pimppiisi vaivatta. Pimppisi tuntuu kostealta ja lämpimältä, paremmalta kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Siirrän käteni vyötäisillesi, ja varovaisesti painan itseäni hieman syvemmälle sisääsi. Sinä vavahtelet ja huokailet. Teen vielä muutaman lyhyen työnnön ja sitten työnnän itseni palleja myöten sisääsi.

Tunnen lämpimän kostean ihosi tiukkana kyrpäni pinnalla. Näen häpyhuulesi kiristyneinä varteni ympärille, ja sen sinun nesteistäsi kiiltävän ihon vetäessäni sitä ulos.

Vedän tasaisia pitkiä vetoja vetäen kyrpäni vuoroin ulos lähes terskaa myöten ja työntäen sen vuoroin sisään tuntien pallini sinun sisäreisiäsi vasten. Välillä hieman muuttelen tahtia ja työnnyn sisääsi hieman vaihtelevista kulmista.

Tunnen kuinka värähtelet, ja hengityksesi kiihtyy. Ääntelysi muuttuu hiljalleen voimakkaammaksi, ja enenevässä määrin työnnät minun työntöjäni vastaan. Olen ymmärtävinäni merkin, ja kiihdytän tahtia, tehden silti edelleen pitkiä vetoja.

Naidessani tunnen kuinka kosteutesi on lisääntynyt - minun karvoitukseni ja pallini ovat aivan täynnä sinun kosteuttasi, ja reisiäsi pitkin valuu noroja. Tahti on kova, ja silti huudat "kovempaa!" Pitäen tahdin ennallaan otan kovemman otteen lantiostasi ja painan itseni joka työnnöllä kovempaa sinua vasten, työntyen niin syvälle kuin pystyn.

Kiljut, ja tunnen kuinka supistut kyrpäni ympärillä. Tunnuit jumalaiselta jo aiemmin, ja nyt katsoessani alas kosteudestasi kiilteleviä ihojamme, pakaroidesi väliin katoavaa kyrpääni en voi enää pidättää. Tunnen kuinka pallini alkavat nykiä ja räjähtävä mielihyvä lähtee täyttämään vartaloani. Kuin kouristuksessa painan itseni kaikilla voimillani sinua vasten, työntyen niin syvään kuin mitenkään ulotun, ja annan siementeni valua emättimesi perukoille, joka suihkaukseni saaden sinut nytkähtämään.

Olemme paikoillamme muutaman minuutin, ja sitten vetäydyn sinusta. Sieväksi kapeaksi viiruksi ajetun karvoituksesi lomassa näkyvät turvonneet ja punaiset häpyhuulet, joiden välistä tippuu pisaroina siemennestettäni. Vedät pöksysi ja housusi jalkaan, siemennesteistä välittämättä, ja laitat paidan päällesi. Hymyilet minulle, ja lähdet kävelemään takaisin polulle.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute