Herkku-puhelin
Laatuaikaa
mmmh

Olen 30-vuotias Karita, naimisissa oleva nainen, minulla on 2 ihanaa lasta, Jero ja Vanessa ja ihana mieheni Joona. Olemme olleet nyt 8 vuotta yhdessä ja 4 niistä naimisissa, on ollut ryppyjä rakkaudessa mutta myös, oikeastaan enimmäkseen hyviä hetkiä.

Kerran sattui tapaus, kun olimme mökillä ja olimme pyytäneet tutun pariskunnan mukaamme, viettämään kaunista kesäistä viikonloppua. Me olimme Joonan kanssa menneet mökille jo torstaina ja perjantaina saapui Linnea ja Marko. Olimme valmistelleet torstaina mökkiä, siis siivonneet ja sen sellaista ja perjantaina lämmitimme saunan kun Linnea ja Marko tulisi vasta illalla kun töistään kerkeisivät, joten ajattelimme ilahduttaa heitä että mentäisiin ensin saunaan. Kun tuo perjantaipäivä koitti, olimme Joonan kanssa oikein tyytyväisiä, kun lapset olivat menneet mummolaan niin saimme aikaa toisillemme ja päätimmekin viettää laatuaikaa, ennen kun Linnea ja Marko tulisivat.

Mökillä ei ollut telkkaria joten jouduimme itse kiihottamaan toisemme, riisuimme vaatteet pikaisesti ja menimme olkkarin sohvalle 69 asentoon, minä imin kullia ja Joona nuoli pilluani. "Ahhh, kyllä sä oot sitte hyvä suihinottaja Karita!" Joona sanoi huohottaen. "Kiitän, niin säkin oot," sanoin yhtä hengästyneenä. Kun olin saanut Joonan kyrvän pystyyn ja Joona minut kosteaksi niin menin Joonan munan päälle ja aloin nussia oikeen kovaa ja äännellen. "Toi asun ääntelys on niin kiihottavaa että voisin laueta nyt!" Joona huusi. "Älä nyt viel, mä annan viel vähän kyytiä sulle;)" sanoin. Jatkoimme vielä kunnes näimme kun ovi kävi ja Linnea ja Marko seisoi oven edessä vähän hämillään. "Voi anteeksi me ei tiedetty että te ootte hommissa!" Linnea pahoitteli. "Ei se mitään, ettehän te voineet tietää." sanoin, minua kävi vähän ärsyttämään kun olin juuri laukeamaisillani kun he tulivat. "Tää kuulostaa vähän hullulta mutta ootteko koskaan kokeilleet kimppaseksiä?" Joona kysyi ja minä tuijotin häntä suu ammollaan. "No ei olla mut on se välillä mielessä käynyt" Linnea sanoi. "Miten olisi nyt?" sanoimme Joonan kanssa yhtaikaa ja naurahdimme. "Mikäs siinä, käyhän se Marko?" Linnea kysyi toiveikkaana. "Tottahan toki!" Marko sanoi vielä innokkaampana.

Niin Linnea ja Marko riisuutuivat ja päätimme kokeilla Linnean kanssa lesboilua ja Marko ja Joona homoilua, vähän vastahakoisena mutta kokeilunhalu antoi periksi miehiltäkin. Me menimme Linnean kanssa 69 asentoon ja aloimme nuolla toistemme pilluja, vaikka olimme molemmat jo aivan märkiä. Se tuntui kiihottavalta, työnsin kieltäni Linnean kosteaan vittuun ja hän parkaisi, taisi laueta. Minä parkaisin vähän hänen jälkeen. Toisaalla Marko lykki Joonaa perseeseen ja he huohottivat kuin hullut, välillä he vaihtoivat että Joona lykki Markoa ja välillä imivät toistensa kulleja. Sitten aloimme Linnean kanssa imeä heidän kullejaan, minä Markon ja Linnea Joonan. Molemmat laukesivat suihimme melkein yhtä aikaa. Sitten istuimme perseet edellä kullien päälle ja he vetivät meitä perseeseen, tuntui taivaalliselta. Sitten nousimme pois, olimme saaneet jo tarpeeksemme. Kaikki vain hymyili eikä sanonut mitään.

Haluatteko kuulla jatkoa?;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute