Herkku-puhelin
Orjatar
Satu

Olin 20, kun ensimmäisen kerran törmäsin Janiin. Hän oli 42-vuotias naimisissa oleva mies, jonka seksielämä ei sujunut vaimonsa kanssa. Janikin nimittäin tykkäsi hieman rankemmasta seksistä. Tapasimme chatin kautta, jossa hain itselleni kurinalaista orjaa, jolla saisin leikitellä useamminkin. Iällä ei niin väliä, kunhan on tervettä järkeä ja muutenkin terve, sekä hieman isompi kalu. Ja Janilta sitä kalua tosiaan löytyi. Hänellä oli 20-senttinen kalu, sekä muutenkin hyvässä kunnossa oleva mies.

Nyt joku jo varmaan haluaa tietää minkälainen minä olen? No, vaatimattomasti katseenkestävä, brunette, mitat 170/55, B-kupin rinnat sekä ruskeat silmät.

Joten siis, tapasimme ensimmäistä kertaa eräänä viikonloppuna minun luonani. Oli kesäpäivä, pilvinen ja aika kylmä. Olin valmistautunut huolella, ja käynyt Alkosta ostamassa viinipullon meille siemailtavaksi. Puin päälleni kesäisen lyhyen mekon sekä korkeat avokkaat.

Ovikello soi. Riensin avaamaan oven. Siinä hän seisoi. N. 185 senttiä pitkä lihaksikas, vaalea hiuksinen mies. Hänellä oli toisessa kädessä viinipullo ja toisessa jokin muovikassi. Pyysin häntä peremmälle ja kävelin edeltä olohuoneeseen. Käännyin katsomaan ja huomasin kuinka hän katseli himokkaasti perääni. Hymyilin hänelle ja taisin naurahtaakin. Hän käveli perässäni olohuoneeseen ja kävi istuutumaan sohvalle. Hain viinilasit ja korkkasimme hänen tuomansa viinipullon. Juttelimme niitä näitä ja huomasimme että viini ehti loppumaan. No, kävin hakemassa ostamani pullon ja avasimme senkin.

Kohta huomasimmekin olevamme jo makuuhuoneen puolella. Jani istui sängyn reunalla ja minä hänen sylissään. Suutelimme kiihkeästi kunnes nousin seisomaan. Sanoin Janille että nyt se hauskuus vasta alkaisikin. Käskin hänen riisuutua samalla kun kaivoin kaappiani. Otin sieltä muutamia varusteita ja esineitä ja heitin ne sängyn päälle. Siinä oli suukapula, käsiraudat, kaulapanta, muutama köyden pätkä, raippa sekä anustappi. Jani katsoi silmät kiiluen noita esineitä. Kaivoin vielä itselleni sopivamman asun ja läksin kohti vessaa. Jani oli jo alasti sängyn reunalla ja vilkaisin nopeasti hänen jalkoväliään. Hän ei tosiaan ollut liioitellut sen koolla aiemmin.

Vaihdoin vessassa vaatteeni nopeasti ja laitoin hieman erilaisempaa meikkiä ja menin takaisin makuuhuoneen puolelle. Jani tutki välineitä sängyllä, mutta kun kuuli korkojen kapseen ovelta kääntyi katsomaan ja tuijotti minua suu auki. Hymyilin hänelle himo silmissäni katsellessani hänen kullinsa kasvavan juhlakuntoon. Jani taas tuijotti asuani, johon kuului musta kupiton korsetti, joka tuki rintojani vain vähän alapuolelta, lateksiset pitkät kiiltävät hansikkaat, mustat stay-upit sekä korkkarit. Kävelin Janin luokse peppuani heilutellen. Kävelin aivan hänen viereensä niin että rintani melkein osuivat hänen naamaansa. Kysyin Janilta olisiko hän valmis tekemään mitä vain että saisi nussia pilluani. Hän nyökytti päätään tahallaan jotta hänen kasvonsa osuisivat rintoihini. Keräilin välineet sängyltä käsiini ja sanoin Janille että tästä tulisi vielä hauska ilta.

Laitoin kaulapannan ja suukapulan Janille ja käskin häntä menemään nelinkontin sängylle. Laitoin käsiraudat hänelle käsiin ja menin hänen taakseen. Aloin lypsämään tuota suurta kullia kädelläni ja hieroin palleja toisella. Jani inisi nautinnosta ja aloin runkkaamaan kovempaa. Sylkäisin hänen reiälleen ja aloin nuolla sitä. Jani alkoi inisemään yhä lujempaa. Ajattelin etten halua hänen laukeavan joten lopetin ja otin sängyltä anustapin. Nuolin sen aivan märäksi ja aloin asettelemaan sitä Janin reiälle. Se upposi helposti sisään ja Jani voihkaisi vaimeasti. Otin raipan käteeni ja löin sillä kerran Janin takamukseen. Aloin puhumaan rivoja ja hieromaan klittaani. Löin uudestaan Jania ja huomasin taas kerran kiihottuvani tuosta alistuvan miehen äänestä. Otin uudestaan Janin kalusta kiinni ja aloin runkkaamaan sitä.

Huomasin kuinka Jani alkoi huohottamaan. Pian hän laukesikin sängylle. Minä huusin ja haukuin häntä ja löin raipalla lujempaa samalla kun huomasin kuinka kiihotuin näkemästäni. Yli 20 vuotta vanhempi mies sidottuna kontallaan, tappi punaisessa pepussaan huohotti juuri lauettuaan. Käskin häntä kääntymään ympäri. Hän kääntyi selälleen sängylle ja minä nousin hänen päälleen kuusysiin. Otin tuon puolivelton spermaisen kalun suuhuni ja aloin imemään sitä. Samalla laskin peppuani niin alas että Janin nenä osui pilluhuulieni väliin. Hän liikutti päätään ja sai minut kiimasta sekaisin. Imin Janin kalun taas kovaksi ja käännyin ympäri.

Menin istumaan hänen kalunsa päälle ja ohjasin sen pilluhuulieni väliin. tuo suuri mela ei meinannut ensin helposti mennä sisääni, mutta pian rentouduin ja sain sen ainakin puoliksi sisääni. Aloin ratsastamaan nopealla tahdilla samalla kun Jani hieroi ja puristeli rintojani käsillään. Janin kalu meni yhä syvemmälle, kunnes se oli melkein kokonaan sisälläni. Jani huohotti allani syvään ja minä inisin hänen päällään ja huutelin rivouksia aina välillä kun henki kulki. Jani huohotti taas lujempaa ja itsekin olin juuri tulossa. Kiihdytin tahtia niin lujaksi kuin vain pystyin. Jani puristi rintojani kovaan juuri kun laukesi sisääni. Tämä laukaisi myös minun orgasmini ja koko vartaloni värisi ja kouristeli orgasmista. Se oli elämäni suurimpia orgasmeja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute