Herkku-puhelin
Lihallista palautetta
Jonttu

Kirjoitin tälle palstalle keväällä tositarinan otsikolla "Siskon kaveria". Sain jutusta paljon palautetta. Yksi niistä johti tapaamiseen ja sen myötä ikimuistoiseen panoon alkukesällä.

Mia, nimi muutettu, 19 vuotta kirjoitti minulle ja kertoi masturboineensa juttuani lukiessaan. Se tietenkin kiihotti kovin vanhempaa (37 v) herrasmiestä. Mia kertoi myös haaveilleensa pitkään yhteisestä hetkestä vanhemman miehen kanssa. Koska Mia vaikutti kiihkeältä ja hyvin seikkailunhaluiselta, oli kauniskin, ehdotin tuumasta toimeen ryhtymistä.

Seurasi sarja kiihkeitä meilejä ja tuhmien valokuvien vaihto. Ongelmana ei ollut se, että Mia seurusteli, vaan asuinpaikkojemme pitkä välimatka. Kuin taivaanlahjana tuttuni ehdotti erääseen harrastukseen liittyvää reissua Mian asuinkulmille, 100 km:n päähän. Päätin lähteä reissuun päivän etuajassa. Kun päivämääräkin sopi Mialle, varasin oitis hotellihuoneen.

Kokenut orikin jännitti, kun h-hetki koitti. Kaunis, sopusuhtainen vaaleaverikkö saapui maakuntahotellin ravintolaan. Esittelin itseni ja annoin Mialle kevyen poskipusun. Pieni ujostuksen puna levisi nätin maalaistytön poskille.

Paikkakunta oli pieni, ja se sai tietenkin osaltaan Mian hermostuneeksi - joku tuttu saattaisi nähdä meidät ja kertoa hänen poikaystävälle. Melko pian siirryimmekin huoneeseeni.

Mialla oli päällään legginsit, lyhyt farkkuhame ja valkoinen pieni farkkutakki. Olisin halunnut nussia häntä heti mutta maltoin mieleni...

Tarjosin Mialle juotavaa baarikaapista. Istuin hänen viereen sohvalle ja kevensin tunnelmaa juttelemalla mukavia.

- Sää näytät paljon nuoremmalta, paljonko sä olitkaan... Mia mietiskeli.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain ulkona kiitävien mopojen pörinä. Aloimme suudella kiihkeästi. Käteni eksyi Mian seksikkäille reisille, puristelin hänen kiinteitä pakaroitaan ja suutelin kaulaa ja korvia. Joka paikkaa.

Olimme järjiltämme kiimassa. Mia alkoi hinkata paisunutta kullia farkkujeni läpi. Sitten hän aukaisi vyön ja vetoketjun. Potkin farkkuni pois ja menin istumaan sohvalle. Mia raotti mustia boksereitani ja alkoi antamaan suuhoitoa. Kullini paisui täyteen mittaansa - kuinka ihanalta se näyttikään upotessaan puoliksi kiimaisen tytön suuhun.

- Nyt sun täytyy lopettaa, en aio tulla sun suuhun, sopersin melkein järkeni menetäneenä.

Nyt tuli vuoroni riisua Mia. Legginsit lähtivät yhdellä vetäisyllä ja niiden alta paljastui valkoiset pikkuhousut. Otin nekin pois ja kannoi Mian sängylle. Menin hänen viereensä aloin suudella häntä toisen käden hieroessa märkää pillua. Mia alkoi parkua kiimasta ja hänen lantionsa alkoi tehdä nykiviä naimaliikkeitä. Tyonsin keskisormeni hänen pilluun.

Esileikkien jälkeen laskeuduin hänen jalkoväliinsä nuolemaan lähes paljaaksi ajeltua vittua. - Sä olet ihana ja mä aion nussia sua tänään monta kertaa, tainnoksiin asti, uhosin kiimoissani.

- Tuu mun sisään, tuuh..., Mia vaikersi. En uskonut vaan nuolin hänelle ison O:n, joka kuului varmasti resoaan saakka.

Riisuin tytön rintsikat ja nuolin pieniä, kiinteitä rintoja. Sen jälkeen laitoin tyynyn Mian pienen pepun alle, ja asetin kivikovan munani tiukan pillun huulille. Sain tehdä töitä mahtuakseni sisään, mutta se kannatti.

Aloitin rytmikkään ja dynaamisen nussinnan. Mia ei kestänyt kauaa kyydissäni, vaan hän alkoi parkua, tunsin kuinka rakennekynnet iskeytyivät alaselkääni orgasmin riepotellessa teinienkeliä.

- Sä olet tänään mun oma pikkuhuora ja mä aion tehdä sulle mitä ikinä haluan. - Tee vaan, Mia huokasi orkkunsa saatuaan.

Aloin olla finaalissa. Nostin Mian jalat olkapäilleni ja puristin hänet tiukasti vasteni olkapäitä. Mian ilme oli eteerinen ja hänen silmänsä pyörivät päässä, kun survoin kulliani voimalla ja pohjaan saakka litisevässä pikkuvitussa. Tahti kiihtyi kuin metronomi Peer Gyntin sävelmissä.

Koska olimme unohtaneet kondomin - pahus sentään - osa spermalastista purkautui Mian sisään, loput vatsalle, jota kaunisti naparengas.

Orkun saatuani rojahdin Mian viereen ja aloimme jostain syystä nauramaan.

- Oliko sulla yhtä mahtavaa kuin mulla, kyselin, kyselin. - Sä oot ihana mies, mä en oo koskaan saanu kahesti, Mia sopersi.

Noin puolen tunnin ja nautittujen juomien jälkeen kullini vihelsi vaihdon. Mia huomasi sen ja alkoi runkata munaani hieroen toisella kädellä kiveksiäni. Hän vaikutti ikäänsä nähden kokeneelta.

Komensin Mian nelinkontin. Suutelin hänen pakaroita ja nuolin hetken hänen spermaltani maistuvaa pillua. Hän alkoi voihkia... Koska Mia oli kertonut meilissä haluavansa kokeilla peppuseksiä, päätin toteuttaa hänen toiveensa. Laitoin kortsun päälle ja rasvasin munanpään kosteusvoiteella. - Ole varovainen, pliis, tyttö aneli.

Mian peppu oli todella tiukka. En tietenkään halunnut repiä hänen paikkojaan, joten tunkeuduin sisään sentti kerrallaan. Käskin Mian rentoutua ja hengittää rauhallisesti. Aloin nussia persettä varovaisin vedoin, Mian hieroessa kädellään klitoristaan. Väänsin hiuksista hänen pään sänkyyn ja nostin perseen kohti kattoa. Läpsin pakaroille, koska Mia oli kertonut haluavan minulta kovakouraista seksiä. Sitten muistin käsiraudat. Sidoin niillä Mian kädet selän taakse. Laitoin tyynyn mahan alle ja käden hänen suulleen vääntäen samalla päätä taakse hiuksista. Tulin kovana ja voimalla hänen venyneelle pepureiälleen. Mia alkoi voihkia, miltei huutaa, kivusta ja nautinnosta - näin hän jälkikäteen sanoi.

Oli ihana katsoa kuinka kyrpä survoutui teinin peppuun. En ole mikään peppuseksin suurfani, mutta tämä kokemus antoi minulle yhden suurimmista orkuistani ikinä.

Nautimme Mian kanssa toisistamme useita tuntia. Naimme vielä pari kertaa, niin paljon että munani oli hellänä koko viikonlopun.

Yöllä Mian oli poistuttava kotiinsa. Hyvästien jättö oli haikea. Pyynnöstäni hän jätti minulle pikkuhousunsa. Nuuskin niitä ennen nukkumaan menoa - niissä tuoksui ihanan tytön kiimanneste.

Sovimme että kirjoitan tänne jutun ja että näemme talvella - ehkä.

Lisää palautetta saa antaa. Se voi johtaa kiihkeään seikkailuun, jonka muistaa vielä pitkään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute