Herkku-puhelin
Rikkoutunut ovi
Teresa

Minulla oli hurja kiire töihin. Nappasin salkkuni sohvalta, puin pikaisesti mustan takkini ja laitoin nopsasti kengät jalkaan. Ulos mennessäni paiskasin oven kovaa vauhtia kiinni. Kun olin rappukäytävän toisessa kerroksessa, kuulin kovan rysähdyksen. Oveni! Lähdin kiireisesti juoksemaan takaisin kämpälleni. Oveni oli irronnut saranoistaan ja makasi siinä maassa. Ei auttanut kuin soittaa töihin ja valehdella että olen pahasti kuumeessa. Eihän ovea voinut noinkaan jättää, ties mitä murtovarkaita sinnekin menisi. Niinpä sitten soitin korjaajalle, joka saapui tuossa tuokiossa. Korjaaja oli komea tummahko mies. Monet rapun naiset tulivat ihailemaan tuota näkyä, joka korjasi MINUN oveani. Kun homma oli tehty, kysyin korjaajaa jäämään kahville. "Mikäs siinä." hän vastasi, pyyhki kätensä sinertävään liinaan ja astui sisään. Sulkiessani ovea naapurin naiset katsoivat kadehtiva ilme kasvoillaan. Tällä kertaa laskin oven varovaisesti kiinni.

Korjaaja kävi vielä pesaisemassa kätensä ja astui pöytään. Kaadoin hänelle kahvia ja laitoin maidot, kermat ja sokerit pöytään. Istuin miestä vastapäätä ja katselin häntä kuin silmäni olisivat liimattu tuohon jätkään. Korjaaja kohotti katseensa ja katsoi hämmästyneenä minua vahdatessani häntä. "Mitäs neiti katselee?" hän kysyi ja laski kahvikupin pöydälle. "Neiti katselee komeaa korjaajaa." vastasin ja tein pienen hymyn. Mies nousi seisomaan ja hymyili. "Entä olisiko neidillä täällä jotain muuta korjattavaa?" hän kysyi. "Päiväni." vastasin, nousin seisomaan miehen rinnalle ja suutelin tätä. Mies suuteli takaisin. "Voisikohan korjaajasetä viedä minut tuonne makuuhuoneeseen." kysyin ja suutelin tämän kaulaa. "Mielihyvin." mies vastasi, nosti minut käsivarsilleen ja kantoi makuuhuoneeseen. Hän laski minut maahan makaamaan ja alkoi riisua minua. Suutelimme koko ajan yhä kiihkeämmin.

Vetäessään paitaani hänen toinen kätensä riensi hieromaan rintojani rintaliivien päältä. "Eikö paljaita olisi kivempi näykkiä?" kysyin ja vedin mieheltä housuja pois. "Olisihan se." tämä vastasi ja avasi rintaliivini. Vihdoin sain minäkin riisuttua miehen melkille boksereille, ja pian nekin olisivat poissa. Vetäessäni loputkin alas miehen suuri sojottava kulli pompahti juuri esiin minua päin. En voinut vastustaa kiusausta, niinpä aloin imeä suoraa edessäni olevaa herkkua. Mies sai minunkin stringini pois ja laskeutui nuolemaan jo kiihottunutta vakoani. "Mmhh.. Tää tekee hyvää.. Aaahh.." huohotin. "Sun kiimapillu vasta hyvää onkin." mies vastasi ja työnsi uudelleen kielensä sisääni. Pian hän lopetti kielellä lirkuttamisen ja siirtyi sormetusvaiheeseen. Hän työnteli neljää sormea ensimmäiseksi sisälleni. "Laita vaikka koko nyrkki.. Uuhhh.. Mhhmm.." voihkin ja imin miehen kullia. Pian mies veti kaikki sormensa pois sisältäni ja läpsäisi pilluani voimillaan. Sitten hän laittoi käden nyrkkiin, ja ampaisi sen suoraan vakoani. "OOOHHHHHHH!" huudahdin miehen nyrkin osuessa kovalla voimalla täysin sisälleni.

Miehen kulli sojotti jo täysiä ettei sitä enempää saisikaan seisomaan. "Nai mua.. Työnnä tää mun sisäähhh... Aaaahhhhuuhh..! Mmhhh aaaah.." voihkin ja huohotin. "Ime vain vielä, kiimainen narttu!" mies huusi. Jatkoin imemistä. Sillä aikaa mies alkoi panna sormia perseeseenikin. Käännähdin ympäri, mies otti sormensa ja nyrkkinsä pois rei'istäni ja asettui pilluni eteen. Taputtelin kiireisesti hieman pilluani ja suuri orgasmini suihkusi korkealle ilmaan. Suurin osa miehen suuhun. Huusin kiimasta siinä taputellessani pilluani rajummin. Mies takosi suuhunsa pilluni antimia ja kun olin täysin väsyksissä tuon jälkeen, hän sanoi: "Äläs nyt vielä väsähdä, enhän mä oo saanu sua vielä ollenkaan edes naida kunnolla!" sen sanoessaan hän pyöräytti minut rajusti ympäri ja alkoi lykkiä vehjettään PERSEENREIKÄÄNI ensiksi. Lujaa lykkien minä vain voihkin liukujen tahdissa. Mies asettui makaamaan selkäni päälle ja alkoi nylkyttää kovemmin.

Sitten hän vetäisi sen irti ja suuteli niskaani. Ja taas hän käski minun kääntyä, sitten hän alkoi panna minua pilluun. Loppuun asti työntäen vain niin että pelkät kassit jäivät roikkumaan ulkopuolelle. Hän asettui uudelleen makaamaan päälleni, nyt niin että pystyisi nuoleskella meheviä rintojani. Voihkin ja huusin. Nostin pääni ylöspäin ja huusin voimieni ohella nautinnostani. Mitähän naapurini oikein miettivät, jos tuo kuuluu heidänkin kämppiinsä? Toivoisin ainakin että kuuluisi. Mies nopeutti tahtia ja pian häneltäkin suihkahti suoraan reikääni tuhti annos spermaa! Otin hänen kullinsa suuhuni ja imaisin menemään siinä sitten ne loputkin. Asetuimme mukavasti sängylle ja pitkän, sekä rankan panon jälkeen kävimme nukkumaan. Aamulla saattelin korjaajan, ja toivon, että oveni menisi pian uudelleen rikki.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute