Herkku-puhelin
Peilikuva 2
Viaton neiti

Väkinäinen ilta alkoi olla lopuillaan, kello ei ollut vielä kahdeksaa kun arvon Herrat suostuivat lähtemään sulostuttavasta seurastani. Suomen kauniissa suvessa aurinko helotti edelleen puolta väliä taivasta. Maman olisi kovasti halunnut keskustella kanssani, mutta väistin sanomalla että minua ei vielä väsyttäisi, mutta voisin hieman kävellä ja miettiä asioita. Maman oli minuun tyytyväinen, miettisin ja tekisin sitten oikean päätöksen. Oikean tarkoittaen että menisin jomman kumman Herroista kanssa naimisiin.

Lähdin ilman päämäärää kävelemään puutarhassa, yritin kovasti jättää nuo Herrat pulskean ja koppavan taakseni ja kuin sattumalta jalkani veivät minut taas metsään.

Vieno puna nousi taas kasvoilleni kun löysin itseni kaivolle. Metsä oli kuin lumotusta sadusta: vanha kaivo metsän keskellä, linnut laulaa liversivät suloisesti..nuori neito yksin. Naurahdin höpsöille ajatuksilleni ja uteliaisuus sai voiton ja kurkistin taas kaivon veden pintaa. Ei näkynyt mitään. Kurottauduin pidemmälle ja nojasin käsilläni kivistä reunaa vasten, nyt oli jo rinnoista ylöspäin veden päällä. Tuijotin omaa kuvajaistani.

En ensiksi tajunnut kuin tuijottaa, mutta sitten aloin oikein keskittymään itseni tutkimiseen ja kuvajaisellani olikin hiukset auki! Koitin nutturaani joka oli yhä kiinni. Kuva katosi hetkeksi, kunnes näin itseni taas hiukset auki levällään maassa. Ympärilläni kasvoi niittykukkia. Kaulassani oli mustaa samettia oleva panta josta roikkui pitkä hopeinen ketju jonka päässä musta pisaran muotoinen kiviriipus oli asettunut yhteen puristuneiden rintojeni väliin. Ylläni oli punainen korsetti, niin avoin että rintani tuskin pysyivät sen sisällä. Korsetin yläreunaa koristi musta verkkomainen pitsi. Edessä sitomisnauhat olivat myöskin mustat. Minua kiihottivat nuo vaatteet. Ne olivat jotenkin niin tuhmat. Häpyäni alkoi taas kuumottaa. Rintani kohoili leningin alla kiivaaseen tahtiin, päässäni tuntui outo humina.

Taas kuulin saman kuin päivällä, katsoin kuvajaistani joka huohotti suu apposen auki, ilme ei ollut kärsivä vaan nautin jostain. Yritin keskittyä tuijottamaan korsetin alareunaa jotta kuva kuin siirtyisi alemmas jotta näkisin mikä tuotti niin suurta mielihyvää minulle. Samassa kaivosta kuului myös miehen ääni, lempeä mutta silti niin vahva. Hän sanoi:

- Kuka sinä olet metsän neito? Saat minut aivan sekaisin, anna kun maistan sinua.

Salama kävi lävitseni ja tunsin miten kosteus valahti silkkipöksyihini. Aloin todella kiihottua ja kuin vaiston varassa kosketin oikealla kädellä vasenta rintaani puvun päältä. Se ei riittänyt vaan kaivoin rintaani esiin puvun sisältä, puristin hellästi nännin päätä ja sähköinen tunne ulottui kaikkialle vartalooni. Aloin hengittää kiivaammin. Tuijotin edelleen kuvajaistani vaikka vajosinkin hieman alemmas kaivon reunalta. Peilikuvani oli myös kaivanut vasemman rintansa esiin korsetin sisältä ja hieroi voimakkaasti nänniä peukalon ja etusormen välissä kuten minäkin. Häpyni sykki ja minun oli aivan pakko koskettaa sitä, nostin hameeni niin ylös kuin sain ja nostin vasemman polveni ylös maasta. Siirsin oikealla kädellä silkkisiä pöksyjäni hieman sivuun ja kosketin nipukkaa varovasti sormillani. Olin niin kiihottuneessa tilassa että tämä pieni kosketus päästi suustani pienen yninän. Jatkoin kuvan katselua samalla kun hellästi oikea käteni sivelin häpyäni edes takaisin saaden sen yhä enemmän valuuttamaan mahlaansa reisiäni pitkin.

Kuvajaiseni siirtyi kuin siirtyikin alemmas. Vaalea pellavainen pää pyöri häpyi yllä. Mies nosti hieman päätään ja olin varma että olin nähnyt nuo kasvot ennenkin. Hänellä oli vahva leuka, ei ollenkaan pulisonkeja ei partaa, vihreät lempeät mutta vaativat silmät. Mies oli varmaankin jossain kolmissakymmenissä ikävuosissa. Mies laski hieman päätään, mutta vain hieman niin että näin mitä hän oli tekemässä. Hän avasi suunsa ja kosketti sillä alapäätäni. Ajattelin että minun ei pitäisi katsoa tätä, mutta halu vei voiton. Hänen huulensa lösivät nipukkani ja imivät sitä, kuulin kuvajaiseni käheän huohotuksen. Mies avasi jälleen suunsa ja nuolaisin kielellään alhaalta vaosta koko matkan leveästi kohti nipukkaa, mutta ei aivan koskettanut sitä. Tätä hän teki monta kertaa ja aina peilikuvaminä nostin lanteitani ylemmäs jotta hän olisi koskenut nipukkaani. Tunsin omassa nipukassani outoa kihelmöintiä kuin mies oli nuollut juuri minua nyt!

Mies työnsi kieltään kohti vakoa, kuin samalla huomasin itse työntäväni sormeani sisääni. Tuntui taivaallisen ihanalta. Otin sormen pois ja laitoin takaisin sisään matkin miehen kielen liikkeitä. Huohotin itseni kanssa samaa tahtia. Puristelimme rintaamme, välillä vasen käsi eksyi myös kohti häpyä ja taas ylös kaulalle asti ja taas nännin kimppuun, vetäen siitä niin että se vähän sattui mutta muuttui pian taas nautinnoksi. Olin tulossa, paloin halusta tulla..Väristys lähti liikkeelle varpaistani, pyöri hetken lantiollani sai aikaan kylmiä väreitä päänahassani ja pyörähti kuumana aaltona takaisin rintojen ja nännien kautta kohti alavatsaa nipukkaani ja vakooni jossa räjähdys alkoi. Hieroin itseäni horkassa, olin kellahtanut maahan ja vaikeroin siinä hekumani huipussa. Koko vartaloni sykki värisyttävän orgasmin jäljiltä.

Makasin maassa aika kauan, ilta alkoi jo hämärtyä kun nousin ylös ja vilkaisin vielä kaivoon. Siellä ei näkynyt muuta kuin oma sekainen nutturani ja ryppyinen leninkini. Yritin hieman siistiä olemustani ja lähdin iloisesti kulkemaan kohti huvilaa. Tunsin itseni naiseksi, oli saavuttanut jotain suurta! Alapääni sykki yhä saapuessani kotiin.

Mama oli vastassa, mutta en vieläkään halunnut keskustella ja sanoin meneväni nukkumaan. Hän päivitteli mennessäni taas resuista ulkonäköäni..

Suljin hiljaa huoneeni oven jättäen kamarineidon sen ulkopuolelle, riisuin nopeasti leninkini pois minua ahdistamasta. Kengät pudotin lattialle sängyn viereen ja kapusin sen pehmeään syleilyyn. Ylleni jäi vain polvisukat, silkkipöksy ja aluspaita. Avasin nutturani ja levitin hiukseni kehäksi pääni ympärille, avasin aluspaidan kaksi ensimmäistä nappia ja painoin käsivarsilla rintojani yhteen, kuten kuvajaisellani oli. Vedin olkaimet alas kokonaan ja rintani kohosivat enemmän esille. Hitaasti postin myös pöksyni pois häpyä peittämästä, halusin olla kuin tuo kuvajaisen minä itse. Raotin reisiäni, näin kampauspöydälläni fasaanin sulan jonka oli löytänyt toissa päivänä ja hain sen palaten takaisin sänkyyn. Sivelin sulalla itseäni ensin reisien sisäpinnasta ja sitten rintojeni välistä.

Häpyni alkoi taas kostua miettiessäni mitä metsässä ja niityllä tapahtui. Sulka kuin sattumalta löysi tiensä alas hävylleni ja hivelin sitä hiljalleen, kunnes väsymys alkoi painaa silmäluomiani ja nukahdin siihen.

Unessa kävelin metsässä, ylläni oli tuo samainen punainen korsetti ja punaiset silkkipöksyt. Jaloissani mustat polvisukat ja korkean koron omaavat kengät. Hiukseni lepattivat tuulessa, olin vapaa. Kävelin kohti kaivoa ja katsoin sen sisään ja näin itseni. Hiukset nutturalla, kyyhkyn sininen iltaleninki päällä.

Jatkoin matkaa ohi kaivon läheiselle niitylle, hengitin raskaasti. Joku tarttui minua kädestä ja veti mukanaan takaisin metsään. Piti käsiäni selkäni takana ja kouri toisella pöksyjen peittämää häpyäni kovakouraisesti. Unen minä ei pelännyt vaan heitteli päätään kiimaisena puolelta toiselle..

Heräsin, olin aivan hiestä märkä ja mahla valui vaostani lakanoille. Laitoin silmät kiinni ja halusin palata takaisin uneen...

Kiinnostaako?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute