Herkku-puhelin
Kesäsauna
Sussu

Mieheni Joni viettää usein saunailtaa kaverinsa Peten kanssa: saunomisen ohessa he grillaavat, juovat olutta ja mitä lie miesten juttuja puhuvat yömyöhään. Mieheni on pitkä, tumma ja komea, kuinkas muuten. Petekin on ihan mukavan näköinen ja kivan oloinen kaveri, vaikka en ole hänen kanssaan usein jutellutkaan.

On kaunis keskikesän ilta, hellepäivän jälkeen ilma on jo viilennyt siedettäväksi. Otan aurinkoa peiton päällä saunamökkimme terassilla. Joni ja Pete lämmittävät taas saunaa. Ehdotan Jonille, että voisin käydä saunassa ennen heitä. Paistakoot vaikka makkaraa sillä aikaa, saavathan he kuitenkin koko loppuillan saunoa rauhassa. Saunan lämmettyä riisun hameen ja topin sekä alusvaatteet saunan eteiseen, avaan siideritölkin ja kiipeän lauteille. Asetan saunatyynyn pään alle, heitän hieman koivuntuoksua löylyyn ja suljen silmäni. Mmmmm, ihanaa. Siinä rentoutuessani mieleeni tulee tuhmia ajatuksia, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. Joskus poikien saunoessa on tehnyt mieli yllättää heidät ja tuppautua seuraan, mutta enhän minä nyt sellaista oikeasti tekisi. Mielessäni käy, että jos pojat tuppautuisivatkin minun seuraani... heitän lisää löylyä ja koitan karistaa ajatukset päästäni. Käteni etenee kuitenkin hitaasti hivelemään pientä karvatupsua ja sileitä häpyhuulia ja eksyy lopulta niiden väliin. Kehoni on jo ehtinyt ajatusten edelle, huomaan. Annan periksi ja nostan toisen jalan kaiteelle, että käteni yltää paremmin hyväilemään.

Juuri sillä sekunnilla saunan ovi aukeaa ja Joni ilmestyy ovensuuhun. Salamannopeasti vetäisen jalat koukkuun eteeni ja kädet niiden ympärille. En saa häpeältä sanaa suustani. Minua ei koskaan ole yllätetty itse teossa. Joni on hetken hämmentynyt, mutta saa pian suunsa auki: ”Piti vain tulla kysymään, että haluatko säkin makkaraa.” Huomaan pienen hymynkareen suupielessä, kun hän jatkaa: ”Vaikka sulla taitaa olla vähän toisenlainen nälkä...”. ”Mene nyt vaan siitä”, saan mutistua katse varpaissani. Joni hymähtää ja lähtee. Yritän koota itseni ja unohtaa tapahtuneen heittämällä reilut löylyt. Pian on kuitenkin pakko mennä vilvoittelemaan, joten nappaan pesuhuoneesta pyyhkeen ympärilleni ja siirryn siiderin kanssa terassille. En vilkaisekaan poikiin, jotka asettelevat makkaroita grilliin, vaan katselen maisemia kaiteeseen nojaten.

Hätkähdän, kun yhtäkkiä tunnen Jonin painavan etumuksensa pakaroitani vasten. Hän kietoo kätensä ympärilleni ja suutelee niskaani. Ennen kuin ehdin vastustella, hän on jo avannut pyyhkeeni ja pudottanut sen maahan. Hän kääntää minut itseään vasten ja suutelee nopeasti suulle. Sitten hän kuiskaa: ”Tästähän sä olet haaveillut”. En ehdi edes ihmetellä, mitä hän tarkoittaa, kun jo tunnen Peten kädet ja huulet niskassani. Joni suutelee minua uudelleen suulle, tällä kertaa pitkästi ja vaativasti, ja nostaa käteni harteilleen. Olen jo sulaa vahaa. Tunnen Peten seisokin housujen läpi takamustani vasten ja kädet rinnoillani. Joni kyykistyy hitaasti ja suutelee matkan varrella rintojani ja vatsaani. Hän levittää hieman jalkojani ja hipaisee kädellään häpyäni. ”Huorahan käy jo ihan kuumana”. En ole koskaan kuullut Jonin käyttävän tuollaisia sanoja, mutta jotenkin ne vain kiihottavat lisää. Pete kääntää päätäni sen verran, että ylettyy suutelemaan, ja jatkaa rintojeni hyväilyä. Ynähdän, kun suutelumme aikana Joni lipaisee kielellään valuvaa pilluani.

Joni nousee ylös, siirtyy peitolle ja käskee minun riisua housunsa. Teen työtä käskettyä, kyykistyn ja imaisen innokkaasti kovana seisovan kalun suuhuni. ”Tuohon en antanut lupaa”, sanoo Joni ja pyöräyttää minut ympäri. ”Olis kohteliasta huolehtia vieraasta ensin.” Avaan siis Peten housut ja riisun ne. Minua tervehtii hyvän kokoinen, hieman käyrä kulli. Nuolaisen sitä ensin varovasti pari kertaa, sitten juuresta ylös asti. Olen polvillani, jalat hieman harallaan, kädet Peten pakaroilla, ja alan imeä kunnolla. Joni alkaa työnnellä kahta sormeaan pilluuni, mikä tuntuu ihanalta, mutta suu täynnä en voi juuri huokailla. Pian Pete painaa minut selälleni ja ottaa rintani käsittelyyn. Hän lipoo nännejäni ja hyväilee käsillään välillä hellästi, välillä kovakouraisemmin. Joni puolestaan alkaa kiusata pilluani kielellään ja sormillaan. Niin hyvältä kuin se tuntuukin, sormet eivät kuitenkaan riitä minulle. Haluan kullin sisääni.

Hetken kiusoiteltuaan Joni käskee minun kääntyä kontalleni. Pete työntää samantien kalunsa suuhuni. Joni hivelee pakaroitani ja vakoani kullillaan ja alkaa sitten työntyä sisään kiduttavan hitaasti. Hän painaa käsillään pakaroitani, että en voisi työntyä häntä vasten, ja jatkaa hidasta ja syvällistä työntelyään samalla, kun Pete nussii minua suuhun. ”Nyt on Peten vuoro”, Joni toteaa ja läpsäisee takapuoltani vetäytyessään pois. Hän siirtyy eteeni ja antaa kullinsa nuoltavakseni. Maistan siinä omat mehuni. Pete alkaa nussia minua. Hän työntelee onnekseni Jonia nopeammin ja saankin pian täristen ensimmäisen orgasmini.

”Joko pikkuhuora sai tarpeekseen?” kysyy Joni. En tietenkään saa vastattua muuta kuin muminaa, koska suuni on täynnä hänen kaluaan. Äkkiä Pete vetäytyy pois ja käskee minua ratsastamaan päälleen. Hän alkaa hoidella rintojani pyöritellen ja venytellen nännejäni. Joni on nyt siirtynyt taakseni ja nuolee peppureikääni liukkaaksi. Hän työntää sinne ensin sormen ja sitten kaksi. Inahtelen nautinnosta. Pete vetää kullinsa hetkeksi ulos pillustani ja hieroo kevyesti klitoristani. Joni alkaa hitaasti ja varovasti työntää kaluaan peppuuni. Olen aivan tuskan ja nautinnon rajamailla. Lopulta Joni on perällä asti ja alan itse työntyä häntä vasten. Pete ohjaa kalunsa takaisin pilluuni, ja ratsastan hänellä samalla kun Joni panee minua peppuun. ”Pikkuhuora saakin nyt miestä molempiin reikiin”, Joni huudahtaa ja läpsii pakaroitani. Saan räjähtävän orgasmin ja suorastaan ulisen nautinnosta. Tunnen kuinka ensin Joni ja sitten Pete saavuttavat huipun ja suihkuttavat lastinsa sisuksiini. Voipuneina valahdamme kaikki peitolle hengähtämään. Pete nousee ensimmäisenä tutkimaan tilannetta. ”Nyt voitaisiin mennä jäähtyneeseen saunaan pesulle ja sen jälkeen herkutella kärventyneillä makkaroilla!”

Tämä on ensimmäinen tarinani, joten palaute on tervetullutta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute