Herkku-puhelin
Jumalattaren vierailu
Lady Nickoi

Yö oli juuri laskeutunut kaupungin ylle ja kaikki alkoi vähitellen hiljentyä. Liitelin pimeiden rakennusten yllä ja etsin katseellani vielä valvovia ihmisiä. Sitten näin yhden kerrostalon ikkunassa valon. Pysähdyin sen ikkunan taakse ja katsoin sisään.

Näin miehen makaavan sängyllään himmeän lampun palaessa yöpöydällä. Mies ei selvästikään saanut unta joten päätin mennä katsomaan jos voisin tehdä asialle jotain. Leijuin ikkunan lävitse hänen huoneeseensa ja vaistosin heti hänestä säteilevän kaipuun, samanlaisen kaipuun kuin itsessänikin. Voisin ehkä helpottaa hänen oloaan ja itsenikin.

Nousin hänen päällensä sähkönsinisenä hohtavan usvan muodossa ja kosketin häntä. Mies liikahti ja katseli ympärilleen, tietenkään hän ei erottanut kunnolla utuisia piirteitäni mutta vaistosi läsnäoloni. Samassa yöpöydän himmeä lamppu sammui ja pimeys otti huoneen valtaansa. Painoin siniset huuleni hänen huulilleen ja suutelin häntä pitkään ja hitaasti.

Mies rentoutui allani ja vastasi suudelmaani. En halunnut kiirehtiä, meillä olisi koko yö aikaa. Koskettelin hänen ohuen peittonsa peittämiä muotojaan ja hahmotin mielessäni kuvan hänestä. Hänen vartalonsa oli jäntevä ja hyvin muodostunut nuoren miehen vartalo. Vedin hiljalleen hänen peittoansa pois kunnes hän makasi allani ilman minkäänlaista suojaa. Tutkiskelin hänen rintaansa, kylkiä, lantiota ja reisiä piinallisen kiihottavasti ja kuulin kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin.

En pitänyt yhtään kiirettä tutkimusmatkallani vaan painoin tarkasti mieleeni jokaisen yksityiskohdan. Tunsin kuinka hänen hengityksensä tahti kiihtyi ja kuinka veri alkoi pakkautua hänen penikseensä. Painoin oman lantioni hänen alkavaa erektiotaan vasten ja havaitsin myös oman kiihkoni syttyvän. Kuumat sykäykset lähtivät hävyltäni ja levisivät kuin meren aallot kehoni jokaiseen sopukkaan. Laskin toisen käteni hänen alushousujensa läpi kuumottavan peniksen päälle ja puristin sitä hellästi. Miehen suusta purkautui voihkaisu hänen tuntiessaan lempeän puristukseni.

Hänen peniksenä tuntui kovalta sekä isolta ja se halusi selvästi päästä vapaaksi. Ujutin sormeni hänen housujensa vyötärön alle ja vedin ne hitaasti pois. Hänen kovana seisova peniksensä ponnahti ulos ahtaasta vankilastaan ja seisoi edessäni vienosti kaartuen. Vedin esinahan syrjään ja kumarruin ottamaan peniksen kärjen suuhuni. Kiusoittelin kielelläni esinahansidettä ja imin peniksen päätä sykäyksittäin. Sain miehen voihkimaan entistä kovemmin ja se ruokki myös omaa kiihkoani. Hänen nautintonsa kuuleminen oli hunajaa korvilleni joka valui esteettömästi hävylleni. En kuitenkaan halunnut hänen tulevan vielä joten lopetin. Siirryin hänen lantionsa päälle ja ohjasin hänet syvään kosteuteeni.

Huokaisin hurmioituneena täyttyessäni hänestä. Hän sopi täydellisesti sisälleni. Aloin keinua hiljalleen hänen päällään ja tunsin hänen kovuutensa hyväilyn suloisena sisälläni. Hän liikkui sisälläni ahnaasti ottaen itselleen kaiken nautinnon mitä sai. Sama päti myös minuun, halusin häntä kiihkeämmin ja enemmän ottamalla hänet sisääni uudestaan ja uudestaan. Sitten hän kyllästyi olemaan allani.

Yhdellä nopealla liikkeellä hän kieräytti minut alleen ja otti ohjat omiin käsiinsä. Tämä sopi minulle, nyt tunsin itseni vielä enemmän haluttavaksi hänen silmissään. Hän silitteli sormillaan rintojani ja kierteli nännejäni. Tunsin olevani tulessa hänen kosketuksensa vuoksi. Liekit yhdistyivät kulovalkeaksi joka roihahti kaikkialle. Kiersin reiteni hänen lantionsa ympäri ettei hän vain vetäytyisi liian kauas minusta. En halunnut hänen irtaantuvan minusta koskaan.

Seuraavaksi hän nopeutti rytmiään, hän ei enää jaksanut odottaa. Hän tuntui niin vahvalta, painautuessaan minuun etten voinut muuta kuin myötäillä hänen rytmiään. Itse asiassa halusinkin niin, halusin että minut ottaa mies joka tietää mitä tahtoo ja tietää miten saa sen. Sitten vaistosin sen tulevan. Jokaisella työnnöllään hän puski minua kohti huippua jonne oli vielä matkaa mutta saatoin nähdä sen jo. Ensin yritin estellä sitä mutta hän oli armoton ja pakotti minut mitä nautinnollisimmalla tavalla alistumaan tahtoonsa. En sitten enää halunnut pyristellä vastaan vaan antauduin sen ihanan täyttymykseen vievän tunteen viedä minut.

Vähitellen itseäni suurempi voima kietoutui ympärilleni ja sai pimeän huoneen sekä koko muun maailman katoamaan. Varjojen sekä valojen muodot kasvoivat yhteen, sulautuivat toisiinsa ja muuttuivat yhdeksi isoksi pimeydeksi. Se ei kuitenkaan ollut pelottava vaan turvallinen väylä korkeuksiin. Sinne eivät yltäneet maailman murheet eivätkä pahuus. Kuulin jostain kaukaa oman ääneni kiihkeän huohotuksen, joka kuitenkin loittoni kauemmas. En kaivannut takaisin vaan suuntasin ajatukseni siihen joka odottaisi minua pimeyden tuolla puolen.

Näkymätön voima veti meitä molempia ylöspäin hitaasti mutta varmasti.

Tunsin olevani täydellisesti yhtä hänen kanssaan kohotessamme korkeuksiin. Matkaa huipulle ei ollut enää pitkästi. Kiihkon huutoni voimistuivat voimistumistaan tämän miehen tuottamasta uskomattomasta aistimuksesta. Tarrasin häneen kuin henkeni hädässä ja viilsin kynsilläni punertavia haavoja hänen ihoonsa. Hän ei kuitenkaan välitä kivusta.

Sitten kosketimme molemmat taivasta yhtä aikaa.

Kipunoivan kuuma aalto pyyhkäisi lävitsemme vieden meidät mukanaan. Kiepuimme ja pyörimme sen armoilla ikuisuudelta tuntuneen hetken ajan, jännitin selkäni kaarelle pystymättä liikkumaan ja koin uskomattomalta tuntuneen täyttymyksen. Rajut supistukset kouristelivat vartaloani ja kuulin kuinka hänkin laukesi kovasti karjahtaen. Orgasmin viimein hellittäessä otteensa meistä tunsin kuinka mies vetäytyi pois minusta. Olin lopen uupunut rakastelusta ja käperryin väsyneenä hänen hikiseen syliinsä.

Mies kietoi käsivartensa ympärilleni ja painoi hellän suudelman otsalleni. Kaiken kokemani jälkeen nautin tästä hetkestä eniten. Olimme molemmat saaneet uskomattoman hyvän tyydytyksen, jota olimme pitkään kaivanneet. Kuuntelin hänen rauhallista hengitystään pitkään kunnes annoin väsymykselle periksi.

Havahduin unestani sitten kun aurinko alkoi pilkottaa itäiseltä taivaanrannalta. Olin ollut tämän miehen luona aivan liian pitkään. Minun oli lähdettävä. Nousin pois hänen viereltään ja katsahdin vielä kerran hänen nukkuvia kasvojaan. Ehkä tapaisimme vielä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute