Herkku-puhelin
Luomupano
halukas

Vaimoni täyttää pian 40 v. "Saat toivoa mitä haluat synttärilahjaksi" lupasin hänelle.

- Muistatko kun kerran sanoit haluavasi katsella kun minua naidaan, nyt olisi aika kokeilla tarkoititko totta, hän sanoi.

Mustasukkaisuus kouraisi sydäntäni, mutta en halunnut perua lupaustani ja sovimme, että kumpikin hankkii yhden panijan synttäreille.

Hyvissä ajoin vaimoni kertoi löytäneensä panijan ihan työkavereistaan. Totta kai mieleeni tuli heti, että ei taida olla ensikerta mutta mitä siitä, eihän vittu lainassa pilaannu, en ole ainakaan huomannut!

Itse mietin kuumeisesti mistä löytäisin vaimolleni kestävän oriin ja kun en oikein tiennyt ketä pyytäisin, päätin turvautua internetiin. Hämmästykseni oli melkoinen kun ilmoitukseeni vastasi lähin naapurimme ja kertoi olevansa vahvasti selibaatissa jo toista vuotta vaikka on naimisissa. Takuulla siis spermaa riittäisi. Siispä kaupat lukkoon ja perjantai-iltana meille. Silloin alkaisivat synttärit!

Väki oli koolla ja olin tarjonnut jo parit paukut kaikille ja vaimolleni kolmet estojen poistamiseksi.

- Hyvä juhlaväki, aloitin puheeni, vaimollani on synttärit ja juhlan kunniaksi haluaisin tarjota hänelle kunnon spermaruiskeet, jos jollakin on tauti ilmoittautukoon heti, ellei kellään ole niin vietetään oikein kunnon luomupanot ja voidellaan vittu syvältä aidolla luomunesteellä joka ruiskuaa teidän molempien siittimistä ilman mitään estoja sinne minne kuuluukin, eli vitun uumeniin.

Vaimoni punastui ensin puheeni aikana mutta sitten hän riisuutui ja meni sängylle levittäen jalkansa ja paljasti häpynsä meille kolmelle.

- Haluaisin ensin, tai siis taas kerran, sinua rakas työkaverini nousemaan satulaani ja aloittamaan siemennyksen. Tiedän kuitenkin mieheni arvanneen miksi valitsin juuri sinut ja pyydänkin sinua Matti, ohjaamaan tämän Rogerin himoitsemani kullin vittuni huulien väliin ja olisit kultainen jos varmistaisit, että sperma varmasti jää sisälleni, ota vaikka tiukka ote palleista ja puristele niitä kunnes tunnet niiden tyhjentävän lastinsa sisääni.

En ikimaailmassa ollut koskenut toisen miehen kyrpää. Nyt kuitenkin tottelin vaimoani ja toisella kädellä levitin vitun huulia ja toisella otin tukevan otteen Rogerin kohtuullisen kokoisesta kyrvästä ohjaten sen avoimien huulien väliin. En voinut olla ajattelematta monestiko se oli siellä ollut jo ennen ja päätin kysyä sitä ennen kuin synttärit olisivat ohi.

Nyt kuitenkin katselin kuinka vieras kyrpä kulki sisään ja ulos vaimoni pyhimmässä paikassa.

Samalla huomasin kuinka naapurimme oli kaivanut oman aseensa esille ja tarjosi sitä vaimoni suuhun. Siekailematta hän imaisi sen kosteaan imuunsa inahtaen tyytyväisyydestä.

- Kumman synttäreitä tässä oikein vietetään, hän mumisi kulli suussaan, näytät niin kiihottuneelta katsellessasi, hän kysyi.

- Ehkä sen joka saa juuri pian spermaa sisuksiinsa, vastasin ja puristin Rogerin palleja. Se oli lähtökäsky ja kohta näin kuinka spermaa pursui ulos kullin täyttämästä vitusta, niin paljon sitä tuli, että se ei sopinut alkuunkaan sisälle vaimoni tarjoamaan aarreaittaan.

Kun Roger veti kyrpänsä pois vitusta lakanoille valahti oikein lammikko valkoista spermaa..

- Uh huh, saanko antaa suukon kalullesi ja samalla maistaa synttärimakeisiasi, vaimoni sanoi Rogerille

Naapurimme hieman närkästyi kun Roger sai ensimmäisenä tarjota makeisiaan joka paikkaan, mutta leppyi kun vaimoni lupasi hetken levättyään imeä hänet kuiviin ja nieleskellä joka tipan.

Jos haluatte jatkoa antakaa palautetta ja aviovaimot erikoisesti jos Teillä on sama haave.( ei välttämättä synttärilahjaksi vaan muutenkin )

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute