Herkku-puhelin
Tositarina
Lukekaa totta

Tositarina: elettiin 90-lukua Valtimolla. Olin juuri saanut ensimmäisen tyttären vaimoni kanssa, ja silloin minulla oli ikää reilut 20 vuotta. Tapanamme oli käydä joka viikonloppu Anoppilassa, katkaisemassa työttömän arkea. mm saunoen, ja olutta nautiskellen. Niinpä oli tälläkin kertaa tilanne. Kesä oli jo kääntynyt Syksyn puolelle, mutta oli todella lämmintä silti. Siinäpä sitten apen kanssa saunottiin, ja tarinoitiin iltaa kosteissa merkeissä.

Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota Anoppiin, joka nelikymppisenä silloin näytti todella hyvältä, ja jotenkin erittäin seksikkäältä. Mielikuviini jäi se, kun kerran yöllä kuselle mennessä näin anopin ottavan appiukolta suihin makkarissa. Se teki minuun sairaan himon tuohon naiseen. Tiesin myös että anoppi oli sekoillut humalassa nuorempana, sillä olihan vanhin lapsikin tehty appiukon veljelle.

No niinpä se ilta siinä sitten kului, ja huomasin telkkaria katsoessamme että, Anoppi ois taas puheista päätellen "sillä" tuulella. Pientä kaks mielistä flirttiä tuli koko ajan, ja appikin siitä jo huomautteli. Laskin siinä vaiheessa tilanteeksi sen että, nyt pitää alkaa appi-ukolle paukkuja vahventamaan, ja minun rajoittamaan tahtia. Niinpä kaatelin apelle vahvoja sekoituksia, ja n. klo 9.00 jälkeen homma alkoi olla selvä. Sammuminen oli täydellistä.

Vielä pitäisi saada vaimo nukkumaan, ajattelin. No siinä nyt ei paljoa tarvinnut, kun hänen pitikin kohta mennä tyttären kanssa nukkumaan.

Oltiin siis kahden Anopin kanssa, kuten monasti aiemminkin. Nyt vaan jatkoin tarjoilua se mielessä.

Jossain vaiheessa iltaa, olimme käyneet liian kova-ääniseksi, ja vaimoni tuli siitä kuiskaamaan ovenraosta, että nyt hiljaa, tai menkää ulos.

Meinasinkin ottaa jo takapakkia, ja mennä nukkumaan, mutta Anoppi sanoi; Mennään navetalle, siellä saadaan jatkaa tarinointia. Ajattelin että uskaltaiskohan sitä. No appi nukkuu, ja vaimoltakin kehotus mennä ulos, joten ei tarvitse selitellä asiaa.

Siispä navetalle mentiin. Anopilla oli tutusti päällä yömekko, jonka hän aina laittoi saunan jälkeen päälle, ja antoi sen olla kokoillan päällä nukkumaan menoon saakka. Anoppi oli kropaltaan aika laiha, mutta takapuoli oli kiinteä, ja tissit ehken A-kupit, silti todella terhakkaat pystymalliset. Mentiin istuskelemaan navetalle, ja yksi hehkulamppu ilman kupua paloi seuranamme. Tarkkailin hieman tilannetta talon osalta, mutta siellä näkyi olevan hiirenhiljaista.

Tuon vaaleanpunaisen yömekon läpi kuulti anopin alusasujen mustaväri, joka antoi minulle enemmän pontta että pääsisin pöksyihin. Yllättäen anoppi alkoi antaa signaaleja tahallaan, nosteli jotain vanhoja lehtisiä minulle näytettäväksi, eli pyllisteli suoraan minua kohti tieten että kumminkin katsoisin. Lantiota painoi alas, vaikkei se olisi ollut välttämätöntä. Pikkuhousut oli jo oikein hyvin esillä, ja tarkkaillessani huomasin että pillunhuulet pitivät olla pienet, koska sen kohdalta näytti olevan aivan tasamaastoa tarjolla. Helvetin ruskea perse oli, koska anoppi leikkaili ruohoa koko kesän bikinit päällä.

Ne lehtiä tuijoteltiin lähekkäin siinä, ja anoppi välillä kehuskeli minua, kun olin niin hyvässä kunnossa silloin. Yhtäkkiä koira alkoi haukkua, ja silloin valpastuin sanoen: Pitäskös mun lähteä jo nukkumaan. Anoppi siihen: Ei tule mitään! Nyt tulet, ja näytät miten se halaus pitää tehdä. Olimme juuri keskustelleet siitä, miten hänen tyttärensä ei osaa halata mietä oikein, hiukan leikkimielellä. Menin Anopin lähelle, ja näin jo hänen katseestaan että sitä tekee vitusti mieli naida vierasta, ja nuorempaa kollia.

Asetin kädet hänen selkäänsä vasten, ja hän omansa minun olkapäille. Tunsin sydämemme hakkaavan, ja Anopin hengityksen oleva kiihkeän. Puhe loppui siihen. Vieritin varovasti kättäni, ja tunsin rintaliivien hakaset paidan läpi. Silloin alkoi kyrpäni kovettua, ja Anoppi tunsi sen. Hän alkoi hivellä takapuoltani, ja hivutti käden mulkulleni vaivihkaa. Sanoin: entä jos joku tulee? Anna olla, sanoi Anoppi, ja jatkoi käden mennessä kalulleni.

Anoppi alkoi polviasentoon eteeni, ja laski housuni nilkkoihin. Voin maiskutella, mutta ei nussita, sanoi anoppi. Sitten hän lipoi kielellä terskaani, ja hetken päästä otti kaluni suuhun koko varren mitalta, niin paksuilla, ja täyteläisillä huulilla. Alkoi lutkutus, ja tähtiä näkymään päässäni. Tuo hetki oli se jota olin odottanut jo vuosia. Taitavasti anoppi imi, ja vatkasi munaa, kuin ammattilaishuora. Se osasi tehdä sen paremmin kuin kukaan muu, todella hitaasti, ja mehukkaasti. En antanut kuitenkaan tehdä sitä loppuun, vaan keskeytin, ja otin Anopin halaukseeni.

Siinä ajattelin siten viedä asian loppuun, kun oltiin jo menty näin pitkälle. Aloin näykkimään kaulaa, ja koskettelin kielellä korvanlehteä. Anoppi alkoi vastustella kovastikin, mutta silti hiukan voihkien, ja yritti jatkaa suihinottoa. Sanoin, anna minun hiukan kokeilla rintoja, ja sitten saat ottaa loppuun. Anoppi ei sanonut mitään, mutta sain avattua hakaset yöpaidan läpi, ja käänsin anopin selän minun rintaani vasten. Liu’utin yömekon alta suuret käteni hänen koviin nänneihin, ja ihaniin tisseihin. Hyväilin, ja jatkoin näykkimistä, ja välillä toisen käteni sormeni ui pöksyihin.

Anoppi pyysi lopettamaan. En sitä kuitenkaan tehnyt, mutta siirsin hänet hiukan kovaotteisesti penkille makaamaan selälleen, ja riuhtaisin pikkuhousut alas. Anoppi rimpuili, kun kieleni kohtasi tuon lähes teinivittuun verrattavan pillun, ja klitoriksen. En ole vielä tälläkään iällä nähnyt yhtä pientä, ja tiukkaa pillua kenelläkään naisella. Aloin antamaan kielikylpyjä klitorikseen, samalla työntäen etusormen etsien pistettä nautintoon. Homma alkoi mennä anopin osalta kovaääniseksi, ja näin pakotti minut lopettamaan touhun. Älä lopeta, oli pyyntö tällä kertaa. Voidaanhan me nuolla toisiaan, ei siinä mitään pahaa ole, kunhan ei vai naida, anoppi sopersi viinahöyryissään.

Siispä penkille, ja kuusysi. Olin jo sen saattelemana aivan tulossa, kun anoppini sai helvetinmoisen orkun huutaen. Se itki, ja tärisi sanoen lopulta ettei ole ikinään kokenut yhtään parempaa. Siitä kyllä ainakin minä nousin äkkiä ylös, ja vilkuilemaan talolle päin, kuuliko kukaan. Ei onneksi.

Anoppi lupasi hoitaa siinä sitten minut suullaan loppuu, joka oli kieltämättä helvetin hyvä vaihtoehto. Mutta en antanut enää periksi. Pukille oli päästävä keinolla millä hyvää. Niinpä kävin autolta uuden tölkin olutta, ja avasin sen, ja kaadoin siihen vodkaa tehostamaan vaikutusta. Vein sen anopille, ja sanoin. Otetaan tämän kunniaksi nämä oluet yhdellä ryypyllä. Anopilla olikin jo kova jano, ja alkoi kiskomaan olutta, muttei aivan yhdellä kulauksella mennyt, pari kolmella kylläkin.

Vaikutus tulikin heti, ja alkoi olla 2 promillea jo mittarissa, eikä estoja enää niin paljon. Anoppi alkoi taas lutkuttamaan munaa, mutta nyt jo hieman tekniikka kärsi. Tempasin anopin taas pitkälle penkille selälleen ja työnsin turvonneen mulkun siihen piukeaan pilluun runnoen. Pillu oli tosi tiukka, mutta onneksi myös kostea nuolennan jäljiltä. Anoppi alkoi taas voihkia, ja minä yritin laittaa kättä suunpäälle, vaimentaakseni ääntä vedellessäni mulkulla tuohon kuumaan ihanaan pilluun.

Käänin aikani vedeltyä, anopin polvilleen penkille, ja tarjosin kyrpääni takaapäin. Näky oli niin ihana kun huulet kohtasivat terskani, että oli jo tulossa taas siihen paikkaan. Kuitenkin työnsin mulkkuni hitaasti syvälle sisälle, ja näin sieluni silmin, kuinka anopin ihanat silmät pullistuisivat hänen päässään. Tein monta hidasta työntöä, ja anoppi alkoi yllätykseksi huomata tulevan sisäänsä, vaikka olikin aika humalassa. Sanoi minulle: sinun on pakko lopettaa, mulla ei ole ehkäisyä nyt, lopeta, laukea suuhuni.

En pystynyt enää lopettamaan. Otin rinnoista kiinni, ja kiihdytin tahtia siinä määrin että kyrpäni räjähti 10 sekuntia anopin kiellon jälkeen, ja sitten pohjaan asti kuumaan, ja märkään pilluun. Anoppi laukesi myös, hikisenä, ja täristen. Spermaa pumpaantui siinä vielä pitkään, kun olimme nalkissa. Se oli myös minulle taivaallinen orgasmi, en ollut saanut vaimoni kanssa koskaan vastaavaa. Vedin hitaasti mulkun ulos, ja näin kuin sperma pulppusi anopin pillusta reisille päin. Nuo ihanat ruskeat pakarat. Näenköhän niitä enää koskaan mietiskelin.

Anoppi alkoi olla "kypsä" nukkumaan, oikeastaan hän jo itse pyysi sitä. Kello oli yllättäen jo kaksi yöllä, aika oli kulunut nopsasti. Anopin humalatila oli voimistunut panon jälkeisellä drinkillä siihen malliin, että talutin sisälle makuuhuoneeseen, jonne hän kaatui apen korsattaessa vierellä.

Tarkistin pikaisesti muut nukkujat, ja talon. Kaikki oli kunnossa. Menin vielä navetalle, sammuttelin valon, ja polttelin kessun. Onneksi minä oli lähes selvä, ajattelin siinä tupakoidessa. Olisi muuten saattanut tulla ylilyöntejä, ja kiinnijäämisriski kasvanut. Kylläpä se siinä vielä mielessä kävi mitenhän anoppi osaa pitää suunsa kiinni, ja muistaakohan se sisääntulon.

Aamulla herättiin sitten aika normaalisti, paitsi anopin krapulatila vaati ajoittaista pötköttelyä makkarissa. Ei pienitäkään merkkiä mistään antanut, ja se oli hyvä. Olisihan riskinä ollut 2 avioeroa, joten motivaatio suun kiinnipitämisellä oli korkea.

Tämä kerta oli ainut ex-anopin kanssa. Nykyään siitä on jäänyt joku intohimo päälle, kun aina vaikka olen naimisissa, vehkeilen vanhempien naisten kanssa säännöllisesti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute