Herkku-puhelin
Elämäni naisia 6: projektipäällikö festareilla
Jarier

Kiitoksia kommenteista! Niitä ei ole tullut paljoa mutta kaikki saadut kommentit ovat olleet mielenkiintoisia :)

Mutta vaihteeksi tähän väliin ihan tuore tarina.

Olin tänä kesänä eräillä eräässä suuressa kaupungissa järjestetyillä rockfestivaaleilla. Olin festivaalin ensimmäisenä iltana anniskelualueella kun siihen eteeni tuli juttelemaan mielenkiintoisesti pukeutunut (tuolla festivaaleilla niitä näkyy muutenkin) nätti nainen. Hänellä oli korkeakorkoiset saappaat (ei sellaiset reisisaappaat vaan ihan polven alle jäivät nämä :), korsetti, lyhyt PVC-hame sekä verkkosukkikset. Sellaiset tosi harvat joita ei kalastajan kannattaisi käyttää jos muikkuja haluaisi. Niin, ja söpö musta kaulapanta. Kasvot olivat tyylin mukaan riittävän näyttävästi meikatut ja pitkät vaaleat hiukset olivat saparoilla.

Nainen ehti minun hörppiessä olutta kertoa jo miten hän oli hiljattain eronnut ja nyt oli lapsi viety mummolaan kun mamma lähti vähän irrottelemaan festareille ennen kuin tajusin että minähän tunnen tämän naisen. Hän oli Minna, ja hän oli edellisessä työpaikassani toiminut projektipäällikkönä ja minuakin ohjastanut monissa projekteissa. Enpä ollut arvannutkaan että hän harrasti myös tällaista musiikkia. Silloin työaikoina kun häntä näin hän pukeutui lähes aina tiukkoihin farkkuihin ja korkokenkiin ja oli silloisesta lyhyestä tukasta huolimatta kuitenkin aina aika herkullisen näköinen.

Kun olin hahmottanut kenen kanssa juttelen (tai tähän asti olin lähinnä kuunnellut...) pääsin minäkin vapautuneemmin juttuun kiinni kun meillä oli kuitenkin yhteisiä keskustelunaiheita eikä tarvinnut vääntää sellaista "käytkös sä täällä useinkin" korniuksia. Etsimme anniskelualueelta pöydän johon mahduimme istumaan ja jatkoimme turinaa naamat vastakkain. Illan viimeiset bändit jäi siinä näkemättä kun kävimme vuorotellen hakemassa lisää olutta ja lopulta festarialue alkoi mennä kiinni sen illan osalta.

Minä olin suunntellut meneväni muutaman kaverini (jotka olin nyt sitten hukannut) kanssa jatkoille jatkoklubille. Minna oli ajatellut samoin, mutta eri klubipaikkaa. Hetken siinä mietittyäni päätin että kaverini saavat tulla toimeen ilman seuraani ja lähdenkin Minnan kanssa hänen ehdottamalleen klubille. Ihan hyviä bändejä sielläkin oli soittamassa. Laitoin kavereilleni tekstiviestin ja aloimme suunnistamaan kohti jatkopaikkaa.

Jatkopaikassa jatkoimme oluen juontia ja musiikin kuuntelua. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi majoituksiimme ja totesimme että asumme samassa hotellissa. Minna ehdotti että kun jatkoklubin bändit olivat jo lopettaneet että lähdemme hotellille ja otamme aulabaarissa oluet. Idea tunkkaisen ja hikisen jatkoklubin vaihtamisesta tilavaan ja rauhalliseen hotellin aulabaariin vaikutti hyvältä ja vartin kävelyn jälkeen meillä oli taas edessämme olut-tuopit. Siellä hotellin aulabaarissa.

Olimme istuneet usein aiemminkin työmatkoilla iltakaljalla tässä samassa baarissa, mutta aiemmin olimme aina kiltisti menneet yksin omaan huoneeseen nukkumaan. Tällä kertaa tuoppien tyhjennettyä Minna ehdotti että käydään vielä katsomassa hänen huoneensa minibaaria. Minulla alkoi jo käydä mielessä erinäisiä ajatuksia Minnasta ja minusta. Hänellä oli aina ollut tiukka kroppa ja tuossa asussa hän näytti entistäkin houkuttelevammalta. Kävellessämme hissille päin Minna tarttui kädestäni kiinni ja mietin että vieläköhän tämä päättyy hyvin...

Kun tässä on nyt tätä juonen tynkää kuitenkin jo tullut kerrottua ja kaikki kuitenkin pikakelaavat pornonsa niin edetään nyt jo suoraan siihen vaiheeseen kun me olimme päättäneet Minnan huoneessa riisuutua alasti. Sinänsä harmillista, kyllä Minnaa olisi hoidellut noiden seksikkäisen asusteidenkin kanssa...

Seisoin alasti sängyn edessä ja Minna oli alasti (tai oli hänellä vielä se kaulapanta) polvillaan edessäni. Ja Minna otti kiltisti jo kovettuneen kullini suuhunsa. Minna alkoi runkkaamaan ja imemään kulliani ja hoksasin tarttua kaksin käsin kiinni hänen saparoistaan. Ohjasin täten Minnan päätä edes takaisin, en kuitenkaan mitenkään rajusti vaan annoin Minnan tehdä tehtävänsä antaumuksella. Toisella kädellä Minna taisi runkata pilluaan.

Sitten Minna katsoi ylöspäin silmiini ja kysyi "haluatko nussia minua?". Minä olin jo vähän niin kuin mielessäni tullut siihen tulokseen että se tässä olisi vähän niin kuin ideana joten vastaukseni oli myöntävä.

Otin nyt tämän projektin johdon haltuuni ja komensin Minnan sängylle kontalleen. "Perse pystyyn, haluan nähdä sun hyvät perseen muodot ennen kuin saat kyrpää takaapäin." Tätä persettä oli tullut kyylättyä entisessä työpaikassa usein ja nyt se oli siinä tarjolla :)

Tiukka treenattu pyöreä perse ja kapea vyötärö näyttivät todella hyvältä. Työnsin käteni kohti pillua ja totesin paikan olevan Minnan sormeilun jälkeen jo aivan kostea. Etenin vielä ylöspäin ja totesin pillun posliiniksi. Niin sitä pitää. Hyväkroppainen blondi posliini projektipäällikkö.

Tähtäsin kovalla kullillani pillun suuntaan. Minna otti kullista kiinni ja ohjasi sen oikeaan kohtaan. Työnsin tavalliseen korkkaustapaani kullin nautinnollisen hitaasti pohjaan asti. Pillu oli liukas mutta tiukka. Hyvin treenattu synnyttäneen naisen pillu.

Sen verran monta kertaa tämä projektipäällikkö oli aiheuttanut minulle ikäviä hetkiä, pitkiä iltoja ja potutusta että nyt päätin että armoa ei anneta. Saatuani työnnettyä kyrpäni pohjaan tartuin kiinni kapeasta vyötäröstä ja aloin nussimaan Minnaa täysillä. Sisään-ulos-sisään-ulos. Tiukka pyöreä perse läiski minua vastan, kyrpäni sousi syvällä tiukassa kosteutta litisevässä pillussa. Vauhti oli niin kova että aloin hikoilla ja hengästyä, Minna vikisi edessäni. Hänkin oli vauhdissa mukana ja työnsi työntöjen tahtiin vastaan.

Kiimainen rytmimme meni sekaisin ja Minna menetti tasapainonsa kaatuen eteenpäin. Minä kiipesin hänen päälleen ja painoin hänet vatsalleen sängylle. Työnsin käteni hänen alta hänen ympärilleen ja tartuin tiukkoihin rintoihin. Minna nosti persettään ylös selkä kaarella ja ohjasi taas kädellään kullini sisäänsä. Näin pääsin taas jatkamaan nussimista. Pääni painui jonnekin Minnan saparoiden sekaan ja huomasin suutelevani hänen poskeaan. Minna käänsi päänsä minua kohti ja hän suuteli minua suulle. Kielemme tutkivat toisiamme ja koko ajan lantioni painui edes takaisin kohti Minnan persettä, Minnan työntäessä persettään lantiotani vasten, Minnan ottaessa kyrpääni.

Suudelma alkoi tuntua sen verran hyvältä että nousin pois "pukilta" ja käskin Minnan pyörähtämään selälleen. Nyt näin tuon posliinipillunkin sitten ensimmäistä kertaa kunnolla. Minna nosti jalkansa joukkuun ja sormeili posliinipilluaan, minä nousin hänen päälleen ja pökkäisin kullini kohti pillua. Se luiskahti vaivatta sisään joten kävin makaamaan Minnan päällä kyynärpäiden varassa, tartuin saparoista kiinni ja aloitin taas kiihkeän suudelman. Samalla aloin taas lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä naimisliikkeen.

Vaan sitä kun nussii tuommoista tiukkaa pillua niin alkaa tuntua liian hyvältä. En kuitenkaan halunnut laueta vielä näin joten pyöräytin itseni pois Minnan päältä ja kävin selälleni mulkku pystyssä. "Anna kun ratsstan", Minna sanoi ja se oli itsellänikin käynyt mielessä. Minna nousi istumaan päälleni ja hitaasti istuen alas lävisti itsensä kyrvälläni. Tartuin Minnan pakaroista kiinni ja hän aloitti ratsastuksen. Hän nojasi hieman eteenpäin ja sitten huomasin hänen tissit silmieni edessä. Niihin en ollut koskaan aiemmin oikein kiinnittänyt huomiota mutta nehän olivat ihan terhakkaat tisut. Toinen käteni hakeutuikin pakaroilta tissille. Nännit nöpöttivät kovana kun kourin tuota herkullista rintaa.

Minna ratsasti yhä rajummin, vikisten ja huohottaen. Koska olin jo aiemmin ollut lähellä laukeamista alkoi pikku hiljaa tuntua siltä että kohta tulee. Ja kun pääsin sen rajan yli jolta ei ollut enää paluuta, tartuin Minnan pakaroista kiinni ja määrätietoisesti painoin hänet tiukasti minua vasten. Kullini painui syvälle ja sitten aloin karjuen sykkimään siementäni rouva projektipäällikön pilluun.

Tilanteen rauhoituttua Minna nousi päältäni, kääntyi ympäri ja työnsi spermaisen pillunsa naamalleni. Oman suunsa hän vei kyrvälleni ja alkoi nuolemaan pehmennyttä kaluani puhtaaksi. Pakkohan se oli minunkin sitten alkaa nuolla tuota karvatonta spermapillua puhtaaksi. Oudoltahan se maistui mutta tuntui samalla todella kiihottavalta. Samalla kun Minna hoiteli kyrpääni, se alkoi jälleen kovettumaan...

Sinä yönä ei paljoa nukuttu. Paitsi sen verran että aamiaisaika meni ohi, mutta korjasimme tilanteen krapulapanolla. "Nukuimme" yhdessä festariviikonlopun kaikki yöt ja olemme tavanneet nyt muutaman viikonloppuna Minnan lapsen ollessa vuorollaan isänsä luona. Saa nähdä miten tässä nyt lopulta sitten käy... :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute