Herkku-puhelin
Yo-juhlien jälkeen
Samuli

Olimme olleet kihlatun kummipojan ylioppilasjuhlissa. Kotiin tultuamme huomasin lompakkoni kadonneen. Kävin penkomassa auton, mutta lompakkoa ei näkynyt. Niinpä ilmoitin kihlatulleni lähteväni katsomaan juhlapaikalta, olisiko lompsa jäänyt sinne.

Perille päästyäni soitin ovikelloa, ja Marja, juhlien emäntä, tuli avaamaan.

"Moi! Onko teillä näkynyt ylimääräistä lompakkoa?" kysyin.

"Joo. Tuolta sohvalta löytyi. Sinunko se on?" Marja kysyi. Vastasin myöntävästi ja astuin eteiseen Marjan pyydettyä ja lähdettyä lompakkoa hakemaan. Marjalla oli edelleen valkoinen pitkä hame ja beige paitapusero, jossa oli varsin antava kaula-aukko. Olin jo juhlien aikaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja pyrkinyt katselemaan ja koskettamaan Marjan, tuon viisikymppiseksi hyvin säilyneen naisen, muotoja niin takaapäin kuin edestäkin hänen kumartuessaan.

Marja toi lompakon ja kiitin häntä siitä katseeni ollessa aivan muualla kuin hänen silmissään, niin kuin kohteliasta olisi ollut.

"Mitäs sinä katselet? Onko minun puseroni nätti?" Marja kysyi. Änkytin jotain ja Marja hymyili niin, että hymykuopat tulivat taas näkyviin.

"Huomasin kyllä, että katselit minua jo juhlissa, ja taisit vähän koskettaakin", Marja sanoi. Yritin kieltää tapahtuneen, mutta Marja keskeytti laittamalla sormen huulilleni.

"Eron jälkeen en ole vastaavaa huomiota saanut", Marja sanoi ja tuli lähelleni. Hän otti kädestäni kiinni ja ohjasi sen rinnoilleen. "Kosketa minua, Samuli", hän pyysi, enkä siinä vaiheessa voinut enää vastustella. Marja avasi puseron napit ja alta paljastui todella kauniit pitsiset rintaliivit, joiden läpi paistoivat nännit. Hyväilin hänen rintojaan, kunnes Marja otti minut lähelleen ja suuteli suoraan suulle. Enpä ollut moista suudelmaa saanut aikoihin.

Marja hymyili ja veti minut mukanaan olohuoneeseen. Hän ohjasi minut sohvalle istumaan ja kävi paljain rinnoin päälleni hajareisin istumaan. Suutelin Marjan rintoja ja hänen huuliaan miettien samalla, mihin tässä vielä joutuisinkaan.

Marja vapautti kullini housujen puristuksesta, runkkasi sitä hetken ja otti sen suuhunsa. Täytyy myöntää, että eivät puheet suihinotosta ole tuulesta temmattuja. En ollut koskaan saanut enkä sen jälkeenkään tulisi saamaan moista käsittelyä.

Siirryimme pitkällemme sohvalle ja Marja tuli ratsastusasentoon päälleni. Marja ratsasti päälläni ja minä onnesta soikeana pidin hänen rinnoistaan kiinni. Ei mennyt kauan, kun laukesin Marjan sisään ehtimättä varoittaa ollenkaan.

Marjakin laukesi hetken päästä ja kysyi suudellen, halusinko vielä jotain. Hetken kummasteltuaan pyyntöäni hän saapui kahden yöpaidan kanssa - toinen päällään ja toinen käsissään - takaisin. Puin ihanan, pitkän, valkoisen pitsiyöpaidan päälleni ja menin Marjan viereen hänen rintojensa kimppuun. Suutelimme kiihkeästi ja naimme vielä kerran molemmat yöpaitoihin pukeutuneina.

Kihlattuni uteli kotiin palattuani, löysinkö lompakon ja miksi oli kestänyt niin kauan. Sanoin lompakon löytyneen ja Marjalla olleen digiboksin kanssa ongelmia.

Tästä lähtien Marja on aina kohdatessamme osunut kummasti minuun tai jos on ollut tietoinen tulostamme kylään, hän on varannut aina tuon saman paitapuseron, josta olen päässyt hänen muotojaan ihailemaan hänen tarjoillessaan syömistä tai juomista

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute