Herkku-puhelin
Kiimainen vaimo
Vaimonlainaaja

Toimin vastuullisessa asemassa eräässä kansainvälisessä suuressa yhtiössä ja hommiini liittyy ajoittain valitettavan paljon matkustelua milloin missäkin päin maailmaa. Matkat kestävät vaihtelevasti päivästä noin viikkoon, joskus harvemmin pitempään. Vaimoni on tähän vuosien saatossa tottunut, eikä asiasta ole koskaan ollut haittaa suhteellemme - jopa päinvastoin: joskus muutamien päivien erossa oleminen on saanut lemmen leiskumaan palattuani.

Kuvio, josta nyt kirjoitan tapahtui noin vuosi sitten erään tavanomaisen reissuni jälkeen. Olin ollut matkalla noin kaksi viikkoa Atlantin toisella puolella. Aiottu paluupäiväni osui perjantaiksi ja sopivasti eräs ystäväpariskuntamme järjesti samalle illalle tupaantuliaiskemut vastavalmistuneen talonsa kunniaksi. Olimme siis menossa kemuihin heti, kun koneeni olisi laskeutunut. Vaimoni Hanne oli juhlista todella innostuneen oloinen soittaessani ja sanoi tarvitsevansa hieman jotain hauskanpitoa. Atlantin ylityslennot väsyttävät aina itseäni kohtuuttomasti, etenkin paluusuuntaan, mutta en viitsinyt Hannen innostuneisuuden vuoksi vastustella juhliin menemistä.

Välilasku oli Frankfurtissa ja tietenkin jatkolento tunnin myöhässä. Alunperin koneeni piti olla perillä 22.15 ja nyt siis 23.15. Soitin vaimolleni ja hän sanoi asian olevan ok - ehdimme tupareihin vielä silloinkin. Odottelin lentoa loungessa haaveillen vaimostani ja huomasin kuinka puutteessa olinkaan. Lähes pari viikkoa ilman seksiä sai katseeni viivähtämään melkein jokaisen näkemäni naisen suloissa. Kaluni paisui täyteen kuntoon housuissani, kun haaveilin vaimoni rinnoista ja siitä kuinka tänään vielä saisin maistaa Hannen odottavaa pillua. Halusin ottaa vaimoni oikein kunnolla. Laitoin asiasta tekstiviestin Hannelle ja hän vastasi siihen samoin ajatuksin. Hanne kertoi hankkineensa uuden alusvaatesetin korsetteineen ja saisin arvostella sen illan päätteeksi. Vaimoni ilmoitti lisäksi olevansa niin puutteessa, että jollen tule vauhdilla, hän antaa kohta ensimmäiselle sopivalle miehelle...

Tunsin omituista kiihottumista noista sanoista, jotenkin mielikuva omasta vaimostani toisen miehen kanssa lisäsi entisestäänkin seisokkiani. Olin laittamassa oma vastaustani, kun huomasin ruudulle pamahtavan uuden punaisen kellonajan - lentoni lähtisi vasta kolme tuntia aiottua myöhemmin. Helvetin helvetti... ryntäsin tsekkaamaan muita vaihtoehtoja, mutta ei mitään ollut tarjolla. Ei edes hyödyttänyt yrittää toisen kaupungin kautta, kaikki olisivat olleet vielä myöhemmin perillä. Soitin asiasta vaimolleni ja Hanne kuulosti tuolloin todella pettyneeltä. Hän olisi todella niihin tupareihin halunnut mennä tapaamaan ystäviämme ja pitämään hauskaa. Lopulta ehdotin, että hän menee sinne ihan ajoissa ja tulen itse perässä, vaikka vain taksilla sitten hakemaan. Hanne mietti hetken ja hyväksyi ajatuksen, selvästi pirteän kuuloisena jälleen. Hyvä, mahdollisuuteni kunnon seksinautiskeluun säilyi :)

En jaksanut enää lennon myöhästymistä murehtia, vaan hain itselleni uuden lasin hyvää punkkua ja syvennyin hetkeksi töihin. Parin lasin jälkeen ajatukseni alkoivat jälleen harhailla vaimossani ja kohta oli jälleen housuissa ahdasta. Lopetin sähköposteihin vastaamisen ja harhauduin jollekin eroottisemmalle sivustolle. Mieleeni palautui Hannen leikillinen kommentti vieraasta miehestä ja huomasin asian yhä edelleen lisäävän kiihottumistani. Hakeuduin kannettavallani aihetta käsitteleville sivustoille, joissa olin joskus aiemminkin ohimennen vieraillut. Lueskelin juttuja ja viestinvaihtoja, joissa miehet kertoivat nauttivansa kun oma vaimo saa vierasta kalua. Kiihotuin aivan järjettömyyden rajamaille kuvitellessani Hannea antamassa pilluaan vieraalle miehelle. Omituista. Laitoin viestiä vaimolleni ja toivotin hauskaa iltaa. Hanne kiitteli ja vastasi muuten kaiken olevan ok, mutta puute on niin kova että alushousut kastuvat jatkuvasti. Vaimoni halusi kunnon panoa ja itse kökötin jossain helvetin lentokentällä. Vastasin takaisin, että ehkä kannattaa jättää alushousut mekon alta pois...ja lisäsin leikilläni, että kyllä joku varmaan hätätilassa auttelee jos nätisti pyytää. Hannen vastaus kilahti puhelimeen, en meinannut uskoa silmiäni kun luin ruudulta: 'joo jätän housut pois, jos joku vaikka haluaisi vähän kokeilla mua' ja hymiö perässä. Huh.

Pyörittelin vastausta mielessäni ja vaikka tiesin sen oleva leikillinen, niin silti... Kiimani oli hirveä. Hakeuduin jälleen sivustoille, joilla miehet kuvailivat vaimojensa jakamista. Halusin sitä itsekin, halusin nähdä Hannen saavan kunnon kalua vieraalta mieheltä. Olin aivan varma asiasta. Laitoin vielä viestin vaimolleni, edelleen saman sävyisenä: 'se voisi olla ihan kivaakin...pidä hauskaa'. Vastaukseksi sain vain arvoituksellisen hymiön.

Koneeni laskeutui sitten kolme tuntia myöhässä ja kello oli n 01.20. Lennon aikana leikittelin edelleen ajatuksella vaimostani vieraan kanssa ja kiimani vain kasvoi. Join joitakin paukkuja ja nyt tunsin väsymyksen lyövän ylleni. Raahauduin kotiin kentältä ja päätin jäädä sinne, kello oli lähes 02 enkä viitsinyt enää lähteä haukottelemaan mihinkään juhliin. Olin poikki. Yritin soittaa vaimolleni, mutta ei vastausta - arvelin kännykän oleva jossain narikassa tai laukussa, joten laitoin viestin perään. Kohta Hanne soittikin. Vaimoni oli selvästi iloisessa hiprakassa ja juhlamökä pauhasi taustalla. Hän ilmoitti kemujen tunnelman olevan katossa, joten ei ihan vielä lähtisi kotiin. Sanoin ettei ole mitään kiirettä irrotelkoon kunnolla kun kerrankin tuntuu olevan vauhdissa. Itse sanoin meneväni pehkuihin...ja saa herättää kun tulee, jos siltä tuntuu...

Havahduin hereille ja automaattisesti hamusin puhelinta käsiini, kello näytti hieman yli viittä. Muutama puhelu oli tullut vaimoltani ja pari viestiä, jotka oli lähetetty hieman kolmen jälkeen: 'yritin soittaa taidat jo olla nukkumassa. Täällä menee vielä, hauskaa on' ja toinen viesti 'toivottavasti et suutu, mutta päätettiin jatkaa kemuja vielä...viiniä on ja hyvä meininki' Päättelin kaiken olevan kunnossa ja sammahdin nopeasti uudelleen.

Havahduin uudelleen hieman kuuden jälkeen taksin pysähtyessä talomme eteen. Auton ovi kävi ja kuulin tuuletusikkunan kautta Hannen äänen, kun hän kiitteli hauskasta seurasta. Vastaus huudettiin miehen äänellä ja äänen omistaja kiitteli vaimoani upeasta seurasta...

Olin hetkessä täysin hereillä. Odotin sängyssä nukkuvinani Hannen saapumista. Vaimoni tuli makuuhuoneeseemme ja hetken hän tarkkaili olinko unessa. Uteliaisuudesta päätin olla nukkuvinani, halusin kai tietää mitä vaimollani oli mielessä. Kohta hänen riisuvan mekkonsa pois ja menevän pesulle. Riisuminen kävi oudon nopeasti...Hannen mentyä katsoin riisuttua mekkoa ja huomasin siinä vieressä viikattuna hänen mainitsemansa uuden alusvaatesetin korsetteineen... Tajusin samassa, ettei hän voinut mitenkään niitä ehtiä äsken riisumaan. Vaimoni oli siis riisunut alusvaatteensa jossain vaiheessa iltaa kokonaan. Sydämeni jyskytti ja mietin eri vaihtoehtoja... Mielessäni pyöri aiemmat mielikuvat naisestani toisen miehen pantavana. Olin hetkessä täynnä kiimaa ja kaluni seisoi kuin rautakanki.

Hanne tuli pesulta ja sujahti peiton alle...odotin hetken, mutta vaimoni taisi yrittää olla herättämättä minua. Olin heräävinäni ja kysäisin kuin ohimennen milloin Hanne oli tullut kotiin, vastaus viipyi hetken. Vaimoni sanoi tulleensa 'jonkun aikaa sitten'... Silloin olin aivan varma hänen peittelevän jotain. Suutelin vaimoani kevyesti ja sanoin kaivanneeni häntä matkani aikana. Kysyin kuinka kemut olivat menneet ja Hanne vastasi niiden olleen todella hauskat...pitkästä aikaa. Sanoin olevani pahoillani, kun koneeni oli myöhässä... Vaimoni totesi, ettei haitannut, kaikki hyvin!

Annoin vaimolleni suudelmia kasvoille sekä kaulalle, samalla käteni liukui hyväilemään Hannen upeita rintoja. Nännit jöpöttivät täysillä ja Hannen hengitys kiihtyi. Vaimoni makasi liikkumatta selällään silmät kiinni ja vain nautti suudelmista sekä hyväilyistäni - hän oli erittäin kiihottunut. Suudelmien lomassa jatkoin jutteluani ja kysyin oliko juhlissa mitään erikoista. Selväsi jännittyneellä äänellä vaimoni huokaisi ettei ainakaan aluksi...hyväilin nyt vatsaa ja pyöritin kieltäni Hannen nännillä. Kysyin uudestaan juhlista - mitä sitten lopuksi tapahtui... Hanne ei vastannut, hengitti vain todella kiihtyneesti ja hieman alkoi liikuttaa lantiotaankin. Vaimoni oli todella kiihottunut, en muista nähneeni häntä sellaisena aiemmin.

Käteni liukui alemmas vatsalla ja siirsin sormenpääni hivelemään reittä, samalla näykkäilin vaimoni kaulaa. Olin itsekin räjähtämässä kiimastani, epäilin, tiesin, mitä oli tapahtunut. Kuiskasin Hannen korvaan seuraavan kysymykseni, sydämeni hakkasi järjettömästi. Kysyin oliko vaimoni ollut kovassa 'hädässä', kuten aiemmin olimme viestitelleet. Hetken Hanne oli jälleen hiljaa...sitten katkonaisen hengityksen lomasta suljetuin silmin vaimoni kuiskasi vastaukseksi: '..ehkä...vähän...'. Pääni meinasi räjähtää, samaan aikaan tunsin mieletöntä kiihkoa, kiimaa ja toisaalta mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi lävitseni. Meinasin laueta itsekseni, niin eroottinen tilanne oli.

Jatkoin tilannetta ja hivelin nyt sormillani vaimoni häpyhuulia, välttelin tahallani klitorista tai sormieni viemistä sisään. Huomasin vaimoni olevan aivan laukeamispisteessä. Siirsin sormeni aivan pillun huulille ja kysyin Hannelta oliko joku vieraillut täällä, painoin samalla aivan kevyesti sormiani. Vaimoni suorastaan valui, hän oli niin märkä ja liukas kuin nainen voi olla. Hanne vastasi kysymykseeni katkonaisesti: '...vieraillut....missä' ja nosti aavistuksen lantiotaan. Silloin työnsin kaksi sormea rauhallisesti litimärän pillun pohjaan saakka ja sanoin normaalilla äänellä 'Täällä'. Jatkoin pillun hieromista nyt kunnolla ja vaimoni alkoi saada järisyttävän voimakasta orgasmiaan samalla puoliksi huutaen: on, on vieraillut....on vieraillut...

Hannen laukeaminen kesti todella pitkään ja sen laantuessa Hanne kääntyi päälleni suudellen ahnaasti. Vaimoni huohotti korvaani kuinka kiimaiselta hänestä tuntuu ja yritti samalla kertoa olevansa pahoillaan. Olin itse räjähtää halusta ja kerroin sen vaimolleni, sanoin kuinka minua kiihottaa ajatus siitä että vaimoni oli nauttinut kiimassaan jonkun toisen miehen kalusta.

Suutelin jälleen Hannen kaulaa ja rintoja, nyt tunsin selvänä sieraimissani vaimoni parfyymin lisäksi toisen miehen partaveden heikon häivähdyksen. Se vain lisäsi kiihkoani, kaluni seisoi kivikovana odottaen räjähdystä. Kysyin Hannelta miten kaikki tapahtui ja ryhdyin samalla suutelemaan rintoja, liukuen alemmas vatsalle. Vaimoni kertoi kaiken alkaneen viattomasta tanssista ystäviemme tutun kanssa. Mies, Mika, oli kemuissa ilman omaa vaimoaan, joka oli työmatkalla jossain Aasiassa. Hanne oli sanonut olevansa myös 'työmatkaleski', joten he olivat lähes ainoina parittomina pitäneet toisilleen seuraa.

Nyt kieleni liukui jo vaimoni reisillä ja lähestyin aivan litimärkää jalkoväliä. Hanne jatkoi katkonaisesti juttua. Juhlien loppuvaiheessa oli Mika pyytänyt Hanne tanssimaan hitaampaa kappaletta. Yhtäkkiä vaimoni oli tuntenut Mikan jäykistyvän kalun. Hanne oli kuitenkin painanut itseään lujemmin miestä ja kalua vasten. Mika oli vastannut samoin ja hyväillyt vaimoni selkää...ja kohta rintojakin kuin huomaamatta. He olivat poistuneet 'tupakalle', jossa Mika oli kertonut haluavansa naida vaimoani ja olevansa aivan sekaisin himosta. Hanne oli vastannut suutelemalla miestä ja hieromalla itseään Mikaa vasten. Mika oli liu'uttanut kätensä Hannen mekon alle ja löytänyt sieltä kuuman, liukkaan, odottavan pillun. Hanne kertoi tulleensa melkein siinä paikassa Mikan sormille. He olivat sitten luikkineet johonkin talon huoneista jatkamaan touhujaan.

Mika oli heti riisunut vaimoni mekon ja ihastellut seksikästä alusvaatesettiä. Hanne sanoi riuhtoneensa miehen vaatteet pois ja ottanut suurehkon kalun suuhunsa. Tässä vaiheessa en voinut enää hipaistakaan kaluani, sillä olisin lauennut heti - ja halusin laueta tuohon vaimoni vastanaituun pilluun. Mikalta oli ensimmäinen lasti lähtenyt melkein samoin tein ja hän oli laukonut sen pitkin vaimoni kasvoja... Olisin niin halunnut nähdä sen... Sen jälkeen hän oli nuollut Hannelle kunnon orgasmin...'näinkö' kyselin vaimoltani pyöritellen kieltäni klitoriksen ympärillä. Hanne alkoi selvästi olla taas lähestymäsää laukeamista. Vaimoni nyt lähes uikuttaen kertoi Mikan lopulta ottaneen hänet takaapäin oikein kunnolla. Hanne kertoi katkonaisesti hengittäen nauttineensa vieraan miehen kalusta aivan järjettömästi.

Olin räjähtää kiimasta. Oma vaimoni oli juuri antanut pillua vieraalle miehelle ja nauttinut siitä täysillä. Kuvittelin tuota tapahtumaa mielessäni ja kiimani vain yltyi. Kieleni liukui vaimoni klitoriksella ja työnsin pari sormeani syvälle pilluun, jolloin Hanne laukesi melkein huutaen.

Kivikovasta kalustani valui kiimatippoja solkenaan, niin paljon tilanne kiihotti. Nousin polvilleni ja levitin hieman lisää Hannen reisiä. Nautiskelin vielä hetken, ennen kuin työnnyin tuohon litimärkään ja kuumaan pilluun. Kaluni solahti vaivatta pohjaan saakka ja aloin liikkumaan hiljalleen - tiesin laukeavani todella herkästi. Painoin kasvoni vaimoin kaulalle ja sieraimiini tulvahti taas vieraan miehen haju. Hanne otti työntöni vastaan ja silitteli selkääni, huohottaen samalla korvaani.

Kysyin vielä oliko vieras kalu tuntunut hyvälle... Vaimoni vastasi jälleen huohottaen kuinka oli nauttinut toisesta miehestä. Kuinka häntä oli kiihottanut olla toisen miehen halujen kohteena, kuinka toinen mies oli himoinnut häntä. Hanne sanoi vielä tunteneensa olonsa kiimaiseksi nartuksi tarjotessaan pilluaan toiselle, samalla kun tiesi minun nukkuvan kotonamme. Nuo sanat saivat minut melkein sekoamaan himosta ja mustasukkaisuudesta. Tunsin kuinka oma orgasmini lähti liikkeelle ja melkein sulatti selkärankani. Spermaa syöksyi ja syöksyi, tuntui että sitä tuli ainakin minuutin verran. Niin voimakasta laukeamista en ollut koskaan aiemmin tuntenut. En koskaan aiemmin. Kietouduimme toisiimme ja nukahdimme.

Aamulla kävimme asiaa vielä uudestaan läpi ja se johti samanlaiseen lopputulokseen. Naimme toisiamme mielettömän kiihkon vallassa ja nautimme tunteesta täysillä. Sen jälkeen emme asiasta ole juurikaan puhuneet, mutta tiedän kyllä kuvion uusiutuvan sopivan tilaisuuden tullen. Tuskin maltan odottaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute