Herkku-puhelin
Tapasimme uimahallissa, osa 2
-Keane

Tässä toinen osa kohtaamisestani ihanan itseäni vanhemman naisen kanssa. Kiitokset palautteesta.

Nainen katseli minua säteillen ja kysyi: "mitenkäs kaukana asut?" Nousin kivetykseltä ja katselin naista varpaista ylös asti. Upea näky hän oli myös vaatteet päällä. Hillityt korkokengät, polvipituinen tumma hame, ruskea kauluspaita josta hän oli jättänyt pari ylintä nappia auki ja tummat hiukset hän oli vetänyt ponnarille. "Asun itse asiassa aika lähellä. Ihan tuossa hetken kävelyn päässä." Hän kohensi olkalaukkuaan ja sanoi edelleen hymyillen: "mennään sitten."

Sade oli tauonnut kun lähdimme kävelemään kohti asuntoani. Minua jännitti, mutta samaan aikaan tunsin miten kiima koveni ja samoin kaluni farkuissa.

"Minä olen Eija," sanoi nainen ja rikkoi hiljaisuuden. Esittelin itseni ja naureskellen kättelimme, mutta sitten hiljaisuus uhkaavasti laski taas. "Ei tarvitse olla ollenkaan vaivaantunut," Eija sanoi. "Nyt menemme sinun luo ja vietämme mukavan iltapäivän." Näin sanoessaan Eija painautui kylkeeni ja puristi kevyesti haarojani. "Mmmm... tuntuisi siltä, että todella mukavan iltapäivän," hän jatkoi ja hymyili, mutta nyt ilmeessä oli jo viettelevä vivahdus.

Hetken kuluttua olimme jo taloni alaovella kun Eija pysähtyi ja katseli naapuritalossa olevan apteekin suuntaan. "Meneppä edeltä, niin minä tulen ihan kohta perässä," Eija sanoi. Ihmettelin hetken, mutta sitten neuvoin missä kerroksessa asun ja menin edeltä sisään. Hississä ajatukset sinkoilivat ja kämmenet hikosivat. Hyvä ettei kädet tärisseet kun avasin oven ja astuin eteiseen. Nopean katselmuksen jälkeen suoritin nopeat siivoustoimet, petasin vähän sänkyä ja jäin odottamaan. Miksi hän meni apteekkiin? Mitä hän haluaa? Pelkäsin että hermostuminen pilaa suoritukseni täysin. Samassa ovikello soi. Avasin oven ja siinä Eija seisoi edelleen yhtä säteillen.

Hän kävi sisään, riisui korkkarinsa ja astui olohuoneeseen. "Sullahan on kiva kämppä," Eija sanoi ja istui sohvalle. Kysyin maistuuko juotava ja Eija tilasi siiderin. Viikonlopun jäljiltä oli vain olutta ja lonkeroa, joten Eija valitsi jälkimmäisen.

"Tykkäät katella leffoja vai?" Eija huikkasi olkkarista. Ihmettelin että mitä hän tarkoittaa, mutta sitten se iski kuin tuhat volttia. Tajusin mitä hän varmaan tarkoittaa. Astuin vaikeana keittiöstä olohuoneeseen ja kyllä, arvasin oikein. Eija piti kädessään porno-dvd:n kantta ja katseli sitä arvioiden. Mietin että pitääkö tässä nyt alkaa jotain selittämään, mutta sitten totesin, että ehkä ei tässä vaiheessa enää ole niin väliksi. Annoin lonkeropullon Eijalle ja istuin viereiseen nojatuoliin.

Eija otti hörpyn ja sanoi: "laitahan pyörimään, niin nähdään mitä siellä tapahtuu." Laitoin TV:n päälle ja painoin dvd-soittimen käyntiin. Leffa pyörähti päälle saman tien. "Ai sitä ollaan katseltu tätä juuri?" Eija sanoi kiusoitellen. "Täytyyhän sitä nyt nuoren miehen välillä opetusvideoita katsella." Eija nauroi, kohensi asentoaan ja siirsi katseen telkkarin ruudulle.

Leffassa oli juuri alkanut kohtaus missä nuori nainen riisui itseään kahden miehen katsellessa. Nainen oli alusvaatteillaan ja hyväili itseään pienten pikkuhousujen läpi. Miehet olivat riisuneet housunsa ja runkkailivat kovia kalujaan. Katsoin sivusilmällä Eijaan. Hän maisteli lonkeroaan ja katsoi tiiviisti elokuvaa. Paidasta oli auennut yksi nappi lisää ja nyt näin hiukan paidan sisään. Mahtavien rintojen muodostama vako pilkisti houkuttelevasti. Jalat hänellä oli ristissä ja hame oli noussut hieman ylemmäs. Kaikki tuossa naisessa oli todella seksikästä. Havahduin kun Eija sanoi: "jos et meinaa elokuvaa katsella, niin voisit tehdä yhden jutun." Hän hymyili houkuttelevasti kun katsoi minua syvälle silmiin. "Mitä haluat että teen?" "No tuosta elokuvan naisesta voisit ottaa vähän mallia," Eija sanoi. "Haluan että riisut mun edessä. Mähän jo itseäni esittelin. Ja muistat sitten että riisut... seksikkäästi."

Nyt en enää jäänyt miettimään, vaan nousin ylös ja siirryin TV:n viereen. "Hyvä, nyt voin katsella vuoronperään leffaa ja sua," Eija naurahti ja otti ison suullisen kylmää juomaa.

Aloin liikutella lantioitani keinuen. Vedin hitaasti t-paidan pääni yli ja paljastin paljaan ylävartalon. Eijan hymy alkoi hävitä ja tilalle ilmestyi himo. Telkkarissa nainen imi jo vuoronperään miesten isoja kulleja. Miesten voihke täytti olohuoneen ja sain minäkin elokuvasta vähän rohkeutta lisää. Aloin avata farkkujani ja käännyin selin Eijaan, jonka hengitys muuttui raskaammaksi koko ajan. Valutin farkkuja hitaasti alemmas ja pyllistin samalla tuota vanhempaa naista kohti. TV-ruudulla nainen oli jo saanut ensimmäisen kalun sisäänsä. Toista hän koitti ahmia samalla suuhunsa.

Sain farkut alas ja nyt jalassani oli enää mustat kireät bokserit. Puristin pakaroitani ja katsoin olan yli Eijaan joka oli avannut puseronsa kokonaan auki ja paljastanut punaiset pitsireunaiset rintaliivinsä jotka kätkivät sisäänsä upeat isot tissit. Keinutin lanteitani sivulta sivulle ja aloin laskea boksereita alemmas. Paljastin pakaroitani hitaasti takanani istuvalle Eijalle, joka tuijotti paljasta ihoani. Pyllistin taas ja vedin bokserit nilkkoihin asti ja sitten nousin ylös. Kaluni seisoi kovana kohti kattoa ja runkkasin sitä hitaasti. Eija ei ollut seivästäni vielä nähnyt mutta nyt alkoi kuulemma jo olla aika paljastaa se hänen kiimaiselle katseelle. Leffan nainen ulvoi jo kun sai kyrpää molempiin alapään reikiinsä yht'aikaa, kun nostin käteni lanteille ja käännyin hitaasti kohti Eijaa. Nyt huomasin että olin saanut kaiken huomion. Sain käännökseni loppuun ja Eija tuijotti haarojani innostuneen näköisenä. "Upea kulli sulla poika! Ihanasti olet ajellut karvoja, mutta et ihan kaikkea. Suora ja uljas vehje." Eijan kehut saivat posket punottamaan. "Runkkaa sitä," Eija käski ja tein työtä käskettyä. Vedin esinahkaa hitaasti taakse ja esittelin kiiltelevää terskaa. Sitten aloitin rauhalliset runkkausliikkeet ja Eija heitti paitansa pois.

Samaan aikaan kun nainen televisiossa sai kuumat spermaryöpyt rinnoilleen alkoi Eija hieroa liivien läpi rintojaan ja ujutti toisen käden hameen alle. ”Tuleppa tänne,” Eija sanoi ja astuin eteenpäin. Kävin hänen jalkojen väliin seisomaan ja Eija kurotti huulensa kaluni ympärille. ”Mmmm… hitto mikä suu sulla on.” Hän imi kullia kuumaan suuhunsa ja samalla käsi hieroi jalkoväliä hameen alla. Tarrasin Eijaa hiuksista ja painoin kalua syvemmälle kurkkuun. Eija kakoi hetken kun kulli painui juurta myöten sisään. Sitten hän veti patukan suustaan ja kävi kontilleen nojatuolille kasvot selkänojan suuntaan. Eija notkisti selkäänsä ja rullasi hitaasti hametta ylemmäs ja ilmeeni kirkastui entisestään, kun huomasin ettei kypsällä rakastajallani ollut alushousuja. Upeat pakarat paljastuivat kokonaan ja kauniit pillunhuulet vilkkuivat reisien välistä.

Eija levitti pakaroita äärimmilleen ja olin näkevinäni jo pientä kosteutta huulien välissä. ”Haluaako poju maistaa tädin peppua?” En vastannut mitään vaan singahdin tuon upean perän kimppuun. Kouraisin rehevän perseen kämmeniini ja painoin kielen pakaroiden väliin. Nuolin peppureikää hitaasti pyörittäen. Eija alkoi mouruta kuin kissa ja siitä sain vain lisää intoa. Painoin kieltä puoli senttiä suoleen ja sitten liu’utin sitä hitaasti pepulta välilihan kautta aina huulien välistä klitorikselle asti. Nuolin koko alapäätä pitkin vedoin ja kohta Eijan vako tulvi kosteutta. ”Ai saatana poika… nuole tädin pillua… nuole!” Imaisin klitoriksen huulien väliin ja hieroin sitä kielellä. Nuolin pitkin vedoin ja välillä pysähdyin pepun kohdalle ja painoin taas kieltä sisään. Kostutin etusormea suussani ja aloin pyöritellä sitä peppureiän päällä ja nuolin klittaa. Eija huokaili ja huohotti; ”paina se sisään.” Hitaasti annoin sormeni painua vasten tiukkaa reikää ja kohta se antoi periksi ja sormi luiskahti kosteaan tiukkaan reikään. Eija ulvahti kun koko sormi oli sisällä. Aloin työnnellä sitä hitaasti suolessa ja samaan aikaan ahmin turpeaa klitorista. Ei kestänyt kauaa kun koko Eijan alavartalo alkoi nytkähdellä rajusti ja hän päästi suustaan pitkän ulinan. ”Ooouuuaa!! Ai saatana poika! Runkkaa mulle orkku!!” Sormi vatkasi pyllyssä ja kieli hieroi litisevää pillua kun Eijan selkä vääntyi aivan kaarelle ja hän jäykistyi sekunniksi ja sitten se tuli. Ei mikään tytön pieni voihke vaan räjähtävä aikuisen naisen orgasmi. Koko kookas takapuoli tärisi ja nainen ulisi. Työnsin kaksi sormea pilluun ja sain tuntea miten molemmat reiät supistelivat. Tovin kuluttua Eija rauhoittui. Vedin sormet ulos naisen sisältä ja nuolaisin ne puhtaaksi. ”Hitto sua. Ihana orkku,” Eija sanoi ja kääntyi suudellakseen minua. Kielemme hieroivat toisiaan ja hyväilimme toistemme vartaloita. ”Nyt sun vuoro käydä tähän,” hän sanoi viekas ilme kasvoillaan. Katsoin kysyen ja Eija jatkoi: ”käyt tähän kontillesi kuten minäkin. Sitten näet mitä hain apteekista.” Miltei arvasin jo mitä tuleman piti. Kävin kuuliaisesti kontilleni nojatuoliin, kyynärpäät selkänojan päälle.

Kaluni oli jo hiukan veltostunut kun Eija tarrasi siihen takaapäin jalkojen välistä. Tuntui rivolta olla siinä peppu pystyssä kulli alaspäin roikkuen. ”Eiköhän tämä saada heräämään,” Eija sanoi ja alkoi runkata kaluani. Välillä hän puristeli pakaroitani ja jopa läiskäisi niitä pariin kertaan, joka sai minut hätkähtämään. ”Mmm… ihana pylly sulla. Onkos siellä kukaan koskaan käynyt?” Eija kysyi ja nuolaisi hellästi reikääni. Totesin vain että joskus joku on sitä hyväillyt. Eija naurahti ja sitten otti kassinsa ja kaivoi sieltä pienen laatikon. En nähnyt taakseni mitä hän puuhasi mutta sitten säpsähdin kun tunsin viileää voidetta pakaroiden välissä. Eija levitti liukastusvoidetta peppureiälla ja voiteli samalla kivekseni ja kaluni. Kiimani alkoi jo kasvaa ja notkistin vaistomaisesti selkääni kun sormi taas hyväili peppua. Toisella kädellä Eija runkkasi liukasta kulliani joka alkoi olla jo täydessä mitassa. ”Ihana kyrpä. Oletkos näin vanhaa naista saanut koskaan?” Ynähtelin ja kielsin saaneeni. Liukaste tuntui upealta kalulla ja kieltämättä peppureikäni alkoi jo miltei avautua omasta tahdostaan.

Ja sitten jännityin. Eijan sormi alkoi hitaasti painua sisään peppuuni. Päästin pitkän huudon. Kipeää se teki vain hiukan, hyvää se teki huomattavasti enemmän. Samalla hän runkkasi kaluani yhä kiihtyvällä tahdilla. En ole koskaan ulvonut sillä tavalla. ”Noin juuri. Huuda vaan. Anna tädin naida sun nuorta peppua,” Eija innosti ja jatkoi alapääni hoitamista. Sitten hän veti sormen ulos ja päästi kalun kädestään. Eija kävi kontilleen lattialle. ”Ja nyt panet mua!” Syöksyin hänen taakse, levitin pakarat levälleen ja survaisin kivikovan liukkaan kullini Eijan litisevään pilluun. Olohuone täyttyi huohotuksestamme. Ilmassa oli kiimaa ja painoin kaluani niin syvälle kuin pääsin. ”Pane mua poika pane!! Anna sitä nuorta lihaa mun pilluun!” Eija huusi ja huohotti. Ihana lämmin pillu hyväili kaluani kun avasin rintaliivien hakaset ja Eija antoi niiden tippua lattialle. Valtavat tissit pääsivät heilumaan valtoimenaan työntöjen tahdissa. Nainen allani puski peppuaan vasten työntöjäni ja kassini hakkasivat läiskähdellen klitorista vasten.

Sitten tunsin tutun nousevan tunteen. Aloin ähistä entistä enemmän. Eija luki ajatukseni ja sanoi huohotuksen lomassa: ”anna tulla mun sisään. Siemennä mut.” Painoin kalua pohjaan asti ja hetken päästä jäykistyin ja sitten annoin tulla. Kyrpä räjähti syvällä pillun uumenissa ja ampui kuuman ryöpyn spermaa syvälle Eijan sisään. Kulli sykki kuumaa nestettä pillun täydeltä ja Eija ynähteli mielihyvästä. Annoin kullin vielä hetken levätä Eijan lämpimässä pesässä ennen kuin vedin sen ulos hitaasti. ”Upean nuoren orin löysinkin,” Eija sanoi ja kääntyi selälleen lattialle raukean näköisenä. Kävin hänen viereen ja silittelin upeaa naistani. Suutelin rintoja ja hyväilin vatsaa.

Hetken vielä huilasimme ja sitten Eija kävi suihkussa ja puki päälleen. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja hän lähti. Jäin kotiin ja olin todella tyytyväinen että jaksoin lähteä uimaan sinä aamuna.



Siinä ensimmäisen tarinani toinen osa. Sanomattakin on selvää että kommenttia saa laittaa ja tietenkin vanhempien naisten mielipiteet etenkin kiinnostaa ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute