Herkku-puhelin
Työpaikalla
TOSITARINA 3

Työpaikalla sattui pari vuotta sitten tämä:

Olin toimistolla sen päivän kesäkuussa, ja loman alkuun oli vielä viikko.

Oli kuuma päivä, ja sisälläkin asteita jotain lähelle 30.

Meillä on sihteerikköjä kaksi, joista toinen nuori tipu, ja toinen arja, joka oli iältään silloin tarkalleen 48vuotta. Ruskeaverikkö, puoli pitkät hiukset, paksut huulet, laihakroppainen muuten, perse makuuni ehken liiankin pieni. Rinnat käteensopivat, ja kiihottavan näköiset.

Arja oli tarkka siitä, että antoi vain miehelleen. Kymmeniä kertoja puhuttiin asiasta leikkimielellä, ja kanta oli selvä. Ei pettämistä. Kerran arja oli aika hönössä pikkujouluissamme, ja supitti korvaan hitailla tanssiessa, että mentäskö vessaan. En uskaltanut tuolloin mennä, kun silmäpareja oli liikaa. Enkä tiennyt varmaksi, miksi pyysi???

Toimistolla katseeni vaelteli aina tilaisuuden tullen arjan rinnoille, ja mietin että minkälainen näky olisi, jos arja ottaisi suihin. Vaimoni ottaa minulta suihin ehken kerran viikossa, ja yleensä jostain kotityöstä tms. palkkioksi. Monta kertaa olen lauennut vaimoni suuhun, ajatellessani että arja on hoitamassa hommaa...

Niinpä siinä sitten hikoiltiin toimistolla, ja klo oli jo lähellä kotiinmeno aikaa. Kaikki muut olivat jo menneet, oltiin arjan kanssa kahdestaa, kuten myös monena muuna päivänä ennen kello neljää. Kuumuuden ansiosta oli vain minun juhlapäivä, koska arjalla oli päällään toppi, joka oli rinnoista "väljä", sekä kiiltävän musta hame, joka ulottui n. polviin saakka. Arjalle kyllä tuli tekosyitä sinäpäivänä asioista todella paljon, että pääsin hivelemään katseilla häntä. En muista milloin olin sillähetkellä viimeksi saanut, ehkä muutama päivä oli panosta väliä, kun helvetisti panetti nyt.

Minulla oli jalassa mustat suorat housut, ja alla boxerit. Tämä on siitä huono yhdistelmä, että seisokki kyllä näkyy, jos sellainen tulee. Niinpä huomasin arjankin sen hoksaavan, ja oli hiukan vaivautunut asiasta. Harmitti kun en voinut vapauttaa arjan tilannetta tarjoamalla alkoholia, kun se ei firman tiloissa olisi onnistunut.

Kohta arjalla soi oma kännykkä, ja miehensä oli puhelimessa. Jotain sanailivat, ja ymmärsin tilanteen olevan se että, ei tulisi arjalle kiirettä kotiin tänään...

Siitä intoutuneena laitoin oven vaivihkaa lukkoon.

En katsonut että nyt on oikea hetki, mutta kun ajattelin että kerranhan tässä vain eletään, aivan kuin joku olisi työntänyt minut arjan taakse, ja laittamaan kädet rinnoille. Mikko! Arja huusi, mitä sinä nyt, joku voi tulla! Hiukan kiemurrellen arja alkuun vastusteli mutta, työntäessä sormeni arjan mekon alta klitorikselle, hän rauhottui voihkimaan.

Ei me voida, joku tulee, sanoi arja. Ovi on lukossa, mennään neukkariin, sanoin.

Niinpä mentiin, ja nostin arjan pöydälle, laitoin sälekaihtimet kiinni, menin jalkovälille.

Nätisti trimmattu tussu odotti minua, kiiman tuoksuessa. Laitoin sormeni sisään, ja aloin nuolla samalla. Arja huohotti, ja voihki kovasti. Ehkä sen kiihoittunut ääni oli sellaista ininää ennemminkin. Kiihdytin nuolemisen tahtia, ja sormeni liukuvat g-pisteelle jota hiukan pyöritellen sain arjan tulemaan kovan voihkaisun kera. Aikaa meni varmaan alle 5 minuuttia.

Arja oli nyt jo hiukan katumuspäällä orgasmista toipuessaan, ja sanoi pitäisköhän meidän lähteä kotiin.

Vastasin kiimassa, ettei tule kuuloonkaan! Jos en nyt saa muuten niin soitetaanpa miehellesi! En olisi sitä kuitenkaan koskaan tehnyt, mutta sainpahan sillä keinon tahtoni läpi. Arja ymmärsi yskän, ja alkoi irroitella vyötä, ja riisumaan housujani. Kulli pompahti esiin, ja arja rupesi lypsämään. Aika kovalla tahdilla veteli mulkkua suuhunsa, ja arvelin että taitaa kiire olla katumuspäissään hoitaa homma. Olihan se jumalaisen kiihottava näky. Arja on kaunis kasvoiltaan, ja täyteläiset huulet kullini ympärillä antoi loppusilauksen.

Sanoin arjalle, hellitä tahtia. En halua vielä tulla. Arja ei hellittänyt, joten keskeytin homman, ja tartuin arjaa takaapäin. Riisuin hameen, ja pikkuhousut. Siinpä oli se laiha perse edessäni. Ei mitenkään hirmu haluttava, mutta kun laitoin arja polvilleen lattialle, ja painoin sen rinnan maahan, se näytti jo paremmalta. Laitoin kondomin paikolleen, jonka olin jo valmiiksi piilottanut hyvälle paikalle.Rullasin kortsun kyrvän päälle, ja aloin tähdätä kohteeseen. Työnsin kalun aika nopeasti vittuun, ja se meni helposti kun arjan pillu oli vielä tosi märkä.Arja voihkasi taas hiukan inisten. Aloin vedellä siinä edestakaisin, arja voihkiessa, ja jotenkin se sai imua pilluun kun vedin aina poispäin, tuntui vähän suihinotolta?

Tuosta asennosta käänsin raija päälleni. Arja tempaisi kortsun pois, mitään sanomatta ja upotti päälläni kyykkyasennossa paljaan kullin sisään. Aih, nyt tuntui hyvältä! Tempasin samalla arjan topin pois, ja näin kaksi ison päärynän kokoista rintaa, valkoisissa pitsirintsikoissa. Nännit oli pienet, mutta kovat. Siinä asennossa menikin varmaan kymmenen minuuttia arjan saadessa toisen orgasmin huutaen, ja silloin aloin jo olla tulossa myös minä.

Noustiin ylös, ja arja tempaisi kullin suuhunsa ja alkoi imeä, nyt hieman hitaammin, ja paljon seksikkäämmin. Ei enää robottiefektiä ollut mukana. Katsoin kuin huulet kulkivat terskanpäältä lähes kullin juurelle.arja ei koskenut ollenkaan käsin kulliin, hoiteli vaan suulla kokoajan. Nyt kyrpä alkoi olla paisuneena siihen kokoon ettei se oikein tahtonut mahtua arjan pieneen suuhun, hampaatkin sattuivat jo hiukan, mutta kiihottaen. Ajattelin että tästä suihinotosta olen unelmoinut vuosia, joten haluan tulla arjan suuhun.

Lasti alkoi ryöpytä sykkien arjan suuhun, ja arja nieli sitä mukaa spermaa, kun kullista suihki. Itse olin ihan onnenni kukkuloilla. Arja vielä laukeamisen jälkeen nuoli kullia hellästi, ja hitaasti puhtaaksi. Kysyin piruuttaan, saanko ottaa valokuvan muistoksi? Arja pomppasi, ja sanoi: Ei ikinä Mikko! Nyt tästä sitten ei puhuta kenellekkään, ja arvaa vaan jos vihjaat täällä kahvipöydässä jotain! Arja oli topakkana, pukeutuessaan.

Kun olin pelimiehiä, en tietenkään kertonut kenellekkään asiasta. Edes parhaimmat kaverit eivät tiedä tästä, vaikka monta muuta panoa oon kyllä kertonut niille.

Työpaikaltani olen pannut 4 eri naista, joista vieläkin on 3 töissä tänäpäivänäkin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute