Herkku-puhelin
Varusmies sai tiukkaa 32v pillua
Hurtta

Tämä tapaus on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen jaoli armeija-aikani parhaiten mieleen jäänyt tapaus. Daamin nimen olen muuttanut sillä olenhan herrasmies. Olin armeija aikana erään kaverin mökillä. Oli syyskesän ilta ja aloin ilma vaati pitkähiaiset vaatteet. Olin silloinkin urheilullinen ja lihaksikas. Siihen aikaan siilitukkainen.

Koolla oli kohtuullinen porukka ja grillatessa katoksessa vieressäni istui kaverin isosisko, Hanna. Oljen värinen polkkatukka ja silmälasit sekä vihreät housut ja villatakki saivat hänet näyttämään konttoristilta, sellainen hän kai olikin. 32 vuotias sinkku ja hoikka mutta muodokas aikuisen naisen vartalo. Hanna istui ihan kyljessäni kiinni. Pari kertaa hän sipaisi mun reittä ja käsivartta sormillaan. En ollut varma oliko kyseessä vahinko vai oliko asialla seksuaalinen merkitys. Kuitenkin 20 vuotiaan armeijassa viikkonsa kuluttaneen poikasen mieli teki temppunsa ja aloin haaveilla että josko tänä iltana sais.

Hän hipaisi farkkujen peittämää reittäni taas ja tunsin kalun ottavan eteen kunnolla. Hanna oli juonut vain yhden siiderin koko iltana ja minä pari olutta joten olimme porukan selvimmät. Kun ensimmäiset vetäytyivät nukkumaan ja Hannan käsi osui reidelleni ja hän nojasi reidellään reiteeni rohkaisin mieleni ja hipaisin hänen reittään. Laskin käteni polvelleni ja Hanna tarttui mua kädestä. Hän vei kätemme penkille väliimme ja hyväilin sormella hänen reittään. Harmittelin paikan nukkumajärjestystä. Meitä oli monta ja mökissä ei ollu tyhjiä huoneita joten se ei tukenut toivettani halujeni tyydyttymisestä. Jäimme kahdestaan katokseen ja Hanna kysyi;"Huomasitsä miten eroottinen auringonlasku oli?" Naurahdin ja totesin;"Yleensä puhutaan romanttisesta mut kai se voi eroottinenkin olla." "Oli se, just sellanen kiihkeen punanen." Hän painautui mun kylkeen kiinni ja vein käteni hänen vyötärölleen. Tunsin hänen värisevän hiukan ja hän sanoi;"Tääl on kylmä. Mennään lämpimään".

Kävelimme pois grillikatoksesta ja hän oli kainalossani. Olin hiukan pettynyt suunnatessamme mökkiä kohti kun Hanna sanoi;"Mennään tonne". Hän osoitti saunalle. Mua alkoi jännittää kun kävelimme terassille ja hän kääntyi mua vasten ja katsoi mua viheillä silmillään suoraan silmiin. "Sul on tosi kauniit silmät." sanoin ja suutelin häntä varovasti suulle. Hanna lopetti suutelun ja katsoi mua silmiin. Sitten hän avasi oven saunarakennuksen pukuhuoneosaan jossa oli lämmin. Hanna riisui villatakkinsa, sen alta paljastui tiukka T-paita joka paljasti hänen rintojensa koon ja vyötärön kapeuden. Lantio oli sopivan leveä. Mä olin nähnyt Hannan ennenkin mutta koskaan en ollut tajunnut miten kookkaat rinnat ja hoikka vyötärö hänellä oli. Osittain siksi että hänellä oli aina löysähkö paita yllä. Riisuin farkkupaitani jonka alla ei ollut muuta paitaa. Istuin sohvalle ja hän istui viereeni. Tunsin kuinka jännitys kihelmöi vatsanpohjassa kun hän laski silmälasinsa sohvan viereen pöydälle. Kalu seisoi tanassa farkuissani. Laskin käteni hänen reidelleen ja aloimme suudella ja hän hyväili kiihkeästi mun lyhyttä siilitukkaa. Kävin kiihkeäksi ja suutelin hänen kaulaansa nuoren miehen kiihkolla. Hanna alkoi hengittää raskaasti ja hieroi ja hyväili hartioitani ja niskaani. Hän veti mua tiukemmin syliinsä ja hyväili mun selkää ja hyväilin hänen rintaansa paidan läpi.

Hanna huohotti kun suutelin kaulaa ja vein käteni paidan alle hyväilemään vatsaa ja hieroin kiihkeästi rintaa rintaliivien päältä. Tartuin paidanhelmaan ja riisuin paidan häneltä. Valkoiset topatut perus rintaliivit joissa oli jotain karkealta tuntuvaa kirjailua. Hyväilin, tai oikeastaan haparoin ja puristelin kiihkossa rintaliivien päälistä kun suutelin häntä suulle. Vein käteni hänen selkäänsä ja avasin liivien hakaset ja riisuin liivit. Laskeuduin hänen eteensä ja suutelin rintoja. Kiersin huulillani maidonvalkoista ihoa nännipihojen ympäriltä ja koskettamatta nännejä. Hanna huohotti hiukan ja kun tartuin molemmin käsin rintoihin ja nousin suutelemaan hänen huuliaan hän työnsi mut irti itsestään. Nousin seisomaan ja hän sanoi hieman hengästyneenä; "Hitto, mun käsilaukku on sisällä. Siel olis kortsut." Olin varustautunut viikonloppuun hyvin ja totesin; "Mul on paidan taskus." Hanna nousi ylös ja sanoi; Hyvä, pitäsköhän mein siirtyä tonne." Hän osoitti parvelle. En ehtinyt vastaamaan kun hän jo kiipesi tikapuut ylös parvelle. Hänellä oli edelleen vihreät housut jalassa ja katsoin hänen pakaroitaan samalla kun kaivoin kortsun paitani rintataskusta ja työnsin sen farkkujeni taskuun. Kiipesin tikapuita Hannan luo parvelle jossa oli pari jousipatjaa lattialla. Hanna oli seisaallaan ja riisui housujaan. Pikkuhousut olivat valkoiset perusmalliset, jopa melko maksimaaliset. En antanut hänen epäeroottisten alusvaatteiden haitata valtavaa himoani sillä pillua teki mieli niin että pakotti. Riisuin farkkuni ja bokserini ja heitin farkkuni lattialle patjan viereen. Tuijotin Hannan hoikkaa vyötäröä ja isoja kiinteitä rintoja joiden nännit nöpötti isoina ja kovina pienehköissä nännipihoissa. Katsoin tuuheaa mustaa pillunkarvoitusta, leveä lähes hoitamaton kolmio.

Hanna kääntyi selin muhun ja kumartui kohti patjaa. Syöksyin hänen luokseen kalu tiukasti pystyssä. Tartuin häntä lantiosta ja hyväilin. Hän nousi suoraan ja aloin suudella hänen kaulaansa ja hartioita kiihkeästi samalla kun hyväilin vatsaa ja puristelin rintoja kiihkeästi. Hanna heittäytyi vatsalleen patjalle ja sukelsin hänen viereensä ja hyväilin ja puristelin pakaroita samalla kun suutelin hänen selkäänsä. Hän kääntyi kyljelleen mua vasten ja tunsin taas valtavan jännitykset tunteen samalla kun olin erittäin halukas. Suutelin Hannaa suulle ja hän kääntyi selälleen. Hyväilin pakaroita, vatsaa ja rintoja ja aloin suudella kaulaa intohimoisesti. Vein käteni hänen jalkojensa vääliin ja pillunhuulien väliin. Hanna huohotti ja vein keskisormen klitorikselle ja aloin pyöritellä sitä sormella. Suutelin kaulaa ja rintoja innokkaana ja nuolin isoja kovana nöpöttäviä nännejä. Hanna kääntyi kyljelleen ja tarttui mun kivikovaan kaluun ja alkoi hyväillä ja runkata sitä. Tunne oli taivaallinen kun hän kosketti kaluani ja voihkaisin. Hän jatkoi runkkaamista ja sanoin; "Hei, mä voin tulla kohta." Tuu vaan." Hanna vastas ja jatkoi runkkaamista hellästi mutta nopeasti. Toin käteni hänen pillultaan ja aloin puristelemaan ja hyväilemään rintoja. Hän painoi mut selälleni ja suuteli mun rintalihaksia ja vatsaa. Hanna jatkoi mun kaulalle ja imaisi mun korvaa. Huohotin ja tunsin orkun lähestyvän. Hanna suuteli mun rintakehää kun laukesin ja hän väisti pois lentävän mällin tieltä joka laskeutui mun vatsalle ja runkkasi mut loppuun. Hän hieroi spermat mun vatsalta ja pyyhki ne patjan reunaan asettuen sen jälkeen kontalleen mun päälle tuoden rintansa mun kasvoille ja aloin nuolla ja imeä nänniä kiihkeästi ja puristelin toista rintaa.

Vein toisen käteni hänen pakaralleen ja aloin hyväillä sitä. Tunsin hänen jännittävän pakaraansa ja hän liikutti itseään hiukan edestakaisin. Hän painautui vatsalleen mun päälle. Hyväilin hänen pakaroita ja selkäänsä kun suutelimme kiihkeästi. Käännyin hänen päälleen ja suutelin kaulaa ja vein käden taas pillulle. Hän hengitti hieman raskaasti kun pyörittelin klitorista keskisormella hitaasti, nopeutin tahtia hiukan. Suutelin rintoja ja vatsaa ja laskeuduin jalkojen väliin jotka Hanna levitti. Hyväilin pakaroita ja vatsaa samalla kun nuolin klitorista hitaasti, Hanna katsoi mua hieman raukean näköisenä. Tartuin sormilla pillunhuuliin ja käänsin ne sivulle ja aloin nuolla klitorista hitaasti. Hanna huokaili ja keinutti kieman lantiotaan. Hän nosti päätään ja katsoi mua hiukan hymyillen. Vein etusormen klitorikselle ja aloin pyöritellä ja hieroa sitä samalla kun nousin suutelemaan hänen rintojaan kiertäen jälleen nännipihaa samalla kun pyöritin klitorista keskisormella vähän nopeammin. Nuolin ja imin nännejä ja suutelin kaulaa kun Hanna sanoi; "Nopeemmin." Aloin hieroa klitorista nopeammin ja Hanna huohotti; "Nopeemmin." hän voihkaisi ja nopeutin tahtia ja kävin todella kuumana. "Ei tarvi niin kovaa." Hanna huohotti otsa kurtussa ja hidastin pyöritystä. Hanna katsoi mua ja sanoi; "Älä paina niin kovaa mut nopeemmin." Pyöritin sormea kevyemmin mutta nopeesti. Suutelin häntä suulle ja keskisormi pyöri nopeasti märällä ja liukkaalla klitoriksella. Suutelin Hannan kaulaa ja hän huohotti kiivaasti ja käski; "Nopeemmin. Nopeemmin!" Pyöritin sormea nopeasti ja Hanna suoristi jalkansa ja tunsin kuinka keho jäykistyi ja hänen suustaan purkautui pieni sihinä. Suutelin häntä suulle ja hyväilin vatsaa, vein sormeni taas klitorikselle. Pyörittelin klitorista taas hitaasti ja nopeutin liikettä jälleen. Suutelin häntä kiihkeästi suulle ja aloin suudella kaulaa ja rintoja hyväillen klitorista nopeasti mutta hellästi pyörittäen. Hanna huohotti hiljaa mutta nopeasti. Nopeutin pyörityksen todella nopeaksi ja Hanna voihkaisi ja huohotti kunnes hän lakkasi hengittämästä ja jalat puristuivat yhteen ja vartalo jäykistyi. Pyöritin edelleen klitorista nopeasti ja katsoin hänen kasvojaan. Otsa oli kurtussa ja huulet olivat tiukasti yhdessä. Niska taipui ja huulet avautuivat, hampaat tiukasti yhdessä ja suusta purkautui jälleen sihinä joka jatkui kiivaan hengityksen tahtiin. Hyväilin hitaasti klitorista ja suutelin kaulaa.

Otin farkkuni ja kaivoin kortsun taskusta ja kysyin; "laitatsä tän mulle." "Laita sä itse, mä en oikei osaa." hän vastasi hengittäen tiheästi. Rullasin kortsun kalulle ja asetuin hänen jalkojensa väliin. Painoin kaluni hänen pillunhuulilleen. Työnsin kalua sisään ja tuntui että kalu ei painunut sisään juuri lainkaan. "Paina vaan." Hanna sanoi ja katsoi mua raukeana ja ilmeisesti tietoisena pillunsa tiukkuudesta. Työnsin kalua hitaasti sisään, tunsin kuinka pillu puristi tiukasti ja mun oli pakko pysäyttä liike etten lauennut. Aloin liikkua eteenpäin pillussa ja työnsin aivan pohjaan asti. Pillu oli tiukka mutta liukas ja työntelin hitaasti sisään ja painoin kaluni juuren vaginan yläreunaan. Nopeutin työntöjä ja pyöritin lantiotani hiukan. Kalussa tuntui edelleen Hannan pillun uskomaton tiukkuus ja hän hyväili mun hartioita, hiuksia ja niskaa. Tuntui uskomattoman hyvältä vaikka tiukkaan pilluun nussiminen olikin vaivanloista. Pidensin liikettä ja mun kalu luiskahti ulos. Tartuin kaluuni ja työnsin sen takasin Hannan pillunhuulien väliin. Tällä kertaa kalu painui sisään vähän helpommin. Aloin nussia tuota tiukan puristuksen pesää yhä nopeammin ja Hanna kietoi jalkansa pakaroideni taakse ja painoi lantiotaan mua vastaan. Pyörittelin lantiota koska kalu liukui helpommin.

Hanna huohotti ja hyväili mun hiuksia ja hartioita ja pyöritteli päätään silmät ummessa. Hän tarttui mua vyötäröltä ja vilkaisi mua ja puristeli mua pohkeillaan syliinsä samaan tahtiin kun nussin häntä. Nussin hitaasti voimakkaalla lantion pyörityksellä ja Hanna ynisi hiukan. Tuntui kuin puristus olisi taas tiukentunut ja työntelin voimakkaasti sisään ja pyöräytin lantiotani joka kerta kun olin pojassa. Hanna voihkaisi ääneen ja huohotti välillä kiivaasti, hän levitti jalkansa pois pakaroiltani ja aloin työnnellä nopeammin ja pysäytin itseni aina pohjassa kunnes olin todella kovassa kiihkossa ja nussin nopeasti pohjaan. Jokainen työntö luikkaaseen mutta tiukkaan pilluun vaati voimaa ja Hanna huohotti ja voihki heitellen päätään puolelta toiselle silmät ummessa ja otsa kurtussa. Olin tiukassa punnerrusasennossa ja nussin nopeasti ja nostin aina pohjassa lantiotani ja huohotin itsekin otsa hiessä. Kalu alkoi kihelmöidä ja vein itseni kyynärpäiden varaan ja painoin rajusti ja nopeasti sisään. Hanna huohotti ja voihki kiivaasti mutta hiljaisesti ja laukesin pitkään useilla työnnöillä. Hanna huohotti mun alla ja vedin kaluni ulos. Vein sormen märälle pillunsuulle ja siitä klitorikselle samalla kun aloin toisella kädellä puristella pakaraa jota Hanna puristi tiukaksi. Pyöritin sormea todella nopeasti klitoriksella ja Hanna huohotti kiivaasti otsa kurtussa. Suutelin hänen kaulaansa ja jalat puristuivat jälleen tiukasti yhteen. Katsoin hänen kasvojaan. Niska kaarella ja vartalo jäykkänä hän voihkaisi hiljaa silmät tiukasti ummessa. Pyöritin sormea nopeasti klitoriksella ja sihinä purkautui taas hampaiden välistä kun hänen otsansa kurtistui. Hän huohotti ja rentoutui ja kääntyi kontalleen mun päälle. Hän kietoi kätensä mun ympäri ja puristi mua. Rinnat painuivat tiukasti mun rintalihaksia vasten ja hän huohotti mun korvaan. Hetken kuluttua hengitys tasaantui ja hän kääntyi selälleen mun viereen. Vedin kortsun pois kalultani. Hyväilin kädelläni hänen rintaansa ja hän hyväili sitä tuijottaen kattoon. "Se oli upeeta." sanoin. "Hmm. Niin oli." Hanna sanoi ja käänsi päänsä mua kohti hymyillen. Suutelimme hetken hitaasti ja nukahdimme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute