Herkku-puhelin
Laivamatka
No vellisti

Olimme vaimon kanssa seuraavalla viikolla lähdössä jo aikaisemmin varatulle laivaristeilylle, kun hänen äitinsä joutui yllättäen sairaalaan. Eli vaimoni ei voinut mitenkään lähteä risteilylle, mutta risteilyäkään ei voinut edes siirtää saati sitten peruuttaa. Kyselin sitten töissä, olisiko kukaan lähdössä ilmaiselle risteilylle Tukholmaan parhaassa hyttiluokassa. Itse en kuitenkaan aikonut jäädä reissulta pois, joten yhdelle olisi ilmainen paikka vapaana, mutta se edellytti majoittumista samaan hyttiin minun kanssani. Positiiviseksi yllätyksekseni Tiina, joka oli vähän yli kolmekymppinen blondi, ilmoitti olevansa vapaalla tuolloin ja kun perhekin oli poissa, hän oli erittäin kiinnostunut matkasta. Tämä sopisi myös minulle oikein hyvin, sillä Tiinalle oli uskaltanut töissä heittää vähän uskaliaampiakin juttuja, ne eivät tuntuneet ainakaan häntä haittaavan. Välillä minusta oikeastaan tuntui, että Tiina heitti niitä pahimpia juttuja itse. Eikä sekään haitannut yhtään, että Tiina oli erittäin upean näköinen nainen. Hänellä yli isot pyöreät rinnat ja leveä takamus, mutta vatsalle ei ollut kuitenkaan juurikaan kertynyt ylimääräisiä kiloja. Sovimme sitten tapaavamme terminaalissa hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä. Ehtisimme kunnolla asettua hyttiimme ja tarkistaa laivan tapahtumat ennen laiturista irtautumista.

Olin jo hyvissä ajoin terminaalissa ja menin noutamaan lippujamme. Kerroin virkailijalle, että toisen matkustajan nimi oli vaihtunut. Virkailija kirjasi lippumme ajan tasalle. Sitten kun hän antoi minulle meidän lippujamme, hän sanoi, että saisimme käyttöömme laivan sviitin, koska se oli tällä risteilyllä vapaana ja meidän bonusmatkamme oikeutti muutenkin jo kuitenkin sinne parhaimpaan hyttiluokkaan. Tietenkin tähän risteilyyn kuuluisi kaikki ne samat etuudet, jotka kuuluvat sviittiin muutenkin. Eli ilmaiset ruokailut vapaavalintaisessa ravintolassa, ilmainen sisäänpääsy allasosastolle ja kaikki muut mahdolliset herkut. Odottelin siinä sitten Tiinaa ja päätin, etten kertoisi hänelle tästä iloisesta yllätyksestä, vaan antaisin hänen huomata sen sitten kun menisimme hyttiin. Pian huomasin Tiinan väkijoukon seasta. Hänellä oli yllään lyhythelmainen kesäleninki, jonka anteliaasta kaula-aukosta Tiinan isot pyöreät rinnat pursuivat liiveistä huolimatta (tai ehkä juuri siksi). Ilmoitin vain hyttimme numeron hänelle ja suuntasimme kohti laivaa. Kun tulimme laivaan sisään, Tiina kysyi neuvoa purserilta näyttäen maihinnousukorttiaan tälle. Purseri toivotti oikein ylitsevuotavasti hyvää matkaa ja neuvoi meidät kohti laivan keulaa ja hissillä ylös 11. kerrokseen. Kun pääsimme hissillä oikeaan kerrokseen, Tiina kysyi laivan odottamassa olleelta hyttiemännältä hyttimme sijaintia. Hyttiemäntä kiiruhti avaamaan hyttimme ovea Tiinalle ja samalla toivotteli oikein hyvää matkaa ja kysyi samalla voisiko hän varata meille pöytää jostakin ravintolasta. Tiina ihmetteli tätä ylenpalttista ystävällisyyttä, mutta kun hän sitten astui hyttiin, hän oli enemmän kuin ihmeissään. Hytti oli aivan uskomaton. Tiina haukkoi henkeään, kun hän ihmetteli olohuonetta ja erillistä makuuhuonetta. Sitten hän ajatteli käydä WC:ssä, mutta sen oven takaa löytyikin hytin oma saunaosasto porealtaineen.

Hetken hengähdettyämme otin hytin baarikaapista kylmässä olleen kuohuviinipullon ja tarjosin Tiinalle tuliaismaljan. Sovimme siinä samalla matkajärjestelyistä. Syömään menisimme hieman myöhemmin, mutta varmuuden vuoksi soitin jo pöytävarauksen laivan parhaimpaan ravintolaan valmiiksi. Tiina ajatteli ensin käydä laivan lähdettyä katsomassa kaikki kaupat ja muutenkin kierrellä laivaa ympäri. Itse ajattelin odotellessa laittaa hytin saunan lämpöiseksi ja nauttia sitten porealtaan tarjoamasta rentoutuksesta. Sovimme ajan, jolloin lähtisimme syömään. Tiina kuitenkin epäili viipyvänsä alhaalla niin pitkään, joten sovimme, että jos häntä ei näy siihen mennessä hytissä, tapaisimme ravintolan edessä. Siinä samalla oli kuohuviinipullokin tyhjentynyt, josta tosin en itse ollut juonut juuri mitään. Tiinan lähdettyä kävin saunan lämpiämistä odotellessa hyttien omassa loungessa ottamassa pari olutta.

Olin käynyt jo saunassa ja olin juuri hakenut yhden kylmän oluen porealtaan reunalle valmiiksi ja ajattelin juovani sen siinä altaassa istuskellessani. Olin juuri saanut tölkin auki ja ryystin ensimmäisiä kulauksia, kun olin kuulevinani jotakin hyttimme sisältä. En ollut kuullut ulko-oven käyvän, joten Tiina se ei voinut olla. No en miettinyt sitä sen enempää, vaan join olueni kaikessa rauhassa loppuun. Juuri kun olin asettunut viimeisten kulausten jälkeen hyvään asentoon porealtaan pohjalle makaamaan, avautui saunaosaston ovi. Siellä oli Tiina vain alusvaatteet päällään. Tiina vain totesi "Minäkin haluan kokeilla tuota poreallasta." Katselin edessäni seisovaa naista ja huomasin heti myös sen, että altaassakin alkoi jo seistä. Tiinan valkoiset pitsiset rintaliivit yrittivät epätoivoisesti pidellä sisällään tämän luonnollisen pyöreitä, runsaita rintoja, joissa oli isot tummat nännipihat. Tiinan isot tummat nännit työntyivät liivien pitseistä esiin aivan kuin norppien kuonot Saimaalla talvisista avannoista. Tiinan lantio oli leveä ja takamus runsaan pyöreä kuitenkin ilman ylimääräistä läskiä missään. Kaikenkaikkiaan Tiina oli juuri sellaisen skandinaavisen blondin prototyyppi, josta kaikki etelämaalaiset miehet uneksivat. Sillä kun katsoin Tiinan pitsisiä tangoja huomasin, että hän todellakin oli aito blondi. Vaalea karvakolmio vilkkui pienten pitsipöksyjen lomasta.

Sitten Tiina kysyi "Mahtuukos sinne kaksi ihmistä kerrallaan?" Nieleskelin jonkinlaista "Kyllä kai" vastausta, johon Tiina totesi, että "Sittenhän minun on otettava nämä alusvaatteet pois etteivät nekin kastu." Hitaasti Tiina siirsi kätensä rintaliivien taakse aukaistakseen hakaset. Heti kun Tiina sai hakaset auki, rinnat työntyivät entistä enemmän eteenpäin ja samalla kun Tiina kumartui eteenpäin, oli näkymäni enemmän kuin upea. Avattuaan hakaset, Tiina jätti kuitenkin liivit edelleen ylleen siirtyen riisumaan tangojaan. Sitten Tiina kääntyi selin minuun ja pyllisti muka saadakseen housut pois jaloistaan. Tuo jumalattaren näköinen olentohan teki kaiken aivan tahallaan vain minua kiusatakseen. Sitten hän kääntyi takaisin minuun päin ja heitti myös rintaliivit pois. Seuraavaksi hän siirtyi aivan eteeni jalat hieman levällään seisomaan kysyen "Miellyttääkö näkemäsi ?" En kertakaikkiaan pystynyt vastaamaan siihen mitään, tuijotin vain edessäni olevaa ihanaa näkymää. Onneksi altaassa oli poreilu päällä, joten Tiina ei voinut nähdä seisokkiani. Tosin ei siinä pitäisi kyllä olla mitään hävettävää, onhan vehkeeni juhlakunnossa hieman yli 20 senttinen mitaltaan.

Tiina koetti asettua altaaseen siten, että jalkamme olisivat vähän lomittain. Hetkisen vängättyään Tiina sai mieleisensä asennon, joka tosin oli minulle hieman hankala. Tiina näet ujutti toisen jalkateränsä lähes omaan jalkoväliini, sattuipa se Tiinan jalka välillä osumaan suoraan kovana seisovaan kulliini. Tiina ei mitenkään voinut olla huomaamatta seisokkiani. No vähän ajan kuluttua Tiina kumartuikin minua kohti, jolloin nuo ihanat pyöreät ja suuret rinnat suorastaan kelluivat luokseni. Samalla kun Tiina painoi rintansa kättäni vasten, hän totesi "Eikö täällä saa edes yhtä suukkoa?" Samalla hän tarttui kaksin käsin kiinni kasvoistani ja suuteli minua ensin hyvin nopeasti vetäytyen sitten hieman poispäin. Hetkisen ikään kuin vastausta odotten hän veti pääni uudelleen kasvojaan vasten suudellen minua uudelleen. Samalla hän työnsi kielensä suuhuni. Olin vieläkin niin ihmeissäni, että en vielä siinäkään vaiheessa saanut käsiäni kiinni Tiinan vartaloon. Tiina vain asetti jalkansa ristiin takanani ja veti itsensä minua vasten. Näin olin saanut tuon pitkään ihailemani vartalon omaani vasten ilman että välissä olisi yhtään vaatekappaletta. Kiedoin käteni Tiinan ympärille ja jatkoin Tiinan suussani olevan kielen imeskelyä. Samalla siirsin käteni Tiinan takamukselle ja vedin hänet kunnolla itseäni vasten. Tällöin Tiina varmasti tunsi oman elimeni vasten omaa jalkoväliään. Tiina päästi kasvoni otteestaan ja vetäytyi irti suudelmastamme todeten samantien "Siellä alhaalla taidetaankin olla jo ihan valmiina". Samalla Tiina siirsi kätensä vartaloidemme väliin. Hetken kaiveltuaan Tiina sai kätensä jalkoväliini ja tunsin Tiinan pehmeät kädet kaluni ympärillä. "Täällähän on oikein mukavan tuntuinen kaveri odottamassa Tiina-tädin käsittelyä." Yritin saada puolestani kiinni Tiinan rinnoista tai saada käteni Tiinan jalkoväliin, jottei hän jäisi osattomaksi, mutta Tiina vain käski minun nousta altaan reunalle istumaan.

Kun olin päässyt altaan reunalle istumaan, Tiina ihasteli leluaan joka puolelta. "Miksi olet piilotellut tällaista asettasi koko töissä oloajan. Tällehän olisi ollut käyttöä jo paljon aikaisemmin." Sitten Tiina tarttui aisaani ja vei sen avonaiseen suuhunsa. Hän pyöritteli kieltänsä terskan ympäri samalla vartta hitaasti runkaten. Sitten hän päästi sen ulos suustaan ja alkoi nuolla kyrvän vartta. Kohta koko aisa oli kauttaaltaan liukas Tiinan syljestä. Sitten Tiina vei parruni rintojensa väliin ja puristi ne kaksin käsin yhteen. Siellä elimeni oli Tiinan ylväitten rintojen suojassa. Sitten Tiina alkoi huojuttaa yläruumistaan edestakaisin. Aina kun terska pulpahti näkyviin rintojen välistä, Tiina imaisi sen niin syvälle suuhunsa kun vain sai. Aikansa tätä leikittyään Tiina päästi kullini vapaaksi. Sitten hän yritti viedä sen niin syvälle suuhunsa kuin vain mahdollista. Katsoin ihmeissäni kun lähes koko syljestä kiiltelevä kyrpäni upposi Tiinan suuhun. "No, olenko mä hyvä imemään kyrpää" Tiina kysyi? En pystynyt vastaamaan mitään vain nyökkäsin myöntävästi. Sitten Tiina alkoi keskittyä laukaisemaan minut. Tiina imi kovana seisovaa kulliani posket lommolla samalla hitaasti runkaten sen vartta. Selkeästi Tiina kuitenkin tuntui kiusoittelevan minua, koska aina kun olin lähestymässä siemensyöksyä, Tiina hidasti tahtiaan sen verran että tilanne ehti hieman rauhoittua. Hetken päästä Tiina kuitenkin kuiskaten kysyi "Haluaisitko nyt ruiskia koko spermalastisi suuhuni?" Vastasin ainoastaan nyökäten, koska olin jo hetki sitten ollut aivan laukeamispisteessä.

Tiina aloitti jälleen rauhallisesti herätellä orgasmiani. Hän nuoleskeli kyrpääni samalla sormeillen täytenä pullottavia kivespussejani. Vähän aikaa kyrpääni nuoltuaan, Tiina alkoi imeä terskaani samalla runkaten kaluni vartta. Pikkuhiljaa Tiina tihensi tahtiaan ja sitten kun Tiina huomasi, että oltiin menty sen tietyn rajan yli josta ei enää ollut paluuta, hän alkoi määrätietoisesti imeä kulliani tyhjäksi. Posket pitivät terskaa imevässä otteessaan toisen käden runkatessa kyrvän vartta yhä tiukemmin. Toisella kädellä Tiina hiveli pinkeitä kivespussejani hellästi. Sitten tunsin orgasmini olevan ovella ja kullini alkoi suorastaan täristä. Tiina vain kuiskasi "Tule Tiinan suuhun" jo hivenen huohottaen. Ilmeisesti Tiinakin oli kuitenkin kiihottunut työskentelystään itsekin. Kun kyrpäni alkoi värähdellä Tiinan suussa, tämä vieläkin yritti pitkittää laukeamistani vain hivelemällä kiveksiäni. Se kuitenkin ooli aivan turhaa. Koska edellisestä kerrasta oli jo aikaa tiesin, että sieltä pitäisi olla tulossa aika isot mällit. Sitten juuri ennnen H-hetkeä Tiina päästi kyrpäni pois suustansa, jolloin seurauksena oli se, että kamalan iso lasti spermaa roiskui suoraan Tiinan kasvoille osan valuessa aina rinnoille saakka. Tiina kuitenkin vain jatkoi hidasta runkkaamistaan pakottaen kaiken sperman pois kiveksistäni. Sitten Tiina alkoi hellästi kielenkärjellään hivellä herkkää terskaani nuoleskellen hitaasti samalla kaikki loput spermat pois yhä kovana seisovasta kalustani. Saatuaan kaluni puhtaaksi Tiina alkoi levitellä kasvoillaan olevaa spermaa suuhunsa niellen kaiken suuhunsa saamansa sperman. Sitten hän hieroi tisseillään olevaa spermaa ympäriinsä ja vei sen jälkeen pääni rinnoilleen. Aloin siinä samalla nuoleskella Tiinan nännejä, jotka suurenivat ja kovettuivat silmänräpäyksessä. Ilmeisesti Tiina oli ajatellut äskeisen riittävän, koska kun sanoin Tiinalle "Nyt on sinun vuorosi nauttia. Siirrytään tuonne hytin makuuhuoneeseen, haluan nuolla sinut orgasmiin", Tiina alkoi selvästikin vastata kieltävästi, mutta kun siinä samalla nuoleskelin Tiinan rintoja, ei mennyt kauaakaan kun hän muutti mielensä. "No mennään sitten, mutta ei mitään muuta."

Tiina asettui sängylle makaamaan ja minä asetuin hänen viereensä. Aloitin suutelemalla häntä ja samalla hieroin hänen rintojaan, mutta en vielä kosketellut hänen jalkoväliään mitenkään. Puristelin Tiinan pyöreitä rintoja ja samalla etenin suudellen kaulaa myöten kohti nännejä. Aloin vuoronperään suudella ja imeskellä niitä ja tunsin kuinka ne entisestään kasvoivat kieleni alla. Sitten hellästi pureskelin nyt jo kovettuneita nännejä ja pyörittelin niitä välillä sormieni välissä. Ilmeisesti hyväilyni tuottivat tulosta, koska Tiina alkoi pikkuhiljaa huohottaa. Aikani Tiinan rinnoilla leikittyäni siirsin hitaasti käsiäni kohti Tiinan jalkoväliä. Hivelin hellästi Tiinan reisien sisäpintaa aina polvista ylöspäin kohti lantiota ja samalla vein päätäni kohti Tiinan jalkoväliä samalla suudellen Tiinan vatsaa. Juuri kun olin päässyt navan kohdalle Tiina täysin pyytämättä levitti jalkansa niin levälleen kuin vain sai. Tiinakin taisi jo odottaa saavansa jotakin. Siirryin Tiinan polvien kohdalle ja nuoleskelin hitaasti Tiinan reisiä lähestyen hänen nyt jo avoimena odottavaa jalkoväliä hetki hetkeltä lähemmäs. En kuitenkaan ollut koskettanut sitä vielä millään tavalla. Sitten vein sormeni häpyhuulille ja levitin ne auki. Nyt minulla oli näköalapaikka Tiinan vittuun, joka oli jo selvästi odotuksesta kostunut. Katselin nyt vain sitä ihanuutta hetken ja sitten voimakkaasti nuolaisin häpyä alhaalta ylös kerran. Tiina suorastaan nytkähti ja samalla kertoi ainakin minua hämmästyttäneen asian. "Mua ei ole koskaan nuoltu." Ajattelin, että nyt pitää sitten tehdä oikein rauhallista työtä. Sanoin vain Tiinalle, "Yritän olla mahdollisimman hyvä. Koeta nyt vain nauttia."

Levitin sormillani Tiinan nyt jo selvästikin märän pillun auki ja aloitin koskettelemalla klitorista hellästi kieleni päällä. Pikkuhiljaa kiihdytin tahtiani ja nuoleskelin paisunutta klitorista välillä kovempaa välillä hiljempaa. Pyörittelin kieltäni sen ympärillä ja välillä nuoleskelin myös itse pillunaukkoa. Tiina ainakin kuulosti nauttivan toimistani, koska hän vähän väliä vingahteli kimeästi. Sitten otin kivikovan klitoriksen kokonaan huulteni väliin ja mutustelin sitä hetkisen. Välillä vedin suuni pois ja hieroin klitorista myös sormin. Kuulin Tiinan kuiskaavan "hiero mua kovempaa." Otin myös sormet avukseni ja työnsin yhden niistä Tiinan nyt jo limaisista eritteistä valuvaan vittuun. Tiina huokaisi syvään ja vaati lisää sormia vittuunsa. Muutaman voimakkaan työnnön jälkeen upotin toisenkin sormeni helposti Tiinan tässä vaiheessa jo läpimärkään pilluun. Tiina tuntui kuitenkin haluavan koko ajan lisää, joten pian minulla olikin 3 sormea rystysiä myöten Tiinan pillussa, jossa ne liukuivat yllättävänkin helposti edestakaisin. Samalla pystyin vielä kuitenkin levittämään Tiinan häpyhuulia toisella kädelläni siten, että pääsin erittäin hyvin käsiksi suullani Tiinan paisuneeseen klitorikseen, jota aloin pyörittää kielelläni. Kaikki nämä toimet yhdessä saivat Tiinan nopeasti kunnon vauhtiin. Tiina makasi sängyllä ja levitti jalkojaan niin levälleen kuin vain sai pitäen samalla käsin kiinni polvitaipeistaan mahdollistaen minulle mahdollisimman esteettömän pääsyn jalkojensa väliin. Pian Tiina tuntui vauhdilla lähestyvän orgasmiaan. Hän kiemurteli allani ja suusta pääsi mitä kummallisimpia vingahduksia. Sitten Tiina alkoi suureen ääneen voihkia ja valittaa orgasmiaan ja pian kuulin hänen sanovan minulle "Tule ja nai minua".

Vastasin kuitenkin Tiinalle "Rakas, ei vielä pitkään aikaan." Vedin pääni hitaasti pois Tiinan läpimäräksi kostuneesta jalkovälistä ja lepuutin hetken kieltäni ja annoin myös Tiinan tasaantua orgasmistaan. Sitten vein pääni takaisin Tiinan jalkoväliin ja jatkoin nuolemistani ja pian myös sormeni liikkuivat entisenlaiseen tahtiin Tiinan sisällä. Jälleen Tiina oli nousemassa pian huipulle ja sama ulina alkoi nopeasti. Tiina valutti eritteitään niin, että hänen koko jalkovälinsä oli yhtä tahmaa. Olin jo survonut neljännenkin sormeni Tiinan tiukkaan pilluun ja juuri kun Tiina oli tulossa uudelleen huipulle, vedin kaksi sormea pois hänen sisältään. Jatkoin kuitenkin kielelläni nopeaa klitoriksen lirputusta kaksi sormea edelleen syvällä Tiinan pillussa ja Tiina lähestyi uutta orgasmiaan. Vein toisen sormen kevyesti Tiinan peräaukolle ja työnsin sitä hieman sisään. Huomattuaan tämän Tiina parahti "Ei sinne pyllyyn saa työntää mitään". Yritin parhaan taitoni mukaan rauhoitella Tiinaa, koska halusin ehdottomasti kokeilla, onnistuisinko työntämään sormeni myös Tiinan todella tiukkaan peppuun. "Ota ihan rauhassa, teen sen todella varovasti". Hitaasti työnsin limaisen sormeni sisään Tiinan pyllyyn. Aluksi sen sisäänsaaminen oli vaikeaa, mutta Tiina tuntui itsekin haluavan sormeani taaempaan aukkoonsa. Muutaman työnnön jälkeen sormeni alkoi kuitenkin liukui sinne kokoajan helpommin ja helpommin, joten päätin yrittää sitä toistakin sisään.

Vedin Tiinan pillussa olleet sormeni hetkeksi lähes pois Tiinan vitusta ja samalla kun työnsin sormeani hänen tiukkaan peräreikäänsä, työnsin sinne toisenkin sormeni. Tiina huomasi kyllä aikeeni ja alkoi protestoida, mutta kun työnsin heti perään kaksi sormeani takaisin hänen märkään pillunsa, oli hän täysin suopea sille, että saatoin jatkaa hänen perseensä runkkaamista sormillani. Hetkisen työnneltyäni minulla oli taas kaksi sormea syvällä sekä Tiinan pillussa että pyllyssä. Keskeytin Tiinan runkkaamisen hetkeksi ja vein pääni takaisin Tiinan jalkoväliin ja jatkoin hetkeksi keskeytynyttä pillun nuolemista, joka saikin Tiinan taas hurmion partaalle. Aloitin samalla hitaasti liikutella kättäni Tiinan sisällä. Lähes heti Tiina alkoi ulvoa ja hän sai kovan orgasmin yrittäen työntää minua pois päältään ja valittaen "Ei enää, ei enää." Jatkoin kuitenkin päättäväisesti ja kiihdytin sekä käteni että kieleni tahtia. Nyt Tiina alkoi heittelehtiä jä täristä allani ja hän vain selitti "Taas tulee, nyt taas. Ä..L..Ä vain lopeta." Lopulta kun runnoin sormiani edestakaisin Tiinan molemmissa reissä ja suorastaan pureskelin hänen kovaksi paisunutta klitorista, Tiina vain värisi allani ja huusi suoraa huutoa "Ei ei ei, nyt nyt nyt." Sitten hän sai sanotuksi uudelleen sen mitä olinkin jo jonkin aikaa häneltä odottanut. "Tule jo naimaan mua". Nostin pääni pois Tiinan läpimärästä pillusta ja samalla vedin sormeni pois hänen aukoistaan. Siirryin Tiinan jalkoväliin kyrpä tanassa ja Tiina tarttuikin kovana sojottavaan kaluuni ohjaten sen kertaheitolla syvälle sisälleen. Tiesin, että minun ei tarvitsisi tehdä paljoakaan, että Tiina olisi uudelleen orgasmin kourissa. Työnsinkin kyrpäni kerralla pohjaan saakka ja aloin lykkiä kyrpääni edestakaisin syvälle Tiinan sisälle. Tiina kietoi säärensä ympärilleni ja yritti vain pysyä kyydissäni. Tihensin tahtiani ja Tiina vain jatkoi kovaan ääneen ulvomistaan eikä mennyt kauaakaan, kun hän välitti, ettei jaksaisi enää.

Vetäydyin pois Tiinan päältä ja annoin hänen hetken maata sängyllä ja käänsin hänet sitten kyljelleen. Siirryin Tiinan taakse ja aloin hyväillä hänen rintojaan. Pyörittelin koviksi paisuneita nännejä sormieni välissä, joka tuntui kiihottavan Tiinaa huomattavan paljon. Sitten siirryin käsittelemään Tiinan märkää jalkoväliä ja kun olin hetkisen leikkinyt siellä, tunsinkin Tiinan käden jalkojeni välissä hamuamassa uudelleen paisuvaa kaluani. "Vieläkö se jaksaa tehdä lisää hyvää?" Tiina asetti kaluni pillunsa huulille ja työnnyin hitaasti uudelleen hänen sisäänsä. Liikuttelin tosi hitaasti kaluani Tiinan sisällä ja pyysin häntä hieman muuttamaan asentoaan paremmaksi. Tiina kääntyikin kyljeltään lähes selälleen ja tämä asennonmuutos mahdollisti sen, että pääsin toisella kädelläni hieromaan Tiinan klitorista etupuolelta ja toisella kädelläni taas sormeilemaan Tiinan pyllyreikää takapuolelta. Koska Tiinan jalkoväli oli edelleen läpimärkä, sain helposti vietyä sormeni hänen peräaukolle. "Ei sinne" kuului Tiinan värähtävä ääni. "Miksi en saisi" vastasin, "Eikös se äskeinenkin tuntunut tosi hyvältä". Sitten yksinkertaisesti vain työnsin sormeni syvälle Tiinan suoleen ja eipä Tiinan suusta kuulunut yhtään vastaväitettä, vain kiimainen huokaus. Aloin työnnellä kyrpääni yhä nopeammin ja nopeammin samalla hieroen klitorista etupuolelta. Sitten vedin hetkeksi kullini pois Tiinan pillusta, mutta samalla kuitenkin työnsin toisenkin sormen Tiinan pyllyyn. Tiina ei kuitenkaan kiimaltaan tainnut huomata sitä, koska hän kovaan ääneen vaati "Älä lopeta. Työnnä se kyrpäsi takaisin sisälleni." Painoin kyrpäni takaisin Tiinan sisään ja jatkoin kiivasta tahtiani. Tiina alkoikin taas olla lähellä orgasmia, ja siihen olin ajatellutkin ajoittaa seuraavan kysymykseni. Kuiskasin Tiinan korvaan "Saanko naida sua pyllyyn?" Tiina säpsähti silmin nähden, mutta selvästi ajatus oli käynyt hänelläkin mielessä, ehkä minä vain ehdin kysyä ensin. "Jos lupaat tehdä sen varovasti," oli Tiinan myönteinen vastaus.

Vetäydyin Tiinan sisältä ja vedin myös sormeni Tiinan pyllyreiästä. Asetuin parempaan asentoon Tiinan taakse, jolloin tämä tarttui kiinni elimestäni asettaen sen taaemman aukkonsa suulle. Heti kun Tiina oli asettanut terskani pyllyreiälleen, työnsin hitaasti terskaani tuohon tiukkaan aukkoon. Yllättävän helposti Tiinan pyllyreikä myötäili liikkeitäni. Heti kun olin saanut vähän terskaani sisään tuohon onkaloon, Tiina päästi kyrvästäni irti ja alkoi levittää takapuoltaan molemmilla käsillään. Tunnelma oli odottava, mutta selkeästi me molemmat halusimme sitä. Työnnyin hitaasti sulkijalihaksen ohitse, jolloin Tiina parahti vähän, mutta huokaisi heti samaan hengenvetoon "Ei se sattunut juuri lainkaan." Vihdoinkin olin päässyt sisään sinne, mistä olin jo pitkään haaveillut. Aloin vähän kerrassaan liikutella elintäni ja hitaasti mutta varmasti se työntyi sentti sentiltä yhä syvemmälle Tiinan tiukkaan pyllyreikään. Keskityin nyt vain naimaan Tiinaa perseeseen ja suorastaan nautiskelin tilanteesta. Ilmeisesti Tiinakin nautti siitä, koska hän huohottaen sanoi "Nyt se tuntuu jo hyvältä". Aloimme yhteisessä rytmissä liikkua toisiamme vasten ja hetken päästä tuntui kuin olisimme yhtä ja samaa organismia. Sitten Tiina ennen orgasmiaan huokaisi "Haluaisin tulla päälle." Mietin hetken kuinka saisin Tiinan päälleni, mutta sitten keksin ratkaisun. Survaisin kyrpäni niin syvälle Tiinan perseeseen kuin vain pystyin ja samalla tartuin takaapäin Tiinan isoista rinnoista lujasti kiinni. Sitten hetken keikuttelun jälkeen pystyin kierähtämään selälleni Tiina päälläni. Koko ajan kyrpäni oli pysynyt tiukasti Tiinan perseen puristuksessa.

Tiina asetti jalkansa reisieni päälle ja alkoi nyt liikutella itseään päälläni. Tartuin Tiinaa lantiosta ja aloin nostella häntä ylös-alas kovan kaluni päällä. Tiina alkoi heti voihkia kovaan ääneen nytkyttäen lantiotaan kyrpääni vasten. Huolimatta siitä, että tämäkin asento tuntui todella hyvältä, halusin kuitenkin Tiinan kääntyvän minuun päin. "Käännytkö toisin päin. Haluaisin nuolla sun rintoja." Kuuliaisesti Tiina vetäytyi päältäni ja asettui kahareisin ylleni. Sitten hän tarttui kaluuni ja asetti sen pyllyreikäänsä vasten ja alkoi hitaasti laskeutua kyrpäni varaan. Muutamalla reippaalla lantion nytkäytyksellä Tiina upotti yli 20-senttisen kaluni kokonaan pyllyreikäänsä. Heti kun Tiina oli saanut kyrpäni sisäänsä, hän nousi selkä suorana päälleni istumaan, jollon kaluni painui varmasti ihan pohjaan saakka. Kiimaisena huohottaen Tiina vain totesi "Ihanaa kuinka syvälle se menee". Sitten hän hetken nautittuaan kumartui takaisin päälleni. Nyt pääsin kunnolla käsiksi noihin ihanan pyöreisiin rintoihin. Puristelin noita pehmeitä palloja ja nappasin vuoronperään jomman kumman suurista kovettuneista nänneistä suuhuni imeskeltäväksi. Samalla Tiina pääsi paremmin pomppimaan päälläni ja suunta oli selvä. Tiina vaati kovempaa toimintaa ja sanoi minulle "Pureskeli nännejäni. Kiihotun siitä, että niitä purraan lujaa" Tartuinkin vielä lujempaa kiinni Tiinan rintoihin ja aloin niistä kiinnipitäen lykkiä altapäin kyrpääni Tiinan perseeseen. Samantien Tiina kumartui vielä enemmän ylleni upottaen rintansa kasvoilleni. Tein työtä käskettyä ja pureskelin ja imeskelin noita ihania tammenterhoja. Tämä tuntuikin selkeästi kiihottavan Tiinaa, koska jo hetkisen kuluttua hän alkoi huutaa päälläni kovaan ääneen ja pian hän rojahtikin orgasminsa jälkeen päälleni. Mutta minä en kuitenkaan ollut vielä saanut kaikkea haluamaani, joten kysyin Tiinalta "Jaksatko vielä. Haluaisin panna sua vielä takaapäin perseeseen."

Tämä rivo ajatus tuntui saavan Tiinan taas vauhtiin. Hän kapusi nopeasti päältäni ja asettui perse pystyssä kontilleen eteeni. "Tule ja pane mua kovaa perseeseen! " kuului Tiinan käsky. Minua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, joten nousin nopeasti pois sängyltä ja asetuin hänen taaksensa. Heti Tiinan ahnas käsi tarttui taas aseeseeni ja vei sen pyllynsä päälle. Heti kun Tiina oli saanut terskani oikeaan kohtaan, työnnyin kehotusten mukaisesti täydellä vauhdilla kahvaa myöten Tiinan avonaisena odottavaan pyllyreikään. Tiina alkoi heti ulista ja työnnellä persettään kyrpääni vasten kaikin voimin. Nousin polviltani Tiinan taakse seisomaan, jotta saisin kaiken mahdollisen voiman työntöihini. En edes säälinyt Tiinaa hetkeäkään, vaan painelin edestakaisin niin kovaa kuin pystyin. Tiina ei pystynyt muuhun kuin vain ulvomaan edessäni "Lisää, lisää, pane mua vielä kovempaa perseeseen. Paina se iso kyrpä pohjaan saakka mun tiukkaan pyllyyni." Tartuin kovalla puristusotteella kiinni Tiinan rinnoista ja aloin riuhtoa niistä Tiinaa kyrpääni vasten. Tämä otteiden rajuus veikin Tiinan kerralla rajan toiselle puolelle. Edessäni oli nyt nainen, joka tempoi vartaloaan ja huusi itseään orgasmista toiseen jatkuvalla syötöllä. Jatkoin kuitenkin raivoisaa panemistani ja survoin kaluani yhä uudelleen Tiinan avoimena odottavaan peräaukkoon. Väillä vedin kaluni kokonaan pois Tiinan perseestä ja katsoin kuinka viehkeän avonaisena tuo tosi tiukka aukko odotti kyrpääni takaisin. Tiina ei voinut mitään muuta kuin alistua tosi kovalle käsittelylleni. Tiina huusi suoraa huutoa kun orgasmi toisensa jälkeen saapui. Sitten Tiina äkisti lyyhistyi alleni ja kyrpäni luiskahti ulos Tiinan melkoisen kovia kokeneesta perseestä. "En tosiaankaan jaksa enää mitään, saitko säkin jo" oli Tiinan todella voipunut kommentti.

Vastasin kieltävästi ja pyysin Tiinaa kääntymään selälleen. Hitaasti Tiina noudatti toivettani, mutta sanoi "Älä odota minulta kuitenkaan liikoja. Mä en todellekaan jaksa enää mitään." Vastasin Tiinalle pehmeällä äänellä "Ei sun oikeastaan tarvitsekaan tehdä mitään. Haluan vain vielä naida sua noiden ihanan pehmeiden rintojen väliin." Kiipesin Tiinan päälle ja asetuin kahareisin Tiinan ylävartalon ylle. Vein kyrpäni Tiinan rintojen päälle ja halukkaasti Tiina tarttui yhä kovana seisovaan kaluuni vieden sen rintojensa väliin. Tiina vei sormensa suuhunsa ja imeskeli niitä hetken. Sitten kun hänen sormensa olivat syljestä märät, Tiina vei ne rintojensa väliin ja liukasti tuon pehmeän laakson syljellään. Seuraavaksi Tiina asetti kaluni rintojensa väliin ja puristi käsillään rintansa tiukasti yhteen, jolloin niiden väliin muodostui tunneli, johon aloin hitaasti lykkiä kaluani. Tiina puristi rintojaan yhteen ja minä nain häntä rintojen väliin kiihdyttäen koko ajan tahtiani. Sitten Tiina pyysi minua pitämään kiinni rinnoistaan. Veinkin käteni Tiinan rintojen molemmille puolille ja puristin niitä todella kovaa yhteen. Se vain tuntui lisäävän puristusta kalussani, joka tosi pehmeästi liukui tuossa rintojen muodostamassa solassa edestakaisin. Nyt Tiina sai omat kätensä vapaaksi ja hän veikin sormensa jalkoväliini leikkien kiveksieni kanssa hyväillen ja hieroen niitä hellästi. Sitten hän myös nosti päätänsä pystyyn siten, että aina kun kullini työntyi eteenpäin, Tiina sai imaistua sen suuhunsa. Tämä ihana sola ja toistuva kiihkeä imutus tekivät tehtävänsä. Aloin olla jo niin lähellä orgasmiani, että vartaloni alkoi hieman nytkiä. Tiina huomasikin tämän ja päästi otteensa kiveksistäni vetäen myös käteni pois rinnoiltaan. "Minä jatkan tästä nyt" sanoi Tiina ja tarttui kaksin käsin kaluuni alkaen runkata sitä hitaasti.

"Ruiski spermasi mun rintojeni päälle" kuului Tiinan vieno toivomus. Tiina jatkoi kyrpäni hidasta runkkausta yrittäen pitkittää nautintoani. Välillä hän nuoleskeli terskaani ja siirtyi sitten kielellään hyväilemään kiveksiäni. Sitten Tiina otti kivekseni vuoronperään suuhunsa imien niitä kuumassa suussaan. Tämä tuntui vaikuttavan minuun todella voimakkaasti, sillä pian tunsin lähestyväni orgasmiani. Tiinakin huomasi kyrpäni vapinan ja kiihdytti runkkaustaan ja pian aloin nytkiä ja huohottaa. Samassa ensimmäiset paksut spermaryöpyt suihkusivat jo Tiinan leualle ja kaulalle, josta osa valui Tiinan pyöreille rinnoille. Tämä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan lainkaan ainakaan Tiinaa, koskapa Tiina vain jatkoi spermaa ruiskivan kaluni runkkaamista. En pysynyt enää Tiinan rintojen päällä, vaan horjahdin eteenpäin ja jouduin ottamaan kaksin käsin kiinni sängyn päädystä. Nyt orgasmini olikin siinä vaiheessa, että terska oli herkimmillään juuri suurimman siemensyöksyn edellä. Tiina ei kuitenkaan lopettanut vielä vaan halusi kaiken. Hän jatkoi hellästi runkkaamistaan ja veti kyrpäni niin lähelle päätään, että pääsi hellästi nuoleskelemaan kulliani. Se sai aikaan vielä yhden kunnon laukeamisen ja spermaryöpyt suihkusivat Tiinan avonaiseen suuhun. Tiina yritti niellä suuhunsa tulvivaa lastiani, mutta liika oli liikaa jopa hänellekin. Tiina valutti osan suuhunsa tulvineesta spermasta leualleen, josta se valui rinnoille antaen niille vaalean kuorrutuksen. Tiinan ainoa kommentti tähän oli vain "Olipa se todella hyvän makuista". Hitaasti Tiina nuoleskeli kullini puhtaaksi spermasta ja samalla hamusi kaiken mahdollisen sperman rinnoiltaan takaisin suuhunsa. Sitten hän pyöritteli loput spermat pitkin suuria rintojaan ja totesi sperman olevan parasta ihovoidetta.

Kiitin Tiinaa tästä yllätyksestä ja sanoin sen olleen todella mukavan ja nautinnollisen. Tiina vakuutti olevansa täysin samaa mieltä kanssani. Hän sanoi, ettei koskaan ollut saanut noin paljon suuria orgasmeja yhden panon aikana. Tiina mietti myös sitä, että "Miksei me koskaan aikaisemmin ole tehty näin? " Kerroin kyllä Tiinalle haaveilleeni tällaisesta, mutta en koskaan uskonut Tiinan olevan kiinnostunut itsestäni. Tiina taas vastasi, että "No ethän sinä mikään adonis ole, mutta seksistä käymiemme keskustelujen perusteella odotin jotakin tällaista. Ajattelin, että nyt minullakin olisi hyväkin mahdollisuus saada edes yksi orgasmi. Mutta sinähän todella tunnut tietävän miten nainen tyydytetään sananmukaisesti läpikotaisin " Sitten huomasimme, että pöytävarauksen ajankohta lähestyi uhkaavasti, joten olisi parasta käydä suihkussa ja alkaa pukeutua ruokailua varten. Ja ruokailun jälkeen illalla tapahtui vielä paljon uutta asiaa, mutta siitä voin kertoa sitten joskus toiste.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute