Herkku-puhelin
Jenni tuhmana
hotjenny

Oli perjantai ilta ja tiedossa oli isot kemut Itä-Helsingissä. Oltiin laittauduttu iltaa varten huolella, minä, Jenni 18 vuotta, sekä kaverini Tiina, vuotta vanhempi. Tapani mukaan pukeuduin erittäin lyhyeen ja seksikkääseen minihameeseen, toppiin sekä rakastamiin mustiin korkokenkiin. Äärimmäisen seksikäs herätti enemmän ja vähemmän huomiota missä liikuinkin, mutta siitähän pidinkin tuhmalla tavalla.

Oli tullu aika lähteä metro asemalle. Kaverini oli ostanut muutamat sidukat, mutta itse tykkäsin olla selvänä, mitä kivaa sitten sattui tapahtumaankaan illan aikana.

Musiikin pauhe kuului jo hyvissä ajoin kerrostalon pihalle saakka. Bileissä oli tiedossa niin tuttuja kavereitakin, sekä aivan tuntemattomia. Bileissä oli jo täysi meno päällä ja keräsin heti kuolaavia katseita hyvän kroppani ja varmasti bileiden seksikkäimmässä asussa. Ahh, kuinka nautin saamastani huomiosta jälleen ja kaverini yhtä vaivautunut seurassani kuin aina.

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun taas sivukorvallani kuulin kuinka kaverini löivät vetoa selkäni takaa kuinka kauan Jennillä pysyy hame päällä illan aikana. Olinhan ehkä maineeni ansainnut ;)

Olin lupautunut kuitenkin olemaan kiltisti illan, koska olin lupautunut meneväni kaverilleni yöksi. Mutta enhän voinut itselleni kuitenkaan mitään, vaan katseeni kulkeutui usein kolmen vähän vanhemman miehen seuraan. Tässähän ei niin mitään uutta ollut, muuta kun se että nämä sattuivat olemaan mustia. Minua oli alkanut suunnattomasti kiinnostamaan nämä ihon väriltään mustat ja lihaksikkaat miehet. Olin myös kuullut huhua heidän varustuksestaan, mutta kokemusta ei ollut, vielä ;). Sain myös paljon vastakatseita heiltä, ja sehän ei mikään ihme ollutkaan, kun minihameeni raja peitti juuri ja juuri tiukat pakarani.

Kaverini huomasi myös tämän leikin mustien miehien ja minun välilläni ja alkoi turhautua. Pystyin kuitenkin rauhoittamaan kaverini. Aloin hakeutumaan heidän seuraansa. Siitähän seurasi vielä enemmän katseita kun tämmöinen 18-vuotias pienikokoinen ja hyväkroppainen tyttö bileiden seksikkäimmässä asussa lyöttäytyy näiden mustien ja vanhempien miesten seuraan. Sain laittaa kaiken itsekurin likoon, etten siltä seisomalta lähtenyt heidän kimppa-asuntoonsa jatkoille, vaikka vakuutin että olisin todella halunnut lähteä. Siitähän seurasi kutsu heidän bileisiinsä ensi viikon perjantaihin. Bileisiin kuuluivat alustavi minä sekä he kolme. Tanssin kuitenkin illan aikana heidän kanssa useasti ja tunsin musta ison kullin hierovan takamustani tanssin aikana ja olin aivan sulaa vahaa heille. Ilta kuitenkin loppui ja vaihdoin mustien miesten kanssa numeroa ja lupauduin heidän "bileisiinsä" ensi perjantaina. Lähdimme kaverini kanssa heille yöksi olihan kello jo lähempänä 4 aamuyöstä.

Kaverini tenttasi mitä heidän kanssaan oikeen meinasin. Olinhan aina jakanut asiani parhaan kaverini kanssa tiettyjä yksityiskohtia lukuun ottamatta ;). Kerroin minne olin perjantaina menossa. Kaverini piti mua aivan hulluna ja varoitteli että siellähän voi tapahtua mitä vain kun ethän edes tunne niitä! Vakuuttelin heidän olevan ihan kunnollisia vaikka oikeasti enhän tuntenut heitä lainkaan.

Oli jo keskiviikko ja koko ajatuskin perjantaista kiihotti mieltäni aivan älyttömästi. Pienikokoinen ja seksikäs 18-vuotias tyttö kolmen mustan ison lihaskimpun kanssa.. Oli iltapäivä kun puhelin soi. Huomasin mistä soitettiin. Suhteellisen huonolla suomen kielellä kysyttiin olenko vielä tulossa perjantaina ja vastasin hieman vaivautuneena tulevani kyllä. Mies kertoi että sinne olisi tulossa hieman suunniteltua enemmän väkeä, että häiritseekö se. Kysyin että minkähän kokosista bileistä olisi kyse. Vastauksena olisi että siellä olisi 5 miestä ja muutama muukin nainen myös. Olin luurissa hieman hiljaa olinhan luullut saavani olla heidän kolmen kanssa. Mies kysyi vitsaillen että enkö pidä kilpailijoista tarkoittaen muuta naisväkeä. Vastasin alitajuntaisesti, että osuit aivan oikeaan. Mies naurahti puhelimessa ja lupasi, että olisin ainoana naispuolisena siellä. Ennen kun sain osoitteen ja ajan milloin tulisin sain myös suoran käskyn pukeutua vähintäänkin yhtä seksikkäästi, kuin viime viikon bileissä.

Ajattelinkin lähteä vaateostoksille, pitihän saada jotain uutta kivaa päälle pantavaa. Menimme Tiinan kanssa Itäkeskukseen ostoksille. Olihan jo torstai. Kerroin Tiinalle puheluni ja että nyt olisi etsittävä lyhin minihame mitä täältä löytyy, korkeakorkoiset kengät sekä hyvin paljastava toppi. Tiina taas huokaili hiljaa. Kesken shoppailun törmäsimme muutamaan hyvään kaveriimme ketkä pyysivät meitä huomisiin bileisiinsä. Erityisesti pojat odottelivat meitä tai lähinnä mua sinne nussittavaksi. Siitä ehkä juontuvatkin ainaiset vedonlyönnit mihin aikaan multa tippuvat stringit jalasta. Tähän Tiina kysyikin ivallisesti multa että "no mennäänkös". Jouduin kavereideni edessä hieman kiemurtelemaan sillä enhän kehdannut sanoa kaikille minne olin huomenna menossa, sillä mulla oli tarpeeksi huorahtava maine. Siitähän he oisivat vain saaneet lisää vettä myllyynsä. Sain kuitenkin kierrettyä tilanteen ja kieltäydyttyä kutsusta.

Lopulta istuimme Tiinan kanssa kahvilla ja olin löytäny juuri mitä etsin. Ahh kun pääsisin kotiin jo kokeilemaan. Lähdimme molemmat omiin koteihimme. Olin jo aivan märkänä pelkästä ajatuksesta huomisesta, en meinannut pysyä nahoissani.

Oli perjantai iltapäivä ja aloin laittautumaan. Mietin puhelua ja muistinkin, että puhe oli viidestä mustasta miehestä ja muita naispuolisia ei olisikaan. Alkoi hieman jännittää, mutta se oli kiihottavaa jännitystä. vedin musta tiukan minihameen päälleni. Se olikin niin lyhyt että sain oikeen vetää sitä alas päin että tiukka pyllyni olisi juuri ja juuri peittynyt. Hieman jos jouduin kumartumaan nousi se heti sen verran ylös että valkoiset stringini näkyi. Mietinkin miten käy kun nousen bussin portaat ylös ;). Laitoin myös todella korkeakorkoiset kenkäni jalkaan, sekä tiukan topin päälleni. Blondit hiukset jätin hulmuamaan auki olkapäitteni korkeuteen. Katsoin peilistä lopputulosta ja totesin että enää ei hutsahtavammin voi pukea. Oloni oli seksikäs.

Lähdin bussipysäkille ja kuten arvata saattoi. Minun tuurillanihan pysäkillä oli tietenkin joukko n. 25-vuotiaita miehiä lähdössä varmaan illan viettoon myös. Voi kuinka he kuolasit, oisivat vain tienneet minne olin menossa. Tietenkään he eivät antaneet minun mennä viimeisenä bussiin vaan vaan halusivat tulla takanani. Siinähän kävi juuri niin kuin olin ajatellut. Noustessani hameeni nousi sen verran ylös ettei stringien väreistä voinut erehtyä ja tietenkin annoin sen tapahtua ja keimailinkin eteen päin niin hyvin kun vain osasin ;). Sainkin varmaan kymmenen yritystä ja syytä lähteä heidän mukaansa, mutta ei tullut mieleenkään vaan tiesinhän mikä minua odotti.

Olin perillä ja avasin kerrostalon oven. Pimpotin määränpään ovikelloa ja juuri odotellessani avausta vierestäni käveli suomalainen mies joka selvästi katsoi ihmetellen, kun 18-vuotias hutsahtava hyväkroppainen ja pienikokoinen tyttö odottaa tummaihoisten noin kolmenkymmenen vuoden iässä oven takana. Ei ollu vaikea arvata mitä hakemassa..

Ovi avautui. Siellähän oli 5 toinen toistaan lihaksikkaampaa mustaa miestä. Ahh kun tunsin jo jalkovälini kostuvan jo ajatuksesta mikä olisi kohta totta. Huomasin heti että he pitivät näystä. Aluksi he kysyivät aikataulustani ja sanoin että semmoista ei olisi. He ilmoittivat että heillä olisi koko viikonloppu aikaa. Hyvä etten huohottanut ääneen, tästä kaikkien fantasioideni täyttymys. Kesken ajatusteni kuului jo ääni. Hey pikkupillu jos aloittaisit tarjoilemalla tuolta jääkaapista meille virvokkeet. Tein sen mielellään ja oikeen kumarruin ottamaan niitä ja sekös heitä kiihotti. Tarjoilun jälkeen sain luvata olemaan niin hyvä pikkuhuora heille kun pystyin ja koko viikonlopun ajan, olinhan kieltänyt pyytämästä muita naisia osingoille.

Menin yhden heistä nimeltään Jordan, syliin. Telkkarista pauhasi musiikkikanava missä heilutti toinen toistaan seksikkäämpiä naisia lanteita. Se toi kuulemma tunnelmaa. Tunsin kuinka Jordanin iso kulli kasvoi peppuni alla, ollessani hänen sylissä. Jordan alkoi laskemaan housuja ja huomasin kuinka valtava se oli. Muut huomasin hämmästykseni ja alkoi hekottamaan että pikkuhuoran tulee olla kyllä kovakuntoinen jaksaakseen viiden isokullisen kanssa koko viikonlopun. Jordan myös hymähti ääneen että että pikkuhuora on kyllä aivan valmis, kun on jo nyt aivan märkä vaikkei mitään ole tapahtunu.

Sitten alkoivat kaikki riisuutumaan paitsi minä, katsoin heidän valtavia kalujaan ja isoja lihaksia. Enhän aikaisemmin ollut harrastanut mitään kimppakivaa ja nyt kanssani olisi viisi mustaa miestä. Aloin imeä Jordanin kalua, ensin muut katselivat ensin kiihottuneina heiluvaa pikkupyllyäni samaan tahtiin kun imin kasvavaa isoa kyrpää. Ei mennyt kauaakaan kun he nostivat minut jalat kohti kattoa ja pää roikkui sohvasta alaspäin ja he vuorotellen nussivat minua suuhun. Olin niin kiihottunut että laukesin kesken heidän nussiessani minua suuhun. Taas he vain hekottivat että on se melkoinen pikkupillu kun laukeaa vaikkei sitä edes nussita.

Huohotin ja kiemurtelin orgasmeissani että jatkakaa ja nussikaa. Sitten yksi heistä otti minut syliin ja alkoi survomaan isoa kyrpäänsä tiukkaan pilluuni. Alun jälkeen se alkoi tuntua järisyttävän ihanalle ja samaan aikaan otin Jordanin kyrpää suuhuni. Jordanillani oli selvästi porukan isoin, se varmaan lähenteli 30 senttimetriä. Taas kun salama taivaalta sain semmoisen orgasmin että huusin suoraa huutoa että varmasti koko talo kuuli sen.

Kolmen ja puolen tunnin päästä olin saanut vihdoin kaikki tulemaan ensimmäisen kerran, myös itseni neljä kertaa mitä en ollut kokenut koskaan aikaisemmin. Sipsutin peppu punaisena suihkuun korkeissa korkkareissani ja pesin nopeasti spermat pois päältäni. Olin yltä päältä eritteissä ja vain korkkarit jalassa. Mietin nopeasti kotiin menoa ilman stringejä koska ne olivat revitty pois päältäni mutta jätin asian sikseen ja päätin nauttia. Mietin myös näkyä kotimatkalla, koska olin ollut osan ajasta hame ja toppipäällä ja nekin olivat aivan spermassa, joku taisi lauetakin hameen peppu osaan.

Sain taas tarjoilla pelkissä korkokengissä miehille virvokkeita jonka jälkeen aloin taas imemään kyrpää ja sain eestä ja takaa yhtä aikaa. Nautin suunnannattomasti siitä kun joku heistä nussi takaapäin ja sain valtavaa Jordanin munaa suuhun samaan aikaan. Mietin että tämän jälkeen ei kelpaa enää mikään muu.

Pyörin taas orgasmeissani ja sain munaa taas monta tuntia putkeen. Jossain vaiheessa taas kaikki olivat tulleet ja saatettiin alkaa nukkumaan. Olin taas kerran yltä päältä spermassa mutta en jaksanut enää liikkua suihkuun vaan päätin nukkua aamuun. Heräsin kolmen miehen kanssa sängystä siihen kun toinen jo ujutti kulliaan sisään. Pyysin päästä suihkuun mutta hänen mielestään tämmöinen nuori tyttö oli spermat päällä niin seksikäs näky että hän halusi nussia ensin ja tulla kerran sisääni. En olisi halunnut antaa hänen tulla sisään mutta hän uhkasi että saisin lähteä talosta jos ei saisi tulla sisääni. Annoin tietenkin hänen sitten tulla vaikka en tiennyt oliko se leikkiä. Kaksi muutakin heräsi aamupanoomme ja tietenkin halusi myös samaa ja paljaalla. Eilen käytimme ehkäisyä mutta he välttämättä halusivat nyt että jätämme kortsut pois. Söinhän ehkäisypillereitä kumminkin. Sain spermaani sisään kaikilta kolmelta jonka jälkeen sain luvan mennä suihkuun.

Suihkun jälkeen sain käskyn vetää spermaset vaatteeni päälle, kun näytin niissä kuulemma niin seksikkäältä. Kävin alakerrassa tupakilla ulkona koska asunnossa ei ollut parveketta. Sain melkoisia katseita ulkona spermasissa ja seksikkäissä vaatteissa tupakkaa vetämässä. Joku kysyikin että sinä siellä tummien miesten soluasunnossa olet huutanu koko yön ja pitänyt muuta rappua hereillä. Oli pakko myöntää, möläytin lupaavani olla ensi yönä hiljempaa jollon herra katsoin ihmeissään ja kysyi että jäättekö te tänne. Pakenin paikalta takas kolmanteen kerrokseen naitavaksi. Kerkesin juuri tulla sisälle kun yksi heistä alkoi jo nussimaan minua ulko-ovea vasten. En taas voinut itselleni mitään kun orgasmit valtasivat minut. Mies taas huokasi että onko sun pakko laueta pitkin asuntoo. Huomenna sä siivoot täällä pikkupylly pystyssä kaikkien eritteet koko asunnosta. Lupauduin kiihkoissani siihen että jos vain saan munaa niin kuuraan koko asunnon pikkupylly pystyssä.

Ahh minulla oli niin huorahtava olo, kunpa vaan kaverini tietäisivät millaiset bileet minulla on ollu. Muut hieman närkästyivät siihen kun annoin Jordanille niin erikoiskohtelua. Olimme kyllä melkoinen näky varmaan kun minä pienenä seksikkäänä hoikkana tyttönä lihaksikkaan melkein kaksimetrisen tummanmiehen syleilyssä ja hän nussimassa minua hirmukalullaan. Perjantain tapaan myös sujui lauantai yömyöhään saakka.

Sunnuntaina heräsin jälleen spermat päälläni ja pylly ihanasti pystyssä. Ja ei aikakaan kun tämän huomasi muutkin ja sain taas ihanaakin ihanammat aamupanot. Puhelin soi juuri miehin lauettua. Tiina soitti ja kysyin milloin tulisin kotiin. Sanoin että en todellakaan tietäisi milloin pääsisin täältä ja lupasin soitella. Suihkun jälkeen sain kun sainkin tiskiharjan käteen. Myös käskyn alkaa pikkupylly pystyssä hinkkaan paikkoja. Vähän väliä siivouksen sain ottaa suihin tai joku tuli ja nussi väliaikaisesti aivoni pihalle takaapäin.

Kämppä alkoi olla kunnossa ja ilta hämärtää. Puin lismaiset vaatteeni päälle ja aloin tekemään lähtöä. Hetken juttelun jälkeen lupauduin tulemaan vielä samaksi yöksi takaisin heidän luokse. Olihan minulla koko ensi viikko lomaa ;). Päätin lähteä ja sain taas melkoisia katseita spermasissa lyhyissä vaatteissa ilman stringejä linja-auton portaissa. Kivuta rappuset ylös paljas ja ajeltu pillu näkyen. Vaikka olinkin saanut melkoista kyytiä viikonlopun niin aloin silti kastua kävellessäni linja-auton perälle. Olihan minulla taas niin kiihottava olo näissä asusteissa ja ilman alusvaatteita.

Kotona sain suuhuni vihdoin muutakin kun mustanmiehen isoa kyrpää. Vaihdoin vaatteet ja lähdin takaisin heidän luoksensa. Tiinalle soitin että saattaisin olla koko ensi viikon hieman varattu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute